perjantai 30. joulukuuta 2011

Seurojen rahat eivät köyhän lasta liikuta



Ylen välittämän uutisen mukaan ”Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) on myöntänyt Suomen Liikunta ja Urheilu ry:lle miljoonan euron lisätuen paikallisen seuratuen kehittämiseen. Hän kertoo, että lisäpotti osoitetaan suoraan seuratoiminnan ja alueellisten akatemioiden toiminnan tukemiseen.

- Se on työtä vähävaraisten perheiden ja lasten puolesta. Se on työtä maahanmuuttajaperheiden lasten puolesta. Se on työtä sen puolesta, että entistä enemmän seuroissa voisi olla myös ammattimaisia koulutettuja valmentajia tekemässä seuratason valmennustyötä ja kasvatustyötä”, sanoo ministeri.


Miljoona euroa kerättiin sieltä täältä pienistä puroista, kertoo Arhinmäki. Jos miljoonan kerääminen on näin helppoa, niin miksi ihmeessä maasta ei poisteta leipäjonoja?


Viimeisimmän tiedon mukaan on suomalaisten toimeentulovaikeuksissa olevin perheiden määrä kasvanut 50 000:lla viimeisen vuoden aikana. Kaikkiaan näitä perheitä tässä maassa on 650 000.


Täällä ruhonjuuritasolla näyttää kovin kummalliselta, että kilpaurheiluun panostetaan kokonainen lisämiljoona ja sen uskotaan olevan avuksi syrjäytettyjen lapsien saamiseksi kilpaurheilun pariin.


Nämä lapset joutuvat jo kilpailemaan päivittäin olemassaolostaan. Siinä on kilpailua ihan riittämiin.


Jos lapset jotain kaipaisivat, niin tällä lisämiljoonalla ei ole siihen mitään vaikutusta. Sillä palkataan vain entistä enemmän valmentajia ja köyhien kakarat saavat liikkua ihan niin kuin ennenkin tai olla liikkumatta.


Seurojen tarjoamat valmennukset maksavat jo nyt niin paljon, että vain harvalla on varaa, kun mukaan on pakko laskea kuljetukset ja kaikenlaiset varusteet plus muut kiertomatkat, jotka väistämättä kuuluvat asiaan.


Pelkästään uimahallien sisäänpääsymaksut ovat nousseet nykyisin jo niin korkeiksi, että köyhän perheen huoltaja joutuu katsomaan massiin pari kertaa ennen, kuin pakkaa lapsensa autoon ja lähtee uimaan.


Kun pelkät sukset ja luistimet haetaan kierrätyskeskuksesta, niin mihin tarvitaan näitä valmentajia?


Suomessa on 50 000 nuorta, jotka ovat kokonaan syrjäytetyt yhteiskunnasta. Mitä tekevät urheiluseurat?

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Helvetti ovat Toiset


Helvetti ovat Toiset, sanoo Jean-Paul Sartre (Suljetut ovet).

”Siirtolaiset ovat muukalaisia, jotka eivät oikein viihdy yksinään, Juksu sanoi. Siksi he kerääntyvät yhteen kuin muurahaiset ja riitelevät keskenään.” (Muumipapan urotyöt).

”Täälläolo on itsessään olemuksellisesti kanssaolemista.” (Martin Heidegger: Oleminen ja aika)

Nämä ajatukset löytyvät Jukka Laajarinteen kirjasta Muumit ja olemisen arvoitus luvun ”Toisinaan hankalat perheet” alusta.

Ihminen sosiaalistuu ihmiseksi yhteydessä toisiin ihmisiin. Susien kasvattamista lapsista tulee susia, vaikka he olisivat syntyjään hemuleita.

Ihmisen yhdessäolo on aina huolehtimista. Se on toisiin ihmisiin reagoimista ja toisista välittämistä. Aivan kuten ihmisistä voi huolehtia ja heidän puolestaan voi huolehtia, voi myös esineistä tai niiden puolesta voi huolehtia.

Joskus huolehtimista voi olla myös silleen jättäminen. Silti yksinäisyyteenkään ei voi vetäytyä ilman Toista.

Yhdessäolon moninaiset muodot voivatkin löytyä siitä, että ihminen oppii kuuntelemaan muita ja että hän oppii kuuntelemaan itseään.

Kun maailmassa globalisaation myötä erilaiset ihmiset entistä useammin joutuvat kohtaamaan tuntemattomia, olisi kohtuullista, että jokainen pitäisi itsensä avoimena myös yksinäisyydessä.

”Ideologiset aitaukset ovat vaarallisia, kuten myös eräs kummitustalo-teatterin alkuperäisistä asukkaista voi kertoa. Teatterirotta Emma on joskus ollut naimissa näyttämömestari Vilijannen kanssa, mutta nyt tätä ei näy missään.

- Missä Emman mies nyt on? Muumipeikon äiti kysyi.

- Hän on kuollut, Emma vastasi arvokkaasti. Hän sai rautaesiripun päähänsä ja molemmat menivät nuuskaksi.”

(Jukka Laajarinne, Muumit ja olemisen arvoitus, Atena Kustannus Oy 2011)

torstai 22. joulukuuta 2011

Vanhanajanjoulu



Sodan jälkeen meillä säästettiin joulupaperit seuraavan vuoden lahjoja varten ja paketit sidottiin punaisella villalangalla. Jokainen sai vain pari lahjaa, isä Klubi-askin. Se oli rikasta aikaa. Yhtenä jouluna tuli polkupyörä. Siitä pitäen Hermes on ollut lempijumalani: Kenkäni siniset ja siivelliset.

Me tehtiin joulukoristeet itse: kirjavia paperirinkuloita pitkät rimpsut, lumitähtiä ikkunoihin ja pumpulipilviä lumeksi kuusen oksille. Muutama lasinen pallo oli ja punainen käpy. Hohtava, mykkä lasilintu. Vanhoista lehdistä leikattiin tonttuja ja pukinkuvia, jotka liimattiin perunalla kauppapaperista tehtyyn vihkoon. Parhaat kuvat kopioitiin steariinilaatoille ja pantiin talteen
litteään kerrastolaatikkoon.

Kuusessa poltettiin bengaalitikkuja ja oikeita kynttilöitä. Niitä piti vahtia silmä kovana. – Ei saa jättää kynttilöitä yksin, sanoi äiti. Isä pani tulitikun sähkömittariin ja valot ploosasivat koko joulun yötä päivä pihalla ja kellarissa asti. Jouluaamuna äiti heräsi varhain laittamaan valkean viiteen kynttilään kamarin ikkunalle tervehdykseksi joulukirkkoon menijöille.

Viikko ennen joulua haettiin sementin ja mullantuoksuisesta perunakellarista omalla kasvimaalla kasvatetut juurekset, joista äiti paistoi monta päivää laatikoita ja hakkasi puukaukalossa petkelillä rosollia, jota syötiin loppiaiseen asti etikan ja lasimestarinsillin kanssa. Isä tahtoi lipeäkalaa, mutta siihen eivät muut koskeneet. Lihaa oli vain mausteeksi. Usein pieni kirpale kinkkua, josta sai kapean siivun joka aterialla. Suolasilakka oli tavallisin joulukala.

Äiti leipoi hymyellen kymmenen litran punaisen emaliämpärin täyteen piparkakkuja. Voita ei ollut lehtitaikinaksi asti, vaan joulutortut tehtiin perunataikinasta, johon perunan sekaan sekoitettiin vain ripaus voita ja jauhoja. Torttujen sisällä oli joko omenaa tai luumua. Tortut olivat puolikuunmuotoisia taskuja ja maistuivat taivaallisilta. Pullapojat nauroivat rusinahampailla.

Koulun joulujuhlassa leikittiin tip-tap-tipa-tap-tipe-tipe-tip-tap, esitettiin yksinlaulua ja lausuntaa. Joulukuvaelmakin kuului asiaan ja tietysti tiernapojat. Kuusi ulottui kattoon asti ja siinä paloi ainakin sata kynttilää. Juhlan lopuksi saatiin joulutodistukset ja paperipussit, missä yleensä oli tuoksu, omena, pipari ja pari Fazerinsekalaista, ei koskaan kiskiskarkkia.

Ennen aattoa tuli radiosta joululahjavalvojaiset, joita kuunneltiin radion hehkuvassa valossa. Ikkunaan oli ripustettu punainen, paperinen joulutähti. Virkattiin viimeisiä patalappuja ja kudottiin kintaita pukin konttiin. Lapset eivät silloinkaan niin välittäneet pehmeistä paketeista, mutta silti oltiin kiitollisia jokaisesta laamapaidasta.

Vielä nytkin minä poltan kynttilöitä messinkisessä enkelikellossa, missä enkelit kilisten kiertävät ikuista kehäänsä, sillä ilman sitä ei minulle joulua tule. Yhä edelleen minä yritän tavoittaa sen harhan, että enkelit yhtäkkiä vaihtavat suuntaa.

Joulun alla minä kiersin pitkin syrjäkyliä myymässä joulukortteja ja ottamassa vastaan joululehtitilauksia. Joulun alla piti tehdä uusi kierros, kun toimitin tilatut lehdet asiakkaille. Mikään tehokas myyntitykki minä en ollut, vaikka yleensä kaupat säälin ja myötätunnon ryydittäminä syntyivätkin. Varovasti minä koputin oveen, jota vähän raotin ja kysyin: - Ei täti joulukortteja ostaisi?

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Tähdet, tähdet ja lähiruokaa


Vuorotellen oli mentävä. Vietävä tyhjä maitokannu naapurin verannan pöydälle, mistä sen sai täysinäisenä hakea. Eteisessä tuoksui ruisleipä ja joskus sellainen oli lämpimäisenä kannun päällä hakijaa tervehtimässä. Makoisaa oli leipä, suolaista ja makeaa.

Kannuja oli kaksi: kolmen litran alumiinikannu ja kahden litran valkoinen emalikannu, jonka laitoja kiersi sininen rantu. Maito oli kermaista ja vahvaa. Kun lehmät keväisin laskettiin laitumelle, maitoon tuli apilan maku.

Sinä päivänä oli minun vuoroni hakea maito.

Pari kolme kertaa vuodessa isä hankki jaloviinapullon, mistä meille lapsille annosteltiin jälkiruokalusikallinen päivässä ruokahalua antamaan ja riisitautia torjumaan.

Isän kasvot olivat totiset, mutta hän vilkaisi silmäkulmastaan äitiin kuin silmää iskien, kun hän otti pullon kaapista. Hän kaatoi mustaa kahvia pannusta kuppiin ja laittoi siihen lusikan.  Viinaa hän kaatoi niin kauan, että lusikka tuli jälleen näkyviin. Sokeri suli vielä kupissa, kun hän sekoitti.

- Maista, hän sanoi ja ojensi kupin minulle. Suuhuni levisi suloinen, polttava maku. Vatsassa tuntui lämpö. Join koko kupillisen yhteen menoon, vaikka isä yritti estellä. Äiti sätti isää ja minä nauroin.

Ulkona oli kirpeä helmikuun sininen ilta. Kuu kurkisti metsän reunasta suurena ja keltaisena kuin kuparipannun pohja. Lumi tuoksui keväältä. Oikaisin hankikantoa pitkin pellon yli naapuriin enkä nyt pelännyt mustana tuijottavaa riihtä, joka levitti ympärilleen savun ja noen tuoksua.

Maitokannu oli valmiina eteisessä ja sen kylki oli vielä lämmin. Se oli kolmen litran alumiinikannu, jonka kylmä sanka painoi kämmentäni ja kylki hankasi pohjetta vasten, kun aloin astella tietä pitkin kotiin.

Tie oli jäinen ja liukas. Pääsin talon nurkalla olevan kaksihaaraisen vaahteran ohi loivaan mäkeen, kun tie hävisi jalkojeni alta. Makasin selälläni tiellä ja valkoinen maito levisi ympärilleni harmaassa jäämeressä kuin luminen saari.

Taivaalla tanssivat tähdet korkeammalla syvässä sinessä kuin koskaan ennen ja kaikki ne vilkuttivat minulle. Vain minulle.


2.1.2011 Kaija Olin-Arvola

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Maanpuolustustahtoa!

 
Kirjailija Paavo Rintala kirjoittaa romaanissaan Kekkosen aika vuonna 1970 tärkeistä kommunikaatiovälineistä, jotka ovat puhelin, tori, kadut, kaikki taksiautot ja lasit joissa on juotavaa sekä baarit ja rappukäytävät.


”Minun kommunikaatiovälineitäni eivät ole: - radio, ei telkkari, ei päivälehdet, ei julkilausumat, ei eduskunnat; tämä pönäkkä yhteiskunta vartioi niitä kaikkia poliiseilla ja järjestyksellä eikä se päästä meitä käyttämään niistä. Meidän on saatava puhua muihin koneisiin kuin näihin, joita vartioidaan. Meidän on saatava kokea tästä ympäristöstä erkaneminen toisenlaisen tekniikan välityksellä.”

Ja hän jatkaa: ”Tällä vuosikymmenellä metsästyskivääreiden käyttö kommunikaatiovälineinä on lisääntynyt, samoin Molotovin coctailit. Jos on varaa niin kuin Amerikalla, voi käyttää kalliitakin välineitä.”

”Meidän skandinaavien ja muiden eurooppalaisten on tyydyttävä toistaiseksi elämään vielä kidnappauksen asteella. Sehän on vanha suomalainen keksintö. Ei suinkaan el-fatahilaiset tai Etelä-Amerikan ylioppilaat ole sitä meille opettaneet, päinvastoin: muilutus. Suomi on muilutuksen alkuperäinen kotimaa.

Itse teko on helppo suorittaa.”

Tästä kaikesta voisi sanoa, että Paavo Rintala oli kauaskatseinen mies. Hän näki tarkkaan, mitä tapahtuu ja mitä oli tulossa. Nyt ollaankin sitten jo näin pitkällä.

Ylen presidentinvaalikeskustelussa Timo Soini mainitsi tavoittelemisen arvoisen asiana maanpuolustustahdon säilyttämisen ja synnyttämisen. Eikä hän tarkoittanut maanpuolustushengellä suinkaan rauhanomaista isänmaan rakentamista. Sitä on nyt ilmassa. Maailmassa haisee sota.

Tätäkö varten me tarvitsemme tiedotusvälineitä. Paavo Rintala sanoo myös: ”Jääkiekkoa! Se alkaa olla jalkapallon ohella lähes ainoa keino, jolla yhteiskunnan todelliset johtajat voivat pitää massat turruksissa ja saada heidät tyytymään elämäänsä päivästä toiseen, vuokrakasarmeihin, omakotitaloihin ja työehtosopimuksiin. Sodan puhjetessa on toista. Silloin ei tarvita jääkiekkoa eikä jalkapalloa. Ja massat saavat todellisen kiihokkeen. Mutta näin
väliaikoina: jääkiekkoa ja potkupalloa! Televisio on tässä auttanut parhaansa mukaan.”

Vallanpitäjillä on siis monenlaisia keinoja pitää yllä maanpuolustustahtoa. Sekopäisistä katsomoista saadaan valmiiksi kiihtynyt joukko tositoimiin. Mitä muuta on se kiihkomielinen lippujen ja leijonien kanssa riehuminen kuin hengennostattamista. Tätähän Timo Soini tarkoitti: Pitää olla valmis!

”Me räiskytimme itsemme sellaiseen uhoon, että meni Petsamo ja Karjala. Tuli yhdeksänkymmentätuhatta kaatunutta, tuli invalidit ja kylmät tilat, joissa sota tuntuu vielä nytkin”, sanoo Rintala.

Ja koska tämä asia, jos mikä, liittyy tulossa oleviin presidentinvaaleihin, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä maa tarvitsee rauhantahtoisen presidentin, jolla on laaja kokemus ulkopolitiikasta. Siksi Paavo Väyrynen: 4.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Unohtuiko perustuslaki?

 
Minulla on jo pitkään ilo kuulua kansalaisaktivisti Yrjö Sarasteen postituslistalle. Saan häneltä tämän tästä kirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Koska tämä asia askarruttaa myös minua, laitan kysymyksen eteenpäin:

”Mielipidekirjoitus 17.12.2011
Yrjö Saraste
Unhoittuiko perustuslaki?

On käsittämätöntä miten Yle rajataan nyt yleisten säästämisvelvoitteiden ulkopuolelle. Tätähän Yle-maksun naulaaminen nykyisten kulujen määrään ja myöhemmin indeksiin sitominen tarkoittaa.

Rahat aiotaan kerätä työeläkemaksun tapaan valtion budjettiin, muun verotuksen yhteydessä. Ne ohjattaisiin kuitenkin suoraan valtion televisio- ja radiorahastoon. Rahastosta siirrettäisiin sitten Ylelle vuosittain laissa säädetty summa. Tällaisen veronmäärääminen vaatii oman
byrokratiansa. Myönteistä on luonnollisesti uuden rahaston työllistävä vaikutus. Ylen rahoituksen ottaminen suoraan valtionbudjetista olisi ollut varmasti helpompi ja huokeampi tapa.

Budjettirahoitus ja sitä edeltävä tiukka julkisen palvelun määrittely olisi taatusti myös ollut erillisveroa käyttökelpoisempi malli Ylen toiminnan perustaksi.

Nyt iloitaan miten malli poistaa Ylen taloushuolet ja yhtiö voi kehittää toimintaansa. suunnitelmallisesti. Veronmaksajien rahoista ei pidä kustantaa kilpailua kaupalliselle medialle. Lisäksi esimerkiksi Ylen voimakas panostus verkkotoimintaan ei varmasti ole kansalaisten etu.


Uudistuksen suurin virhe on, ettei ensin edes määritelty mitä Yleltä halutaan. Sen jälkeen
”tilaus” olisi voitu jopa kilpailuttaa!

On miltei huvittavaa miten nyt kahden kolmen työssäkäyvän henkilön taloudet ja muut ”varakkaat” ensisijaisesti maksavat veron. Kun samanaikaisesti televisionsuurkuluttajat kuten lapset, työttömät ja eläkeläiset ovat siitä pääsääntöisesti vapautettuja.

Uuden lain merkittävin tulkinta on kuitenkin se miten lailla on määrätty, että kansalaisen on pakko osallistua jonkun tappiollisen osakeyhtiön rahoitukseen. Tämä siis myös tilanteessa, jossa hän ei käytä kyseisen yhtiön palveluja. Eikö maassa ole enää perustuslakia?”

torstai 15. joulukuuta 2011

Paavo Väyrynen ja Sauli Niinistö toiselle kierrokselle

 
Eilen alkoi varsinainen presidentinvaalikamppailu.

Eilisen suuren vaalitentin perusteella ei ole epäilystäkään siitä, ettei tohtori Paavo Väyrynen olisi toisella kierroksella.

Hänen ei tarvitse puhuessaan turvautua halpoihin vitseihin eikä muistella ulkoa, mitä tässä kohtaa taas pitikään sanoa.

Paavo Väyrysellä on vahva ulkopolitiikan tuntemus ja hän tuntee myös Venäjän ja venäläiset. Hän ei ole russofobinen karjalanpalauttaja, vaan luottaa rauhaan ja yhteistyöhön. Hän haluaa pitää Suomen puolueettomana ja sitoutumattoman maana.

Tänä aamuna hän vakuutti kolmosen aamu-tv:ssä taidollaan keittää lohisoppaa. Paavo Väyrynen on välitön ja empaattinen ihminen. Hänen tärkeimmät arvonsa ovat luonnon, ympäristön ja ihmisen puolustamisessa.

Paavo Väyrynen on koko kansan Paavo. Hän on Suomen tuleva presidentti.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Petri Sarvamaa julistaa

Toimittaja Teemu J. Kammonen (?) on kirjoittanut Uuteen Suomeen (13.12.2011) jutun toimittaja Petri Sarvamaan (kok.) siirtymisestä todennäköisesti europarlamentaarikoksi, koska ensimmäisenä varalla ollut Keskuskauppakamarin Risto E. J. Penttilä (kok.) on jo syksyllä ilmoittanut, ettei ole kiinnostunut tehtävästä parlamentissa. Kas, kun sentään ryhtyi ehdokkaaksi? Selvähän tämä: Tietysti mahdollisimman monella nimekkäällä ehdokkaalla saadaan miehitettyä mahdollisimman monta tärkeää paikkaa.

Petri Sarvamaa on tuohtunut Eurooppa-politiikkaa vaivaavasta ”mörköjen huutelusta”. Onko mörköjä siis olemassa ja ihanko ne huutelevat pitkin Eurooppaa?

Sarvamaa itse on luvannut ryhtyä ”järjen ääneksi”. Mutta eivätkö ne kaikki niin itsestään sano? Sarvamaa on jo pestannut avustajansakin valmiiksi. Kovin hän tuntuu olevan varma siirtymisestään europarlamenttiin. Ja miksei olisi?

Ja lehti jatkaa: ”Meppiruletista - pahimmillaan "rumaksi" luonnehditusta sellaisesta - huolimatta Sarvamaa näkee työn Euroopan parlamentissa erittäin tärkeänä. Erityisesti käynnissä oleva keskustelu Euroopan unionin luonteesta ja tulevaisuudesta tekee lähivuosista
kiinnostavia.

- Suomessa keskustelussa on mopo lähtenyt pahasti käsistä. Puhutaan paluusta markkaan, Sarvamaa päivittelee.

- Velvollisuuteni on pitää järjen ääntä yllä siitä, mikä on EU ja missä Suomen paikka siinä on.

Tulevan kokoomusmepin mukaan Suomella on velkakriisin myllerryksessä vain yksi vaihtoehto: pysyä EU:ssa ja sen keskeisten sopimusten takana.”

Jos on vain yksi vaihtoehto, niin eihän se ole vaihtoehto laisinkaan. Sehän on sanelupolitiikkaa, jota esimerkiksi Neuvostoliitossa harrastettiin ja DDR:ssä ja Albaniassa.

Sarvamaan mukaan "Komission japarlamentin valtaa tulisi lisätä. Se on Suomen edun mukaista."

- Suomen pitää olla mukana uudessa talousliitossa ja EMV:ssä (Euroopan pysyvä vakausrahasto), Sarvamaa linjaa.

- Tässä on monta kuukautta aikaa neuvotella EVM:stä. Uskon, että tänä aikana sopimuksesta sorvataan sellainen, ettei Suomelle ole ongelma osallistua.” Eikä näitäkään väitteitä sitten tarvitse lainkaan järjellä perustella. Riittää kun keisari kertoo ja ilmoittaa. Vai? Tämäkin on maan tapa. Ja missä on se neljäs valtiomahti?

Timo Soinin politiikan Sarvamaa leimaa ”mörköjen huuteluksi”. Leimakirves onkin järkevän miehen tehokas apuväline poliittisessa keskustelussa ja omien kantojensa julistamisessa tyhmälle kansalle. Ja kyllähän se tietysti meitä naurattaa, kun Soini vielä nostetaan kamelin selkään. Antaa mennä vaan.

” Petri Sarvamaa on korvin kuullen tuohtunut Soinin politiikasta, jota hän kuvailee "mörköjen huuteluksi", kertoo Uusi Suomi ja jatkaa: - Nykyisten sopimusten jälkeen EU:sta ei tule liittovaltio. Epäilen, että myös Timo Soini sen tietää, mutta ratsastaa silti sillä kamelilla, Sarvamaa tykittää.” Tässäkin siis riittää Sarvamaan ilmoitus, ettei tule liittovaltiota. Jokos nyt on pakko uskoa, kun kerran näin sanotaan peräti kahden toimittajan suulla.

Silti Sarvamaa toisaalta tuntuu hyväksyvän liittovaltiokehityksen:- Meillä on asiat järjestyksessä. Komission ja parlamentin valtaa tulisi lisätä. Se on Suomen edun mukaista, Sarvamaa sanoo.

Sarvamaa kertoo, että hän aikoo jatkaa europarlamentissa Ville Itälän tehtäviä maatalous- ja liikennevaliokuntien jäsenenä. Meppi kuvailee molempia Suomen kannalta tärkeiksi valiokunniksi.

- Velvollisuuteni on hoitaa ne valiokunnat hyvin, Sarvamaa kertoo.”

Vai vielä. Että hyvin. Mitä muuta hän voisi sanoa? Että huonosti vai. Ei kai.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Suomi lapsensurmien kärkimaa – populistit tarjoilevat sianliharokkaa

 

Tällainen Ylen uutinen pysäytti kesken sunnuntai-illan turhautuneen kanavasurffailun: ”Länsimaista Suomessa surmataan eniten lapsia, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Maamme on korkealla sijalla erityisesti alle vuoden ikäisten lasten kuolemaan johtavissa pahoinpitelytilastoissa.


Suomessa tapahtuu enemmän lapsensurmia kuin muissa länsimaissa. Kun meillä kuolee viisi lasta 100 000 lasta kohden vuosittain, on esimerkiksi Ruotsissa luku 0,6.


Suomessa vanhemmat pahoinpitelevät jollain tavalla arviolta noin 50  000 lasta vuosittain. Lapsen surmaa useimmiten mielenterveysongelmista kärsivä äiti.


Lastenpsykiatri Anne Kauppi johtaman tutkimuksen mukaan noin 200 lasta menetti henkensä vanhempiensa käsissä vuosina 1970–1994. Riskitekijöitä ovat vanhempien itsetuhoisuus, runsas alkoholinkäyttö ja perheväkivalta.” Tutkijan mukaan isät ja äidit tarvitsevat enemmän konkreettista apua.


Vaikka riski kuolla omien vanhempien käsiin on vähentynyt puolen vuosisadan aikana, niin määrä on kuitenkin taas lähtenyt nousuun. Tapausten vähenemisen syinä uutisessa mainittiin aborttilaki, hyvinvointi ja perheitten tukeminen. Tämä kannattaisi päättäjien muistaa nyt, kun erilaisilla leikkauksilla uhkaillaan suomalaisia vähäosaisia ja aborttilakikeskustelu velloo perimmäisten kysymysten äärellä.


Tuskin olin saanut uutisen luettua, kun eksyin kanavalle, missä kotkotti Maria. Ohjelmassa joku perussuomalainen hemmo uhosi lähtevänsä suomalaisen parfyymikuninkaan kanssa maata puolustamaan vaikka samaan poteroon. Eivätkö nämä ihmiset todellakaan tajua, että tätä isänmaata voisi parhaiten puolustaa huolehtimalla ihmisistä.


Parhaillaan käydään armotonta taloudellista sotaa, jonka uhreina ovat lapset ja tv:ssä kaikenlaiset narsistit varustautuvat sotimaan isänmaan puolesta vihollista vastaan, jota ei edes ole. Minusta se on sotaveteraanien häpäisemistä.


Hemmo kertoi myös, että jossain päin Suomea perussuomalaiset olivat tarjoilleet Itsenäisyyspäivänä sianliharokkaa, koska Tuntemattomassa sotilaassa on rokka ja Tuntematon sotilas taas kuuluu isänmaallisuuteen. Ilmeisesti tyyppi ei ole edes lukenut Tuntematonta sotilasta tai ei ainakaan ole ymmärtänyt sen sodanvastaista henkeä.


Mitä siihen sianliharokkaan tulee, niin se on typerää puolijulkista, rasistista puhetta, jonka sanoma ei jää keneltäkään varmasti ymmärtämättä.


Tähän on tultu, mutta onneksi tähän ei pakko jäädä.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Piparkakku ennakoi meihin kohdistuvaa tietotarvetta

 

 
 
Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos abortti aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.
Keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että abortti noudattaa epäilemättä ideatasolla runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.
Lienee sanomattakin selvää, että abortti johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.
Eräitä yksityiskohtia lukuun ottamatta elämä on pyhä auttaa käyttäjää ymmärtämään vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.
Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että elämä on pyhä on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.
Todellisuudessa lainsäädäntö kuvailee hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että lainsäädäntö aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Tämä juttu on tuotettu Puppulausegeneraattorilla.

Kukaan ei voi tappaa vain vähän


Ainakin minulle elämä on pyhä ja minä myös tarkoitan sitä. Minä kunnioitan elämää sen kaikissa muodoissa.


En hyväksy sotia konfliktien ratkaisemisen välineenä. En hyväksy ihmisten heitteille jättämistä, koska sekin johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Se tuottaa nälkää, tuskaa ja kärsimystä.


En ymmärrä, miten joku, joka sanoo elämän olevan pyhä, voi itse turvautua väkivaltaan edes ajatuksissaan. Kukaan ei voi tappaa vain vähän.


On suorastaan kaksinaamaista tekopyhyyttä sanoa abortin yhteydessä, että elämä on pyhä, kun toisaalla hyväksyy sodissa tappamisen. Myös vihollisten elämä on pyhä. Ainakin pitäisi olla.


Ihminen joka kunnioittaa elämää ei syö lihaa eikä mitään muutakaan, jolla on silmät.


Kaikenlainen puuttuminen ihmisten henkilökohtaisiin asioihin ei mielestäni ole kuitenkaan tarpeellista. Jokainen tehköön oman ratkaisunsa itse. Jokainenhan niistä joutuu myös vastuun kantamaan. Huono omatunto ei ole mukava petikaveri.


Yhtenä esimerkkinä totalitarismista pidän puuttumista toisten ihmisten kielenkäyttöön. Kielen kanonisoimisella pidetään ihminen kontrollissa. Kirosanojen kieltämisellä on samanlaiset vaikutukset kuin toisen ihmisen tukan leikkaamisella. Kummassakin mennään toisen ihmisen reviirille.


Samaa asiaa pohtii Katri Vala otsikolla ”Siveellisyysviikon johdosta” nimimerkillä Pecka Tulenkantajan numerossa 44 vuonna 1933:

”Se eetillisyys, jota kristityt maat muka seuraavat, on Natsarealaisen opissa. – Tätä etiikkaa opetetaan kuitenkin aivan hämmästyttävän ristiriitaisesti. Niinpä opetetaan meille viidettä käskyä: älä tapa, johon Kristuksen mukaan sisältyy jo: älä vihaa siten, että murha on rikos, yksityisestä murhasta seuraa ankara rangaistus. Mutta samaan aikaan harjoittelevat tuhannet ja miljoonat nuoret miehet taiteen kaikkien sääntöjen mukaista ihmisen tappamista ja tätä pidetään korkeana kansalaisvelvollisuutena, siitä kieltäytyjä joutuu pilkan ja halveksunnan kohteeksi ja joutuu rangaistuksi, sodan aikana kuolemalla. Tämä saa aikaan salaisen repivän ristiriidan ja hämmingin omantunnon kanssa. Kuinka kansoja voitaisiin kasvattaa pois yksityisistä murhista niin kauan kuin niiden taito sotien joukkomurhassa on niin kunnioitettu! – Tällainen kaksinaismoraali, niin kauneihin sanoihin kuin se verhoutuukin, on syvästi moraaliton.

Toinen suuri moraalittomuus on – yksityisomaisuus. Tiedättehän, että maailmassa on verrattain vähän niitä, jotka omistavat tämän maapallon. Kuitenkin, onhan mieletöntä ajatella, että multa, metsät, kosket, ihmisaivojen suuret keksinnöt ja käsien työn tulokset olisivat tarkoitetut vain pienen osan hyödyksi. Omaisuus on varkautta, sanoi Proudhon, ja Shaw lisää: se on ainoa täydellinen totuus, mikä siitä asiasta on sanottu. – Tiedämme esim., että tehtaanjohtajalla on 250 000 markan vuositulot, suurituloisempiakin on, mutta hänen 100:lla työmiehellään on keskimäärin 12.000 mk:n vuositulot. Tekeekö tuo johtaja siis 20 kertaa enemmän työtä kuin hänen työmiehensä? Mahdotonta. Hänen työnsä on kyllä vaativampaa, mutta eikö hänelle riitä työnilo, tyydytys siitä, että hänet on katsottu johtamiseen päteväksi, miksi hänelle tuo suhteeton rahakorvaus, joka on ”varastettu” kaikilta noilta sadalta mieheltä, eikä ainoastaan heiltä, vaan niiltä, jotka hänen saaliinhimonsa tähden jäävät ulkopuolelle työttöminä. Vielä rikollisempi on työtätekemätön koroilla ja osingoilla eläjä.”


”Eivät köyhät anasta, eivätkä julista sotia. Enkä ymmärrä sellaisen papin omaatuntoa, joka kahden, vaimonsa kanssa asuu yhdeksän huoneen pappilassa, kun hänen seurakuntalaisissaan on 9:n hengen perheitä yhdessä ainoassa huoneessa. Luulenpa, että ”kristitty” maailma tarjoaisi Kristukselle erinäisiä yllätyksiä. Hänen ”palvelijallansa” ei ole moitteen sanaa rikkaalle riistäjälle, mutta puhuu kyllä kovia sanoja köyhien kerrosten synneistä ja rikollisuudesta.

Kun koko yhteiskuntajärjestys perustuu tällaisiin suuriin siveettömyyksiin, mitä sitten auttaa korjata pieniä paheita. Mutta kamelit niellään, hyttyset kuurnitaan.”

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Rehn uskoo EU:n huippukokoukseen

Tämä on heidän uusi uskontunnustuksensa: Minä uskon EU:n huippukokoukseen, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja suureen rahaan, maailman ainoaan poikaan, meidän herraamme, joka sikisi setelitukosta, syntyi pankkiautomaatista, keräsi omaisuutensa maailman kansojen selkänahasta, sosialisoi tappionsa ja pani ne veronmaksajien niskoille, tätä poikaa ei ristiinnaulittu, hän kuoli ja haudattiin, rahansa ja kaiken omaisuutensa hän joutui jättämään maan päälle, hän ei saa syntejään anteeksi, ei nouse ylös taivaisiin, vaan pysyy kuolleena iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

- Kuten voi päätellä siitä, että olen täällä [Linnan juhlat] enkä puhelimen kammessa, asiat ovat etenemässä oikeastaan aika hyvään suuntaan. Oletan, että torstain ja perjantain kuluessa kyetään tekemään sellaisia päätöksiä, joilla euroalueen talouden vakaus kyetään varmistamaan, näin kertoi Uusi Suomi Olli Rehnin lausuneen.

Näin puhuu ihminen, jolla megalomaaninen käsitys itsestään ja omasta tärkeydestään. Ja kuitenkaan hänenkään kahvikuppiinsa ei jää kuoppaa, kun hän sinne peukalonsa pistää.

Ihmettelen vain sitä kovasti, että Rehnillä on yhä kampipuhelin.

Tänään on torstai, joko nyt saamme nähdä münchhausenit.

Me olemme jo aikuisia ihmisiä, joten älkäämme antako pelotella itseämme jollain kasvottomilla markkinavoimilla. Ne ovat kuin perskärpäsiä, jotka tulevat aina tyrkyttämään rahaa sinne, missä työtä tehdään. Siitähän ne voittonsa keräävät: ihmisten työstä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Pitäisikö rauhanturvaaja-sanasta luopua

 
Onko se rauhanturvaamista, jos ollaan paikalla varmistamassa imperialistisen sodan saaliinjakoa? Onko se rauhanturvaamista, jos ollaan paikalla varmistamassa jälleenrakennusurakoita? Onko se rauhanturvaamista, kun käydään täyttä sotaa?

Esimerkiksi Afganistanissa oleville sotilaille tarvitaan jo veteraanikuntoutusta, koska tappaminen aiheuttaa traumoja - vallankin naisten ja lasten tappaminen.

Kysyä sopii myös, voiko rauhaa ja demokratiaa viedä, jos ihmiset itse jossain haluavat käydä sotaa. Tästä hyviä esimerkki on Afganistan. Afganistanin sota on jo hävitty eikä sitä asiantuntijoiden mukaan tulla koskaan aseilla voittamaankaan.

Niin kauan kuin maailmassa hyväksytään tappaminen ongelmien ratkaisemisen välineenä, rauhaa tuskin on näköpiirissä. Jos sodat olisivat sotimalla loppuneet, niitä ei ilmeisesti olisi ollut enää vuosituhansiin.

Kun sivistys on kuitenkin lisääntynyt, ei voi kuin ihmetellä, miten barbaarisiin toimenpiteisiin maailman johtajat edelleen turvautuvat.

Eikö olisi jo korkea aika takoa miekat auroiksi. Sotilaat voisivat mennä koteihinsa, sillä siellä on varmasti paljon tehtävää.

Myös rahalle, joka sotiin upotetaan, olisi paljon muuta, elämän jatkumisen kannalta tärkeämpää käyttöä.

Sota ei ole rauhan turvaamista. Se ei ole sitä koskaan eikä missään.

Parasta rauhan turvaamista olisi ihmisestä, luonnosta ja ympäristöstä huolehtiminen.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Maalaisrasisti ja kaupunkilaisrasisti samasta puusta veistettyjä



Itä-Suomen yliopiston tutkimusjohtaja Vesa Puuronen kirjoittaa Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.12.2011 otsikolla Perussuomalaiset ja rasismi.
 
 
Puuronen määrittelee Perussuomalaiset tyypilliseksi oikeistopopulistiseksi puolueeksi, joka jakaantuu monenlaisiin ryhmiin. Merkittävä ero on kuitenkin maalaisrasistien ja kaupunkilaisrasistien välillä.
 
 
Jälkimmäisiä edustavat muun muassa äärikansallismielisen Suomen Sisun jäsenet ja kansanedustajat Jussi Halla-aho, James Hirvisaari, Olli Immonen ja Juho Eerola. Esimerkiksi Halla-ahon blogi-kirjoitukset edustavat islamofobista rasismia. Niiden taustalla ovat muun muassa Gate of Vienna - nettisivuston ajatukset. (gatesofvienna.blogspot.com)
 
 
Norjan joukkomurhaaja perusteli tekojaan samankaltaisilla ajatuksia laajassa manifestissa 2083: A European Declaration of Independense (breivikmanifest.com).
 
 
Maalaisrasisteja Puurosen mukaan edustavat Teuvo Hakkarainen ja Pentti Oinonen. Heille tyypillisiä ovat hyvin ennakkoluuloiset käsitykset maahanmuuttajista ja toisiin kulttuureihin kuuluvista ihmisistä. Linnanjuhlia koskevissa lausunnoissaan Oinonen paljasti myös homofobiansa ja -vihansa.
 
 
” Teoksessani Rasistinen Suomi olen pyrkinyt osoittamaan, että rasismia ei ole pelkästään etniseen alkuperään perustuva syrjintä, vaan siksi voidaan määritellä myös esimerkiksi arkipäivän kanssakäymisessä tapahtuva pilkkaaminen ja väkivalta sekä muun muassa lainsäädännössä ja eri instituutioiden käytännöissä piilevät seikat, jotka voivat johtaa eri etnisiin ja rodullistettuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten eriarvoiseen kohteluun”, kirjoittaa Vesa Puuronen KU:ssa.
 
 
”Perussuomalaisten puheenjohtajan taktiikkana, jolla hän pyrkii välttämään rasismisyytökset, on määritellä rasismi niin kapeasti ja virheellisesti, että ketään ei oikeastaan voi todeta rasistiksi”, sanoo Puuronen ja jatkaa: ”Siten myöskään perussuomalaisten rasistisia lausuntoja esittäneitä kansanedustajia ei voi todeta rasisteiksi.
 
 
Soini sallii puolueessaan avoimen rasistisesti esiintyvien kansanedustajien toiminnan, koska pyrkii maksimoimaan puolueensa kannatuksen. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista Euroopan oikeistopopulistisissa puolueissa. Onko se rehellistä, onkin sitten toinen kysymys.”
 
 
Samaa kysyn minä ja olen kysynyt jo pidemmän aikaa.