Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. syyskuuta 2012

Sotia haluttiin ja sotia saatiin




”Sotarummut jatkavat soimistaan ja koko maailman kahtia jakanut suursodan riski Lähi-idässä jatkaa kasvuaan. Tämä ei ole yllättävää, koska lännen antama lokakuun aikaikkuna sotilaalliselle ratkaisulle Iran-Syyria-Libanon -liittoumaa vastaan lähestyy. Mutta miten tähän on tultu?”

Rauhaa!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Fasistit ovat aina parempia fasisteja kuin vasemmisto




Eilen illalla nelosen uutiset kertoivat Timo Soinin jytkyttäneen itselleen pitkään kaipaamaansa ideologiaa puhumalla siitä, että Suomessa kukkii suvaitsevaiston fasismi ja darvinismi. Ei mitään järkeä. Suvaitsevaisuus ja vahvemman oikeuksien puolustaminen ei ole koskaan ollut fasismin tunnusmerkki. Väite on oksymoron.



Niin & Näin -lehden viimeisimmässä numerossa on Eetu Virenin ja Jussi Vähämäen mielenkiintoinen artikkeli Kuusi teesiä uudesta oikeistosta.



Ensimmäinen teesi käsittelee solidaarisuutta ja vihollisuutta, jotka asetetaan toistensa vastakohdiksi. Vasemmiston tunnusmerkkeihin on aina kuulunut työväenluokan solidaarisuus. Äärioikeisto näkee sorretussa pelikuvansa: ”hänen on helppo lietsoa vihaa kaltaistaan kohtaan, koska kaltaisestaan, oikeudettomassa maahanmuuttajassa hän näkee kuin peilistä oman tilanteensa sietämättömyyden ja oman kyvyttömyytensä.”



Kirjoituksen toinen teesi on otsikoitu: Johtajan kaipuusta kapitalismin analyysiin. Teesissä osoitetaan, miten vasemmistolta on nykyisin hukassa luokkatietoisuus. ”Sen taustalla on ajattelun ja teorian heikkous, siis kieltäytyminen kapitalistisen yhteiskunnan analyysista ja korvaaminen ylihistoriallisilla arvoilla ja päivänpolitiikkaan juuttuvalla näpertelyllä. Se on johtanut työväenluokan organisoitumiskyvyn heikkouteen, luokkataistelussa syntyvän luokkatietoisuuden ja sitä kautta solidaarisuuden puutteeseen.”



Uutta isää etsiessään Soini joutuu vetoamaan Urpo Leppäseen ja Veikko Vennamoon, koska todellinen aatteellinen isä pidetään ainakin vielä toistaiseksi piilossa. ”Vailla minkäänlaista ajatusta siitä, mitä tehdä ja kyvyttöminä luomaan kollektiivisia ajattelun tiloja, aletaan sitten haikailla valmiita malleja antavien johtajien perään. Ja niitähän fasistit ovat aina osanneet synnyttää. Kaikilla blogosfäärin sosiaalifoorumeilla kaikuu nykyisin epätoivoinen huuto: Mitä on tehtävä? Kuka sanoo, mitä me nyt teemme?”



Kolmas teesi käsittelee uusoikeiston materiaalista perustaa. ”Uusoikeistolaisen konservatismin tai rasismin ja patriarkaalisen antifeminismin yhteyttä on paljon korostettu ja analysoitu. Soinia, Halla-ahoa ja Breivikiä yhdistää epäilemättä vihamielisyys perinteiset sukupuoliroolit murentanutta kehitystä kohtaan; huoli ”eurooppalaisesta kulttuurista” sekä valkoisen rodun säilymisestä koetaan purkaa vaatimalla naisia omaksumaan alistettu – juuri kuten vihatussa ”islamissa” – asema perheen sisällä, jotta lapsiluvun lasku saataisiin taittumaan. Käytännössä siis tekemällä ydinperheestä valtakamppailun tila, mikä luultavasti vain kiihdyttää hajoamista. hunnutettua musliminaista vastaan taistellaan riutuneella Ryysyrannan Kaisa-Reetalla.”



Teesissä porvarillisen julkisuuden sisältö mustutetaan siitä, miten fasismi aikanaan kykeni ottamaan haltuunsa kommunistisen työväenliikkeen teemoja ja uusoikeisto nyt yrittää ottaa haltuunsa joitakin 1900-luvun loppupuoliskon radikaalien liikkeiden teemoja. Ja kun tähän ei ole oikein eväitäkään Timo Soini tekee hattutempun, jonka avulla väittää suvaitsevaisia ihmisiä fasisteiksi ja darvinisteiksi, koska nämä eivät avosylin ota vastaa perussuomalaisten rasismia ja fasismia. Typerä yritys eikä edes ovela.



Berlusconi ja isäntä Soini muodostavat epäilemättä kuvan, johon velkojensa kanssa kamppailevat espoolaiset yrittäjät haluaisivat kaltaistua ja jonka perustalta he luovat kuvan omasta ”itsellisyydestään”, yksilöllisestä identiteetistään.” Kuitenkin heidän kuvitteellinen itsenäisyytensä ilmenee vain halveksunnassa jota he kohdistavat veronmaksajien rahoilla eläviä maahanmuuttajia ja muita sosiaalipummeja kohtaan. Oman elämän ja oman tilan korvaavat kansakunta ja oma, oma nainen. Nykyisin kun orjien on jo omistettava itse kahleensa ja suojeltava niistä kuin pyhintään.



Teesissä ”paraateista käytäntöihin” kirjoittajat toteavat: ”Uusoikeiston menestyksen syynä ei siis ole liian hempeiden vastustajien kyvyttömyys löytää johtajia ja rakentaa mielekkäämpiä, teräksenlujia ja voimia lukitsevia organisaatioita. Pikemminkin työväenliikkeen luokkatietoisuuden ja voiman heikkous johtuu voimien sitomisesta johtaja-isin ja hänen suuren otsansa koskaan täyttymättömään kaipuuseen. Mikäli vasemmistolaisten ryhmien mikropolitiikka kiertyy edelleen fsististen napojen ympärille, ei liene ihme, että uusoikeisto onnistuu kaappaamaan työväestön edustuksen itselleen. Fasistit ovat kuitenkin aina parempia fasisteja kuin vasemmistolaiset.”



(Lähde: Eetu Viren ja Jussi Vähämäki, Kuusi teesiä uudesta oikeistosta, Niin&Näin, filosofinen aikakauslehti nro 71, talvi, 4/2011)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Arkipäivän stalinismin monet konstit



Tällä otsikolla kirjoitin vuonna 1991 jutun kokemuksistani autoritaarisessa poliittisessa elämässä. Aikoinaan Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio ei julkaissut tätä kirjoitusta. Se ilmestyi Kansan Sivistystyön Liiton ARG-lehden keskusteluosiossa. Lehden päätoimittaja oli tuolloin Tuomas Nevanlinna. Kuvavalinta oli toimituksen.

Koska näen tässä ajassa paljon piirteitä, jotka muistuttavat totalitaarista vallankäyttöä, olen päättänyt palata asiaan. Nytkin on ilmassa vaatimuksia ja elkeitä kaipauksesta järjestykseen, jossa ei tavallisilla ihmisillä kohta enää ole nokankoputtamista. Uhka on nyt enemmän oikealta kuin vasemmalta, mutta se on sama. Uhka on todellinen.

”Niin iljettävältä ja vastenmieliseltä kuin stalinismista kirjoittaminen ja puhuminen onkin, en malta vaieta. Vaikka kuinka (Vasemmistoliiton kannatuksen laskun myötä) monilla olisi menetettävänä muutakin kuin kahleensa, en sittenkään.

Sillä ero stalinismin ja fasismin välillä on kuin vereen vedetty viiva; kummassakin on kysymys autoritaarisesta vallankäytöstä. Enkä ole lainkaan varma etteikö tällaisia trendejä esiintyisi edelleenkin, jälleen uusilla nimillä vain. Nykystalinisti pukeutuu mieluusti muodinmukaisesti vihreään.

Ilmiön tunnistamiseksi olen laatinut listan, sillä stalinistiseen arsenaaliin kuuluu muitakin keinoja kuin halventaviksi tarkoitetut väitteet.

Luetteloni ei ole kattava, mutta kuvaava se kyllä on:

- salaisten lausuntojen antaminen alemmilta ylemmille päätöksentekijöille, mustien listojen laatiminen ja pitäminen;
- jäsenistön ja kannattajien syrjäyttäminen tiedonsaannissa ja suoranainen sumutus ja valehtelu, kieroilu, junttaus ja kähmintä;
- jäsenistön syrjäyttäminen olennaisesta päätöksenteosta ja tärkeistä keskusteluista mm. lehdistön palstoilla;
- ylemmän johdon puheille pääsyn estäminen ja tekeminen vaikeaksi;
- päätöksenteko muualla kuin virallisissa, demokraattisissa elimissä;
- teorian yksinkertaistaminen ja kielen kanonisoiminen, näitä käytettiin vääräoppisten tunnistamiseen ja syrjäyttämiseen;
- marxismi-leninismin perusteet raamattuna toisinajattelijoiden turpien tukkiminen;
- erilaiset seminaarit, joissa aina oli mukana joku paremmin tietävä jollei Moskovasta niin keskustoimistosta;
- erilaiset kokous- ja muut ”pilkkimatkat” Moskovaan, missä pahinkin vastarannan kiiski uskottiin pantavan hiljaiseksi;
- apparatsikkien toimitsijavalta ja elämän vieraus sekä omien ajatusten puute ja muiden ajatusten varastaminen;
- paikallisella päätöksenteontasolla salailu ja junailu milloin minkäkin liittolaisen kanssa oman edun saavuttamisen toivossa;
- ylimmän johdon suorittama erilaisten asemien, virkapaikkojen ja ulkomaanmatkojen jakaminen yksille ja samoille ilman keskustelua, poliittisten nimitysten periytyminen;
- toisten motiivien kyseenalaistaminen ja paremmin tietäminen, joku muu tiesi aina paremmin, mitä toinen ihminen ajattelee tai mitä hän tuntee;
- kaikkinaisen solidaarisuuden puuttuminen heikompia kohtaan, ylimielisyys, röyhkeys, itsekkyys ja ahneus;
- uhkailu ja kiristäminen tyyliin: ”Voi, voi tyttö kulta, sinä et ymmärrä poliittisia realiteetteja.”;
- suoranainen pettäminen, suuret lupaukset, joita ei ole tarkoitettukaan pidettäviksi;
- juoruilu, panettelu ja parjaus;
- yletön viinatarjoilu ja juottaminen ja pyrkimys tämän seurausten hyväksikäyttöön;
- järjestögangsterismi ja kokoustekniikan käyttö, paperiosastot ja –jäsenet sekä niiden hyväksikäyttö eli äänestystulosten väärentäminen;
- kannattajilta kerätyn tuen ja myötätunnon käyttö häikäilemättömään oman edun tavoitteluun;
- salaisten rahoituskanavien hyväksikäyttö ja sen seurauksena ulkoisen ohjauksen kritiikitön salliminen;
- taloudelliset väärinkäytökset ja taloudellisella tilanteella kiristys;
- ”joukkojen ja massojen” nimissä puhuminen ja esiintyminen, yksilön unohtaminen ja halveksiminen, yksilöitä ovat vain ylimmät johtajat;
- yksityisten päätöksentekijöiden vastuusta vetäytyminen järjestökulisseihin paeten tyyliin: ”en minä, mutta pojat”;
- päätösten sanelu ilman perusteluja, jopa silloin kun päätös kosketti jonkun ihmisen koko elämää katsottiin riittäväksi vastaukseksi ”kyllä tai ei”;
- vaikeneminen sosialististen maiden todellisuudesta hyötymistarkoituksessa;
- täydellinen vieraantuminen tavallisista ihmisistä ja heidän ongelmistaan, tavallisten ihmisten asiantuntemuksen ja kokemusten vähättely, katteettomat puheet ja demagogiset julistukset joita tehtailtiin kannatuksen toivossa;
- sisäisessä taistelussa kaikki oli sallittua, jopa sepaluksentakaisten aseiden käyttö;

Ja vielä varmuuden vuoksi rehellisenä ihmisenä haluan sanoa: Kyllä. Olen katkera. Sen verran paljon olen omaa tyhmyyttäni ja sinisilmäisyyttäni joutunut stalinismista kärsimään. Tästä syystä katson myös, että nyt kun ehkä vain lyhyen aikaa on mahdollista puhua, minulla on siihen oikeus. Omasta mielestäni myös velvollisuus.”