Jyrkkä ei piispan siunaukselle

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Tämä on tarina yli 80-vuotiaasta naisesta, joka yritti henkensä pitimiksi myydä kukkia Espoon kirkon omistamassa kioskissa hautausmaan portin pielessä. Kukat kioskiin hän toi usein läheisestä tukusta kävellen, sillä hän ei omistanut omaa autoa. Seurakunta antoi hänelle häädön, koska vuokrat olivat viivästyneet. Koskaan ne eivät olleet jääneet maksamatta.

Muualla maailmassa vanhukset saavat vapaasti istua kirkkomaan aidoilla myymässä kukkiaan.

Häädetyn vanhuksen kohtelusta suivaantuneena otin yhteyttä Espoon piispaan Mikko Heikkaan, mutta hän piiloutui kiinteistönhoitajan selän taakse, vaikka on itse lähes Jumalasta seuraava.

Kiinteistönhoitaja ei halunnut asiasta keskustella. Hänellä oli ilmeisesti suurempi huoli ja murhe lähistöllä toimivasta kukkakaupasta.

Minulle piispa toivotti vain Jumalan siunausta. Siihen minä vastasin, etten hänen Jumalaansa ja siunaustaan tarvitse. Minulla on suora yhteys omaan Luojaani.

Suomen Kuvalehdessä (7.4.2012) Mikko Heikka heittäytyy taloustieteilijäksi ja siteeraa ekonomisti Kenneth Arrowia: ”Voidaan hyvin uskottavasti väittää, että suuri osa maailman taloudellisesta takapajuisuudesta voidaan selittää molemminpuolisen luottamuksen puutteella.”

Talous perustuu tietysti talouden lakeihin. Kapitalismissa talous perustuu kapitalismin lakeihin. Niistä tärkein on työn ja rikkauksien maailmanlaajuinen kasaantuminen ja riisto, työn tulosten ottaminen tekijöiltä pääoman omistajille eli kapitalisteille. Arrown ja Heikan katsannosta riisto unohtuu kokonaan: Kas norsua en hoksannutkaan, kuten ystäväni totesi.

Omana ihanneyhteiskuntanaan Heikka esittelee luottamus- tai sopimusyhteiskuntaa. ”Vanhaan luottamuksen kulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta. Uudenlainen vahvan luottamuksen Suomi on rakennettava alkutekijöistä. Onko meistä siihen? Pahalta näyttää.”

Niin minustakin. Pienimmistäkään ei välitetä. Vahvaa luottamusta ei synny, jos ei ole lainkaan ihmisten keskinäistä armoa. Jumalan siunauksen jokainen syntinen saa kyllä itse pyytämällä.

Mikko Heikan artikkelin ”Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa” voi lukea täältä.




Kuva: Kaija Olin-Arvola: Vaarin hauta

Giorgio Napolitano ja Paavo Väyrynen

Giorgio Napolitano

Paavo Väyrynen

 

Minulla on ollut ilo tuntea Italian nykyinen presidentti Giorgio Napolitano silloin, kun hän oli vielä Italian Kommunistipuolueen lehden l’Unitan kirjeenvaihtajana Moskovassa. Vierailin usein hänen luonaan. Hänen kutsuillaan oli aina paikalla myös paljon Neuvostoliiton kulttuuriväkeä ja toisinajattelijoita. Napolitanolla oli rohkeutta pitää yhteyttä näihin ihmisiin. Hän oli hyvin joviaali ihminen muutenkin.

Esimerkkinä voin kertoa anekdootin: Eräänä iltana vieraiden joukossa oli siihen aikaan kuuluisa eteläafrikkalainen vapaustaistelija, johon Napolitano suhtautui samalla ystävyydellä ja välittömyydellä kuin muihinkin. Joku hänelle keittiössä huomautti, että eikö hän noteeraa tätä miestä jotenkin erikseen. Napolitano vastasi: - Minulle on sama kuka hän on, kunhan hän ei varasta mitään.

Paavo Väyrystä pidän Napolitanon kaltaisena ihmisenä. Hänkin on joviaali, huumorintajuinen ja rohkea, toisinajattelijoita ja kansaa pelkäämätön. Hän uskaltaa keskustella sellaisenkin ihmisen kanssa, jota hän ei ennestään tunne. Hän kiertää ympäri Suomea ja ihmiset uskaltavat häntä lähestyä. Hänellä ei ole asema noussut päähän niin kuin monella muulla.

Paavo Väyrynen on sitkeä ja periaatteellinen mies. Hän uskaltaa myös itse ajatella toisin. Hän ei ole salakuljettamassa Suomea Naton täysjäsenyyteen. Hänen EU-kantansa ovat kaikkien tiedossa. Hänen näkemyksensä rahaliitosta ovat osoittautuneet oikeiksi.

Giorgio Napolitano on viime päivinä ollut kovassa paineessa. Uutisissa kerrottiin, että hänellä on takanaan kuitenkin laaja poliittinen kannatus.

Paavo Väyrynen ei ole populisti. Hänellä on pitkä kokemus, laaja tietämys ja molempia erityisesti ulkopolitiikan alueelta.

Myös Suomi tarvitsee laajaa poliittista kannatusta nauttivan presidentin. Se tarvitsee sellaisen presidentin, joka ei myllytä sisäpiiriä ja hyviä veljiä saunailloissa, vaan uskaltaa keskustella avoimesti erilaisten ihmisten kanssa. Hän ei varmasti alennu hokemaan, että Suomen pahin ongelma on ryssä, ryssä, ryssä.

Paavo Väyrynen tietää, missä Suomi sijaitsee ja mitä maa tarvitsee, kun edessä ovat selvästi vaikeammat ajat. Suomi tarvitsee presidentin, joka ei vain edusta, vaan kykenee myös osallistumaan päätöksentekoon kansan suomin valtuuksin.