sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Meinaako Suomi hyökätä Venäjälle?



Kas, ettei saman tien ohjuksia jotka kantaisivat Uraliin asti!


”Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan ilmavoimille hankittavat uudet risteilyohjukset asettavat suomalaiset poliitikot uudenlaisten kysymysten äärelle kriisitilanteessa. Hän arvelee, että puolustuksen riippuvuus Yhdysvalloista lisääntyy.” Näin kertoi Kokoomuksen Ylen uutiset 13.9.


Suomi hankkii Hornet-hävittäjiin JASSM-aseita, joilla ne voivat iskeä myös maakohteisiin sen lisäksi, että ne torjuvat vastustajan lentokoneita.


- Ensinnäkin nyt Suomella on kyky vaikuttaa minkä tahansa vihollisen toimintaan monen sadan kilometrin päässä rajan toisella puolella. Miten pitkälle ollaan valmiita iskemään? Toiseksi on tämä aikakysymys. Taas aseet ovat tehokkaimmillaan kriisin alussa. Ollaanko niitä valmiita käyttämään, ennen kuin kriisi on laajentunut tai eskaloitunut?”, sanoi Salonius-Pasternak.


Saman uutisen aikana näytettiin karttaa, missä näiden uusien JASSM-ohjusten kantomatkaa esiteltiin. Ja kuten arvata saattaa, hyökkäys suuntautui itään. Väritetty alue, mihin ylletään, ulottui Jäämereltä Pietarin eteläpuolelle. Minusta tällainen asian esittäminen on diplomaattinen loukkaus.


Että rahaa on, vaikka leipäjonot pitenevät. Mitään ilmaisia tällaiset tappokoneet eivät tietenkään ole. Hävittäjien arveltiin ennakkoon maksavan 180 000 000 euroa.


Rauhaa ihmiset!


P.S. Mitä vasemmisto tekee tällaisessa hallituksessa?

torstai 13. syyskuuta 2012

Huijarista miljonääriksi ”seteliselkärankaisten” neuvoilla






Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden, tiesi vanha kansa.

Se tiesi myös, että inflaatio nostaa hinnat, korot ja vuokrat pilviin ja syö pientallettajien säästöt.



Vanha kansa tiesi senkin, että kaikkien indeksien takia inflaatio-lukuja manipuloidaan siten, että todellisuudessa inflaatioprosentti on aina korkeampi kuin mitä hallitus antaa ymmärtää. Nytkin puhutaan parin prosentin inflaatiosta, joka ei tietenkään oikeuta palkkojen ja eläkkeiden ja muiden tulojen korottamista. Mutta jokainen kukkaroonsa katsova tietää, miten kovassa nousukiidossa ovat ihmisille välttämättömät hinnat ja maksut: ruoka, asuminen, energia ja vaatteet, arjen inflaatio.





Valtiotieteen tohtori Seppo Ruotsalainen kirjoittaa SPK:n vaalilehdessä Uudenmaan näköala: ”Tällä hetkellä (elokuun alussa 2012) europäättäjien ja heidän ”asiantuntijoidensa” ainoa keino kriisin ratkaisemiseksi näyttää olevan vaatimus, että Euroopan keskuspankin (EKP) tulisi aloittaa jokseenkin rajaton setelirahoitus, siis setelien painaminen. Massiivinen setelirahoitus on pahinta mitä tähän tilanteeseen voidaan tarjota, sillä vaarana on mm., että inflaatio tulee ennemmin tai myöhemmin riistäytymään käsistä.

Karl Marx antoi näille ”seteliselkärankaisille” kaavailuille korvapuustin 150 vuoden takaa luonnehtimalla narreiksi niitä ”jotka uskovat, että pankilla on velvollisuus ja valta muuttaa paperiseteleitä liikkeelle laskemalla kaikki vararikkoiset huijarit maksukykyisiksi vakavaraisiksi kapitalisteiksi.” (Pääoma III, 1976, s. 511).”





Mutta EKP:n toimenpiteellä velat siirtyvät riskisijoittajilta ”yhteiseen piikkiin”, finanssioligarkkien suunnattomaksi riemuksi.



Kuka vielä äänestää kokoomusta?








”Kemijärven liimapuutehtaan Arktos Groupin yritystukien käyttö on johtamassa poliisitutkintaan. Lapin Ely-keskus valmistelee asiasta tutkintapyyntöä poliisille. Arktos haki yrityssaneeraukseen talvella ja irtisanoi lähes kaikki Kemijärven työntekijät hiljattain.” Näin kertoo Ylen uutiset.



Aikoinaan ministeri Jyri Häkämies sai vaalirahaa Arktosin omistajalta. Myöhemmin yritys on saanut valtion tukia ainakin 7 miljoonaa (7 000 000). Yritys ei ehtinyt edes käynnistyä, kun se jo lopetettiin.



Kuka vielä äänestää kokoomusta? Tietysti ne, jotka hyötyvät ja saavat miljoonia. Oleko sinä saanut?



Lisää aiheesta MOT: Yritystukien kanta-asiakkaat.





Herrat lahkeitaan myöden paskassa. Jotain tars tehrä. Saatana!

tiistai 11. syyskuuta 2012

VIP = Vippiä on!



Paitsi, että pikavipeillä paikataan entisestään huononevaa sosiaaliturvaa, sillä myös pidetään kasvua yllä. Mutta turha on luulla, ettei pää aina tulisi vetävän käteen.



Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.



Iltalehti on kirjannut ministerien yksityisiä velkoja:

Valtiovarainministeri Urpilaisella on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa 281 000 euroa, pääministeri Kataisen perheellä on velkaa 367000 euroa ja puolustusministeri Haglundilla yhdessä puolisonsa kanssa 413 268 euroa. Ministeri Maria Guzenina-Richardsonilla on velkaa yhteensä 499 684 euroa. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbilla on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa peräti 713 705 euroa.



Ilmeisesti nyt moni muu presidentti Sauli Niinistön tavoin odottaa vain inflaatiota, joka söisi velat, sillä eliitillä on kyllä varaa maksaa korkeampiakin korkoja.



Todellisessa kusessa ovat ne velalliset, joiden rahat juuri ja juuri riittävät tällä korkotasolla. Sekä tietysti kaikki ne köyhät ja vähävaraiset, jonka elämän helvettiä lisäävät jatkuvasti kohoavat hinnat. Hehän tietysti kaiken maksavat ja heillä on se suurin vastuu.









maanantai 10. syyskuuta 2012

Sotia haluttiin ja sotia saatiin




”Sotarummut jatkavat soimistaan ja koko maailman kahtia jakanut suursodan riski Lähi-idässä jatkaa kasvuaan. Tämä ei ole yllättävää, koska lännen antama lokakuun aikaikkuna sotilaalliselle ratkaisulle Iran-Syyria-Libanon -liittoumaa vastaan lähestyy. Mutta miten tähän on tultu?”

Rauhaa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kerro, kerro kuvastin. Emumunaus IV



Kapitalismin eräs tärkeimmistä lainalaisuuksista on pääomien kasaantuminen, koska työn tulokset kokonaisuudessaan menevät kapitalistille, ei työn tekijöille niin kuin kuuluisi. Ja hyvin, jopa loistavasti on riistonlaki toiminut: ”Forbes-lehti pitää tilastoa miljardööreistä, joiden varallisuuden perässä on kolme nollaa enemmän kuin miljonääreillä. Vuoden 2012 tilastossa näiden superrikkaiden maajakauma poikkeaa miljonäärien maajakautumasta. Heitä on – tietysti – eniten Yhdysvalloissa (425 yksilöä), mutta toisella sijalla on yllättäen Kiina (100 miljardööriä) ja kolmannella sijalla Venäjä (96), molemmat paljon edellä Saksaa (55) ja Japania (24). Inhassa idässä, Kiinassa ja Venäjällä, miljoonat näyttävät kasautuvan helpommin miljardeiksi kuin lännen kultamailla, joihin Japanikin luetaan näissä vertailuissa. Suomen kansalaisista Forbesin 1 226 miljardöörin listalla ovat venäläinen Gennadi Timtšenko sijalla 99 ja Antti Herlin sijalla 634, molemmat nousukiidossa…”, kirjoittaa Esko Seppänen.



Sanomattakin lienee selvää, että näitä vaikuttajia ei niin vain maailmassa kuriin saateta: ”Suomessa yritysjohtajien veljeskunta on onnistunut vaientamaan julkisen keskustelun ansaitsemattomista etuuksista. Heikkotahtoinen valtiovalta ei vihreän ministerin Heidi Hautalan johdolla käytä omistajavaltaa kohtuullistaakseen palkkioita yhtiöissä, joissa valtio on omistajana. Vuodelta 2011 Suomen yritysjohtajille maksettiin ennätyssuuria palkkioita.” (emt.)



Eikä ole oikein mitään vastavoimaakaan. ”Näissä asioissa Suomen ministereillä Paavo Arhinmäkeä myöten tuntuvat usein menevän sekaisin oma tavoite ja elämän todellisuus. He puhuvat hallituksen tavoitteista, jotka ovat vain sanoja. Suomi on liian pieni maa saamaan aikaan EU:ssa omistaja- ja sijoittajavastuuta. Ei saisi unohtaa, että EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa.” (emt.)



Pääomien suitsimiseen on etsitty ratkaisua ns. Tobin-verosta, jolla perittäisiin osakekaupoista 0,1 prosentin ja johdannaiskaupoista 0,01 prosentin suuruinen kaupankäyntivero. Tällä verolla komissio haluaisi avata pään itse perimilleen veroille ja pitkä askel liittovaltion suuntaan.



Pohdiskelujensa johtopäätöksenä Esko Seppänen kirjoittaa: ”Jos ei saada aikaan kapitalismia parempaa, tulkoon edes parempaa kapitalismia.” Mutta miten?



Siitä ei liene epäilystä, että maailma huutaa muutosta. Sitä huutaa ihmisen lisäksi koko luomakunta, jopa kivet.



Esko Seppäsen ehdotus velkahätään on inflaatio. ”Inflaatio ei ole yleislääke kaikkiin ongelmiin, mutta huono vaihtoehto velkojen maksulle on tämä nykyinen inflaatioton politiikkakin. Se on rottakokeita kriisisyyttömille ihmisille. Sisäisellä devalvaatiolla toteutetaan deflaatiota, joka on kaikkien kasvutavoitteiden täystuho. Inflaatio, toisin kuin deflaatio tuottaa kurjan ja surkean olon jälkeen eteenpäinmenon tunteen. Sitten on taas Adam Smithin mukaan ”kaikilla kansanryhmillä hyvä ja hauska olla”, velallisilla kuitenkin muita hauskempi.”



Ja hän kirjoittaa: ”On täysin tiedostettava ne ongelmat, joita inflaatio tuottaa mahdollisesti tuhoamalla alhaiset korot ja vakaat hinnat (samalla kun se lopettaa palkkojen nollakorotukset). Se hyvä puoli siinä on, että se on velkasyöppö.”



Menepä ja selitä tämä köyhille, joiden rahat eivät kohta muutenkaan riitä mihinkään. Mene ja selitä työläisille, joiden reaalinen ostovoima alenee nyt jo muutenkin arvonlisäveron korotuksen seurauksena. Eikä taida olla kovin helppo selittää niille asuntovelallisillekaan, jotka eivät tälläkään korkotasolla tahdo selvitä maksuistaan.



Entäpä, jos palattaisiin aikaan, jolloin lainoista ei ollut lupa periä korkoja lainkaan.



Entäpä, jos maksukyvyttömien lainat kirjattaisiin alas tähän tapaan.



Entäpä jos toteutettaisiin Euroopan laajuinen velkasaneeraus.



Entäpä, jos kaikkein ensimmäiseksi noudatettaisiin Hannu Taanilan neuvoa: ”Taistelu kapitalismin EU-sarjassa on raastavimmillaan. Heittäkää sivuun kaikki hommat ja lukekaa tämä kirja. Heti.”





(Lähde: Esko Seppänen, Emumunaus, Into, Riika 2012)



Raha ei ole rikkautta. Emumunaus I



Todellista arvoa ei luoda tyhjästä. Emumunaus II



Munat rikki! Keittiö tulessa! Emumunaus III