Jyrkkä ei piispan siunaukselle

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Tämä on tarina yli 80-vuotiaasta naisesta, joka yritti henkensä pitimiksi myydä kukkia Espoon kirkon omistamassa kioskissa hautausmaan portin pielessä. Kukat kioskiin hän toi usein läheisestä tukusta kävellen, sillä hän ei omistanut omaa autoa. Seurakunta antoi hänelle häädön, koska vuokrat olivat viivästyneet. Koskaan ne eivät olleet jääneet maksamatta.

Muualla maailmassa vanhukset saavat vapaasti istua kirkkomaan aidoilla myymässä kukkiaan.

Häädetyn vanhuksen kohtelusta suivaantuneena otin yhteyttä Espoon piispaan Mikko Heikkaan, mutta hän piiloutui kiinteistönhoitajan selän taakse, vaikka on itse lähes Jumalasta seuraava.

Kiinteistönhoitaja ei halunnut asiasta keskustella. Hänellä oli ilmeisesti suurempi huoli ja murhe lähistöllä toimivasta kukkakaupasta.

Minulle piispa toivotti vain Jumalan siunausta. Siihen minä vastasin, etten hänen Jumalaansa ja siunaustaan tarvitse. Minulla on suora yhteys omaan Luojaani.

Suomen Kuvalehdessä (7.4.2012) Mikko Heikka heittäytyy taloustieteilijäksi ja siteeraa ekonomisti Kenneth Arrowia: ”Voidaan hyvin uskottavasti väittää, että suuri osa maailman taloudellisesta takapajuisuudesta voidaan selittää molemminpuolisen luottamuksen puutteella.”

Talous perustuu tietysti talouden lakeihin. Kapitalismissa talous perustuu kapitalismin lakeihin. Niistä tärkein on työn ja rikkauksien maailmanlaajuinen kasaantuminen ja riisto, työn tulosten ottaminen tekijöiltä pääoman omistajille eli kapitalisteille. Arrown ja Heikan katsannosta riisto unohtuu kokonaan: Kas norsua en hoksannutkaan, kuten ystäväni totesi.

Omana ihanneyhteiskuntanaan Heikka esittelee luottamus- tai sopimusyhteiskuntaa. ”Vanhaan luottamuksen kulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta. Uudenlainen vahvan luottamuksen Suomi on rakennettava alkutekijöistä. Onko meistä siihen? Pahalta näyttää.”

Niin minustakin. Pienimmistäkään ei välitetä. Vahvaa luottamusta ei synny, jos ei ole lainkaan ihmisten keskinäistä armoa. Jumalan siunauksen jokainen syntinen saa kyllä itse pyytämällä.

Mikko Heikan artikkelin ”Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa” voi lukea täältä.




Kuva: Kaija Olin-Arvola: Vaarin hauta

Voi armata rammat!

Kuva: Kaija Olin-Arvola


Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa etuoikeutetut voivat vielä rellestää kuin ankat maissikasassa ja silti kutsua itseään sivistyneiksi ihmisiksi. Lahjonta rehottaa kuin Venäjän vahoina hyvinä aikoina. Ei niin pientä ja tärkeilevää kunnallispamppua taida löytyä, joka ei ottaisi lahjuksia tarjottaessa. Vallan keskittäminen Helsinkiin on tehnyt paratiisin niille kymmenille tuhansille virkamiehille, jotka voivat matkustella ilmaislipuilla Helsingistä Rovaniemelle, verottomilla päivärahoillaan syömään, juomaan ja naimaan. Ja tärkeämmät pamput ulkomaille. Tännekin varta vasten. Sinivalkoisin siivin.”

- Paavo Rintala, Porvari punaisella torilla, Otava, 1984 -


Katainen valittaa Turun Sanomissa, että kehysneuvottelut kärsivät, jos ei olla samassa veneessä. Ilmeisesti on pakkauduttu erittäin hyvin, koskapa juttua riittää enimmäkseen vain varuskunnasta ja lentoyhtiöstä. Hyi helvetti, miten väärin on väärin. Ja kaikki on väärin.


Kehysneuvotteluista ja niistä tärkeimmistä kansaa koskevista asioista julkisuuteen vuotaa hyvin vähän.


Mitä te haluatte? Mihin olette valmiit? Millä hinnalla myytte? Keneltä otatte? Kenelle jätätte? Kuinka paljon? Kuinka pitkälle meinaatte päästä?


Ilmeisesti hallitus jatkaa politiikkaansa linjalla: Annetaan yksi. Otetaan kolme.


Eutanasia-asia alkaa olla selvä. Aika on kypsä.


Armokuolema on armelias asia. Armeliasta päästää ihminen kärsimyksistä. Vallankin toinen. Armeliasta päästää se, joka tulee niin hävyttömän kalliiksi yhteiskunnalle. Perkele.


Kumma että se suuri armeliaisuus ei yllä elämään. Miksi vain kuolemassa pitäisi olla armo? Kuolema itse on hyvin armelias. Elämä ei aina ole. Elämä kiduttaa, rasittaa ja aiheuttaa suurta tuskaa.


Enemmän armoa ja armeliaisuutta tarvittaisiin ihmispolon elämän helpottamiseen. Moni olisi vähästä autettu, jos vain halua, tahtoa ja sitä kuuluisaa armoa vain hiukankin löytyisi.


Mitä, jos säädettäisiin laki armeliaan elämän turvaamiseksi kaikille. Jokainen ihminen ja jokainen elävä on tämän armon syntymänsä tähden ansainnut.