Kuva: Kaija Olin-Arvola
”Omaiset eli perilliset hyötyvät siitä, että mummo suljetaan loppuiäkseen vanhainkotiin. Siellä mummon eläkkeestä ja muista tuloista (esim.vuokratulo) leikataan kunnalle 85% niin, että omaan käyttöön jää vain 90 eur kuukaudessa. Vanhainkodissa kunta maksaa kaikki kustannukset kuten asuminen, ruoka, lääkkeet, hoito ja hoitotarvikkeet. Laitoshoito on kunnalle kallista. Mummon ei tarvitse myydä omaisuuttaan, kuten asuntoaan. Se jää perillisille.
Jos mummo valitsee yksityisen palveluntuottajan, joka voi maksaa 2000-4000 euroa kuukaudessa, hänen kaikki tulonsa menevät asumiseen ja palveluihin. Hän joutuu maksamaan lääkkeet ja hoitotarvikkeet itse. Mummon tulot, eivätkä Kelan hoitotukikaan riitä palveluasumiseen. Hän joutuu myymään asuntonsa ja vähitellen koko omaisuutensa. Mitään perintöä ei jää lapsille. Vähitellen kunta joutuu antamaan palvelusetelin vanhukselle, jotta hän voi asua yksityisessä hoivassa loppuun saakka.” Näin kirjoittaa kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara (kok) Uuden Suomen blogissaan 20.8.
Jos tätä asiaa nyt katsotaan pitkässä juoksussa, niin mikäpä olisi sen parempi yksityisiä hoitopalveluja järjestäville pörssiyhtiöille. Kupataan ihminen loppuun asti, kun ollaan kerran hyvään alkuun päästy.
Sodan jälkeen miehet raatoivat rintamamiestalot sillä ajatuksella, että lapset pääsisivät heitä helpommalla.
Jokainen perheellinen veronmaksaja ajattelee samalla tavoin. Jokainen ymmärtää, että kuolemaan mennään tyhjin käsin, mutta lapsilleen haluaisi jotain mielellään jättää, että he pääsisivät edes vähän helpommalla. Ei veroja eliitin taskuun ole tarkoitettu. Niiden vastineeksi halutaan palveluja.
Nykyisille rahaeliitille ja asuntomarkkinoille sopii paremmin kuin hyvin, että jokainen uusi sukupolvi raataa pankin velkaorjana koko elämänsä, että perhe saisi asua jossakin. Ja sitten yksityiset hoitolaitokset korjaavat sadon. Näinkö se olikin ajateltu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti