Olen monta kertaa törmännyt siihen, että Helsingin Itäkeskuksesta on kerrottu toinen toistaan hurjempaa juttua: Kuinka siellä kerjäläiset makaavat pitkin nurkkia. Kuinka ulkomaalaiset tulevat kimppuun ja lyövät puukon selkään. Kuinka hampaatkin varastetaan suusta juuri kun olet haukkaamassa rehellisellä työllä ansaitsemaasi sämpylää. Ja tietysti koko tämä rupusakki on verovaroilla loisivaa saastaa. Neekereitä. Sanalla sanoen.
Siitä itse katsomaan, kun sattui päivänä muutamana asiaa sille suunnalle. Oikein minä kuljettajani kanssa laskin, että olisiko hyöriväisten joukossa ollut kymmenen muualta muuttanutta koko joukossa. Paikka itsessään oli Euroopan mitassa keskikokoinen kauppakeskus, jollaisia on nykyisin kaikkialla. Samat liikkeet ja putiikit löytyvät nykyisin Pietaria myöden. Niin on maailma muuttunut globaaliksi. Samoja ovat kaupat ja samoja niiden tavarat. Keskus itsessään oli tyly, siisti ja suljettu kuin postikonttori sunnuntaisin.
Omaa varsinaista imagoa paikalla ei ole, jollei sellaiseksi katsota kahta sisäänkäynnin läheisyydessä hoipparoivaa suomalaista tenu-ukkoa.
Sitä miettiessä tulevat mieleen nämä suomalaiskansallisen kulttuurin puolustajat ja maahanmuuttokriitikot, kuten rasisteja nykyisin häveliäästi kutsutaan.
Norjassa hullu meni tappamaan kokonaisen joukon nuoria ihmisiä puolustaessaan norjalaista kulttuuria. Poliisit ja muut kantapeikot pelottelevat samanlaisen tapahtuman mahdolliseksi myös Suomessa. Maahanmuuttokriittisimmän puolueen puheenjohtaja ei tuomitse tapahtunutta, vaan käskee ottamaan mallia itsestään.
Minä ihmettelen kovasti, miten voi ottaa esimerkkiä ihmisestä, joka hyväksyy sodan ja tappamisen ongelmien ratkaisemisen välineinä ja sanoo kunnioittavansa elämää, kun häneltä kysytään abortin kieltämisestä.
Imago ja sen rakentaminen on pienestä kiinni. Pelkkään imagoon ei kannata tuijottaa. Parempi on mennä itse katsomaan.
Sodan ja rauhan kysymyksissä ratkaisun tekeminen on helppoa: Sitä joko hyväksyy tappamisen tai ei hyväksy. Vain puoliksi tappaminen on sula mahdottomuus.