perjantai 25. marraskuuta 2011

Säästäkää itsenne hengiltä

Klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet tekstin: Pankit ovat vaarallisempia vapaudelle kuin armeijat.

Klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet tekstin:
Pankit ovat vaarallisempia vapaudelle kuin armeijat.

Heti aamusta EK:n johtaja Jussi Mustonen herätteli tv-3:n aamuohjelmassa kansaa säästöihin.

Hänen mukaansa eurobondeista ei ole hyötyä tähän hätään. ”Ne voivat olla ratkaisu tulevaisuuden ongelmiin, jos sitäkään”, hän totesi.

Nyt markkinat ovat luoneet tilanteen, jossa terveetkin kansantaloudet tuhotaan, Mustonen sanoi. Mitään ristiriitaa hän ei huomaa siinä, että nyt näiden samojen tappavien markkinoiden luottamus pitäisi saada palautumaan hinnalla millä tahansa.

Ja se taas tapahtuu säästämällä.

Kapitalististen kansantalouksien kasvu perustuu kulutukseen. Eikö juuri silloin pitäisi huolehtia kansalaisten ostokyvyn säilymisestä. Ennen muuta niiden ihmisten, joilla tässä kyvyssä on selvä kestävyysvaje. Heitä on paljon.

Kreikassa työntekijät eivät enää suostu katkaisemaan köyhiltä sähköjä. Miksi pitäisi?

Varmaan julkisella sektorilla olisi paljonkin rationalisoitavaa, mutta sen näivettäminen kokonaan lienee tuhon tie.

Kurjuus lisääntyy kurjuutta lisäämällä.

Nyt eletään markkinoiden ehdoilla. Pankit pitävät valtaa. Poliitikot ovat niiden juoksupoikia. Eikö pankkien ja poliitikkojen pitäisi olla ihmisten palveluksessa eikä päinvastoin.

Olli Rehn puhuu siitä, että nyt Kreikasta alkanut kriisi saastuttaa jo terveetkin kansantaloudet. ”Saastuttaminen” on tässä yhteydessä harvinaisen epäonnistunut allegoria. Ei tässä ole kyse saastuttamisesta, vaan ahneudesta ja ihmisten tekemän työn hedelmien keräämisestä eliitin taskuun.

Jokaisen maan pitäisi huolehtia siitä, että ihmisillä on työtä ja ostovoimaa ja että vienti vetää.

Jokaisella maalla pitäisi olla sellaiset johtajat, jotka ymmärtävät, miten kansantaloudet toimivat. Velkaa ei makseta pois tekemällä uutta velkaa, vaikka olisi kuinka pankkien etujen mukaista, että tulevatkin sukupolvet kahlitaan velkavankeuteen.

Vika on johdossa.

torstai 24. marraskuuta 2011

Jokainen ansaitsee kohtuullisen elämän

 

Hieronymus Bosch: Helvetti.
Hieronymus Bosch: Helvetti.
 
 
Presidenttifoorumissa puhunut kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen on puhunut rumia presidentti Tarja Halosen koolle kutsumassa presidenttifoorumissa: ”Me emme ole ansainneet tätä elintasoa, joka meillä tällä hetkellä on. Me rahoitamme tämän keinotekoisesti lainarahalla”, kertoo Uusi Suomi hänen sanoneen.

Voi kuinka juuri nyt onkin niin analyyttista puhua monikossa me: Me sitä ja me tätä. Kummallista, että omaa palkkaa nauttiessa, voittoja ja optioita kuitattaessa kultainen me unohtuu. Jäljelle jää vain minä, minä, minä. Ja kaiku vastaa: Minä, minä, minä.

Suomen hallitus on lainarahalla myöntänyt verohelpotuksia rikkaille ja pääomalle. Pankkeja on pääomitettu ja mitä kaikkea vielä. Sitä ei kehdata edes kansalaisille kertoa. Nyt ovat sitten alijäämäterroristit kimpussa ja huutavat: Me emme ole ansainneet!

Ja Energiayhtiö Fortumin kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila komppaa: ”Aasian taloudellinen nousu voi edellyttää elintason laskua länsimaissa.” No voi tokkiinsa! Onkohan Anne päättänyt pienentää omia tulojaan ihan itee. Tai Mikael Liliuksen veroparatiisehin piilottamia tuloja ihan itee.

Anni Sinnemäkikin kantaa kortensa kekoon: Hän toivoo, että Suomi ja Eurooppa pystyisivät toiminnallaan olemaan kestävän kehityksen esimerkkinä muulle maailmalle. ”Ne jotka eivät elä taloudellisesti yli varojensa, usein elävät luonnonvarojen suhteen yli varojensa.” No just! Anni varmaan nyt lopettaa kansanedustajana nostamasta apurahoja, joilla pääsee Afrikkaan kirjoittamaan runoja.

Aina kun puutetta jaetaan minä taipuu monikkoon. Ei koskaan muulloin.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreesta suhdannekatsauksesta käy kuitenkin ilmi, että vaikka Elektroniikkateollisuuden Euroopan vienti takkuilee, muualle on edelleen kohtalaista vetoa. Mahdollisuuksia viennin kasvattamiseen löytyy monilta aloilta, mutta kehittämispanostuksia tarvitaan. Työehtosopimuskierroksella on jälleen kerran osoitettu todeksi se, että palkankorotusvaraa on olemassa ja edelleen kannattaa työllistää ja maksaa palkkaa.

Ei voi kuin ihmetellä, miten tietämättömiä ja tunnottomia nämä ideologisen jargonmyllyn pyörittäjät ovat. He näkevät kyllä rikan toisten silmissä, mutta eivät omaa Päijänteen kokoista hiilijalanjälkeään.

He ovat turvanneet itselleen viimeisen päälle sellaisen elintason, ettei mitään tarvitse koskaan säästää. Heidän ei tarvitse ajatella, mistä tulee huomisen eilinen makaroonilaatikko tai onko ensiviikolla edes kattoa pään päällä.

Lisäksi suoraan poliitikoille sellainen huomautus, että eikö valtiontaloudessa ole kautta vuosien ollut niin, että juuri poliitikot lupaavat äänestäjilleen milloin mitäkin uudistuksia, palvelutason paranemista, parempaa infraa, tietoyhteiskunnan dataverkkoja, monimutkaisia elektroniikkatuotteita ja vallankin viime vuodet, yhä kalliimpaa energiansäästö- ja ilmastoteknologiaa? Kuka ei ole mitä ansainnut? Kuka vastaa yhä voimakkaammin lainarahalle perustetusta kasvupolitiikasta? Minä vai täällä mökissä?

Vallankäyttäjät eivät muka tätä tajua? Mikä siin sit on?

tiistai 22. marraskuuta 2011

Sotapelit harmitonta ajanvietettä?



Jos haluatte tehdä lapsestanne aggressiivisen, välinpitämättömän ja väkivaltaan turtuneen egoistin, niin kannustakaa häntä pelaamaan sotapelejä. Sallikaa se.

Katselin tv:stä englantilaisen Supernannyn uutta jaksoa, missä käsiteltiin sotapelien pelaamista. Se oli mielenkiintoinen ohjelma.

Kokeessa 40 pojan ryhmä oli jaettu kahteen: Toinen ryhmä pelasi sota- ja toinen jalkapallopeliä. Kokeen aikana poikien sykettä mitattiin ja todettiin, että sotapelien pelaajien syke oli paljon korkeampi kuin pallopelin pelaajien. Se taas kertoo kiihtymyksestä.

Varsinainen yllätys ainakin minulle oli, että kun pelaamisen jälkeen lapsi osallistui haastatteluun, jossa haastattelija pudotti ”vahingossa” kynäpurkin, vain jalkapallopelin pelaajat riensivät auttamaan kynien keräämisessä. Sotapelin turruttamat pojat tuskin vilkaisivat kyniin ja jatkoivat puhetta ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Asia ei koskenut heitä.

En ole koskaan hyväksynyt sotaleikkejä ja tämän nähtyäni olen entistä vakuuttuneempi siitä, että niiden pelaaminen ei ole mitään harmitonta ajanvietettä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Mitä Amerikkaan kuului?

Minusta on aika erikoista, että ulkoasiainvaliokunnan Amerikan matkan aiheesta ja tarkoituksesta ollaan julkisuudessa oltu varsin niukkasanaisia. Kun tiedustelin asiaa, sain vastauksen: Miksi siitä pitäisi kertoa!

Minä olen aina kuvitellut, että demokratiaan kuuluu läpinäkyvyys. Tätä eivät totalitaristit tietenkään käsitä.

Kiinnostavaa olisi tietää, mitä suomalaiset poliitikot tekivät USA:n vierailullaan? Mistä keskusteltiin, mitä sovittiin? Soinin paluu kotimaahan uutisoitiin, mutta ei juuri muuta kansalaisten yhteisten tiedotusvälineiden piirissä.

Mutta kun nyt kerran yhdessä maksamme myös ulkoasiainvaliokuntaan kuuluvien poliitikkojen matkailun, niin ehkä olisi kohtuullista kuulla, mitä matkalla saatiin aikaan ja ehkä sovittiin.

Viimeisimmässä Journalistissa oli juttu, jossa kerrottiin, että varsinkin perussuomalaiset ovat haluttomia antamaan haastatteluja ja suorastaan pakoilevat toimittajia.

Heille tuntuu olevan tarpeeksi siinä, että blogistaniassa puskista huudellaan ja kaverit komppaa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Valoa pimeässä

Kuva: Kaija Olin-Arvola


On paras aika vuodesta. On kaksi pimeää vastakkain. On hyvä herätä yöllä, kun sade ropisee ikkunapeltiin ja kissa itkee seinän takana. Kello tikuttaa ja mittaa aikaa, jota ei ole. Tuoli narisee.

En toivo aurinkoa. En sitä taivaalla kiukkuisena mollottavaa vasikanpäätä. On niin rauhallista eikä tarvitse mennä minnekään.

Saa nauttia kynttilän liekistä. Saa maata sohvalla ja vain katsella ulos pimeyteen.

Päivän hämärässä seuraan lintuja, jotka tulevat lähelle ikkunaa. Missä on lintuja, siellä on enkeleitä.

Oravat leikkivät puiden oksilla: Olipa pikkuinen oravanpoika kotona kuuselassa. Minun päiväni ovat luetut.

Metsät ovat muuttuneet vihreiksi jälleen ja minä olen niin ”kuusikonkipeä”.

En kaipaa lunta. En vallankaan sitä. Olen syksyllä syntynyt.

Tähän pimeään kuuluu Iiro Rantalan piano: Tears for Esbjorn.

On aika olla hiljaa ja valittamatta. Antaa kaiken mennä menojaan.

Kyl se siit valkentuu, oli isälläni tapana sanoa.

”Mutta jos teidän täytyy ajatuksissanne jakaa aika vuodenajoiksi, niin antakaa jokaisen vuodenajan sulkea kehäänsä kaikki muut vuodenajat”, sanoo Kahlil Gibran, joka on minun profeettani.

Älkää sanoko hyvästi.

torstai 17. marraskuuta 2011

Mikä on se paljon puhuttu uusi maailma?

 
 
Tämän tästä se pompahtaa julkisuuteen kuin pallo veden pinnalle ja kelluu sitten pois: Uusi maailma. Uusi maailmanhallitus.

FST:n Mitta on täysi – talous -ohjelmassa puhuttiin maailmanhallituksesta, joka tarvittaisiin, jotta markkinavoimat saataisiin ojennukseen. Maailmanhallituksen yhtenä peruspilarina olisi CO2. Ja päämääränä on kaikkien resurssien jako tietysti.

Kuten on nähty, jo EU:n päätöksenteko on tuskallista ja vaikeaa. Miten totaalista olisi maailmanhallituksen toiminta?

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja - Euroopan unioni -tutkimusohjelman Juha Jokela vastasi minulle eurooppalaisen päätöksenteon osalta näin:

”Viime kädessä talouspolitiikan suunnasta ja myös hätärahoituksen vastaanotosta (ainakin Euroopassa) päättävät kyseisten maiden hallitukset ja parlamentit, kunkin maan lainsäädännön puitteissa. Ulkopuolisen rahoituksen ehtymistä ja/tai hätärahoituksesta kieltäytymistä on tähän asti kuitenkin pidetty hyvin vaikeana tienä kansantalouden ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Tästä ollaan oltu myös eri mieltä esim. Kreikan kohdalla.

Riippumatta Kreikan ratkaisuista, sekä kriittisesti että myötämielisesti globalisaatioon suhtautuvat tutkijat, ovat pitkälti yhtä mieltä siitä, että valtioiden talouspoliittinen liikkumatila on viime vuosikymmenien aika kaventunut. Osa näkee tämän osana pidempää prosessia, toiset taas erityisesti kylmän sodan jälkeen kiihtynyttä taloudellista globalisoitumista (mm. kaupan ja rahoitusmarkkinoiden vapauttamista). Kriittisesti asiaan suhtautuvien parissa tämä havainto on hyvin keskeinen, koska sitä kautta voidaan avata keskustelua siitä onko vallalla ollut kehityssuunta toivottava esim. kansanvallan näkökulmasta.”

Hän sanoi myös: ” Myös yksityisten sijoittajien toimilla, esim. korkovaatimuksilla, on epäsuorasti vaikutusta erityisesti rahoituskriisin kynnyksellä olevien maiden talouspolitiikkaan. Esim. Italia on pyrkinyt palauttamaan uskottavuuttaan sijoittajien silmissä mm. rakenteellisin uudistuksin ja säästötoimin. Vahvoissa talouksissa puolestaan pyritään pitämään kiinni huippuluottoluokituksista. Tämänkin voidaan katsoa ohjaavan niiden talouspolitiikkaa.”

Eilisessä mtv3:n presidenttienvaalihaastattelussa talouselämän edustajat esittivät kysymyksiä ehdokkaille. Myös tässä yhteydessä Sauli Niinistö viittasi uuteen maailmaan ja yritti tehdä naurunalaiseksi niitä, jotka puolustavat kansallista itsenäisyyttä.

Se uusi maailma, jota Niinistö ajaa on pääoman ja eliitin projekti juuri niin kuin on EU:kin. Kansalaisten ääni ei kanna Brysseliin asti, kun se ei tahdo kuulua edes Helsinkiin.

Nyt on korkea aika ryhtyä ottamaan selvää, mitä tällä julkisuudessa usein toistuvalla ja poliitikkojen puheissa vilahtelevalla uudella maailmalla ja maailmanhallituksella oikein tarkoitetaan. Pian nimittäin saattaa tulla kiire, kun aletaan hopottaa, että juna lähtee justiinsa.

Paavo Väyryseltä sain asiaan 12.11.2011 selkeän vastauksen:

”Maailmanhallitusta ei tarvita, eikä sellaista pidä yrittää luoda. Tarvitaan kansakuntien yhteistyötä, jolla globaalia kehitystä voidaan suunnata luonnontaloudellisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävään suuntaan.”

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kaikkien maiden isät liittykää yhteen!

Koverharin terästehdas
Koverharin terästehdas
 
Terveisiä helvetistä; Koverharin terästehtaalta, missä riittää katkua, savua, melua, kuumuutta ja 1600-asteista rautaa. Sieltä poikani, kolmen murrosikäisen isä, hankkii elantoa perheelleen. Tehtaan korkealaatuisesta teräksestä valmistetaan eri puolilla maailmaa monenlaisia tuotteita: aina Peugeotin jousista rintaliivien kaaritukiin ja hevosenkenkänauloihin. Tänään tehtaalla oli avoimien ovien päivä ja meidän kanssamme kiersivät myös pojanpojat; kaksi mahdollisesti tulevaa isää.

Isä, jonka kanssa olen viettänyt lähes koko elämäni, oli myös mukana. Huolimatta 68 ikävuodestaan hän on juuri viettänyt kaksi päivää luurit korvilla tietokoneen vieressä ja käynyt verkkokurssia 3d-suunnittelusta. Pieni eläke pitää jalat ketterinä juoksemaan pitkin metsiä leivän perässä.

Omaan elämääni tietyllä tavalla eniten vaikuttanut isä oli ehkä vaarini, joka teloitettiin vuonna 1918. Häneltä jäi kolme pientä tytärtä, joista äitini oli vain kaksivuotias.

Oma isäni kuului sodankäyneeseen jälleenrakentajasukupolveen. Työteliäs ihminen oli hänkin. Hänen elämäntarinansa olen laittanut isänpäiväksi nettiin.

Parhaillaan maailmassa haisee sota. Sodan aloittamisen kynnys on tullut hyvin matalaksi. Uusia kriisipesäkkeitä syntyy kaikkialle. Taloussota kiihtyy kaiken aikaa.

Uudet entistäkin hirvittävämmät aseet maalaavat pelottavia uhkakuvia taivaanrantaan. Enää ei hyökkääjän tarvitse mennä lähietäisyydelle, sillä tappaa voi vaikka Huitsinnevadasta miehittämättömillä lennokeilla.

Nanotekniikan avulla voidaan tehdä hyttysenkokoinen tappaja, joka löytää maalinsa tuhansien kilometrien takaa.

Miten helppoa onkaan tappaa ja tuhota. Miten raskasta ja vaikeaa rakentaa ja pitää pystyssä.

Minä en usko, että yksikään isä lastaan tähän maailmaan tykinruuaksi laittaa. Siksi vetoankin kaikkiin isiin: Kaikkien maiden isät liittykää yhteen rauhan puolesta!

torstai 10. marraskuuta 2011

Giorgio Napolitano ja Paavo Väyrynen

Giorgio Napolitano
Giorgio Napolitano
Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen
 
Minulla on ollut ilo tuntea Italian nykyinen presidentti Giorgio Napolitano silloin, kun hän oli vielä Italian Kommunistipuolueen lehden l’Unitan kirjeenvaihtajana Moskovassa. Vierailin usein hänen luonaan. Hänen kutsuillaan oli aina paikalla myös paljon Neuvostoliiton kulttuuriväkeä ja toisinajattelijoita. Napolitanolla oli rohkeutta pitää yhteyttä näihin ihmisiin. Hän oli hyvin joviaali ihminen muutenkin.

Esimerkkinä voin kertoa anekdootin: Eräänä iltana vieraiden joukossa oli siihen aikaan kuuluisa eteläafrikkalainen vapaustaistelija, johon Napolitano suhtautui samalla ystävyydellä ja välittömyydellä kuin muihinkin. Joku hänelle keittiössä huomautti, että eikö hän noteeraa tätä miestä jotenkin erikseen. Napolitano vastasi: - Minulle on sama kuka hän on, kunhan hän ei varasta mitään.

Paavo Väyrystä pidän Napolitanon kaltaisena ihmisenä. Hänkin on joviaali, huumorintajuinen ja rohkea, toisinajattelijoita ja kansaa pelkäämätön. Hän uskaltaa keskustella sellaisenkin ihmisen kanssa, jota hän ei ennestään tunne. Hän kiertää ympäri Suomea ja ihmiset uskaltavat häntä lähestyä. Hänellä ei ole asema noussut päähän niin kuin monella muulla.

Paavo Väyrynen on sitkeä ja periaatteellinen mies. Hän uskaltaa myös itse ajatella toisin. Hän ei ole salakuljettamassa Suomea Naton täysjäsenyyteen. Hänen EU-kantansa ovat kaikkien tiedossa. Hänen näkemyksensä rahaliitosta ovat osoittautuneet oikeiksi.
Giorgio Napolitano on viime päivinä ollut kovassa paineessa. Uutisissa kerrottiin, että hänellä on takanaan kuitenkin laaja poliittinen kannatus.

Paavo Väyrynen ei ole populisti. Hänellä on pitkä kokemus, laaja tietämys ja molempia erityisesti ulkopolitiikan alueelta.
Myös Suomi tarvitsee laajaa poliittista kannatusta nauttivan presidentin. Se tarvitsee sellaisen presidentin, joka ei myllytä sisäpiiriä ja hyviä veljiä saunailloissa, vaan uskaltaa keskustella avoimesti erilaisten ihmisten kanssa. Hän ei varmasti alennu hokemaan, että Suomen pahin ongelma on ryssä, ryssä, ryssä.

Paavo Väyrynen tietää, missä Suomi sijaitsee ja mitä maa tarvitsee, kun edessä ovat selvästi vaikeammat ajat. Suomi tarvitsee presidentin, joka ei vain edusta, vaan kykenee myös osallistumaan päätöksentekoon kansan suomin valtuuksin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Veitsi peräaukkoon



”Kännykkävideot Muammar Gaddafin viimeisistä hetkistä antavat lohduttoman kuvan Libyan uuden hallinnon joukoista. Pian Gaddafin surman jälkeen Libyan tv:ssä näytetyllä videolla vertavuotavaa maan entistä johtajaa retuutettiin lava-auton edessä vihaisten miesten karjuessa, että ”Jumala on suuri!”

Verkkolehti Global Postin viime viikolla julkistama video kuvattiin heti Gaddafin kiinnioton jälkeen. Videolla Gaddafia tönitään ja revitään, ja hänet pakotetaan polvilleen ja nostetaan taas ylös. Heti videon alussa väliaikaishallinnon joukkojen mies iskee Gaddafia veitsellä peräaukkoon. Miehet ympärillä ammuskelevat rynnäkkökivääreillä ilmaan ja huutelevat: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!”

Näin kirjoittaa Peik Johansson Kansan Uutisten Viikkolehdessä 4.11.2011. Samasta jutusta selviää, että vain harva lännen johtajista on uskaltanut selväsanaisesti arvostella Gaddafin surmaamista.

”Naton pommituksilla oli ratkaiseva merkitys paitsi Gaddafin kiinniotossa myös koko Libyan vallan vaihdossa. Naton sotakoneet tekivät seitsemän kuukauden aikana lähes kymmenen tuhatta ilmaiskua Libyaan.

Lokakuun puoliväliin mennessä Libyan sodassa oli kuollut ainakin 7000 siviiliä, joista ainakin 2000 sai surmansa Naton pommituksissa. Lisäksi taisteluissa on kaatunut ainakin 3000 Gaddafin hallituksen sotilasta ja kannattajaa sekä arviolta 9000 kapinallista. Kaikkiaan Libyan sodassa kuoli arviolta 20 000 ihmistä.”

Aineelliset tuhot olivat valtavat. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen iloitsi sodan onnistuneen erinomaisesti, koska Nato ei menettänyt ainuttakaan miestä. Miehittämättömät ohjukset kun hoitivat tuhon. Lähelle tappajien ei enää tarvitse uskaltautua.

Kari Arvola kysyy Aamulehdessä: ”Kuka toimittaja uskaltaa sanoa ääneen, että EU on hyväksynyt ulkopolitiikkansa elementiksi militaristiset käytännöt ja on valmis ajamaan taloudellisia etujaan sotilaallisesti NATO:n tuella? Tästähän Libyan tapauksessa on kysymys. Minkä EU:n jäsenvaltion etua tai turvallisuutta EU Libyan valloittamisessa tuki? Lähinnä Italian, joka turvaa energiantarpeestaan 80 prosenttia Libyasta ostamillaan hiilivedyillä. Mutta osansa Libyasta ottavat myös Ranska ja Englanti, muiden tullessa perässä apajalle. Tämäkö on tulevaisuuden toimintamalli arvoyhteisössä, joksi EU itseään luonnehtii.”

”LÄNSIMAISESSA VALTAMEDIASSA Muammar Gaddafi on esitetty julmana, kansaansa häikäilemättä alistaneena diktaattorina, joka olisi syyllistynyt kansanmurhaan ilman länsimaiden väliintuloa. Antaako tämä totuudenmukaisen kuvan Libyan tilanteesta ja sodan perusteista? Tämän pohtiminen on entistäkin tärkeämpää Libyan uuteen hallintoon liitettyjen ihmisoikeusodotusten romahdettua.”

Näin kirjoittaa Vesa Raiskila Verkkomediassa aiheesta Libyan lyhyt historia länsiglobalismin varjossa.

Minä vain kysyn: Tätäkö me haluamme? Kuka on seuraavana vuorossa?

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Arkipäivän stalinismin monet konstit



Tällä otsikolla kirjoitin vuonna 1991 jutun kokemuksistani autoritaarisessa poliittisessa elämässä. Aikoinaan Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio ei julkaissut tätä kirjoitusta. Se ilmestyi Kansan Sivistystyön Liiton ARG-lehden keskusteluosiossa. Lehden päätoimittaja oli tuolloin Tuomas Nevanlinna. Kuvavalinta oli toimituksen.

Koska näen tässä ajassa paljon piirteitä, jotka muistuttavat totalitaarista vallankäyttöä, olen päättänyt palata asiaan. Nytkin on ilmassa vaatimuksia ja elkeitä kaipauksesta järjestykseen, jossa ei tavallisilla ihmisillä kohta enää ole nokankoputtamista. Uhka on nyt enemmän oikealta kuin vasemmalta, mutta se on sama. Uhka on todellinen.

”Niin iljettävältä ja vastenmieliseltä kuin stalinismista kirjoittaminen ja puhuminen onkin, en malta vaieta. Vaikka kuinka (Vasemmistoliiton kannatuksen laskun myötä) monilla olisi menetettävänä muutakin kuin kahleensa, en sittenkään.

Sillä ero stalinismin ja fasismin välillä on kuin vereen vedetty viiva; kummassakin on kysymys autoritaarisesta vallankäytöstä. Enkä ole lainkaan varma etteikö tällaisia trendejä esiintyisi edelleenkin, jälleen uusilla nimillä vain. Nykystalinisti pukeutuu mieluusti muodinmukaisesti vihreään.

Ilmiön tunnistamiseksi olen laatinut listan, sillä stalinistiseen arsenaaliin kuuluu muitakin keinoja kuin halventaviksi tarkoitetut väitteet.

Luetteloni ei ole kattava, mutta kuvaava se kyllä on:

- salaisten lausuntojen antaminen alemmilta ylemmille päätöksentekijöille, mustien listojen laatiminen ja pitäminen;
- jäsenistön ja kannattajien syrjäyttäminen tiedonsaannissa ja suoranainen sumutus ja valehtelu, kieroilu, junttaus ja kähmintä;
- jäsenistön syrjäyttäminen olennaisesta päätöksenteosta ja tärkeistä keskusteluista mm. lehdistön palstoilla;
- ylemmän johdon puheille pääsyn estäminen ja tekeminen vaikeaksi;
- päätöksenteko muualla kuin virallisissa, demokraattisissa elimissä;
- teorian yksinkertaistaminen ja kielen kanonisoiminen, näitä käytettiin vääräoppisten tunnistamiseen ja syrjäyttämiseen;
- marxismi-leninismin perusteet raamattuna toisinajattelijoiden turpien tukkiminen;
- erilaiset seminaarit, joissa aina oli mukana joku paremmin tietävä jollei Moskovasta niin keskustoimistosta;
- erilaiset kokous- ja muut ”pilkkimatkat” Moskovaan, missä pahinkin vastarannan kiiski uskottiin pantavan hiljaiseksi;
- apparatsikkien toimitsijavalta ja elämän vieraus sekä omien ajatusten puute ja muiden ajatusten varastaminen;
- paikallisella päätöksenteontasolla salailu ja junailu milloin minkäkin liittolaisen kanssa oman edun saavuttamisen toivossa;
- ylimmän johdon suorittama erilaisten asemien, virkapaikkojen ja ulkomaanmatkojen jakaminen yksille ja samoille ilman keskustelua, poliittisten nimitysten periytyminen;
- toisten motiivien kyseenalaistaminen ja paremmin tietäminen, joku muu tiesi aina paremmin, mitä toinen ihminen ajattelee tai mitä hän tuntee;
- kaikkinaisen solidaarisuuden puuttuminen heikompia kohtaan, ylimielisyys, röyhkeys, itsekkyys ja ahneus;
- uhkailu ja kiristäminen tyyliin: ”Voi, voi tyttö kulta, sinä et ymmärrä poliittisia realiteetteja.”;
- suoranainen pettäminen, suuret lupaukset, joita ei ole tarkoitettukaan pidettäviksi;
- juoruilu, panettelu ja parjaus;
- yletön viinatarjoilu ja juottaminen ja pyrkimys tämän seurausten hyväksikäyttöön;
- järjestögangsterismi ja kokoustekniikan käyttö, paperiosastot ja –jäsenet sekä niiden hyväksikäyttö eli äänestystulosten väärentäminen;
- kannattajilta kerätyn tuen ja myötätunnon käyttö häikäilemättömään oman edun tavoitteluun;
- salaisten rahoituskanavien hyväksikäyttö ja sen seurauksena ulkoisen ohjauksen kritiikitön salliminen;
- taloudelliset väärinkäytökset ja taloudellisella tilanteella kiristys;
- ”joukkojen ja massojen” nimissä puhuminen ja esiintyminen, yksilön unohtaminen ja halveksiminen, yksilöitä ovat vain ylimmät johtajat;
- yksityisten päätöksentekijöiden vastuusta vetäytyminen järjestökulisseihin paeten tyyliin: ”en minä, mutta pojat”;
- päätösten sanelu ilman perusteluja, jopa silloin kun päätös kosketti jonkun ihmisen koko elämää katsottiin riittäväksi vastaukseksi ”kyllä tai ei”;
- vaikeneminen sosialististen maiden todellisuudesta hyötymistarkoituksessa;
- täydellinen vieraantuminen tavallisista ihmisistä ja heidän ongelmistaan, tavallisten ihmisten asiantuntemuksen ja kokemusten vähättely, katteettomat puheet ja demagogiset julistukset joita tehtailtiin kannatuksen toivossa;
- sisäisessä taistelussa kaikki oli sallittua, jopa sepaluksentakaisten aseiden käyttö;

Ja vielä varmuuden vuoksi rehellisenä ihmisenä haluan sanoa: Kyllä. Olen katkera. Sen verran paljon olen omaa tyhmyyttäni ja sinisilmäisyyttäni joutunut stalinismista kärsimään. Tästä syystä katson myös, että nyt kun ehkä vain lyhyen aikaa on mahdollista puhua, minulla on siihen oikeus. Omasta mielestäni myös velvollisuus.”


lauantai 5. marraskuuta 2011

Itkeminen on muotia. Nyt itkettää.


Itkeminen on nykyisin muodissa. Tosi-tv:ssä vuodatetaan kyyneliä, kun saadaan uudet verhot. Sotkut siisteiksi saaneet porsaat vuodattavat krokotiilinkyyneleitä, kun tajuavat, miten pölynimuri toimii. Talentissa kyynelehditään lähes jokaisen esiintyjän suuruutta ja ihanuutta.
Minä itkin eilen, kun taloustieteilijä Vesa Puttonen kertoi lukeneensa rivien välistä, että markkinat ovat jo tulleet siihen tulokseen, etteivät ne Kreikan velkasaatavat niin tärkeitä ole. Kysehän on vain rahasta: muutamasta sadasta miljardista. Italia olisi toinen juttu, kun kyseessä ovat sentään tuhannet miljardit.

Lisää liikutuksen kyyneliä nousi silmiini, kun Puttonen kertoi, että monet ovat sitä mieltä, että antaa Kreikan vain mennä konkurssiin ja palauttaa drakma: Saadaan halpa turistimaa. Vaikka ei siellä sen jälkeen kovin hauskaa olisi, hän sanoi. Lisää kyyneliä: Hauskuudestako tässä onkin kysymys.

Jälkiviisaissa Kalle Isokallio liikutti minua vielä enemmän sanoessaan: Pyyhitään Kreikan kaikki velat ja lisätään maan kilpailukykyä laskemalla työntekijöiden palkat niin alas, että joku vie sinne tehtaitaan. Tällaista siirtomaa-ajattelua ei voi tervehtiä kuin nostalgisilla kyynelillä. Tämä sama kaipuu menneeseen näkyy jo sisustustrendeissä, joissa on alettu puhua siirtomaatyylistä.

Melkein itkin, kun kuulin Silvio Berlusconin pyynön G-20 kokouksessa: Somebody stop me! Hän osoitti rukouksensa IMF:lle, että se armeliaasti alkaisi valvoa ja estää italialaiset vahingoittamasta itseään. Voiko vielä liikuttavampaa olla? Ei voi.

Tänä aamuna maailma huokaisi helpotuksesta. Kreikka hyväksyy sittenkin EU:n apupaketin, mikä merkitsee uutta velkaa. Se merkitsee kansan kurjistamista, mutta siitähän pääoma ei ole koskaan välittänyt. Velalla pidetään maailmaa pihdeissä ja veloista syntyvät valtavat voitot. Veloilla pidetään maailman ihmiset pääoman tiukassa ohjauksessa. Tästä poliitikoille maksetaan - myös vasemmistolaisille.

Velka on ja pysyy kuin paska Junttilan talon seinässä.