sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Meinaako Suomi hyökätä Venäjälle?



Kas, ettei saman tien ohjuksia jotka kantaisivat Uraliin asti!


”Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan ilmavoimille hankittavat uudet risteilyohjukset asettavat suomalaiset poliitikot uudenlaisten kysymysten äärelle kriisitilanteessa. Hän arvelee, että puolustuksen riippuvuus Yhdysvalloista lisääntyy.” Näin kertoi Kokoomuksen Ylen uutiset 13.9.


Suomi hankkii Hornet-hävittäjiin JASSM-aseita, joilla ne voivat iskeä myös maakohteisiin sen lisäksi, että ne torjuvat vastustajan lentokoneita.


- Ensinnäkin nyt Suomella on kyky vaikuttaa minkä tahansa vihollisen toimintaan monen sadan kilometrin päässä rajan toisella puolella. Miten pitkälle ollaan valmiita iskemään? Toiseksi on tämä aikakysymys. Taas aseet ovat tehokkaimmillaan kriisin alussa. Ollaanko niitä valmiita käyttämään, ennen kuin kriisi on laajentunut tai eskaloitunut?”, sanoi Salonius-Pasternak.


Saman uutisen aikana näytettiin karttaa, missä näiden uusien JASSM-ohjusten kantomatkaa esiteltiin. Ja kuten arvata saattaa, hyökkäys suuntautui itään. Väritetty alue, mihin ylletään, ulottui Jäämereltä Pietarin eteläpuolelle. Minusta tällainen asian esittäminen on diplomaattinen loukkaus.


Että rahaa on, vaikka leipäjonot pitenevät. Mitään ilmaisia tällaiset tappokoneet eivät tietenkään ole. Hävittäjien arveltiin ennakkoon maksavan 180 000 000 euroa.


Rauhaa ihmiset!


P.S. Mitä vasemmisto tekee tällaisessa hallituksessa?

torstai 13. syyskuuta 2012

Huijarista miljonääriksi ”seteliselkärankaisten” neuvoilla






Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden, tiesi vanha kansa.

Se tiesi myös, että inflaatio nostaa hinnat, korot ja vuokrat pilviin ja syö pientallettajien säästöt.



Vanha kansa tiesi senkin, että kaikkien indeksien takia inflaatio-lukuja manipuloidaan siten, että todellisuudessa inflaatioprosentti on aina korkeampi kuin mitä hallitus antaa ymmärtää. Nytkin puhutaan parin prosentin inflaatiosta, joka ei tietenkään oikeuta palkkojen ja eläkkeiden ja muiden tulojen korottamista. Mutta jokainen kukkaroonsa katsova tietää, miten kovassa nousukiidossa ovat ihmisille välttämättömät hinnat ja maksut: ruoka, asuminen, energia ja vaatteet, arjen inflaatio.





Valtiotieteen tohtori Seppo Ruotsalainen kirjoittaa SPK:n vaalilehdessä Uudenmaan näköala: ”Tällä hetkellä (elokuun alussa 2012) europäättäjien ja heidän ”asiantuntijoidensa” ainoa keino kriisin ratkaisemiseksi näyttää olevan vaatimus, että Euroopan keskuspankin (EKP) tulisi aloittaa jokseenkin rajaton setelirahoitus, siis setelien painaminen. Massiivinen setelirahoitus on pahinta mitä tähän tilanteeseen voidaan tarjota, sillä vaarana on mm., että inflaatio tulee ennemmin tai myöhemmin riistäytymään käsistä.

Karl Marx antoi näille ”seteliselkärankaisille” kaavailuille korvapuustin 150 vuoden takaa luonnehtimalla narreiksi niitä ”jotka uskovat, että pankilla on velvollisuus ja valta muuttaa paperiseteleitä liikkeelle laskemalla kaikki vararikkoiset huijarit maksukykyisiksi vakavaraisiksi kapitalisteiksi.” (Pääoma III, 1976, s. 511).”





Mutta EKP:n toimenpiteellä velat siirtyvät riskisijoittajilta ”yhteiseen piikkiin”, finanssioligarkkien suunnattomaksi riemuksi.



Kuka vielä äänestää kokoomusta?








”Kemijärven liimapuutehtaan Arktos Groupin yritystukien käyttö on johtamassa poliisitutkintaan. Lapin Ely-keskus valmistelee asiasta tutkintapyyntöä poliisille. Arktos haki yrityssaneeraukseen talvella ja irtisanoi lähes kaikki Kemijärven työntekijät hiljattain.” Näin kertoo Ylen uutiset.



Aikoinaan ministeri Jyri Häkämies sai vaalirahaa Arktosin omistajalta. Myöhemmin yritys on saanut valtion tukia ainakin 7 miljoonaa (7 000 000). Yritys ei ehtinyt edes käynnistyä, kun se jo lopetettiin.



Kuka vielä äänestää kokoomusta? Tietysti ne, jotka hyötyvät ja saavat miljoonia. Oleko sinä saanut?



Lisää aiheesta MOT: Yritystukien kanta-asiakkaat.





Herrat lahkeitaan myöden paskassa. Jotain tars tehrä. Saatana!

tiistai 11. syyskuuta 2012

VIP = Vippiä on!



Paitsi, että pikavipeillä paikataan entisestään huononevaa sosiaaliturvaa, sillä myös pidetään kasvua yllä. Mutta turha on luulla, ettei pää aina tulisi vetävän käteen.



Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.



Iltalehti on kirjannut ministerien yksityisiä velkoja:

Valtiovarainministeri Urpilaisella on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa 281 000 euroa, pääministeri Kataisen perheellä on velkaa 367000 euroa ja puolustusministeri Haglundilla yhdessä puolisonsa kanssa 413 268 euroa. Ministeri Maria Guzenina-Richardsonilla on velkaa yhteensä 499 684 euroa. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbilla on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa peräti 713 705 euroa.



Ilmeisesti nyt moni muu presidentti Sauli Niinistön tavoin odottaa vain inflaatiota, joka söisi velat, sillä eliitillä on kyllä varaa maksaa korkeampiakin korkoja.



Todellisessa kusessa ovat ne velalliset, joiden rahat juuri ja juuri riittävät tällä korkotasolla. Sekä tietysti kaikki ne köyhät ja vähävaraiset, jonka elämän helvettiä lisäävät jatkuvasti kohoavat hinnat. Hehän tietysti kaiken maksavat ja heillä on se suurin vastuu.









maanantai 10. syyskuuta 2012

Sotia haluttiin ja sotia saatiin




”Sotarummut jatkavat soimistaan ja koko maailman kahtia jakanut suursodan riski Lähi-idässä jatkaa kasvuaan. Tämä ei ole yllättävää, koska lännen antama lokakuun aikaikkuna sotilaalliselle ratkaisulle Iran-Syyria-Libanon -liittoumaa vastaan lähestyy. Mutta miten tähän on tultu?”

Rauhaa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kerro, kerro kuvastin. Emumunaus IV



Kapitalismin eräs tärkeimmistä lainalaisuuksista on pääomien kasaantuminen, koska työn tulokset kokonaisuudessaan menevät kapitalistille, ei työn tekijöille niin kuin kuuluisi. Ja hyvin, jopa loistavasti on riistonlaki toiminut: ”Forbes-lehti pitää tilastoa miljardööreistä, joiden varallisuuden perässä on kolme nollaa enemmän kuin miljonääreillä. Vuoden 2012 tilastossa näiden superrikkaiden maajakauma poikkeaa miljonäärien maajakautumasta. Heitä on – tietysti – eniten Yhdysvalloissa (425 yksilöä), mutta toisella sijalla on yllättäen Kiina (100 miljardööriä) ja kolmannella sijalla Venäjä (96), molemmat paljon edellä Saksaa (55) ja Japania (24). Inhassa idässä, Kiinassa ja Venäjällä, miljoonat näyttävät kasautuvan helpommin miljardeiksi kuin lännen kultamailla, joihin Japanikin luetaan näissä vertailuissa. Suomen kansalaisista Forbesin 1 226 miljardöörin listalla ovat venäläinen Gennadi Timtšenko sijalla 99 ja Antti Herlin sijalla 634, molemmat nousukiidossa…”, kirjoittaa Esko Seppänen.



Sanomattakin lienee selvää, että näitä vaikuttajia ei niin vain maailmassa kuriin saateta: ”Suomessa yritysjohtajien veljeskunta on onnistunut vaientamaan julkisen keskustelun ansaitsemattomista etuuksista. Heikkotahtoinen valtiovalta ei vihreän ministerin Heidi Hautalan johdolla käytä omistajavaltaa kohtuullistaakseen palkkioita yhtiöissä, joissa valtio on omistajana. Vuodelta 2011 Suomen yritysjohtajille maksettiin ennätyssuuria palkkioita.” (emt.)



Eikä ole oikein mitään vastavoimaakaan. ”Näissä asioissa Suomen ministereillä Paavo Arhinmäkeä myöten tuntuvat usein menevän sekaisin oma tavoite ja elämän todellisuus. He puhuvat hallituksen tavoitteista, jotka ovat vain sanoja. Suomi on liian pieni maa saamaan aikaan EU:ssa omistaja- ja sijoittajavastuuta. Ei saisi unohtaa, että EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa.” (emt.)



Pääomien suitsimiseen on etsitty ratkaisua ns. Tobin-verosta, jolla perittäisiin osakekaupoista 0,1 prosentin ja johdannaiskaupoista 0,01 prosentin suuruinen kaupankäyntivero. Tällä verolla komissio haluaisi avata pään itse perimilleen veroille ja pitkä askel liittovaltion suuntaan.



Pohdiskelujensa johtopäätöksenä Esko Seppänen kirjoittaa: ”Jos ei saada aikaan kapitalismia parempaa, tulkoon edes parempaa kapitalismia.” Mutta miten?



Siitä ei liene epäilystä, että maailma huutaa muutosta. Sitä huutaa ihmisen lisäksi koko luomakunta, jopa kivet.



Esko Seppäsen ehdotus velkahätään on inflaatio. ”Inflaatio ei ole yleislääke kaikkiin ongelmiin, mutta huono vaihtoehto velkojen maksulle on tämä nykyinen inflaatioton politiikkakin. Se on rottakokeita kriisisyyttömille ihmisille. Sisäisellä devalvaatiolla toteutetaan deflaatiota, joka on kaikkien kasvutavoitteiden täystuho. Inflaatio, toisin kuin deflaatio tuottaa kurjan ja surkean olon jälkeen eteenpäinmenon tunteen. Sitten on taas Adam Smithin mukaan ”kaikilla kansanryhmillä hyvä ja hauska olla”, velallisilla kuitenkin muita hauskempi.”



Ja hän kirjoittaa: ”On täysin tiedostettava ne ongelmat, joita inflaatio tuottaa mahdollisesti tuhoamalla alhaiset korot ja vakaat hinnat (samalla kun se lopettaa palkkojen nollakorotukset). Se hyvä puoli siinä on, että se on velkasyöppö.”



Menepä ja selitä tämä köyhille, joiden rahat eivät kohta muutenkaan riitä mihinkään. Mene ja selitä työläisille, joiden reaalinen ostovoima alenee nyt jo muutenkin arvonlisäveron korotuksen seurauksena. Eikä taida olla kovin helppo selittää niille asuntovelallisillekaan, jotka eivät tälläkään korkotasolla tahdo selvitä maksuistaan.



Entäpä, jos palattaisiin aikaan, jolloin lainoista ei ollut lupa periä korkoja lainkaan.



Entäpä, jos maksukyvyttömien lainat kirjattaisiin alas tähän tapaan.



Entäpä jos toteutettaisiin Euroopan laajuinen velkasaneeraus.



Entäpä, jos kaikkein ensimmäiseksi noudatettaisiin Hannu Taanilan neuvoa: ”Taistelu kapitalismin EU-sarjassa on raastavimmillaan. Heittäkää sivuun kaikki hommat ja lukekaa tämä kirja. Heti.”





(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II



Munat rikki! Keittiö tulessa! Emumunaus III









tiistai 4. syyskuuta 2012

Munat rikki! Keittiö tulessa! Emumunaus III




Kirjansa Emumunaus kolmannessa osassa Päivän peili Esko Seppänen tarkastelee, miten munista eri maissa on yritetty tehdä sekä munakasta, kokkelia että pastaa, mutta edes keittäminen tai paistaminen ei ole onnistunut. Kaikki munat on kuitenkin saatu rikki ja keittiö on liekeissä. Kuukausikaupalla EU:ssa rakennettiin palomuureja, jotta tuli ei leviäisi, mutta savu ja munien palamisen käry haisee jo Suomessa asti. Ja jokainen munansa kärventänyt tietää, että pohjaan palaneita munia ei voi syödä.



Kreikan talouden raunioista Seppänen toteaa: ”Kun valtioiden rahantarve voidaan turvata joko painamalla rahaa tai ottamalla lisää velkaa, Kreikan käytössä ei ole näistä viimeisistä oljenkorsista kumpaakaan. Se ei voi enää (aiemmin vähän voi) painaa itse itselleen lisää euroja eikä se saa markkinoilta lisää velkaa. Kun nämä ovat vaihtoehdot, pitää todeta, että varsin huonosti Emu ja euro sopivat Kreikalle (mutta oikein hyvin Saksalle).



Eurouskovaiset puolustelevat itsensä ylivelkaantuneiden maiden avustamista sanomalla, että Euroopan unioni on solidaarisuusyhteisö ja että siitä vain. Mutta mitä vastaavat siihen kreikkalaiset? Kiitti, meille riitti tätä solidaarisuuden lajia.”



Eikä munia tietenkään enää saada ehjiksi, vaikka niitä on yritetty liimata, vaikka minkä nimisillä liimoilla: EVM, IMF, ERVV, TRS, ETF, AAA, BIS, EVVK. Vain WC on kokeilematta. Mutta kerran rikotut munat ovat rikki ja pysyvät.



Suomi sulo maksajana ei ole ilmeisesti käsittänyt mitään, vaan on kuvitellut koko ajan leipovansa pullaa: ”Suomen kouluissa opetetaan (?), että Suomen ei pidä EU:ssa noukkia rusinoita pullasta. Joelin päivän puheessaan Joel Lehtosen patsaalla Savonlinnassa Hannu Taanila muistutti, että Suomi ei todellakaan ole noukkinut pullasta rusinoita vaan päinvastoin pannut pullaan niitä lisää. Rusinoiden poimimisen pullasta hoitavat sitten niiden pankkien omistajat sekä ne yksityiset sijoittajat, jotka ovat lainanneet rahaa (eivät omaansa) PIIGS-maille. Suomella on Emussa uusi vientituote, jota Ruotsilla ei ole: europullarusinat. Suomen valtio on sitoutunut tarjoamaan näitä rusinoita yli 30 000 000 000 euron arvosta.”



Lopulta on sitten käynyt niin, että missään EU-maassa ei enää oikein jakseta uskoa, että emumunista tulisi sen enempää lasta kuin paskaa. Emu elää parhaillaan kohtalonsa hetkiä.



Eilisen uutiset kertoivat, että ratkaiseva EU:n kannalta tulee olemaan tämä syksy. Tosin näitä ratkaiseviakin hetkiä on jo aiemmin ehditty julistaa yksi toisensa perään. Ja kun tarpeeksi kauan huudetaan, että susi tulee, kohta kukaan ei usko.



(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II




Esko Seppäsen kirja Emumunaus jakaantuu neljään pääosaan: Taustapeili, Sivupeili, Päivän peili ja Kerro, kerro kuvastin.



Sivupeilissä kerrotaan finanssikapitalismista, virtuaalirahasta, johdannaiskaupasta, pankkien verkostoista ja lopuksi markkinavallan mahalaskusta.



”Johdannaiset ovat pankkien finanssitehtaiden tuotteita, joilla on virtuaalinen yhteys reaaliomistettavaan mutta ei sellaista napanuoraa, joka toisi niille ravintoa reaalitaloudesta. Niiden arvo on johdettu jostakin, joka on tai jota on, mutta mitä johdannainen itsessään ei ole. Johdannainen ei ole osake, joukkovelkakirja, korko, valuutta, raaka-aine tai kiinteistö, mutta sillä voidaan yrittää rahastaa arvaus esimerkiksi pörssikurssista, Kreikan valtion lainan korosta, rakkakahvin hinnasta, euron ja dollarin välisestä valuuttakurssista ja ties mistä”, kirjoittaa Seppänen.



Tarkkaan ottaen edellä sanottu sisältää ristiriidan ja kertoo, että napanuora sittenkin on olemassa. Ihan pelkkää nopanheittoa Wall Streetillä ei sentään harrasteta. Tietokoneet seuraavat hintojen kehittymistä ja tekevät kauppoja nanosekunneissa.



Jatkossa Seppänen toteaakin: ”Reaalimaailma ja siitä riippumaton johdannaismaailma tulevat toimeen ilman toinen toistaan, paitsi että johdannaismaailman pelimerkeillä pelataan reaalimaailman pelejä. Usein niillä rikotaan reaalimaailman hyödykkeiden hintasuhteet yksien hintojen noustessa johdannaisilla vedätyksen seurauksena epäsuhtaan toisten hintojen kanssa.”



Tällaisen vedätyksen seuraukset reaalimaailmassa saattavat olla hyvinkin katastrofaaliset: Esimerkiksi leipävilja voi mädäntyä siiloissa samaan aikaan, kun ihmiset niiden ympärillä näkevät nälkää. Mutta tämä on pelureille sivuseikka. Ahneelle ei siitä se, että hän saa paljon, koska hän haluaa kaiken.



Rahamarkkinoilla ratkaisevaa on verkostoituminen, vaikka esimerkiksi sisäpiirikaupoista rankaistaan – ainakin jos jää kiinni.



Esko Seppänen kertoo monia esimerkkejä keinottelijoista. Hän kertoo myös Jérôme Kervielistä, joka ”halusi edetä uralla ja tuottaa työnantajalleen isoja voittoja pelaamalla pörssi-indeksifutuureilla eli hänen tehtävänsä oli arvata eurooppalaisten pörssikurssien kehityksen suunta: ylös vai alas. Hänkin paikkasi virhearvioita uusilla virheillä, ja ennen kiinnijäämistään hän oli 74 000 euron vuosipalkalla aiheuttanut pankilleen 5 miljardin euron tappion. Sitä ennen hän oli pannut peliin pankin omaisuutta 49,9 miljardia euroa, mikä oli suurempi rahasumma kuin oli koko suuren pankin koko pörssiarvo. Tuomioistuin määräsi Kervielin maksamaan takaisin pankille koko tappiosumman. Tuomiota ei kohtuullistettu, vaikka puolustus osoitti, että sen summan maksamiseen Kervieriltä menee 177 000 vuotta.”



Ja tällaisia kauppoja tekevät kaikki ”kunniallisetkin” pankit ja niin kuin Seppänen sanoo: ”Tuskin on maailmassa yhtään suurpankkia, joka toimisi eettis-moraalisesti kestävällä tavalla.” Tästä huolimatta pankkien tappioiden maksajiksi haetaan aina tilaisuuden tullen veronmaksajia.



”Voittojen ja bonusten kasvattamisen näkökulmasta pankkien herkkukauppojen myyntiartikkeleita valmistettiin maksamattomien velkojen arvopaperistamisesta ja vastikkeettomista johdannaisista. Vähitellen isännättömän, löysän ja halvan rahan valtameressä lillui suunnattomat määrät virtuaalirahaa odottamassa pankkien troolareita keräämään voitot pois. Raha kuitenkin myrkyttyi ja sairastutti finanssikapitalismin morbus insanae pecuniae –tautiin. Kun löysän ja halvan rahan hype päättyi surkeasti, tuli pohdittavaksi, onko kapitalismin parasta ennen –käyttöpäivä ohitettu ja käykö systeemille niin kuin kävi Wall Streetin investointipankeille, jotka Paavalin varoituksesta piittaamatta ”lankesivat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen”. Useita niistä ei enää ole.” (emt.)



Ja sitten Esko Seppäsen johtopäätös, johon on helppo yhtyä: ”Ihmiskunta tarvitsee vapaaksi päästetyn ja vapauksiaan väärinkäyttävän markkinavallan aseistariisunnan ja kurinpalautuksen! Me emme saa olla sivustakatsojia pankkivallan potkiessa laskujensa maksajia näkymättömillä jaloillaan. Vastarintaliikkeen tavoitteena on oltava se, että finanssituotteet palautetaan palvelemaan reaalitaloutta.



Tämän päivän talous toimii juuri päinvastoin ja toisin päin.”









(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I.


Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



”Maailma näyttää numeroiden valossa kummalliselta. Miten ovat voineetkaan niin perusteellisesti erkaantua toisistaan reaalitalous ja finanssitalous kuin seuraavaksi esitettävät numerot kertovat? Käsittämättömän pieni määrä bankstereita hallitsee maailmantaloutta. Systeemin kriisin on silti tuottanut systeemi itse. Se olisi syntynyt, vaikka vallassa olisivat olleet toiset yksilöt”, kirjoittaa Esko Seppänen uusimmassa kirjassaan Emumunaus. Tämä on finanssikapitalismin laki.



”Kaikenlainen laittomuus, kierto ja kikkailu toimii sen joukon etua vastaan, jonka muodostavat maapallon 3 100 000 000 työtä tekevää ihmistä. He ovat reaalitalous.” (emt.)



”Finanssikapitalismi, jossa tuotetaan paitsi finanssihyödykkeitä myös finanssihaitakkeita ja -turhakkeita, elää omaa reaalitaloudesta riippumatonta elämäänsä. Sen temppeleitä ovat pörssit, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 63 biljoonaa dollaria. Pörssi on markkinavoimien sokean leikin hiekkalaatikko, jossa omistajat jakavat varallisuutta keskenään; yrityksille itselleen niistä ei ole erityisempää käyttöä. Pörsseissä tuotteet ovat standardisoituja ja toiminta läpinäkyvää. Pelaamisella on säännöt, joiden rikkomisesta rangaistaan” (emt.)



Kirjan alkuosa sisältää lukuja lukujen perään. Niiden mittaluokka on kolikoihin tottuneen ihmisen vaikea hahmottaa. Yksi asia on kuitenkin selvä: Kaikki todellinen arvo luodaan työssä, jolle myös finanssipelit viimekädessä perustuvat. Työtä tarvitaan edelleenkin, jotta kulta muuttuisi harkoiksi, joita turvallisuushakuisimmat Roope-ankat varastoivat säilöihinsä.



Työtä tarvitaan ja ennen muuta veroja, joita poliitikot sitten kuin omina rahoinaan jakavat äänten kalastelun toivossa. Poliitikot haluavat lisää ääniä, jotka tuovat valtaa jakaa halpakorkoista velkaa, jolla saadaan uusia ääniä ja lisää valtaa. Kierre näyttää loputtomalta, mutta ei sitä ole.



Edessä on väistämättä romahdus, jolla poliitikot nytkin pelottelevat velkaantuneita ihmisiä. Nyt tehdään niin kuin banksterit määräävät. Muuten tapahtuu niin kuin on tapahtunut ennenkin, että vedetään liinat kiinni, nostetaan korot pilviin ja kerätään omaisuusmassat niiden haltuun, joilla ennestään paljon on. Ja siinä se on sitten taas tämä ihmisjoukkojen työllään luoma reaalitalous.



Lähihistorian aikana on ollut monenlaista kuplaa, joilla on tyhjennetty tuulipukukansan taskut. Ensin oli IT-kupla, sitten asuntokupla ja nyt ovat vuorossa kokonaiset pankkien painostamat kansantaloudet, joiden työtätekevät veronmaksajat pakotetaan velkojen maksajiksi syntymättömiin lapsiin asti.



Useampaankin kertaan on suomalaispäättäjien taholta vilauteltu, että eurokriisin ratkaisemiseksi pitäisi ottaa mallia 90-luvun lamanhoidosta. Kovat olivat silloiset lääkkeet.



”Kansantuote aleni Suomessa silloin kolmen vuoden aikana runsaat 10 % eli melkein yhtä paljon kuin nyttemmin Portugalissa. Suomen valtion velka kasvoi BKT:llä mitattuna 10 prosentista 66 prosenttiin samasta syystä kuin se on nyt – pankkeja pelastettaessa – räjähtänyt käsiin Irlannissa. Vuonna 1989 työttömiä oli Suomessa 80 000 mutta vuonna 1994 runsaat 400 000. Samanlainen työttömyyden raju kasvu on tapahtunut Kreikassa ja Espanjassa, eikä koko Emussakaan ole ennen ollut yhtä paljon työttömiä kuin on nyt. Suomen laman vuosina 41 000 yritystä teki konkurssin, mikä oli 2,5 kertaa enemmän kuin ”normaalimäärä”. Kreikassa taas 170 000 yritystä tekee konkurssin vuosina 2011-2012, mikä on missä tahansa epänormaalia. Suomessa yhteensä 11 000 ihmistä päätti itse päivänsä, mikä oli noin viidenneksen ”normaalia” enemmän”, kirjoittaa Esko Seppänen.



Tämän politiikan tärkeimmät arkkitehdit olivat Esko Aho, Iiro Viinanen ja Mauno Koivisto. He olivat se salamurhaajan käsi, jonka uhrina oli demokratia.



Nyt historia toistaa itseään paljon suuremmassa mittakaavassa. Siksi kysymys kuuluukin, miten kauan tämän annetaan jatkua. Miten kauan ihmiset suostuvat siihen, että heidän työnsä tulokset viedään heiltä itseltään ja vielä heidän lapsiltaankin eikä vain kolmanteen polveen, vaan ikuisuuteen asti?



(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)