sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Meinaako Suomi hyökätä Venäjälle?



Kas, ettei saman tien ohjuksia jotka kantaisivat Uraliin asti!


”Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan ilmavoimille hankittavat uudet risteilyohjukset asettavat suomalaiset poliitikot uudenlaisten kysymysten äärelle kriisitilanteessa. Hän arvelee, että puolustuksen riippuvuus Yhdysvalloista lisääntyy.” Näin kertoi Kokoomuksen Ylen uutiset 13.9.


Suomi hankkii Hornet-hävittäjiin JASSM-aseita, joilla ne voivat iskeä myös maakohteisiin sen lisäksi, että ne torjuvat vastustajan lentokoneita.


- Ensinnäkin nyt Suomella on kyky vaikuttaa minkä tahansa vihollisen toimintaan monen sadan kilometrin päässä rajan toisella puolella. Miten pitkälle ollaan valmiita iskemään? Toiseksi on tämä aikakysymys. Taas aseet ovat tehokkaimmillaan kriisin alussa. Ollaanko niitä valmiita käyttämään, ennen kuin kriisi on laajentunut tai eskaloitunut?”, sanoi Salonius-Pasternak.


Saman uutisen aikana näytettiin karttaa, missä näiden uusien JASSM-ohjusten kantomatkaa esiteltiin. Ja kuten arvata saattaa, hyökkäys suuntautui itään. Väritetty alue, mihin ylletään, ulottui Jäämereltä Pietarin eteläpuolelle. Minusta tällainen asian esittäminen on diplomaattinen loukkaus.


Että rahaa on, vaikka leipäjonot pitenevät. Mitään ilmaisia tällaiset tappokoneet eivät tietenkään ole. Hävittäjien arveltiin ennakkoon maksavan 180 000 000 euroa.


Rauhaa ihmiset!


P.S. Mitä vasemmisto tekee tällaisessa hallituksessa?

torstai 13. syyskuuta 2012

Huijarista miljonääriksi ”seteliselkärankaisten” neuvoilla






Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden, tiesi vanha kansa.

Se tiesi myös, että inflaatio nostaa hinnat, korot ja vuokrat pilviin ja syö pientallettajien säästöt.



Vanha kansa tiesi senkin, että kaikkien indeksien takia inflaatio-lukuja manipuloidaan siten, että todellisuudessa inflaatioprosentti on aina korkeampi kuin mitä hallitus antaa ymmärtää. Nytkin puhutaan parin prosentin inflaatiosta, joka ei tietenkään oikeuta palkkojen ja eläkkeiden ja muiden tulojen korottamista. Mutta jokainen kukkaroonsa katsova tietää, miten kovassa nousukiidossa ovat ihmisille välttämättömät hinnat ja maksut: ruoka, asuminen, energia ja vaatteet, arjen inflaatio.





Valtiotieteen tohtori Seppo Ruotsalainen kirjoittaa SPK:n vaalilehdessä Uudenmaan näköala: ”Tällä hetkellä (elokuun alussa 2012) europäättäjien ja heidän ”asiantuntijoidensa” ainoa keino kriisin ratkaisemiseksi näyttää olevan vaatimus, että Euroopan keskuspankin (EKP) tulisi aloittaa jokseenkin rajaton setelirahoitus, siis setelien painaminen. Massiivinen setelirahoitus on pahinta mitä tähän tilanteeseen voidaan tarjota, sillä vaarana on mm., että inflaatio tulee ennemmin tai myöhemmin riistäytymään käsistä.

Karl Marx antoi näille ”seteliselkärankaisille” kaavailuille korvapuustin 150 vuoden takaa luonnehtimalla narreiksi niitä ”jotka uskovat, että pankilla on velvollisuus ja valta muuttaa paperiseteleitä liikkeelle laskemalla kaikki vararikkoiset huijarit maksukykyisiksi vakavaraisiksi kapitalisteiksi.” (Pääoma III, 1976, s. 511).”





Mutta EKP:n toimenpiteellä velat siirtyvät riskisijoittajilta ”yhteiseen piikkiin”, finanssioligarkkien suunnattomaksi riemuksi.



Kuka vielä äänestää kokoomusta?








”Kemijärven liimapuutehtaan Arktos Groupin yritystukien käyttö on johtamassa poliisitutkintaan. Lapin Ely-keskus valmistelee asiasta tutkintapyyntöä poliisille. Arktos haki yrityssaneeraukseen talvella ja irtisanoi lähes kaikki Kemijärven työntekijät hiljattain.” Näin kertoo Ylen uutiset.



Aikoinaan ministeri Jyri Häkämies sai vaalirahaa Arktosin omistajalta. Myöhemmin yritys on saanut valtion tukia ainakin 7 miljoonaa (7 000 000). Yritys ei ehtinyt edes käynnistyä, kun se jo lopetettiin.



Kuka vielä äänestää kokoomusta? Tietysti ne, jotka hyötyvät ja saavat miljoonia. Oleko sinä saanut?



Lisää aiheesta MOT: Yritystukien kanta-asiakkaat.





Herrat lahkeitaan myöden paskassa. Jotain tars tehrä. Saatana!

tiistai 11. syyskuuta 2012

VIP = Vippiä on!



Paitsi, että pikavipeillä paikataan entisestään huononevaa sosiaaliturvaa, sillä myös pidetään kasvua yllä. Mutta turha on luulla, ettei pää aina tulisi vetävän käteen.



Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.



Iltalehti on kirjannut ministerien yksityisiä velkoja:

Valtiovarainministeri Urpilaisella on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa 281 000 euroa, pääministeri Kataisen perheellä on velkaa 367000 euroa ja puolustusministeri Haglundilla yhdessä puolisonsa kanssa 413 268 euroa. Ministeri Maria Guzenina-Richardsonilla on velkaa yhteensä 499 684 euroa. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbilla on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa peräti 713 705 euroa.



Ilmeisesti nyt moni muu presidentti Sauli Niinistön tavoin odottaa vain inflaatiota, joka söisi velat, sillä eliitillä on kyllä varaa maksaa korkeampiakin korkoja.



Todellisessa kusessa ovat ne velalliset, joiden rahat juuri ja juuri riittävät tällä korkotasolla. Sekä tietysti kaikki ne köyhät ja vähävaraiset, jonka elämän helvettiä lisäävät jatkuvasti kohoavat hinnat. Hehän tietysti kaiken maksavat ja heillä on se suurin vastuu.









maanantai 10. syyskuuta 2012

Sotia haluttiin ja sotia saatiin




”Sotarummut jatkavat soimistaan ja koko maailman kahtia jakanut suursodan riski Lähi-idässä jatkaa kasvuaan. Tämä ei ole yllättävää, koska lännen antama lokakuun aikaikkuna sotilaalliselle ratkaisulle Iran-Syyria-Libanon -liittoumaa vastaan lähestyy. Mutta miten tähän on tultu?”

Rauhaa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kerro, kerro kuvastin. Emumunaus IV



Kapitalismin eräs tärkeimmistä lainalaisuuksista on pääomien kasaantuminen, koska työn tulokset kokonaisuudessaan menevät kapitalistille, ei työn tekijöille niin kuin kuuluisi. Ja hyvin, jopa loistavasti on riistonlaki toiminut: ”Forbes-lehti pitää tilastoa miljardööreistä, joiden varallisuuden perässä on kolme nollaa enemmän kuin miljonääreillä. Vuoden 2012 tilastossa näiden superrikkaiden maajakauma poikkeaa miljonäärien maajakautumasta. Heitä on – tietysti – eniten Yhdysvalloissa (425 yksilöä), mutta toisella sijalla on yllättäen Kiina (100 miljardööriä) ja kolmannella sijalla Venäjä (96), molemmat paljon edellä Saksaa (55) ja Japania (24). Inhassa idässä, Kiinassa ja Venäjällä, miljoonat näyttävät kasautuvan helpommin miljardeiksi kuin lännen kultamailla, joihin Japanikin luetaan näissä vertailuissa. Suomen kansalaisista Forbesin 1 226 miljardöörin listalla ovat venäläinen Gennadi Timtšenko sijalla 99 ja Antti Herlin sijalla 634, molemmat nousukiidossa…”, kirjoittaa Esko Seppänen.



Sanomattakin lienee selvää, että näitä vaikuttajia ei niin vain maailmassa kuriin saateta: ”Suomessa yritysjohtajien veljeskunta on onnistunut vaientamaan julkisen keskustelun ansaitsemattomista etuuksista. Heikkotahtoinen valtiovalta ei vihreän ministerin Heidi Hautalan johdolla käytä omistajavaltaa kohtuullistaakseen palkkioita yhtiöissä, joissa valtio on omistajana. Vuodelta 2011 Suomen yritysjohtajille maksettiin ennätyssuuria palkkioita.” (emt.)



Eikä ole oikein mitään vastavoimaakaan. ”Näissä asioissa Suomen ministereillä Paavo Arhinmäkeä myöten tuntuvat usein menevän sekaisin oma tavoite ja elämän todellisuus. He puhuvat hallituksen tavoitteista, jotka ovat vain sanoja. Suomi on liian pieni maa saamaan aikaan EU:ssa omistaja- ja sijoittajavastuuta. Ei saisi unohtaa, että EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa.” (emt.)



Pääomien suitsimiseen on etsitty ratkaisua ns. Tobin-verosta, jolla perittäisiin osakekaupoista 0,1 prosentin ja johdannaiskaupoista 0,01 prosentin suuruinen kaupankäyntivero. Tällä verolla komissio haluaisi avata pään itse perimilleen veroille ja pitkä askel liittovaltion suuntaan.



Pohdiskelujensa johtopäätöksenä Esko Seppänen kirjoittaa: ”Jos ei saada aikaan kapitalismia parempaa, tulkoon edes parempaa kapitalismia.” Mutta miten?



Siitä ei liene epäilystä, että maailma huutaa muutosta. Sitä huutaa ihmisen lisäksi koko luomakunta, jopa kivet.



Esko Seppäsen ehdotus velkahätään on inflaatio. ”Inflaatio ei ole yleislääke kaikkiin ongelmiin, mutta huono vaihtoehto velkojen maksulle on tämä nykyinen inflaatioton politiikkakin. Se on rottakokeita kriisisyyttömille ihmisille. Sisäisellä devalvaatiolla toteutetaan deflaatiota, joka on kaikkien kasvutavoitteiden täystuho. Inflaatio, toisin kuin deflaatio tuottaa kurjan ja surkean olon jälkeen eteenpäinmenon tunteen. Sitten on taas Adam Smithin mukaan ”kaikilla kansanryhmillä hyvä ja hauska olla”, velallisilla kuitenkin muita hauskempi.”



Ja hän kirjoittaa: ”On täysin tiedostettava ne ongelmat, joita inflaatio tuottaa mahdollisesti tuhoamalla alhaiset korot ja vakaat hinnat (samalla kun se lopettaa palkkojen nollakorotukset). Se hyvä puoli siinä on, että se on velkasyöppö.”



Menepä ja selitä tämä köyhille, joiden rahat eivät kohta muutenkaan riitä mihinkään. Mene ja selitä työläisille, joiden reaalinen ostovoima alenee nyt jo muutenkin arvonlisäveron korotuksen seurauksena. Eikä taida olla kovin helppo selittää niille asuntovelallisillekaan, jotka eivät tälläkään korkotasolla tahdo selvitä maksuistaan.



Entäpä, jos palattaisiin aikaan, jolloin lainoista ei ollut lupa periä korkoja lainkaan.



Entäpä, jos maksukyvyttömien lainat kirjattaisiin alas tähän tapaan.



Entäpä jos toteutettaisiin Euroopan laajuinen velkasaneeraus.



Entäpä, jos kaikkein ensimmäiseksi noudatettaisiin Hannu Taanilan neuvoa: ”Taistelu kapitalismin EU-sarjassa on raastavimmillaan. Heittäkää sivuun kaikki hommat ja lukekaa tämä kirja. Heti.”





(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II



Munat rikki! Keittiö tulessa! Emumunaus III









tiistai 4. syyskuuta 2012

Munat rikki! Keittiö tulessa! Emumunaus III




Kirjansa Emumunaus kolmannessa osassa Päivän peili Esko Seppänen tarkastelee, miten munista eri maissa on yritetty tehdä sekä munakasta, kokkelia että pastaa, mutta edes keittäminen tai paistaminen ei ole onnistunut. Kaikki munat on kuitenkin saatu rikki ja keittiö on liekeissä. Kuukausikaupalla EU:ssa rakennettiin palomuureja, jotta tuli ei leviäisi, mutta savu ja munien palamisen käry haisee jo Suomessa asti. Ja jokainen munansa kärventänyt tietää, että pohjaan palaneita munia ei voi syödä.



Kreikan talouden raunioista Seppänen toteaa: ”Kun valtioiden rahantarve voidaan turvata joko painamalla rahaa tai ottamalla lisää velkaa, Kreikan käytössä ei ole näistä viimeisistä oljenkorsista kumpaakaan. Se ei voi enää (aiemmin vähän voi) painaa itse itselleen lisää euroja eikä se saa markkinoilta lisää velkaa. Kun nämä ovat vaihtoehdot, pitää todeta, että varsin huonosti Emu ja euro sopivat Kreikalle (mutta oikein hyvin Saksalle).



Eurouskovaiset puolustelevat itsensä ylivelkaantuneiden maiden avustamista sanomalla, että Euroopan unioni on solidaarisuusyhteisö ja että siitä vain. Mutta mitä vastaavat siihen kreikkalaiset? Kiitti, meille riitti tätä solidaarisuuden lajia.”



Eikä munia tietenkään enää saada ehjiksi, vaikka niitä on yritetty liimata, vaikka minkä nimisillä liimoilla: EVM, IMF, ERVV, TRS, ETF, AAA, BIS, EVVK. Vain WC on kokeilematta. Mutta kerran rikotut munat ovat rikki ja pysyvät.



Suomi sulo maksajana ei ole ilmeisesti käsittänyt mitään, vaan on kuvitellut koko ajan leipovansa pullaa: ”Suomen kouluissa opetetaan (?), että Suomen ei pidä EU:ssa noukkia rusinoita pullasta. Joelin päivän puheessaan Joel Lehtosen patsaalla Savonlinnassa Hannu Taanila muistutti, että Suomi ei todellakaan ole noukkinut pullasta rusinoita vaan päinvastoin pannut pullaan niitä lisää. Rusinoiden poimimisen pullasta hoitavat sitten niiden pankkien omistajat sekä ne yksityiset sijoittajat, jotka ovat lainanneet rahaa (eivät omaansa) PIIGS-maille. Suomella on Emussa uusi vientituote, jota Ruotsilla ei ole: europullarusinat. Suomen valtio on sitoutunut tarjoamaan näitä rusinoita yli 30 000 000 000 euron arvosta.”



Lopulta on sitten käynyt niin, että missään EU-maassa ei enää oikein jakseta uskoa, että emumunista tulisi sen enempää lasta kuin paskaa. Emu elää parhaillaan kohtalonsa hetkiä.



Eilisen uutiset kertoivat, että ratkaiseva EU:n kannalta tulee olemaan tämä syksy. Tosin näitä ratkaiseviakin hetkiä on jo aiemmin ehditty julistaa yksi toisensa perään. Ja kun tarpeeksi kauan huudetaan, että susi tulee, kohta kukaan ei usko.



(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II




Esko Seppäsen kirja Emumunaus jakaantuu neljään pääosaan: Taustapeili, Sivupeili, Päivän peili ja Kerro, kerro kuvastin.



Sivupeilissä kerrotaan finanssikapitalismista, virtuaalirahasta, johdannaiskaupasta, pankkien verkostoista ja lopuksi markkinavallan mahalaskusta.



”Johdannaiset ovat pankkien finanssitehtaiden tuotteita, joilla on virtuaalinen yhteys reaaliomistettavaan mutta ei sellaista napanuoraa, joka toisi niille ravintoa reaalitaloudesta. Niiden arvo on johdettu jostakin, joka on tai jota on, mutta mitä johdannainen itsessään ei ole. Johdannainen ei ole osake, joukkovelkakirja, korko, valuutta, raaka-aine tai kiinteistö, mutta sillä voidaan yrittää rahastaa arvaus esimerkiksi pörssikurssista, Kreikan valtion lainan korosta, rakkakahvin hinnasta, euron ja dollarin välisestä valuuttakurssista ja ties mistä”, kirjoittaa Seppänen.



Tarkkaan ottaen edellä sanottu sisältää ristiriidan ja kertoo, että napanuora sittenkin on olemassa. Ihan pelkkää nopanheittoa Wall Streetillä ei sentään harrasteta. Tietokoneet seuraavat hintojen kehittymistä ja tekevät kauppoja nanosekunneissa.



Jatkossa Seppänen toteaakin: ”Reaalimaailma ja siitä riippumaton johdannaismaailma tulevat toimeen ilman toinen toistaan, paitsi että johdannaismaailman pelimerkeillä pelataan reaalimaailman pelejä. Usein niillä rikotaan reaalimaailman hyödykkeiden hintasuhteet yksien hintojen noustessa johdannaisilla vedätyksen seurauksena epäsuhtaan toisten hintojen kanssa.”



Tällaisen vedätyksen seuraukset reaalimaailmassa saattavat olla hyvinkin katastrofaaliset: Esimerkiksi leipävilja voi mädäntyä siiloissa samaan aikaan, kun ihmiset niiden ympärillä näkevät nälkää. Mutta tämä on pelureille sivuseikka. Ahneelle ei siitä se, että hän saa paljon, koska hän haluaa kaiken.



Rahamarkkinoilla ratkaisevaa on verkostoituminen, vaikka esimerkiksi sisäpiirikaupoista rankaistaan – ainakin jos jää kiinni.



Esko Seppänen kertoo monia esimerkkejä keinottelijoista. Hän kertoo myös Jérôme Kervielistä, joka ”halusi edetä uralla ja tuottaa työnantajalleen isoja voittoja pelaamalla pörssi-indeksifutuureilla eli hänen tehtävänsä oli arvata eurooppalaisten pörssikurssien kehityksen suunta: ylös vai alas. Hänkin paikkasi virhearvioita uusilla virheillä, ja ennen kiinnijäämistään hän oli 74 000 euron vuosipalkalla aiheuttanut pankilleen 5 miljardin euron tappion. Sitä ennen hän oli pannut peliin pankin omaisuutta 49,9 miljardia euroa, mikä oli suurempi rahasumma kuin oli koko suuren pankin koko pörssiarvo. Tuomioistuin määräsi Kervielin maksamaan takaisin pankille koko tappiosumman. Tuomiota ei kohtuullistettu, vaikka puolustus osoitti, että sen summan maksamiseen Kervieriltä menee 177 000 vuotta.”



Ja tällaisia kauppoja tekevät kaikki ”kunniallisetkin” pankit ja niin kuin Seppänen sanoo: ”Tuskin on maailmassa yhtään suurpankkia, joka toimisi eettis-moraalisesti kestävällä tavalla.” Tästä huolimatta pankkien tappioiden maksajiksi haetaan aina tilaisuuden tullen veronmaksajia.



”Voittojen ja bonusten kasvattamisen näkökulmasta pankkien herkkukauppojen myyntiartikkeleita valmistettiin maksamattomien velkojen arvopaperistamisesta ja vastikkeettomista johdannaisista. Vähitellen isännättömän, löysän ja halvan rahan valtameressä lillui suunnattomat määrät virtuaalirahaa odottamassa pankkien troolareita keräämään voitot pois. Raha kuitenkin myrkyttyi ja sairastutti finanssikapitalismin morbus insanae pecuniae –tautiin. Kun löysän ja halvan rahan hype päättyi surkeasti, tuli pohdittavaksi, onko kapitalismin parasta ennen –käyttöpäivä ohitettu ja käykö systeemille niin kuin kävi Wall Streetin investointipankeille, jotka Paavalin varoituksesta piittaamatta ”lankesivat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen”. Useita niistä ei enää ole.” (emt.)



Ja sitten Esko Seppäsen johtopäätös, johon on helppo yhtyä: ”Ihmiskunta tarvitsee vapaaksi päästetyn ja vapauksiaan väärinkäyttävän markkinavallan aseistariisunnan ja kurinpalautuksen! Me emme saa olla sivustakatsojia pankkivallan potkiessa laskujensa maksajia näkymättömillä jaloillaan. Vastarintaliikkeen tavoitteena on oltava se, että finanssituotteet palautetaan palvelemaan reaalitaloutta.



Tämän päivän talous toimii juuri päinvastoin ja toisin päin.”









(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I.


Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



”Maailma näyttää numeroiden valossa kummalliselta. Miten ovat voineetkaan niin perusteellisesti erkaantua toisistaan reaalitalous ja finanssitalous kuin seuraavaksi esitettävät numerot kertovat? Käsittämättömän pieni määrä bankstereita hallitsee maailmantaloutta. Systeemin kriisin on silti tuottanut systeemi itse. Se olisi syntynyt, vaikka vallassa olisivat olleet toiset yksilöt”, kirjoittaa Esko Seppänen uusimmassa kirjassaan Emumunaus. Tämä on finanssikapitalismin laki.



”Kaikenlainen laittomuus, kierto ja kikkailu toimii sen joukon etua vastaan, jonka muodostavat maapallon 3 100 000 000 työtä tekevää ihmistä. He ovat reaalitalous.” (emt.)



”Finanssikapitalismi, jossa tuotetaan paitsi finanssihyödykkeitä myös finanssihaitakkeita ja -turhakkeita, elää omaa reaalitaloudesta riippumatonta elämäänsä. Sen temppeleitä ovat pörssit, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 63 biljoonaa dollaria. Pörssi on markkinavoimien sokean leikin hiekkalaatikko, jossa omistajat jakavat varallisuutta keskenään; yrityksille itselleen niistä ei ole erityisempää käyttöä. Pörsseissä tuotteet ovat standardisoituja ja toiminta läpinäkyvää. Pelaamisella on säännöt, joiden rikkomisesta rangaistaan” (emt.)



Kirjan alkuosa sisältää lukuja lukujen perään. Niiden mittaluokka on kolikoihin tottuneen ihmisen vaikea hahmottaa. Yksi asia on kuitenkin selvä: Kaikki todellinen arvo luodaan työssä, jolle myös finanssipelit viimekädessä perustuvat. Työtä tarvitaan edelleenkin, jotta kulta muuttuisi harkoiksi, joita turvallisuushakuisimmat Roope-ankat varastoivat säilöihinsä.



Työtä tarvitaan ja ennen muuta veroja, joita poliitikot sitten kuin omina rahoinaan jakavat äänten kalastelun toivossa. Poliitikot haluavat lisää ääniä, jotka tuovat valtaa jakaa halpakorkoista velkaa, jolla saadaan uusia ääniä ja lisää valtaa. Kierre näyttää loputtomalta, mutta ei sitä ole.



Edessä on väistämättä romahdus, jolla poliitikot nytkin pelottelevat velkaantuneita ihmisiä. Nyt tehdään niin kuin banksterit määräävät. Muuten tapahtuu niin kuin on tapahtunut ennenkin, että vedetään liinat kiinni, nostetaan korot pilviin ja kerätään omaisuusmassat niiden haltuun, joilla ennestään paljon on. Ja siinä se on sitten taas tämä ihmisjoukkojen työllään luoma reaalitalous.



Lähihistorian aikana on ollut monenlaista kuplaa, joilla on tyhjennetty tuulipukukansan taskut. Ensin oli IT-kupla, sitten asuntokupla ja nyt ovat vuorossa kokonaiset pankkien painostamat kansantaloudet, joiden työtätekevät veronmaksajat pakotetaan velkojen maksajiksi syntymättömiin lapsiin asti.



Useampaankin kertaan on suomalaispäättäjien taholta vilauteltu, että eurokriisin ratkaisemiseksi pitäisi ottaa mallia 90-luvun lamanhoidosta. Kovat olivat silloiset lääkkeet.



”Kansantuote aleni Suomessa silloin kolmen vuoden aikana runsaat 10 % eli melkein yhtä paljon kuin nyttemmin Portugalissa. Suomen valtion velka kasvoi BKT:llä mitattuna 10 prosentista 66 prosenttiin samasta syystä kuin se on nyt – pankkeja pelastettaessa – räjähtänyt käsiin Irlannissa. Vuonna 1989 työttömiä oli Suomessa 80 000 mutta vuonna 1994 runsaat 400 000. Samanlainen työttömyyden raju kasvu on tapahtunut Kreikassa ja Espanjassa, eikä koko Emussakaan ole ennen ollut yhtä paljon työttömiä kuin on nyt. Suomen laman vuosina 41 000 yritystä teki konkurssin, mikä oli 2,5 kertaa enemmän kuin ”normaalimäärä”. Kreikassa taas 170 000 yritystä tekee konkurssin vuosina 2011-2012, mikä on missä tahansa epänormaalia. Suomessa yhteensä 11 000 ihmistä päätti itse päivänsä, mikä oli noin viidenneksen ”normaalia” enemmän”, kirjoittaa Esko Seppänen.



Tämän politiikan tärkeimmät arkkitehdit olivat Esko Aho, Iiro Viinanen ja Mauno Koivisto. He olivat se salamurhaajan käsi, jonka uhrina oli demokratia.



Nyt historia toistaa itseään paljon suuremmassa mittakaavassa. Siksi kysymys kuuluukin, miten kauan tämän annetaan jatkua. Miten kauan ihmiset suostuvat siihen, että heidän työnsä tulokset viedään heiltä itseltään ja vielä heidän lapsiltaankin eikä vain kolmanteen polveen, vaan ikuisuuteen asti?



(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



torstai 30. elokuuta 2012

Hemmo puoluediktatuurin rattaissa



Toisin kuin väitetään, että Suomessa vallitsisi demokratia, meillä on vallalla puoluediktatuuri. Kourallinen yleensä vanhoja ukkoja ja akkoja päättää asiat ylhäältä alas asti.



Puoluediktatuuria pidetään yllä kansalaisilta kerätyllä pakkoverolla, jota puoluetueksi kutsutaan. Tämän lisäksi tulevat erilaiset kansalaisjärjestöt, kuten nuoriso-, potilas- ja muut niin kutsutut kolmannen sektorin yritelmät, joiden kautta kulkee piilopuoluetuki.



Systeemin ulkopuolella liikkuvaa nämä keskinäisen valvonnan ja kehun kerhot eivät tavoita. Yhteistä hyvää jaetaan periaatteella: mulle ja mun kaverille. Kansalaistoiminnasta ei voida enää puhua. Silti, jos lasketaan yhteen kaikkien näiden apparaattien yhteinen jäsenmäärä, Suomen väkiluvuksi saadaan 89 miljoonaa.



Tällä linnavuorella apparatsikit vahtivat kuin kerberokset, ketä nostetaan ja kenestä tehdään kokonaan persona non grata ja kaikkea tältä väliltä. Tärkeintä on että säilyy työrauhaksi kutsuttu hautausmaan hiljaisuus. Arvostelua ei sallita.



Linnavuorella eliitti elää läpinäkymättömässä kuplassa täysin tietämättömänä ihmisten asioista ja heidän todellisesta tilastaan niin kuin viimeksi nähtiin vanhuslainkäsittelyssä. Ei mitään logiikkaa perusteluissa ja sitten otetaan käyttöön vanha kunnon eufemismi: vapaaehtoinen pakko, joka kaiken lisäksi on vielä oxymoron eli sula mahdottomuus.



Kunnallisvaaleissa voi tietysti kuka tahansa perustaa valitsijayhdistyksen, mutta tuskinpa siitä paljon apua on, kun kaikki resurssit ohjataan olemassa olevien puolueiden pohjattomiin kassoihin.



maanantai 27. elokuuta 2012

Intiaanit ovat apinoita ja puoli-ihmisiä

Näin väittivät aikoinaan Goethe ja Hegel. Vähänpä tiesivät.



Vuonna 1994 tohtori Ruth Sady aloitti kaivaukset Supen laaksossa Limasta pohjoiseen ja löysi 5000 vuotta vanhan asutuksen, joka kertoo korkeasta kulttuurista. Kulttuuri on siis vanhempi kuin esimerkiksi Kiinan, Intian, Mesopotamian ja Egyptin.



Paikassa, jota nykyisin kutsutaan Caraliksi, on ollut noin 3000 asukasta. Yhteiskunta on ollut hyvin järjestäytynyt ja todennäköisesti naisvaltainen. Alueen kaivauksissa ole löytynyt lainkaan aseita, mikä todistaa kulttuurin rauhanomaisuudesta. Valta on perustunut hierarkialle ja uskonnolle. Ihmiset ovat todennäköisesti palvoneet auringonjumalaa.



Caralin kukoistus perustui sademetsien, rannikon ja vuoriston asukkaiden yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen.



Caralista on löydetty kuusi pyramidia, joista suurin on 160 metriä pitkä ja 18 metriä korkea.



Paljon myöhemmin eläneet inkat ovat ottaneet oppinsa Caralista. Inkat puhuivat myös samaa kieltä, ketšua, joka oli inkavaltakunnankin virallinen kieli.



Loppu onkin sitten historiaa, kun espanjalaiset Kolumbuksen johdolla tuhosivat inkojen kulttuurin ja ryöstivät heidän aarteensa. Pelkästään kultaa sulatettiin ja kuljetettiin Eurooppaan 180 000 tonnia.



Nykyisen Perun intiaanit kärsivät yhä tänä päivänä siirtomaavallan heille aiheuttamasta köyhyydestä.











Olin järjestämässä vuonna 1988 Karkkilassa Peru-tapahtumaa, jossa vieraana oli kaksi perulaista keraamikkoa. Ylemmän uvan maljakko on tehty erikoisella tekniikalla siten, että tekijän toisessa kädessä on pyöreä kivi, jolle hän asettaa saven ja muotoilee ruukun hakkaamalla savea puulastalla. Lintu ja pienempi maljakko on tehty muovailemalla. Esineet poltettiin purkutiilestä tehdyssä ulkouunissa, mutta hyvin ovat sekä pinta että värit säilyneet.



Ohjelma Perusta lähetettiin 3-satilta maanantaina 27.8.2012

lauantai 25. elokuuta 2012

En ole Pavlovin koira. Hullu mikä hullu II



Kirjassaan Putoaminen Albert Camus mainitsee muutoksen, joka ihmisissä on tapahtunut: Ennen sanottiin, minä ole tätä mieltä. Nyt kaikki julistavat totuutta.



On suuri ero siinä, mitä ihminen tuntee, mitä ja miten hän tunteistaan puhuu. Puhumattakaan siitä, ryhtyykö hän sanoista tekoihin. Ihminen ei ole, tai ainakaan minä en ole Pavlovin koira, joka kellon kilahduksesta rupeaa kuolaamaan.



Ihmisen tunteiden kirjo on laaja. Tunteita on paljon enemmän kuin sanoja kuvaamaan niitä. Ehkä tunteet pitäisikin vain tuntea ja olla puhumatta niistä. Mutta eikö jokaisella ihmisellä silloin olekaan oikeutta omiin tunteisiinsa. Juuri toisten tunteita, ajatuksia ja sananvapautta autoritaariset totalitaristit haluavat rajoittaa.



Samat henkilöt, jotka haukkuvat suvaitsevaisia ihmisiä ”kukkahattutädeiksi”, hyppäsivät takajaloilleen puolustamaan ihmisoikeuksia, kun minä kuvittelin mielessäni laittavani Norjan hullun piinakoppiin, missä hänen silmilleen voisi syljeskellä. Eikö tämä ole hirmuteon suoraa puolustelua kukkahattutätimäiseen tapaan?



Tuttavani oli puolestaan sitä mieltä, että jokaisen itseään kunnioittavalla ihmisillä pitäisi olla oikeus kieltäytyä vartioimasta ja vaikkapa laittamasta ruokaa Norjan hullulle. Onko tuttavallani oikeus tällaiseen mielipiteeseen.



Tähän loppuun haluan vielä esittää ihmetykseni sen johdosta, miksei Norjan tappaja kärsi rangaistustaan samoin kuin muut vaaralliset vangit. Miksi hänelle pitää antaa erityiskohtelu tietokoneineen ja kolmen sellin sviitti?



perjantai 24. elokuuta 2012

Hullu mikä hullu





Albert Camus kertoo kirjassaan Putoaminen rangaistuksesta, missä ihminen laitetaan piinakoppiin, jossa ei mahdu makaamaan eikä seisomaan suorana. Siinä kopissa on oltava aina vinossa.


Sellaisiakin piinakoppeja on ollut, joissa ihminen juuri ja juuri mahtuu seisomaan seinän ja oven välissä. Ja ovessa on luukku, jonka vartijat voivat halutessaan avata sylkeäkseen vangin naamalle, jonka ainoa keino suojautua on sulkea silmät.


Ilmeisesti ranskalaiset siirtomaaherrat olivat suuressa viisaudessaan suunnitelleet tällaiset laitokset.


Tällaiseen piinakoppiin minä haluaisin Norjan hullun, jonka nimeä en edes halua kirjoittaa tai ääneen lausua.


Erittäin kalliiksi tulleessa oikeudenkäynnissä on pohdittu pitkään myös sitä, oliko Norjan hullu mielisairas vai normaali. Minusta kaikki ihmiset, jotka kannattavat sotia ja tappamista ongelmien ratkaisemisen välineinä, ovat enemmän tai vähemmän mielenvikaisia. Tässä tapauksessa on kyse umpihullusta.


Terveen ihmisen ei tarvitse turvautua väkivaltaan.





Lähde: Putoaminen. (La chute, 1956.) Suomentanut Maijaliisa Auterinen. Otava, 1958.

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurarit-rituaalit-ja-salat

tiistai 21. elokuuta 2012

Tässä on pihvi: Vanhusten omaisuus pörssiyhtiöille


Kuva: Kaija Olin-Arvola

”Omaiset eli perilliset hyötyvät siitä, että mummo suljetaan loppuiäkseen vanhainkotiin. Siellä mummon eläkkeestä ja muista tuloista (esim.vuokratulo) leikataan kunnalle 85% niin, että omaan käyttöön jää vain 90 eur kuukaudessa. Vanhainkodissa kunta maksaa kaikki kustannukset kuten asuminen, ruoka, lääkkeet, hoito ja hoitotarvikkeet. Laitoshoito on kunnalle kallista. Mummon ei tarvitse myydä omaisuuttaan, kuten asuntoaan. Se jää perillisille.

Jos mummo valitsee yksityisen palveluntuottajan, joka voi maksaa 2000-4000 euroa kuukaudessa, hänen kaikki tulonsa menevät asumiseen ja palveluihin. Hän joutuu maksamaan lääkkeet ja hoitotarvikkeet itse. Mummon tulot, eivätkä Kelan hoitotukikaan riitä palveluasumiseen. Hän joutuu myymään asuntonsa ja vähitellen koko omaisuutensa. Mitään perintöä ei jää lapsille. Vähitellen kunta joutuu antamaan palvelusetelin vanhukselle, jotta hän voi asua yksityisessä hoivassa loppuun saakka.” Näin kirjoittaa kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara (kok) Uuden Suomen blogissaan 20.8.

Jos tätä asiaa nyt katsotaan pitkässä juoksussa, niin mikäpä olisi sen parempi yksityisiä hoitopalveluja järjestäville pörssiyhtiöille. Kupataan ihminen loppuun asti, kun ollaan kerran hyvään alkuun päästy.

Sodan jälkeen miehet raatoivat rintamamiestalot sillä ajatuksella, että lapset pääsisivät heitä helpommalla.

Jokainen perheellinen veronmaksaja ajattelee samalla tavoin. Jokainen ymmärtää, että kuolemaan mennään tyhjin käsin, mutta lapsilleen haluaisi jotain mielellään jättää, että he pääsisivät edes vähän helpommalla. Ei veroja eliitin taskuun ole tarkoitettu. Niiden vastineeksi halutaan palveluja.

Nykyisille rahaeliitille ja asuntomarkkinoille sopii paremmin kuin hyvin, että jokainen uusi sukupolvi raataa pankin velkaorjana koko elämänsä, että perhe saisi asua jossakin. Ja sitten yksityiset hoitolaitokset korjaavat sadon. Näinkö se olikin ajateltu?

maanantai 20. elokuuta 2012

Voi ahdistus!


Kuva: Albrecht Dürer

Posteljoonia ahdistaa, kun kohta missään ei saa rauhassa sauhutella. Hengityskin on kuulemma niin täyteen lajitovereille vaarallisia kaasuja, ettei lähellekään muita saisi mennä ennen kuin 15 minuutin varoaika röökistä on kulunut.

Sunnuntai-ahdistustaan ihmiset purkavat ajelemalla päämäärättömästi hulluna pitkin maanteitä.

Iltapäiväahdistusta puretaan kiertämällä kaupoissa ja ostamalla kaikkea turhaa ja turmiollista, joka sekin ahdistaa.

Maanantait ne vasta ahdistavia onkin. Joka maanantai on mentävä peilin eteen ja toivottava, ettei ketään näkyisi, että voisi uskoa menneensä jo töihin ja voisi palata pehkuihin.

Juha Siltala on kirjoittanut kirjankin Suomalainen ahdistus. Siinä hän sanoo: ”Vaikka niin uskonnollisen kuin kansallisenkin herätyksen normistot ovat jääneet historiaan, seisoo instituutioiden antamista kiinteistä elämisenmalleista vapaa (post)moderni ihminen normatiivisessa miinakentässä ja on räjähdyksen pelossa hievahtamatta. Psyykkinen autonomia ja kulttuurinen liikkumatila eivät suinkaan ole kehittyneet tasatahtia modernin elämismaailman kanssa, vaan täydellinen hylkääminen uhkaa mitä odottamattomimmista syistä. Ne Toiset käyttelevät nyt samaa tuomiovaltaa kuin heränneiden Jumala, jonka tuomitsevat silmät olivat kuin tulenlieskat. Ne Toiset eivät kuitenkaan tarjoa selvittämättömien syntiensä vuoksi vapisevalle mitään sovitustietä niin kuin heränneiden Jumala sentään teki leppymättömästä maineestaan huolimatta.”

(Lähde: Juha Siltala, Suomalainen ahdistus, Otava 1992)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tuntematon potilas Raaseporista: Haloo! Onko siellä ketään?


Hän on monta vuotta uusinut lääkkeensä joko apteekissa tai terveyskeskuksen neuvonnassa. Tänä kesänä häntä odotti yllätys heinäkuussa. Apteekkari ilmoitti, ettei lääkäri uusi lääkettä, koska ei tiedä, miksi potilas lääkettä käyttää. Potilas vei reseptin terveyskeskuksen neuvontaan ja odotti kolme päivää. Meni hakemaan reseptiä, mutta hänelle ilmoitettiin, ettei toinenkaan lääkäri ole uusinut reseptiä, koska ei tiedä, miksi potilas lääkettä käyttää.

Potilas pyytää hoitajalta omia potilastietojaan. Hoitaja lupaa printata tiedot, mutta ne ovat vain ruotsiksi. Potilas haluaa tiedot suomeksi. Ei onnistu.

Potilas ryhtyy puhelimitse ottamaan selvää, miksei tietoja ei ole hänen omalla kielellään. Keskus siirtelee puhelua paikasta toiseen, mutta kukaan ei vastaa. Potilas tiedustelee keskukselta eikö johtajilla ole työaikoja. Ei ole. Mutta palkka ilmeisesti juoksee? Todennäköisesti, vastaa keskus ja jatkaa puhelujen siirtämistä. Lopulta vastaa perusturvajohtaja, joka antaa puhelinnumeron, josta ei hänen mukaansa voi enää voi siirtää kenellekään muulle.

Tässä numerossa on päällä puhelinvastaaja, joka puhuu vain ruotsiksi. Potilas jättää soittopyynnön. Soittoa ei kuulu.

Uuteen päivään potilas herää jatkamaan harjoituksia. Puhelut tulevat kovin kalliiksi minimieläkkeellä elävälle potilaalle. Kohta ei ole suurten puhelinlaskujen lisäksi varaa ostaa enää edes niitä lääkkeitä, jos tämä simputus pitkään jatkuu.

Potilas jatkaa asian selvittämistä yhä vielä tänäkin päivänä, jos ei ole kuollut.

lauantai 11. elokuuta 2012

Kataisen Jyrkin Ättestupa



Olen seurannut tv:stä, miten pääministeri Jyrki Katainen yrittää kieli solmussa perustella, minkä vuoksi hänelle ei sovi vanhustyönhoitomitoitus. Sanahirviö tarkoittanee jotakin sellaista, miten monta hoitajaa pitää laitoksissa olla yhtä vanhusta kohti. Oliko se nyt 0.8 vai 0.9, mikä jo se on täysin käsittämätöntä, koska ainakaan minä en ole koskaan tavannut mitään nollapistehoitajia. Kyllä ne ovat aina kokonaisia olleet.

Perustelu tälle mitoituksen vastustamiselle on tuntunut outoakin oudommalta eli että, jos mitoitus otetaan käyttöön, niin sitten ihmiset haluavat pois kotoaan laitoksiin. Ja se tulee paljon kalliimmaksi, koska kodeissaan sinnittelevät vanhukset maksavat kaiken itse. Pysykööt siis kotonaan. Jyrki-boy ei halua vanhuksia mihinkään laitoksiin, koska se maksaa.

Ennen muinoin vanhukset vietiin jyrkänteille, mistä he vapaaehtoisesti tai avituksella hyppäsivät rotkoon. Näitä paikkoja kutsuttiin Ättestuviksi.

Suomessa maisemoidaan parhaillaan isolla rahalla vanhoja kaatopaikkoja. Ne muotoillaan taidokkaasti ennen kuin ne peitetään muovilla, bentoniittimatolla, mullalla ja kiviaineksella. Ne ovat vaikuttavia mausoleumeja ja monumentteja kulutusyhteiskunnan loistosta. Ehkä niistä voisi rakentaa jokaisen kylään uuden ajan ättestupia. Jyrkänteeltä olisi helppo lähteä ja ruumiitkin voitaisiin kätevästi haudata bentoniittimaton liepeen alle.

”Käsitättehän, tärkeintä on, ettei tarvitse enää olla vapaa ja saa katumuksen vallassa totella toista, joka on suurempi lurjus kuin me itse. Sitten kun olemme kaikki syyllisiä, vallitsee demokratia. Sitä paitsi meidän on saatava hyvitystä siitä, että meidän täytyy kuolla yksin. Kuolema on yksinäistä, orjuus sen sijaan kaikille yhteistä. Toisetkin saavat siinä osansa ja yhtä aikaa meidän kanssamme, kas se juuri on tärkeätä. Kaikki vihdoinkin yhdessä, mutta polvillamme ja pää kumarassa.”

(Lähde Abert Camus, Putoaminen, Suom. Maijaliisa Auterinen, Otava 1962)

maanantai 6. elokuuta 2012

Mario Draghi pokkuroiva käkikello

Euroopan Keskuspankin johtajan sana riittää: Mario Braghi kumartaa, pokkuroi ja kukkuu: bondiostoksia, bondiostoksia, bondiostoksia… Ja katso kurssit pysyvät ylhäällä kuin entisellä miehellä ja markkinavoimat kiittävät.
Mutta keitä ovat nämä markkinavoimat? Sitä kysytään usein. Ainakin yhdet kasvot sillä on ja ne näkyvät tässä kuvassa:

Hän on Rotschildin dynastian nykyinen pää Evelyn Rothschild. Perheen sanotaan omistavan yli puolet maailman rikkauksista. Credit Suissen arvion mukaan heidän omaisuutensa on 231 triljoonaa dollaria, minkä lisäksi perhe on maailman suurin kullanomistaja.

Maailman silmäätekevät kerääntyvät mielellään Rotschildin kartanoon suunnittelemaan uusia operaatioita rikkauksiensa kasaamiseksi ja kasvattamiseksi.

Rotschildit käyttävät voimakasta vaikutusvaltaa maailman suurissa uutistoimistoissa. Rotschildien etujen mukaisesti valitaan uutiset, jotka kerrotaan tai jätetään kertomatta. Erilaisia kauhutarinoita levittämällä valta lisääntyy ja markkinat pomppivat.

Korruptoitujen poliitikkojen avulla Rotschildit ovat saavuttaneet vaikutusvaltansa pankkimaailmassa. Perheen hallinnassa on Englannin keskuspankki, Federal Reserve, Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja Bank of International Settlements.

Sattumalta Iran on yksi niistä kolmesta maailman maasta, jonka keskuspankki ei ole Rothschild hallinnassa. Ennen 9/11-tapahtumia niitä oli tiettävästi seitsemän: Afganistan, Irak, Sudan, Libya, Kuuba, Pohjois-Korea ja Iran. Vuoteen 2003 mennessä Rotschildin mustekala oli nielaissut Afganistanin ja Irakin. Vuonna 2011 sen vallassa oli Sudan ja Libya. Libyassa Rotschildin pankki perustettiin Benghasiin, kun maassa vielä käytiin täyttä sotaa.

911✡✈▌▌
Antakaa minun hallita valtion rahavarantoa, niin en välitä kuka säätää lait, sanoi M. A. Rotschild.


Jos rikkaille annettu raha ei toimi, niin me annamme heille lisää rahaa.

Lähde

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Veljeskansojen murtumaton liitto

Kuvat: Kaija Olin-Arvola

Posteljooni on raivona. Joka paikassa on nyt virolaisia. Virolaiset tekevät Etelä-Suomessa kaikki ikkuna- ja kattoremontit. Virolaiset vievät suomalaisten työpaikat. Ovat vieneet jo vuosia. Ensin ne tulivat polkemaan hintoja palvelualoille. Nyt viedään rakennusalaa. Mitä seuraavaksi?

Suomalaiset yritykset ovat siirtäneet paperinsa Viroon, koska siellä ei tarvitse maksaa veroja. Sosiaaliturva kun on olematon ja maassa vallitsee tasavero.

Ja kun ei tämäkään riitä: Virosta kannetaan kaikenlaista huumetta, viinaa ja douppinkia tuhoamaan Suomen nuorison parhaat voimat.

Maalaiskylän tumpeloin ukko pitää saunakammarissaan kahdeksaa virolaista huoraa ja rahastaa niillä. Bussilasteittaan niitä kuljetetaan syrjäisimpiinkin Suomen saloihin. Huoria siis.

Ihan on kuin kieltolain aikaan, jolloin virolaista pirtua laivattiin Suomeen kanisterikaupalla. Ja samalla tuotiin tuliaisina vaikka mitä tautia.

Posteljooni käyttää kesälomansa marjastukseen ja tekee sillä komian tilin; parituhatta litraa mustikkaa ja puolukkaa ja sienet päälle. Enemmänkin ehtisi, mutta kun virolaiset ovat nyt rantautuneet puhdistamaan Etelä-Suomen metsät kaikista sen antimista. Ja harvesterit hoitavat lopun.

Mutta tärkeintä on, että se pitää: Veljeskansojen murtumaton liitto riistäjien ja hyväksikäyttäjien puolesta työtätekeviä ja vähäosaisia ihmisiä vastaan.

 
 

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hirmiä marjasota

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Tunteet kuumina ollaan nyt puolesta ja vastaan, että kuka ne marjat sieltä metsästä saa viedä ja kuka ei.

Kuka poimii ja kenen annetaan poimia ja millaisella haravalla. - Jessus saatana ainakaan meirän pihaan ei tartte tulla. Ampua pitää.

Ja mitä niitä etelän eläviä tänne tuomaan: lapset, työttömät ja eläkeläiset vaan pakkotyöleireille, etteivät laiskoina makaa. Elätit perkeleet.

Ja kun vielä marjatkin muutoin jäävät metsiin mätänemään.

Näinhän se on ihmisten näkökulmasta. Ihmisen toimintaa ohjaa raha ja siitä pursuava hyöty.

Metsien antimet mitään hukkaan mene. Pitäähän karhuille, linnuille ja muille eläville jättää osansa. Kyllä luonto omistaan huolen pitää.

Ihminen toheltaa. Tänään ajoi metsänomistaja tiellä hakekärrynsä kanssa, mistä vain sauhu nousi, kun puu itsekseen kuormassa paloi.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Suomen hallitus ja tiedotusvälineet öö-luokkaan



Ei ole päättäjissämme paljon kehumista. Raamatullisesti sanottuna: He eivät tiedä, mitä tekevät. Ehkä he saavat anteeksi - tai sitten ei.

Pari päivää on kohistu siitä, että luottoluokittaja Moody's on muuttanut Saksan valtionlainojen luottonäkymät vakaasta negatiivisiksi. Moody's pitää kuitenkin Saksan ja Hollannin kolmen A:n luokituksen ennallaan. Suomi on tietysti parasta A-luokkaa.

Käynnissä on taloussota, jonka välineitä luottoluokittajat ovat. Tämä tuntuu propagandassa kokonaan unohtuvan.

Luottoluokittajat ovat voittoa tuottavia yrityksiä, jotka muiden ahneiden tavoin pyrkivät vain voittojensa maksimointiin.

Nyt pitäisikin kysyä: Kuka on tilannut tämän luottoluokituksen? Mitä se maksoi? Kuka siitä hyötyy?

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kunta olemme me

Kuva: Kaija Olin-Arvola, Bichlin kirkko

Kuva: Kaija Olin-Arvola, Bichlin kirkko

Kunnallisvaalit ovat tulossa. Sen huomaa ainakin siitä, että valtakunnanjulkimoiden kuvat alkavat ilmaantua lööppeihin: On syöpää ja sairautta, avioeroa ja masennusta, liukastumista ja kompastumista.

Puoluediktatuuri panee parastaan, jotta valtakunnan kellokkaat säilyttäisivät asemansa. Pitäähän vallan ulottua ylhäältä alas asti.
Kansalaisten mielipiteet eivät paljon paina; puhutaan sitten kuntaliitoksista tai valtionosuuksien höyläämisestä.

Liian usein ajatellaan, että kunta on se virkamiesjoukko, joka istuu lämpöisissä toimistoissa, joissa valot palavat.

Nobelisti Harry Martinson, joka joutui lapsena huutolaiseksi, kertoo kirjassaan Nokkoset kukkivat, miten pieni Martin kuntaan tutustui: Isän kuoltua äiti lähti Amerikkaan ja kunta otti pojan, jolle ei heti valjennut, mikä se tämä kunta oikein on.

Vasta kirkossa Martin tajusi: ”Mitään näin ihmeellistä ei hän ollut milloinkaan kokenut. Vai niin, tätä oli Kirkko. Hänestä tuntui, että seitsemän samanaikaista aistimusta oli tukehduttamaisillaan tai pakahduttamaisillaan tai raastamaisillaan hänet siekaleiksi. Urkujen kohtaaminen oli muodostumaisillaan myrskyiseksi seikkailuksi, sillä äkkiarvaamatta oli kauhea ajatus iskeytynyt hänen päähänsä. Ja sen ajatuksen saatua kunnollisesti sijansa hän kiljaisi. Hänen kimakka, värisevä pelonitkunsa kuului ylimääräisenä riitasointuna urkujen pauhussa. Hän oli saanut päähänsä, että hän istui Kunnan sisällä. Että tämä oli todellinen Kunta. –

– Tämä on Kunta! parkui Martin. – Auta minua! Auta!”

(Harry Martinson, Nokkoset kukkivat, Uusikirjakerho Helsinki 1974, suom. V. Hämeen-Anttila)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Inhimillisyys on hupeneva luonnonvara

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Täältä lähtee Tonava



Runoilija Mirkka Rekola puhuu Aamulehden haastattelussa 13.7. humanismin alasajosta.

Jutussa esitetään hänen teesinsä: ”Kirjoitin jo kauan sitten aforismin, joka on totta vielä tänään: Tuli globaali ihminen. Hän täyttää itsellään sen tilan jota yrittää tehdä. Minulle humanismi on aina tarkoittanut inhimillisyyttä ja sivistystä. Mutta nyt humanismia ajetaan alas läpi koko yhteiskunnan, sillä sitä pidetään hyödyttömänä koska se ei tuota. Kyllä se tuottaa, ja paljon arvokkaampaa kuin raha.”

Väitteiden vakuudeksi kannattaa lukea puheenvuoron kommentit. Joillekin humanismi tuntuu olevan myrkkyä. Toiset kulkevat laput silmillä eivätkä asiaa näe.

Humanismin ja inhimillisyyden alasajosta voidaan puhua täydellä syyllä aikana, jolloin sodat yhä hyväksytään konfliktien ratkaisemisen välineiksi, luontoa ja ympäristöä tuhotaan kiihtyvällä vauhdilla, ihmiskauppa kukoistaa ja ihmisten heitteillejättö on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ihmisen kulttuurinen kerros tuntuu tänään todella ohuelta, kun ainoa arvo maailmassa on raha.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Perusteollisuus ja energiahuolto yhteiskunnan omistukseen


Kuva: Kaija Olin-Arvola


Kun muualla Euroopassa suljetaan tehtaita, kansa lähtee kadulle ja poliitikot ryhtyvät hommiin. Suomessa painutaan pilkille ja jatketaan lomia niin kuin ei mitään. Korkeintaan korkeimmat päättäjät keskeyttävät lomansa, jotta saadaan laillistettua miljardien siirtäminen pois Suomesta.


Kun tehdas Suomessa suljetaan, poliitikot tulevat paikalle irtopisteitä keräämään kuin raatokärpäset. Tekoihin asti puheet eivät yllä. Liturgia kyllä osataan: kartoitetaan alueen yritysten tarpeita ja mahdollisuuksia lisähenkilökunnan palkkaamiseksi ja etsitään yrityskohtaisia ratkaisuja rekrytoinnin edistämiseksi ja pyritään löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joilla on työllistämispotentiaalia ja kohdistamaan investointeja alueen yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi tavoitteena korvaavien työpaikkojen ja uusien yritysten luominen sekä jatkajien löytäminen sukupolvenvaihdoksen edessä oleviin yrityksiin, kuten paikallisaviisi toistelee.


Hankoniemellä Koverharin terästehdas ajettiin konkurssiin. Työttömiä tuli useita satoja ja kuntiin miljoonien veromenetykset. Nyt odotetaan uutta ostajaa, joka mahdollisesti vie tuotannon ja ainutlaatuiset patentit mukanaan Kiinaan.


Työntekijöille tarjotaan samaa huttua kuin ennenkin: henkilökunnan informointia muutosturvasta, työnhakemisesta, avoimista työpaikoista (joita ei ole), yrittämisestä ja koulutuksesta. Toimeentuloa nämä toimenpiteet eivät turvaa.


Eikö tällaisissa tapauksissa pitäisi ottaa tuotanto yhteiskunnan omistukseen? Onhan kysymyksessä perustuotanto, jolle kysyntää maailmassa riittää.


Miksi näin ei menetellä? Siksi, että kapitalistinen ideologia määrää teot. Suunta on päinvastainen: yksityistetään kaikki voittojen maksimoimisen ja pelin välineiksi. Ihmisten ja ympäristön ei ole mitään väliä.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Sota tulisi tarpeeseen?


















Kuva: Kaija Olin-Arvola. Suomalainen maaseutu muutoksen kourissa.

On tullut ajettua Ruotsin läpi lukemattomia kertoja kymmenien vuosien aikana. Kaikki on näyttänyt niin kauniilta ja siistiltä kuin vain kansankodissa ikinä voi olla. Ehkä juuri siksi oli yllätys nähdä taloushistorioitsija ja valokuvaaja Jan Jörnmarkin dokumentti Tyhjät pihat, autiot tehtaat.

Miljardeja toisensa perään on pistetty esimerkiksi valtion rakentamiin asuntoihin, joissa ei ole ollut varaa ihmisten asua. Globalisaatio ja digitalisoituminen ovat Jörnmarkin mukaan tärkeimmät syyt hävitykseen.

Dokumentissa Jan Jörnmark sanoo, ettei tiennyt itsekään kuinka paljon rappiota Ruotsissa on, vaikka oli taloudesta kirjoittanut useita kirjoja ja aihetta tutkinutkin. Vasta kun hän sattumalta löysi hylätyn huvipuiston ja alkoi valokuvata sitä, hän käsitti, mitä todella tapahtuu. – Jos minulla ei olisi taipumusta nostalgiaan ja romantiikkaan, ajaisin itkien Ruotsin läpi, Jörnmark selitti.

Jörnmark toteaa, miten vieraantuneet ihmiset synnyttävät outoja aatteita. Kapitalismiin kuuluu, että vanhaa pitää tuhota, jotta olisi pääomia, työtä ja luonnonvaroja, joilla talouden pyörät pidetään pyörimässä.

Sotahan on aina tällaisessa tilanteessa kelvannut kapitalismin avuksi ja pelastukseksi. Sitäkö tässä nyt vain odotetaan ja lietsotaankin?

Valitettavasti Jan Jörnmarkin dokumenttia ei voi katsoa Ylessä tekijänoikeudellisista syistä. Youtubessa sen sijaan löytyy Jörnmarkin karmaisevan kauniita kuvia.

Varokaa! Puu kaatuu

En tiedä, mikä panee suomalaiset kaatamaan vanhat puut ja pelkäämään niiden päälle kaatumista. Muutama vuosi sitten Paikkarin torpalta kaadettiin vanhat koivut ja nyt tilalla on mäntyjä. Koko paikan luonne muuttui. Viimeksi torpan läheisyydessä sijaitsevan Miinan mökin ympäristö raiskattiin: puut kaadettiin ja maa käännettiin kuralle. Puut kaadetaan aina, kun ne tulevat satavuotiaiksi, kertoi Museoviraston opas.


Sammatin hautausmaalta kaadettiin vanha kelomänty, jota oli aikoinaan käytetty ruoskimispuuna. Sen pelättiin kaatuvan ihmisten päälle ja rikkovan hautakivet. Punaisten haudan takaa kaadettiin vanhojen koivujen rivistö ja tilalle saatiin aidan takaa näkyvä peltihalli.



Kilometritolkulla tienvarsimaisemia on tuhottu Länsi-Uudellamaalla ja kaadettu vanhat puut, kun paskaa pumpataan paikasta toiseen.



Tänä kesänä Fiskarsin kulttuurimaisema tuhottiin rakentamalla keskelle kylää valtava parkkipaikka ja kaatamalla varjoa antavat puut raitin reunalta.



Tällaista ei näe Saksassa, missä vanhat puut on tarkkaan tiedossa ja niitä suojellaan. Ne ovat kunnianarvoisia nähtävyyksiä. Vanhojen kaupunkien keskustoissa autot ovat saaneet väistyä kokonaan. On osattava kävellä, jos haluaa vierailla kulttuurimaisemassa.



Puukujat säilytetään ja liikenne saa luvan sopeutua.



Tammi elää helposti tuhat vuotta: 300 vuotta se kasvaa, 300 vuotta se tarjoaa kodin erilaisille eläjille ja 300 vuotta kestää sen vanhuus.





Tämä tammi viettää vanhuudenpäiviään Usedomin saarella ja se on nähnyt tuulet ja tuiskut. Sen iäksi arvioidaan noin 800 vuotta.




Tämän puun osoite on Am grossen Baum.
































Tie Benediktbeuernin luostariin ja luostarin pihapuita.


Kuvat: Kaija Olin-Arvola

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mitä se on se taide



Paul Klee

Taide on rahaa, sanoo kapitalistinen käsitys. Taiteella on arvoa vain, jos sillä on rahallista arvoa ja sen voi markkinoilla määritellä. Huutokaupat ovat sitä varten.

Taide on institutionaalista. Taidetta on vain se, minkä taideyhteisö taiteeksi hyväksyy. Tässäkin katsannossa taiteen kriteeriksi ponnahtaa rahallinen arvo.

Nykyisin taidetta luodaan usein brändin keinoin. Taide on kaupallistettu, tuotteistettu ja markkinoitu. Usein brändi on taiteilija itse.

Kautta aikojen taide on ollut vallanpitäjien valvonnassa ja omistuksessa. Vallanpitäjät määrittelevät taiteen.

Aikana, joka syrjäyttää entistä useamman ihmisen tyhjyyteen ja tarpeettomuuteen, tarvittaisiin entistä enemmän vallatonta taidetta.

Luovuus on ihmisen tärkein ominaisuus. Luovuus on leikkiä. Luovuus on arvo sinänsä.

”Jokainen ihminen on taiteilija.”

 Katsokaa lapsia.




Kyösti Arvola

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tanz mit Leibach


Tässä iässä hämmästyy aika harvoin mistään, mutta jokin aika sitten törmäsin Laibach-ilmiöön. En tiedä, miten on asia mennyt aiemmin kokonaan ohi korvien.

Suuressa saksalaisessa levykaupassa Laibachin levy löytyi, mutta asialla ei elämöity.

Ihmisellä on yleensä tarve luokitella kaikki kokemansa. Hämmennystä herättävä on saatava paikoilleen.

Niin&Näin Filosofisen aikakauslehden viimeisimmässä numerossa (2/2012) on Risto Koskensillan artikkeli ilmiöstä ja siinä johtopäätös: ” Laibachin koverit kykenevät osoittamaan populaarikulttuurin epämieluisia piirteitä, koska ne itsekin ovat pinnallista poppia. Teho katoaisi, jos tuotokset olisivat korkeakulttuuria tai eroaisivat lähtökohtaisesti kommentoinnin kohteistaan. Laibachin kevytkulttuuriset teokset eivät ole vakavasti otettavaa taidetta, ja juuri siksi ne onnistuvat siinä, missä vakavan taiteen on niin vaikea onnistua: ne muovaavat ihmisten käsitystä maailmasta ja siten todellisuutta.”

(Kaikki luokittelut ovat tietenkin vain kalpea varjo todellisuudesta. Kun loman jälkeen palasin Saksasta Suomeen tuntui suomalaisen tv:n amerikkalaispitoinen tarjonta siltä, että siihen verrattuna Pekka ja Pätkäkin ovat korkeakulttuuria.)

Seuraavassa pari näytettä albumista Opus Dei: Geburt Einer Nation ja Opus Dei.

Keikkakalenteri ja lisää tietoa löytyy täältä.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ei ole syytä unohtaa



Tällä julisteella Natsi-Saksan kansalaisia pehmitettiin vammaisten eutanasian kannalle: ”Jokainen heistä maksaa yhteiskunnalle 50 000 markkaa”. Henki pois, niin säästyy. Eutanasia eli armokuolema oli virallinen nimi toimenpiteelle, jolla henkisesti heikot vahvojen niskoilta eliminoitiin

Bad Tölzin pienessä kylpyläkaupungissa Baijerissa uhreja oli kaikkiaan 19. Vain diagnoosit vaihtelivat. Syyksi riitti ihmisarkuus tai vaikkapa yökastelu. Ilmeisesti syyllisyyttäkin tunnettiin, koskapa virallisiin asiakirjoihin oli merkitty usein tuberkuloosi tai muu fyysinen sairaus, jotka saatiin aikaan nälällä ja aliravitsemuksella vankeudessa.

Bad Tölzissä natsien uhreja ei haluta unohtaa.

Kaupungin kauniille Marktstrasselle on jokaisen murhatun nimi upotettu katukivetykseen.





Eutanasia on jälleen ajankohtainen. Töltzer Kurier tiesi kertoa, että Sveitsissä saa jo armokuoleman ilman tappavaa sairauttakin. Riittää, kun ihminen on saanut tarpeekseen elämästä. Zueriche Zeitung tosin täsmensi, että itsemurhaa ei suositella kaikille.

Ääriliberalismin aikana vanha tunnus: Leben und leben lassen on muuttumassa tunnukseksi: Sterben und sterben lassen.

Kuvat: Kaija Olin-Arvola