Näytetään tekstit, joissa on tunniste "Sauli Niinistö". Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste "Sauli Niinistö". Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. syyskuuta 2012

VIP = Vippiä on!



Paitsi, että pikavipeillä paikataan entisestään huononevaa sosiaaliturvaa, sillä myös pidetään kasvua yllä. Mutta turha on luulla, ettei pää aina tulisi vetävän käteen.



Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.



Iltalehti on kirjannut ministerien yksityisiä velkoja:

Valtiovarainministeri Urpilaisella on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa 281 000 euroa, pääministeri Kataisen perheellä on velkaa 367000 euroa ja puolustusministeri Haglundilla yhdessä puolisonsa kanssa 413 268 euroa. Ministeri Maria Guzenina-Richardsonilla on velkaa yhteensä 499 684 euroa. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbilla on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa peräti 713 705 euroa.



Ilmeisesti nyt moni muu presidentti Sauli Niinistön tavoin odottaa vain inflaatiota, joka söisi velat, sillä eliitillä on kyllä varaa maksaa korkeampiakin korkoja.



Todellisessa kusessa ovat ne velalliset, joiden rahat juuri ja juuri riittävät tällä korkotasolla. Sekä tietysti kaikki ne köyhät ja vähävaraiset, jonka elämän helvettiä lisäävät jatkuvasti kohoavat hinnat. Hehän tietysti kaiken maksavat ja heillä on se suurin vastuu.









tiistai 29. toukokuuta 2012

Mies söi uhriltaan naaman



https://www.tornio.fi/index.php?p=Tila8

Brasilialainen perhe myi ihmispiirakoita. Japanilaismies valmisti omista kiveksistään ja peniksestään kalliin herkkuaterian. Kas siinä raflaavia otsikoita viimepäiviltä.

Amerikkalaiset ja Nato käyvät ohimennen pommittamassa milloin Jemeniä ja Pakistania tai milloin mitäkin. EU ja Suomi sen mukana käyvät sotaa. USA rahoittaa Syyrian mellakoita ihan niin kuin se teki Libyassa. Maailma on saatava järjettömyyden kouriin.

Kaaos on antanut johtajille alibin pelotella verenvuodatuksilla, jos kansat eivät tottele. Rikkaat valmistautuvat sotaan köyhiä vastaan kaikilla rintamilla. Lahtaaminen on jo käynnissä.

Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Melkein joka päivä saa kuulla uutisia murhista ja tapoista. Koulukiusaaminen johtaa itsemurhiin.

Hyvinkään surmien jälkeen presidentti Niinistö sanoi Ylen ylimääräisessä uutislähetyksessä, että kilpailu on mennyt liian kovaksi. Kaikki eivät siinä pärjää ja jotkut jopa epäonnistuvat. Tätä on vaikea kestään. Se oli harvinaisen systeemikriittinen lausunto, joka sitten nopeasti hävisikin julkisuudesta ja peittyi muiden pohdintojen alle. (Hyvinkään ampuja oli perSSuomalaisten kannattaja.)

Totuus kuitenkin on, että kilpailu on kapitalismin katalysaattori. Valtiomonopolistinen globaali kapitalismi ei armoa tunne. Sekuntivauhdilla koneet käyvät keskinäistä kauppaa: joku voittaa joku häviää.

Reaalimaailmassa heikkoja ei hyväksytä. Heikko on luuseri, heikoin lenkki, hyljeksittävä hylkiö.

Yhteisiä arvoja ei ole, koska niitä ei luokkayhteiskunnassa voi olla. Tämän totuuden postmoderni hävitti ja nosti jalustalle Fukuyaman teesit, joiden mukaan historiaa ei ole, suurten kertomusten aika on ohi, jokaisella yksilöllä on omat arvonsa eikä totuutta ole. Tärkeintä on raha, kiire ja tehokkuus. Systeemi pyörii kuin linko, joka syrjäyttää heikoimmat, joiden määrä koko ajan kasvaa.

Väkivalta pursuaa vastaamme kaikkialta: peleistä, elokuvuista ja aivottomasta viihteestä, jossa keskitytään raakuuksiin ja ulosteisiin.

Eutanasia puhuttaa. Siihen suhtautuvat suurella moralismilla samat ihmiset, jotka ovat valmiit silmää räpäyttämättä hyväksymään sodat, kidutukset, nälän ja tappamisen.

Jo pari vuosikymmentä sitten alettiin ihmisiä aivopestä teennäiseen positiivisuuteen. Kaiken piti olla pumtsi-pum ja jokaisen oman elämänsä sankari. Jo silloin ajattelin, että jonain päivänä tämä pakkomielle räjähtää silmille.

Vain yhtä yksittäistä syytä ei maailman nykytilaan ole. Talous on kaiken perusta ja sen päälle kohoaa ajan henki. Tähän on päättäjien tietoisen politiikan seurauksena tultu, mutta onneksi tähän ei ole pakko jäädä.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Toivossa on hyvä elää, sanoi täi

Kuva: Johannes Heinonen.
”Latinalainen Amerikka rakastaa sanaa ”toivo”. Meistä tuntuu hyvältä kun meitä kutsutaan ”toivon mantereeksi”. Joka pyrkii kansanedustajaksi, senaattoriksi tai presidentiksi nimittää itseään ”toivon ehdokkaaksi”.” Näin kirjoittaa chileläinen runoilija Pablo Neruda kirjassaan Tunnustan eläneeni.

Tuntuu tutulta. Eipä ole vielä ihmisikää siitä, kun toivolla ratsasti Suomen kokoomus, Suomen suurin puolue. Ja tutuilta tuntuvat politiikan tuloksetkin: ”Itse asiassa tuo toivo on luvatun taivasosan kaltainen, se muistuttaa maksulupausta jonka toteuttaminen viivästyy. Se lykkääntyy seuraavaan lainsäädäntökauteen, seuraavaan vuoteen tai seuraavaan vuosisataan.”

Näin siis Latinalaisessa Amerikassa, näin Suomessa.

Mitä kaikkea meille on luvattu ja mitä olemme saaneet: Köyhien määrä on lisääntynyt, vanhukset ovat heitteillä, nuorisotyöttömyys kasvaa, 50 000 nuorta on kokonaan kateissa, leipäjonot pitenevät, kansan omaisuus myydään, rikkaat vain voivat paremmin kuin koskaan. Oikeudenmukaisuudesta ei edes keskustella.

Rahat eivät riitä omien kansalaisten palveluiden kunnolliseen järjestämiseen, mutta miljardeja mätetään maailman rikkaille ja suurille pankeille. Suomalainen eliitti rakentaa palomuuria omien sijoitustensa ympärille.

Kansaa uhkaillaan kaaoksella. Sekö on toivonpolitiikkaa? Vaikka kaikkein rikkaimpien talletukset sulaisivat ja arvopaperit menettäisivät arvonsa, eivät rahat ja rikkaudet maailmasta katoa. Ne vaihtavat vain omistajaa. Reaalitaloudessa kaatuneiden pankkien ja yritysten tilalle tulevat uudet ahneet yrittäjät ja uudet pankkiirit velkaannuttavat maailman, koska lainanannolla koronkiskurit rikastuvat. Toisten hädällä hyötyjillä on toivoa aina. Se toivo on tämä riistoon ja alistamiseen perustuva talousjärjestelmä, kapitalismi.

Ja tämän kapitalistisen toivon vedättäjiksi on ryhtynyt myös vasemmisto. Se peesaa kokoomusta suuressa kusetuksessa. Koko poliittinen eliitti elää täin tavoin toivossa, koska he ovat systeemin rasvareita, jotka saavat oman siivunsa siitä, mikä on kansalta poissa.

Kaikkein toivottomin on vasemmisto, joka on myynyt niin aatteensa kuin vaateensa. He harjoittavat mielikuvapolitiikkaa ja kuvittelevat, että sanat riittävät, olivatpa teot mitä tahansa.

Ihan oma lukunsa ovat poliittisen eliitin uudet korkeilla aalloilla surffaavat annakontulat, jotka eivät uskalla edes keskustella. He haluavat elää omassa suljetussa lasikuplassaan, mistä heitellään syytöksiä niille, jotka vielä jaksavat muistuttaa vasemmistoa sen ainoasta toivosta: työtätekevistä ihmisistä ja maailman vähäosaisista. Ei vasemmiston tehtävä ole raharikkaiden
edunvalvonta.

Perussuomalaisista tulevat mieleeni ne kaksi jehovantodistajaa, jotka eräänä syysiltana koputtivat ovelleni näin sanoen: ”Me tulimme tuomaan teille toivoa.” Minä katsoin pihalle ja näin siellä autossa istuvan todistajien kyytimiehen. Oli pakko vastata naisille: ”Kuulkaa, ei tuo ole meidän Toivo.”





Kuva: Johannes Heinonen

maanantai 6. helmikuuta 2012

Yhtenäisyyden presidentti




Sauli Niinistöä markkinoitiin kovasti yhdistävänä presidenttinä. Hän lupasi yhdistää koko Suomen. Saa nähdä miten äijän käy?

Mitään uuttahan tässä yhdistämisessä ei sinänsä ole. Jo vuonna 1993 Hillary Clinton oli kertonut New York Timesille etsivänsä ”elämän yhdistettyä kenttäteoriaa”, joka ”naittaisi konservatismin ja liberalismin, kapitalismin ja valtiojohtoisuuden, ja yhdistäisi käytännöllisesi kaiken muunkin: nykyisen elämäntapamme, entisen elämäntapamme, ihmisen puutteellisuuden ja Jumalan sanan, kommunismin päättymisen ja kolmannen vuosituhannen, katurikollisuuden ja Wall Streetin, teini-ikäiset äidit ja rivosuiset lapset ja puistojen pelottavat juopot, lehdistön kyynisyyden ja television korruptoivan roolin kohteliaisuuden rappion ja yhteisön katoamisen.” Vuonna 1998 Bill Clinton ilmoitti tehtävän onnistuneen: ”Amerikkalaiset maanmieheni, me olemme löytäneet kolmannen tien.”

Jäämme odottamaan Saulin ilmoitusta.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Nyt on paiskittava töitä!





Kun Margaret Thatcher oli Buckinghamin palatsissa suudellut hallitsijan käsiä ja siten ilmaissut suostumuksensa pääministeriksi, oli hänen vuoronsa astua julkisuuteen. Tuolloin hänen tunnuksensa oli: ”Nyt on paiskittava töitä”.



Ja minkälaisia olivatkaan työt, joita Margaret Thatcher paiski: Hän tahtoi poistaa kaikki rahanteon esteet: yritysverot, monopolien vastaiset säädökset. Hän halusi kaventaa ammattiliittojen neuvotteluoikeuksia. Hän halusi heikentää työläisten terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja tai pyyhkäistä ne kokonaan pois. Hän halusi antaa rikkaille ja ottaa köyhiltä. Hän halusi romuttaa sosiaaliturvan, koska uskoi, että rikkaus tihkuu hyvinvointia ympärilleen, kunhan rikkaat ensin saavat täyden vapauden ryöstämiseensä.



Thatcherin aatteet jakoi myös Ronald Reagan. ”Vuosien 1895 ja 1980 välillä Yhdysvaltojen kauppatase oli ollut ylijäämäinen joka ainoa vuosi, mutta presidentti Ronald Reaganin kaudella hänen maansa muuttui maailman suurimmasta velkojasta maailman suurimmaksi velalliseksi – ja kaupan päällisiksi valtion velkakin kolminkertaistui.”



Tähän työhön on kohta ryhtymässä myös hihojaan käärivä Sauli Niinistö. Jo pitkään olemme kulkeneet Thatcherin jäljissä, mutta aina on tilaa vielä yhdelle salkun omistajalle.



Mutta rikkaus ei tihkunut köyhille eikä tule koskaan tihkumaan. Toisin kuin uskotaan, hyväntahtoisia ovat vain köyhät. Rikkaiden hyväntahtoisuudesta kertokoon se, että ”yli 500 000 dollaria vuodessa ansaitsevien amerikkalaisten anti hyväntekeväisyyteen laski vuosittain 65 prosentilla 1980-1988; oikeat laupiaat samarialaiset paljastuivat paljon vaatimattomammiksi kansalaisiksi, sillä 25 000-30 000 dollaria ansaitsevien panos kasvoi vastaavana aikana 62 prosentilla. Vielä yllättävämpää on se, että maan köyhimmät – korkeintaan 10 000 dollaria vuodessa ansaitsevat – antoivat hyväntekeväisyyteen 5,5 prosenttia tuloistaan eli suuremman osan kuin kukaan muu.”



Jotta ihmiset eivät joutuisi toisten hyväntahtoisuuden varaan eli heitteille, tarvitaan niitä inhottavia veroja. Tarvitaan myös yhteiskunta, joka verovaroilla turvaa julkiset palvelut ja huolehtii heistä, jotka eivät siihen itse kykene.



(Lähde: Francis Wheen, Kuinka humpuuki valloitti maailman, Nykyajan harhojen lyhyt historia, Gummerus 2006)

torstai 26. tammikuuta 2012

Presidentit matokupilla. Minä valitsen Jarpin.



”Lohjalaisen Voipion perheen vanhemmat Heidi ja Jasu kutsu meirän kotiinsa koska halusivan ansaita rispektiä teini-ikäästen lastensa silmissä”, kertovat Duudsonit. Ensin hyökättiin johonkin Immulan K-kauppaan ajamaan enduroa niin että vessapaperirullat lensivät ja kumi paloi kaupan lattialla. Hauskaa, hauskaa.

Haavisto ja Niinistö tekivät tunnusteluja vaalitentin alkajaisiksi ja tulivat siihen tulokseen, että lokaa heittävät vain vastustajat eivät herrasmiesten omat kannattajat toisilleen. Veljekset kuin ilvekset.

Duudsonit siirtyivät testaamaan viiden lapsen isän ja äidin paineensietokykyä leipomalla äidin sokerimunkkiin toukkia. Ja äiti kiljui: Mitä helvettiä!

Lähdettiin Lohjan keskustaan kuntosalille ja isä kertoi ajaessaan, että hänellä on kaksi vasenta jalkaa ja molemmat väärinpäin perseessä kiinni. Salilla tehtiin muutamat rivot punnerrukset asennossa 69.

Niinistö oli päässyt puhumaan Jennistä: Ei, ei Jenni hänen paitojaan silitä kuin kiireessä. Saulille oli vain tehty jossain tentissä johdatteleva kysymys. Kyllä Suli on paljon parempi paitojen silittäjä kuin Jenni.

Duudsonit juoksuttivat Lohjalla pakkopaitaan puettuja lapsia pitkin katuja ja saivat houkuteltua sivullisetkin takaa-ajoon. Ja oli niin helvetin hauskaa. Mentihin viälä joukolla rullaportaita takaperin ja lohojalaaset tottelivat. Ovat muutoonkin yhtä jäyhiä kun pohojalaaset.

Haavisto tuntui olevan sitä mieltä, että Kiinaan ja Venäjälle voidaan ihan hyvin mennä neuvomaan, mitä siellä pitäisi tehdä kaupallisista eduista viis veisaten. Haavisto on Vietnamissakin kerran käynyt viisaamassa eikä kukaan suuttunut.

Duudsonit ovat siirtyneet lohjalaisperheen kanssa leikkimään Amerikan malliin ruokasotaa. Heitetään kakkuja naamaan ja kaadetaan kulhokaupalla keittoja rinnuksille.

Niinistö ja Haavisto tuntuvat edelleen kisaavan siitä, kumpi on rohkeampi röykyttämään ihmisoikeuksia polkevia diktaattoreita. EU:nkin voisi ottaa hätätilassa apuun. Iraniin pitäisi saada tarkastajia ja pakotteita, vaatii Niinistö. Sitä ei kukaan kerro, että media mustamaalaa jatkuvasti Irania ”pahan akseliin” kuuluvana valtiona, unohtaen täysin, että Iran ei ole hyökännyt minkään naapurivaltion kimppuun yli 200:n vuoteen. Vastaavasti erittäin sotaisa ydinasevaltio Israel hyökkäilee jatkuvasti naapurivaltioihinsa.

Duudsonit testaavat Voipion perheen todellista sturm und drangia. Isän ja äidin eteen on isketty matokulho. Vanhempien pitäisi nyt todistaa heittäytymiskykynsä; syödä viisi toukkaa minuutissa. Äiti voittaa ensin oman luontonsa ja popsii madot yökkäillen. Oksennus ei ole kaukana. Isä nielee madot purematta.

Tasapeli: Lapsille on nyt näytetty, että vanhemmilla on munaa.

Minä annan ääneni Jarpille. Näinhän niitä maailmanmestaruuksiakin jaetaan.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tuli ja vesi eivät käy dialogia



Minua on jo useammaltakin taholta moitittu, kun olen ilmoittanut, etten aio osallistua presidentinvaalien toiselle kierrokselle. En aio lyödä vetoa kummankaan ehdokkaan puolesta. En aio tehdä työtä kummankaan valitsemiseksi. En myöskään äänestä kumpaakaan.

Syy tähän on yksinkertainen. Kumpikaan ehdokkaista ei ole minun ehdokkaani. He eivät kumpikaan edusta edes minkäänlaista vaihtoehtoa. Sillä ”niin on valkeata musta ja pikimusta vitivalkeaa”. Eikä heistä erota toistaankaan toinen.

Sauli Niinistö edustaa pääomaa sekä aatteiltaan että sijoituksiltaan. Niinistö kuuluu pörssien nopanheittäjiin, jotka ajattelevat ensisijaisesti oman omaisuutensa kartuttamista. Hänen kaltaisensa keikuttavat yhteistä venettä mahdollisimman suurien pikavoittojen toivossa. Pörsseissä pelattavan rahan ovat luoneet työläiset ja työ, jota Sauli Niinistö ei ole itse koskaan tehnyt.

Pekka Haavisto pitää yllä hiidioksidi-hypetystä, josta kärsivät maailman vähäosaiset. Haavisto kannattaa kuolemanrangaistusta ja tutkimatta teloittamista. Hänen mielestään Nato on saanut aikaan myös hyvää sotimalla ja tappamalla. Haavisto kannattaa terrorismia, kun asialla ovat tshetshenit. Oman ansioluettelon väärentäminen on pientä tämän muun rinnalla.

Mutta kaikkein tärkein syy, miksi en ryhdy kummankaan ehdokkaan kannattajaksi on siinä, että kumpikin yrittää häivyttää kapitalistisen yhteiskunnan perustavan ristiriidan, joka on työn ja pääoman välillä. Kumpikaan ei käsitä, että ilman työtä ei synny mitään jaettavaa. Kumpikaan ei käsitä, että työn tulosten riistäminen työntekijöiltä on rikos. Kumpikaan ei käsitä, että omistaminen on varkautta.

”Poliittinen taistelu oikeiston ja vasemmiston väillä kuvastaa suoranaisen luokkataistelun ohella myös taistelua uudistuksen ja taantumuksen välillä. Minä mielelläni uskon että se kuvastaa myös taistelua vapaan, vapautuneen ja itsenäisen ihmisen edustajien ja toisaalta pelkäävän, alistetun ja vieraantuneen ihmisen edustajien välillä.”

Tämä taistelu koskettaa jokaista meistä. Joka väittää olevansa tämän yläpuolella, haluaa pitää vallan tiukasti itsellään. Vain vallanpitäjillä on tarve hämätä tämän taistelun olemassaolo.


Lähde: Christer Kihlman, Ihminen joka järkkyi, Suom. Pentti Saaritsa, 1971, Tammi 1985

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole



”Ja kun sotilaan mieli oli kohmettunut, kun hänen voimansa, hänen itsekurinsa ja hänen tahtonsa oli käytetty loppuun, hän vaipui lumeen. Jos hänet huomattiin, hänet potkittiin ja läimäyteltiin heikosti tajuamaan, että hänen työnsä maailmassa ei ollut vielä päättynyt, ja hän hoiperteli jaloilleen ja hapuili eteenpäin. Mutta jos hän makasi liian kauan siinä, mihin oli lysähtänyt, jätettiin hänet unohdettuna tien viereen kuolemaan. Tuuli puhalsi hänen ylitseen, ja lumi tasoitti kaiken aivan kuin häntä ei olisi ollutkaan.”

Tämä Heinrich Haapen muistiinpano on yksi koskettavimmista sodan kuvauksista, joita olen koskaan lukenut.

Nykysodissa ammutaan kaukaa ja korkealta ja usein tuntemattomat siviilit saavat kokea sotilaiden kohtalon. Sotilaita uhkaa myös toisenlainen vaara.

Tällä viikolla eräs uutinen oli, että suomalaiset ovat kehittämässä lääkettä, jolla autetaan Irakista ja Afganistanista palaavia sotilaita kokaiiniriippuvuudesta.
- Huumetilanne esimerkiksi Vietnamin sotaan verrattuna on vieläkin pahempi. Potilasmäärät Yhdysvalloissa ja suurissa teollisuusmaissa hipovat pelkästään diagnosoitujen potilaiden osalta jo 2,5 miljoonaa, kertoo Ylelle Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaa.

Ainakaan minä en ole tehnyt lastani tykinruuaksi enkä sodan uhriksi. En usko, että tällaista kohtaloa lapselleen haluaa kukaan muukaan.

Kun aseita viime aikoina on kalisteltu entistä kuuluvammin ja entistä useammin, on syytä muistaa, että Suomen presidentillä on edelleen sananvaltaa ulkopolitiikassa. Ja nimenomaan siinä on hänen tärkein toiminta-alueensa.

Kun presidentinvaalit lähenevät, Ylen mukaan vasemmisto on jo siirtynyt Pekka Haaviston taakse. Siitäkin huolimatta, että Paavo Arhinmäki aloitti kampanjansa kertomalla, että Nato on Haaviston salarakas. Tällä siirtymällä vasemmisto on lähtenyt kannattamaan kokoomusta. Ei voi kuin kysyä: Miksi?

Paavo Väyrysen Nato-kanta on selkeä: Hän ei kannata Suomen jäsenyyttä toisin kuin Sauli Niinistö, joka puoltaa EU:n sisällä tapahtuvaa liittoutumista siten, että Natosta tulee EU:n puolustuksen peruspilari.

Paavo Väyrynen on ilmoittanut kirkkaana kantanaan, että hän haluaa pitää Suomen puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

Paavo Väyrynen on ehdokkaista ainoana johdonmukaisesti puhunut aseistariisunnan tärkeydestä. Tämä ei suinkaan ole mikään toisen luokan kysymys. Ydinaseet ovat uhka koko maailmalle, olivatpa ne sitten kenen komennossa tahansa.


Lähteet:
Eyewitness History of World War II s. 161, Tammi 1962

lauantai 14. tammikuuta 2012

Alaston apina



Aika usein ihminen unohtaa alkuperänsä; sen että hän on pitkän evoluution aikana kehittynyt apinasta ihmiseksi. Tämä on tärkeää muistaa aikana, kun kaikenlaiset rotuopit jälleen valloittavat ihmisten mieliä ja luomiskertomus kilpailee asemasta ihmisen alkuperän selittämisessä. Tästä seuraa, että jotain kansaa aletaan pitää muita parempana ja että Jumala on luonut ihmisen jopa ihan omaksi kuvakseen, jossa ei näillä näkyminen juuri paljon kiittämistä ole.



Apina ihmisessä oppii matkimalla ja apinoimalla: Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lauman johtajasta katsotaan mallia. Lauman johtaja hyväksyy tai hylkää, hän kiittää tai rankaisee. Laumoissa vallitsee tiukka hierarkia. Johtopaikoista taistellaan.



Ihmisten sieluista käydään ennen näkemätöntä kamppailua. Ei ole sattuma, että uusi valta ensimmäisenä ottaa haltuunsa tv-tornit. Medialla on suuri valta ihmisten mielipiteiden muokkaamisessa, vaikka sen edustajat usein yrittävät tämän asian kieltää väittämällä olevansa puolueettomia ja objektiivisia. Saatana kuitenkin piilee sivulauseissa.



Ihmisiä voidaan taitavasti manipuloida ja ohjata mielikuvien avulla. Vaikuttaja, joka tätä ei tunnusta tai tunnista, on ilmeisesti sisäistänyt herruuden eikä itsekään tiedä, mitä tekee. Itsesensuuri on mahtava voima. Osa tietysti tietää pelin hengen ja on siinä täysillä mukana. Kättä, joka ruokkii, ei purra.



Mielikuvien voimasta parhaiten todistavat mainokset ja niiden teho. Mainosten ympärillä pyörii kokonainen teollisuus. Turhaan siihen ei upoteta miljoonaa toisensa jälkeen. Ja kauppa käy.



Yleinen mielipide ja ajanhenki ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. On niin paljon helpompaa mennä virran mukana ja antaa muiden päättää omasta puolesta kuin panna itsensä alttiiksi ja ajatella itse.



Presidentinvaalissa 2012 media on tehnyt työtä Sauli Niinistön puolesta jo vuosikausia. Ehdokas itse on välttänyt julkisuuden karikot pysyttelemällä etäällä politiikan keskiöstä. Edes ehdokas itse ei ole antanut itsestään paljon aihetta puheisiin, mitä nyt sopivasti kaikenlaista pientä ja inhimillisesti kiinnostavaa.



Ihmisellä on kuitenkin järki, jotta hän sitä käyttäisi. Ihminen voi järkensä avulla tehdä omat johtopäätöksensä ja ajatella ihan itse. Tässä mielessä hän on vapaa, vaikka vapaus usein onkin niin raskasta ja vaikeaa.



Yhdessä lukemattomista vaalitenteissä myös Paavo Väyryseltä kysyttiin perimmäinen kysymys: Mikä on elämän tarkoitus? Ja hän vastasi jotensakin näin: Elämän tarkoitus on elämän levittäminen kaikkialle, elämän säilyttäminen ja suojelu. Elämän tarkoitus on myös kulttuurievoluutio: ihmiskunnan kulttuurin ja sivistyksen kehittäminen.



Tässä yksi syy, miksi minä kannatan Paavo Väyrystä ja aion tänään piirtää äänestyslippuuni numeron 4.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Suomessa ei ole vasemmistoa. Tyhjän saa pyytämättäkin.


Kuva: Kari Arvola

Tasavallan presidentti Tarja Halonen piti viimeisen uudenvuodenpuheensa.

Hän sanoi: - Eriarvoisuuden kasvu ei ole mikään luonnonvoima. Se voidaan torjua. Hyvinvointiyhteiskuntamme avulla voimme taata ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ja lisäksi menestyä kansainvälisessä kilpailussa, Halonen sanoi.

Esimerkkinä hän käytti kansalaisten eliniänodotuksia ylimmän ja alimman tuloluokan välillä; Miesten kohdalla ero on 11 vuotta ja naisten seitsemän.

Auttaako tähän muutamaksi euroksi kutistunut korotus vähävaraisten tuloihin, kun inflaatio on sen jo kokonaan syönyt?

Auttaako tähän ylevero, joka pakottaa ihmiset maksamaan manipuloinnista?

Auttaako tähän miljoona euroa potkupalon tukemiseen?

Mitä tekee vasemmisto hallituksessa, joka ei parempaan kykene. Lyhyt vastaus:
Suomessa ei tätä nykyä vasemmistoa ole.

Ja vielä: Nämä asiat ovat olleet varsin hyvin vasemmiston tiedossa. Miten tähän tilanteeseen on tultu? Eivätkö sosialidemokraatit ole istuneet hallituksessa viimeiset vuosikymmenet.

Ja mitä on saatu aikaan? Viime vuonna toimeentulovaikeuksissa olevien
perheiden määrä nousi 50 000:lla. Joten nyt Suomessa jo joka neljäs perhe elää
puutteessa.

50 000 nuorta on kokonaan teillä tietymättömillä.

Ei ole kokoomuksellakaan vastausta näihin ongelmiin. Myös kokoomus on ollut mukana johtamassa maan tähän surkeaan tilaan. Jos Sauli Niinistö tulee valituksi presidentiksi, köyhien asiasta ei varmasti kuulla edes juhlapuheissa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Paavo Väyrynen ja Sauli Niinistö toiselle kierrokselle

 
Eilen alkoi varsinainen presidentinvaalikamppailu.

Eilisen suuren vaalitentin perusteella ei ole epäilystäkään siitä, ettei tohtori Paavo Väyrynen olisi toisella kierroksella.

Hänen ei tarvitse puhuessaan turvautua halpoihin vitseihin eikä muistella ulkoa, mitä tässä kohtaa taas pitikään sanoa.

Paavo Väyrysellä on vahva ulkopolitiikan tuntemus ja hän tuntee myös Venäjän ja venäläiset. Hän ei ole russofobinen karjalanpalauttaja, vaan luottaa rauhaan ja yhteistyöhön. Hän haluaa pitää Suomen puolueettomana ja sitoutumattoman maana.

Tänä aamuna hän vakuutti kolmosen aamu-tv:ssä taidollaan keittää lohisoppaa. Paavo Väyrynen on välitön ja empaattinen ihminen. Hänen tärkeimmät arvonsa ovat luonnon, ympäristön ja ihmisen puolustamisessa.

Paavo Väyrynen on koko kansan Paavo. Hän on Suomen tuleva presidentti.

torstai 17. marraskuuta 2011

Mikä on se paljon puhuttu uusi maailma?

 
 
Tämän tästä se pompahtaa julkisuuteen kuin pallo veden pinnalle ja kelluu sitten pois: Uusi maailma. Uusi maailmanhallitus.

FST:n Mitta on täysi – talous -ohjelmassa puhuttiin maailmanhallituksesta, joka tarvittaisiin, jotta markkinavoimat saataisiin ojennukseen. Maailmanhallituksen yhtenä peruspilarina olisi CO2. Ja päämääränä on kaikkien resurssien jako tietysti.

Kuten on nähty, jo EU:n päätöksenteko on tuskallista ja vaikeaa. Miten totaalista olisi maailmanhallituksen toiminta?

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja - Euroopan unioni -tutkimusohjelman Juha Jokela vastasi minulle eurooppalaisen päätöksenteon osalta näin:

”Viime kädessä talouspolitiikan suunnasta ja myös hätärahoituksen vastaanotosta (ainakin Euroopassa) päättävät kyseisten maiden hallitukset ja parlamentit, kunkin maan lainsäädännön puitteissa. Ulkopuolisen rahoituksen ehtymistä ja/tai hätärahoituksesta kieltäytymistä on tähän asti kuitenkin pidetty hyvin vaikeana tienä kansantalouden ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Tästä ollaan oltu myös eri mieltä esim. Kreikan kohdalla.

Riippumatta Kreikan ratkaisuista, sekä kriittisesti että myötämielisesti globalisaatioon suhtautuvat tutkijat, ovat pitkälti yhtä mieltä siitä, että valtioiden talouspoliittinen liikkumatila on viime vuosikymmenien aika kaventunut. Osa näkee tämän osana pidempää prosessia, toiset taas erityisesti kylmän sodan jälkeen kiihtynyttä taloudellista globalisoitumista (mm. kaupan ja rahoitusmarkkinoiden vapauttamista). Kriittisesti asiaan suhtautuvien parissa tämä havainto on hyvin keskeinen, koska sitä kautta voidaan avata keskustelua siitä onko vallalla ollut kehityssuunta toivottava esim. kansanvallan näkökulmasta.”

Hän sanoi myös: ” Myös yksityisten sijoittajien toimilla, esim. korkovaatimuksilla, on epäsuorasti vaikutusta erityisesti rahoituskriisin kynnyksellä olevien maiden talouspolitiikkaan. Esim. Italia on pyrkinyt palauttamaan uskottavuuttaan sijoittajien silmissä mm. rakenteellisin uudistuksin ja säästötoimin. Vahvoissa talouksissa puolestaan pyritään pitämään kiinni huippuluottoluokituksista. Tämänkin voidaan katsoa ohjaavan niiden talouspolitiikkaa.”

Eilisessä mtv3:n presidenttienvaalihaastattelussa talouselämän edustajat esittivät kysymyksiä ehdokkaille. Myös tässä yhteydessä Sauli Niinistö viittasi uuteen maailmaan ja yritti tehdä naurunalaiseksi niitä, jotka puolustavat kansallista itsenäisyyttä.

Se uusi maailma, jota Niinistö ajaa on pääoman ja eliitin projekti juuri niin kuin on EU:kin. Kansalaisten ääni ei kanna Brysseliin asti, kun se ei tahdo kuulua edes Helsinkiin.

Nyt on korkea aika ryhtyä ottamaan selvää, mitä tällä julkisuudessa usein toistuvalla ja poliitikkojen puheissa vilahtelevalla uudella maailmalla ja maailmanhallituksella oikein tarkoitetaan. Pian nimittäin saattaa tulla kiire, kun aletaan hopottaa, että juna lähtee justiinsa.

Paavo Väyryseltä sain asiaan 12.11.2011 selkeän vastauksen:

”Maailmanhallitusta ei tarvita, eikä sellaista pidä yrittää luoda. Tarvitaan kansakuntien yhteistyötä, jolla globaalia kehitystä voidaan suunnata luonnontaloudellisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävään suuntaan.”

torstai 8. syyskuuta 2011

Postmodernista postmoraaliin




Joitakin vuosia sitten puhuttiin paljon postmodernista ajasta. Postmodernia oli liki kaikki, mitä siihen nyt vain osattiin suinkin liittää. Silloin vannottiin Francis Fukuyaman nimeen: Historia oli päättynyt sosialismin romahtamiseen, suurten kertomusten aika oli ohi, todellisuus oli hävinnyt, totuutta ei ollut eikä arvojakaan enää tarvittu.

Näinhän se meni. Kunnes todellisuus iski suurella nyrkillä päin näköä viimeistään silloin, kun maailmanlaajuinen pankkikriisi puhkesi ja kukkii edelleen.

Nyt taistellaan EU:sta (elämää suurempi kertomus) ja eurosta (ainoa arvo, mikä tunnustetaan, on raha).

Eilen Angela Merkel loihe lausumaan yhteisestä valuutasta nyrkkiä pöytään takoen: Koskaan ihmiskunnan historiassa eivät kansat, joilla on yhteinen valuutta, ole käyneet keskenään sotaa. Siitäkö tässä nyt onkin kysymys: Uhkaako meitä eurooppalainen sota?

Antti Blåfeld vertaa (7.9.) Helsingin Sanomissa brittiläisen Sir Philip Gibbs (1877–1962) kuvausta vuoden 1934 Manner-Euroopasta tähän päivään.

”Mahdottomilta tuntuvia asioita tapahtuu, poliittiset voimasuhteet ja valta-asetelmat muuttuvat nopeasti. Kukaan ei tunnu hallitsevan kehitystä, usko politiikkaan ja poliitikkoihin (ja toimittajiin) on huvennut. Yhä useammin vaalien teemana on vain ihmisten halu saada nykyiset vallanpitäjät pois riippumatta siitä, mitä haastajat tarjoavat.

Kenelläkään ei tunnu olevan näköalaa. Tapahtumien vyöryssä mittasuhteet katoavat ja tavoitteet murenevat.

Tänäänkin tavalliset ihmiset kunnioittavat perinteisiä hyveitä: ahkeruutta, rehellisyyttä, kohtuutta ja kohteliaisuutta.”

Mutta pelastaako meidät yhteinen valuutta? Pelastiko se Jugoslavian, Neuvostoliiton tai Tšingis-kaanin?

Eikö vastausta pitäisi etsiä sodan todellisista syistä eli siitä, että sota on aina talouden ja politiikan jatkoa.

Sauli Niinistö kirjoitti 4.9. blogin, missä hän vyörytti syyt valtioiden velkaantumisesta niiden huolettomien niskoille, jotka eivät ole tajunneet, ettei velaksi voi elää. Niinistö puhui passiivissa ikään kuin päättäjillä ei olisi nimiä. (Olisin laittanut tähän suoran lainauksen, mutta kirjoitus on poistettu Uudesta Suomesta.)

Suomen talous oli ylijäämäinen ennen kuin hallitus rupesi lainarahalla pääomittamaan pankkeja ja myöntämään verohelpotuksia rikkaille.

Nyt maksajiksi halutaan Euroopan kansat, joiden kustannuksella tässä on rahaa jaettu eliitille. On täysin moraalitonta, että voitot yksityistetään, mutta tappiot sosialisoidaan.

Johtopäätös: Suorana jatkumona postmodernille elämme nyt postmoraalin aikaa.