Vuorotellen oli mentävä. Vietävä tyhjä maitokannu naapurin verannan pöydälle, mistä sen sai täysinäisenä hakea. Eteisessä tuoksui ruisleipä ja joskus sellainen oli lämpimäisenä kannun päällä hakijaa tervehtimässä. Makoisaa oli leipä, suolaista ja makeaa.
Kannuja oli kaksi: kolmen litran alumiinikannu ja kahden litran valkoinen emalikannu, jonka laitoja kiersi sininen rantu. Maito oli kermaista ja vahvaa. Kun lehmät keväisin laskettiin laitumelle, maitoon tuli apilan maku.
Sinä päivänä oli minun vuoroni hakea maito.
Pari kolme kertaa vuodessa isä hankki jaloviinapullon, mistä meille lapsille annosteltiin jälkiruokalusikallinen päivässä ruokahalua antamaan ja riisitautia torjumaan.
Isän kasvot olivat totiset, mutta hän vilkaisi silmäkulmastaan äitiin kuin silmää iskien, kun hän otti pullon kaapista. Hän kaatoi mustaa kahvia pannusta kuppiin ja laittoi siihen lusikan. Viinaa hän kaatoi niin kauan, että lusikka tuli jälleen näkyviin. Sokeri suli vielä kupissa, kun hän sekoitti.
- Maista, hän sanoi ja ojensi kupin minulle. Suuhuni levisi suloinen, polttava maku. Vatsassa tuntui lämpö. Join koko kupillisen yhteen menoon, vaikka isä yritti estellä. Äiti sätti isää ja minä nauroin.
Ulkona oli kirpeä helmikuun sininen ilta. Kuu kurkisti metsän reunasta suurena ja keltaisena kuin kuparipannun pohja. Lumi tuoksui keväältä. Oikaisin hankikantoa pitkin pellon yli naapuriin enkä nyt pelännyt mustana tuijottavaa riihtä, joka levitti ympärilleen savun ja noen tuoksua.
Maitokannu oli valmiina eteisessä ja sen kylki oli vielä lämmin. Se oli kolmen litran alumiinikannu, jonka kylmä sanka painoi kämmentäni ja kylki hankasi pohjetta vasten, kun aloin astella tietä pitkin kotiin.
Tie oli jäinen ja liukas. Pääsin talon nurkalla olevan kaksihaaraisen vaahteran ohi loivaan mäkeen, kun tie hävisi jalkojeni alta. Makasin selälläni tiellä ja valkoinen maito levisi ympärilleni harmaassa jäämeressä kuin luminen saari.
Taivaalla tanssivat tähdet korkeammalla syvässä sinessä kuin koskaan ennen ja kaikki ne vilkuttivat minulle. Vain minulle.
2.1.2011 Kaija Olin-Arvola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti