Eilen illalla nelosen uutiset kertoivat Timo Soinin jytkyttäneen itselleen pitkään kaipaamaansa ideologiaa puhumalla siitä, että Suomessa kukkii suvaitsevaiston fasismi ja darvinismi. Ei mitään järkeä. Suvaitsevaisuus ja vahvemman oikeuksien puolustaminen ei ole koskaan ollut fasismin tunnusmerkki. Väite on oksymoron.
Niin & Näin -lehden viimeisimmässä numerossa on Eetu Virenin ja Jussi Vähämäen mielenkiintoinen artikkeli Kuusi teesiä uudesta oikeistosta.
Ensimmäinen teesi käsittelee solidaarisuutta ja vihollisuutta, jotka asetetaan toistensa vastakohdiksi. Vasemmiston tunnusmerkkeihin on aina kuulunut työväenluokan solidaarisuus. Äärioikeisto näkee sorretussa pelikuvansa: ”hänen on helppo lietsoa vihaa kaltaistaan kohtaan, koska kaltaisestaan, oikeudettomassa maahanmuuttajassa hän näkee kuin peilistä oman tilanteensa sietämättömyyden ja oman kyvyttömyytensä.”
Kirjoituksen toinen teesi on otsikoitu: Johtajan kaipuusta kapitalismin analyysiin. Teesissä osoitetaan, miten vasemmistolta on nykyisin hukassa luokkatietoisuus. ”Sen taustalla on ajattelun ja teorian heikkous, siis kieltäytyminen kapitalistisen yhteiskunnan analyysista ja korvaaminen ylihistoriallisilla arvoilla ja päivänpolitiikkaan juuttuvalla näpertelyllä. Se on johtanut työväenluokan organisoitumiskyvyn heikkouteen, luokkataistelussa syntyvän luokkatietoisuuden ja sitä kautta solidaarisuuden puutteeseen.”
Uutta isää etsiessään Soini joutuu vetoamaan Urpo Leppäseen ja Veikko Vennamoon, koska todellinen aatteellinen isä pidetään ainakin vielä toistaiseksi piilossa. ”Vailla minkäänlaista ajatusta siitä, mitä tehdä ja kyvyttöminä luomaan kollektiivisia ajattelun tiloja, aletaan sitten haikailla valmiita malleja antavien johtajien perään. Ja niitähän fasistit ovat aina osanneet synnyttää. Kaikilla blogosfäärin sosiaalifoorumeilla kaikuu nykyisin epätoivoinen huuto: Mitä on tehtävä? Kuka sanoo, mitä me nyt teemme?”
Kolmas teesi käsittelee uusoikeiston materiaalista perustaa. ”Uusoikeistolaisen konservatismin tai rasismin ja patriarkaalisen antifeminismin yhteyttä on paljon korostettu ja analysoitu. Soinia, Halla-ahoa ja Breivikiä yhdistää epäilemättä vihamielisyys perinteiset sukupuoliroolit murentanutta kehitystä kohtaan; huoli ”eurooppalaisesta kulttuurista” sekä valkoisen rodun säilymisestä koetaan purkaa vaatimalla naisia omaksumaan alistettu – juuri kuten vihatussa ”islamissa” – asema perheen sisällä, jotta lapsiluvun lasku saataisiin taittumaan. Käytännössä siis tekemällä ydinperheestä valtakamppailun tila, mikä luultavasti vain kiihdyttää hajoamista. hunnutettua musliminaista vastaan taistellaan riutuneella Ryysyrannan Kaisa-Reetalla.”
Teesissä porvarillisen julkisuuden sisältö mustutetaan siitä, miten fasismi aikanaan kykeni ottamaan haltuunsa kommunistisen työväenliikkeen teemoja ja uusoikeisto nyt yrittää ottaa haltuunsa joitakin 1900-luvun loppupuoliskon radikaalien liikkeiden teemoja. Ja kun tähän ei ole oikein eväitäkään Timo Soini tekee hattutempun, jonka avulla väittää suvaitsevaisia ihmisiä fasisteiksi ja darvinisteiksi, koska nämä eivät avosylin ota vastaa perussuomalaisten rasismia ja fasismia. Typerä yritys eikä edes ovela.
”Berlusconi ja isäntä Soini muodostavat epäilemättä kuvan, johon velkojensa kanssa kamppailevat espoolaiset yrittäjät haluaisivat kaltaistua ja jonka perustalta he luovat kuvan omasta ”itsellisyydestään”, yksilöllisestä identiteetistään.” Kuitenkin heidän kuvitteellinen itsenäisyytensä ilmenee vain halveksunnassa jota he kohdistavat veronmaksajien rahoilla eläviä maahanmuuttajia ja muita sosiaalipummeja kohtaan. Oman elämän ja oman tilan korvaavat kansakunta ja oma, oma nainen. Nykyisin kun orjien on jo omistettava itse kahleensa ja suojeltava niistä kuin pyhintään.
Teesissä ”paraateista käytäntöihin” kirjoittajat toteavat: ”Uusoikeiston menestyksen syynä ei siis ole liian hempeiden vastustajien kyvyttömyys löytää johtajia ja rakentaa mielekkäämpiä, teräksenlujia ja voimia lukitsevia organisaatioita. Pikemminkin työväenliikkeen luokkatietoisuuden ja voiman heikkous johtuu voimien sitomisesta johtaja-isin ja hänen suuren otsansa koskaan täyttymättömään kaipuuseen. Mikäli vasemmistolaisten ryhmien mikropolitiikka kiertyy edelleen fsististen napojen ympärille, ei liene ihme, että uusoikeisto onnistuu kaappaamaan työväestön edustuksen itselleen. Fasistit ovat kuitenkin aina parempia fasisteja kuin vasemmistolaiset.”
(Lähde: Eetu Viren ja Jussi Vähämäki, Kuusi teesiä uudesta oikeistosta, Niin&Näin, filosofinen aikakauslehti nro 71, talvi, 4/2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti