lauantai 14. tammikuuta 2012

Alaston apina



Aika usein ihminen unohtaa alkuperänsä; sen että hän on pitkän evoluution aikana kehittynyt apinasta ihmiseksi. Tämä on tärkeää muistaa aikana, kun kaikenlaiset rotuopit jälleen valloittavat ihmisten mieliä ja luomiskertomus kilpailee asemasta ihmisen alkuperän selittämisessä. Tästä seuraa, että jotain kansaa aletaan pitää muita parempana ja että Jumala on luonut ihmisen jopa ihan omaksi kuvakseen, jossa ei näillä näkyminen juuri paljon kiittämistä ole.



Apina ihmisessä oppii matkimalla ja apinoimalla: Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lauman johtajasta katsotaan mallia. Lauman johtaja hyväksyy tai hylkää, hän kiittää tai rankaisee. Laumoissa vallitsee tiukka hierarkia. Johtopaikoista taistellaan.



Ihmisten sieluista käydään ennen näkemätöntä kamppailua. Ei ole sattuma, että uusi valta ensimmäisenä ottaa haltuunsa tv-tornit. Medialla on suuri valta ihmisten mielipiteiden muokkaamisessa, vaikka sen edustajat usein yrittävät tämän asian kieltää väittämällä olevansa puolueettomia ja objektiivisia. Saatana kuitenkin piilee sivulauseissa.



Ihmisiä voidaan taitavasti manipuloida ja ohjata mielikuvien avulla. Vaikuttaja, joka tätä ei tunnusta tai tunnista, on ilmeisesti sisäistänyt herruuden eikä itsekään tiedä, mitä tekee. Itsesensuuri on mahtava voima. Osa tietysti tietää pelin hengen ja on siinä täysillä mukana. Kättä, joka ruokkii, ei purra.



Mielikuvien voimasta parhaiten todistavat mainokset ja niiden teho. Mainosten ympärillä pyörii kokonainen teollisuus. Turhaan siihen ei upoteta miljoonaa toisensa jälkeen. Ja kauppa käy.



Yleinen mielipide ja ajanhenki ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. On niin paljon helpompaa mennä virran mukana ja antaa muiden päättää omasta puolesta kuin panna itsensä alttiiksi ja ajatella itse.



Presidentinvaalissa 2012 media on tehnyt työtä Sauli Niinistön puolesta jo vuosikausia. Ehdokas itse on välttänyt julkisuuden karikot pysyttelemällä etäällä politiikan keskiöstä. Edes ehdokas itse ei ole antanut itsestään paljon aihetta puheisiin, mitä nyt sopivasti kaikenlaista pientä ja inhimillisesti kiinnostavaa.



Ihmisellä on kuitenkin järki, jotta hän sitä käyttäisi. Ihminen voi järkensä avulla tehdä omat johtopäätöksensä ja ajatella ihan itse. Tässä mielessä hän on vapaa, vaikka vapaus usein onkin niin raskasta ja vaikeaa.



Yhdessä lukemattomista vaalitenteissä myös Paavo Väyryseltä kysyttiin perimmäinen kysymys: Mikä on elämän tarkoitus? Ja hän vastasi jotensakin näin: Elämän tarkoitus on elämän levittäminen kaikkialle, elämän säilyttäminen ja suojelu. Elämän tarkoitus on myös kulttuurievoluutio: ihmiskunnan kulttuurin ja sivistyksen kehittäminen.



Tässä yksi syy, miksi minä kannatan Paavo Väyrystä ja aion tänään piirtää äänestyslippuuni numeron 4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti