perjantai 20. tammikuuta 2012

USA:n puolustusministeri: 'Yhdysvallat täysin valmistautunut sotaan Irania vastaan'

"'Washington ilmoittaa olevansa valmis ryhtymään sotaan Hormuzin salmessa minä tahansa hetkenä. Yhdysvaltojen armeija ei tarvitse lisäkeskityksiä mahdollista Iran-konfliktia varten, sanoi Yhdysvaltojen puolustusministeri Leon Panetta.

"Emme tee parhaillaan mitään erityisiä toimenpiteitä valmistautuaksemme tilanteeseen. Miksi? Koska tosiasiassa me olemme täysin valmistautuneet kohtaamaan tämän tilanteen." Leon Panetta sanoi.

Yhdysvallat on sanonut, että se hyökkää Iraniin, jos se yrittää katkaista Hormuzin salmen strategisen öljyväylän ja Persianlahden suun. Teheran on puolestaan uhannut katkaista liikenteen vastauksena länsimaiden ajamille pakotteille, painostukselle ja uhkailulle. Yhdysvallat ja Israel ovat toistaneet, että sotilaallinen ratkaisu on mukana keinovalikoimassa heidän käsitellessä Iranin ydinohjelmaa.

Panettan sotaa uhkuva retoriikka vastaanotettiin kylmästi Pekingissä. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Liu Weimin kommentoi torstaina että "pakotteet ja sotilaallinen uhkailu ei auta ratkaisemaan tilannetta, vaan ainoastaan pahentaa sitä." Venäjän kanta on samankaltainen.

Samaan aikaan Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi on toistanut Teheranin neuvottelutahdon maan ydinohjelmista, joita länsimaat pitävät pääasiallisena syynään Iran-pakotteille. Salehi kuitenkin totesi, että se on vastapuolen tehtävä, erityisesti USA:n ja EU:n tehtävä aseettaa ajankohta ja paikka näille neuvotteluille.

"Haluamme rauhaa ja vakautta alueelle," Salehi sanoi Turkin vierailullaan. "Kutsun kaikkia maita alueella, minä pyydän, älkää antako vetää teitä vaaralliseen asemaan."

Samaan aikaan EU:n ulkopoliittinen päällikkö Catherine Ashton sanoi toimittajille, ettei neuvotteluja Iranin kanssa ole valmisteilla.
CIA:n entinen tiedustelu-upseeri, Philip Giraldi, joka toimii parhaillaan Council for the National Interest -järjestön johtajana, toteaa, että pahin mahdollinen "worst case skenaario" on nähtävissä oleva maailmansota.

"Ongelma on se, että Irania piirittää useat maat, jotka ovat hyvin vihamielisiä sitä vastaam ja joillain heistä on ydinaseita. Asetelma on täydellinen sellaiseen tilanteeseen, että suhteellisen pieni tapahtuma eskaloituu ja eskaloituu – ja eskaloituu, saa tuulta purjeisiin sytyttääkseen suursodan." Giraldi kertoi RT:n uutisille."
Lähde: RT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti