sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ahneus tappaa



Viime päivinä on keskusteltu paljon psyykenlääkkeistä, niiden hyvistä ja etenkin huonoista puolista. Kuitenkin lääkkeiden avulla kyetään turvaamaan ihmisten avohoito ja suhteellisen normaali elämä. Jos tässä maailmassa nyt mikään on normaalia. En minä ainakaan.

Hillitön kilpailu ja järjetön voitontavoittelu ovat ajaneet ihmiset niin ahtaalle, että heikoimmat eivät enää kestä. Ei kai tämä voi olla elämän tarkoitus.

Elämä on vaarallista. Syntymästä kuolemaan meidän on elettävä kaikenlaisten uhkien keskellä. Tupakanpoltosta ja huumeista meitä varoitetaan, mutta eikö autojenkin kylkiin pitäisi tarrata varoitus: Autot tappavat.

Mikä pahinta sodat tappavat ja sitä pidetään jopa ihan luonnollisena asiana. Jotkut jopa kannattavat konfliktien ratkaisemista asein. Varustelu jatkuu. Ei mitään järkeä.

Miten paljon onnellisempaa meidän elämämme olisikaan, jos opettelisimme elämään ihmisiksi, pitäytyisimme kohtuudessa kaikki.

Yksikään ihminen ei tarvitse sata- ja tuhatkertaisesti enemmän kuin toiset. Työllä meitä ei tarvitsisi tappaa, jos jokaisen pitäisi tehdä vain se, mitä itsensä ja oman perheensä elättämiseen tarvitsee.

Ahneuden maailma vieraannuttaa ihmiset niin luonnosta, yhteiskunnasta kuin toisistaankin. Yhteisrintamassa olisimme vahvoja voittamaan.

Rauhallista ja Iloista Vappua!



Me muistamme toveri Viljasta.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viinan hinta alas!



Nelosen Matkaoppaissa seurataan suomalaisturistien hikisiä seikkailuja Bulgariassa: Milloin on krapula, milloin ei, milloin on venäläisiä pantu liikaa samaan hotelliin, milloin annetaan hakata pirunkuvaa käsivarteen, milloin polveen, milloin mennään maailmanpyörään tai johonkin muuhun vekottimeen ja valitetaan, kun ei huono ruoka pysy sisällä.

Mutta pääasia on, että viina on halpaa. Bulgariassa laman aiheuttamaa apatiaa on yritetty poistaa alentamalla rakin hintaa.

Voisiko samaa kokeilla myös Suomessa? Vähenisivät ulkomaanmatkat ja Eestin matkat, suomalaiset tatuointifirmat ja hautaustoimistot saisivat töitä, eläkemenot laskisivat ja ravintoloiden kannattavuus paranisi.

Samalla konseptilla turistien virta muualta maailmasta kasvaisi. Ei Bulgariassakaan ole kuin huivipäisiä vanhoja mummoja, joita lapset juoksevat itkien karkuun. On meri, mutta niin on meilläkin. On laskettukeskuksia, mutta niin on meilläkin. Ja ennen kaikkea meillä on metsää - ainakin vielä toistaiseksi.

Suomalaiset eläkeläiset voisivat viihdyttää ihmisiä vanhoilla kansantanhuilla ja kanteleen soitolla.

Turistit ovat kiinnostuneita paikallisesta kulttuurista: Istuin itse viime kesänä paljain jaloin Rapolanharjulla mustikkamättäällä poimimassa marjoja. Paikalle tuli venäläisryhmä, joka pysähtyi ja alkoi katsella puuhiani. Kuulin heidän ihmettelevän keskenään erityisesti sitä, miten olen metsässä ilman saappaita.

Tervehdin heitä ystävällisesti: Добрый день. (Päivää:). Как дела? (Mitä kuuluu?)

Venäläiset olivat vallan ihastuneita ja jatkoivat matkaa. Olivat nähneet suomalaisen marjanpoimintanäytöksen.



Kuvat: Kaija Olin-Arvola

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Perussuomalaiset pyykissä


Kuva: Cornelius Fraenkel Burlesque

Perussuomalaiset valittavat, että media kohtelee heitä väärin. Sääli. Sääli.
Perussuomalaiset valittavat, että he eivät saa julkisuutta. Kuka uskoo?
Perussuomalaiset laukovat huteja ja itkevät, kun kukaan ei muka ymmärrä huumoria.  Ja jälleen perussuomalaiset kertovat, missä kohtaa piti nauraa. Kun vanha vitsi on kaluttu, pannaan liikkeelle uusi ja media käy kimppuun. JSN perään.
Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Tämän perussuomalaiset tietävät erittäin hyvin.
Nyt jälleen keskustellaan siitä, onko media kohdellut perussuomalaisia huonosti.
Tässä ei ole mitään uutta.  Perussuomalaisia on pesty jo monta vuotta. Ja silti vesi on edelleen täysin puhdasta. Mikä siin sit on?

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Korkojen kera


Paikka: Studio. Suora lähetys.

Henkilöt: Heluna Hakala, poliittinen avustaja.
Toimittaja: Aaa.
Toimittaja: Bee.

Heluna saapuu. Yleisö taputtaa.

Toimittaja Aaa: Tervetuloa! (hymyilee)

Toimittaja Bee: Olette saavuttanut viime aikoina suurta julkisuutta blogillanne.

Heluna: Niin. Ei ollut tarkoitus.

Toimittaja Aaa: Miksi kirjoititte niin kuin kirjoititte?

Heluna: No mulla on tapana päästellä sellaista läppää. Kutsun niitä itse aivopieruiksi.

Toimittaja Bee: Joutuiko edustajanne kärsimään liian kovan rangaistuksen kirjoituksenne johdosta?

Heluna: Saattaa olla. Ehkä.

Toimittaja Aaa: Vai oletteko mahdollisesti lähdössä politiikkaan. Kunnallisvaaleihin.

Heluna: En missään tapauksessa. En halua olla missään tekemisissä politiikan kanssa.

Toimittaja Bee: Niinkö? (Kohottaa kulmiaan.)

Heluna: Niin. Olen entistä vakuuttuneempi asiasta nyt kun olen ollut kansanedustajan poliittisena avustajana. Olen vain avustaja ja töissä eduskuntatalossa.

Toimittaja Bee: Olette kuitenkin kansanedustajan poliittinen avustaja.

Heluna: Minulla ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa.
Toimittaja Aaa: Oletteko kirjoittanut aiemmin?

Heluna: Olen kirjoittanut kaksi vuotta blogeja Uuteen Suomeen. Sitä ennen vähän jotain. Sitten kaksi vuotta Uuteen Suomeen ja kaksi vuotta Uuteen Suomeen.

Toimittaja Bee: Voisitteko kuvitella olevanne jonkin muun puolueen kansanedustajan poliittinen avustaja.

Heluna: Ehkä. Kyllä. Joo. Jos kemiat kävisivät sillä lailla yhteen.
Toimittaja Aaa: Kiitos haastattelusta.

Kaikki tässä näytelmässä esiintyneet henkilöt ovat fiktiota. Mitään yhteyttä heidän ja todellisuuden välillä ei satunnaisesta samankaltaisuudesta huolimatta ole.

Blöde kuh!

Itsemurha on ammattitauti


Runoilijan työ on yksinäistä. Moni ei kestä.
Attilan Josef laittoi päänsä kiskoille tavarajunan alle.
Harry Martinson selvitti sotkunsa saksilla.
Arto Kytöhonka hulmahti liekkinä ilmaan.
Sylvia Plath hengitti kaasua.
Virginia Woolf täytti taskunsa kivillä ja käveli jokeen.
Seppo Heikinheimo teki sen, mitä postuumisti lupasi Mätämunan muistelmissa.
Hai Zi valitsi junan, Harri Sirola metron.


Ikkunat ovat talon silmät.

Puiden takaa
joku katsoo polulla kulkijaa,
kivet lentävät,
ruudut pysyvät ehjinä,
auringonsäde läpäisee
likaisenharmaan lasin
musiikiksi muuttuen.

Mikä kuolema!
Mikä kohtalo!
Mikä ilo!

Kaija Olin-Arvola

Kuvat: Kaija Olin-Arvola

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kellä on sana, sillä on valta



Kun Anders Breivik soitti poliisille viimeisen puhelunsa Utöyalta, hän sanoi: - Kyllä, olen suorittanut tehtäväni… Haluan antautua.
- Haluat siis antautua.
- Kyllä.
- Minkä sanoitkaan nimesi olevan?
- (Huokaus) Anders Behring Breivik.
- Ja olit komentajana…?
- (Huokaus) Knights Templar Europessa. Kyseessä on järjestäytynyt antikommunistinen norjalainen vastarintaliike ja vastustamme Euroopan ja Norjan islamisoitumista. (IS. 17.4.2012)

Kun Suomen media on ABB:n surmatöistä uutisoinut, ei antikommunismista juuri ole mainintaa.
Pakko miettiä, miksi ei.
Ajatellaanko mahdollisesti niin, että kun lopetetaan jonkin sanan käyttö, niin asiakin katoaa. Onhan suomen kielessä myös sanonta: vaietaan jokin kuoliaaksi.

Aave kummittelee Euroopassa.


Kuva: Kaija Olin-Arvola

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012



Kuva: Kaija Olin-Arvola

Kaikki viime aikojen kasapanokset ovat ilmeisesti lähteneet historian vähättelystä tai mikä pahinta siitä, että historiaa ei enää edes tunneta.

Historiaa paremmin tunnetaan yhdysvaltalaisen filosofin Francis Fukuyaman teesit: Todellisuutta ei ole. Historia on päättynyt. Suurten kertomusten aika on ohi.

Näitähän on rummutettu jo parikymmentä vuotta ja tämähän sopii hyvin vallanpitäjille. Tälle näkemykselle oli tilaus, kun sosialismi romahti. Kaikki jatkuu kuten tänään. Eletään vain ikuista nykypäivää. Mikään ei koskaan muutu.

Kirjallisuuden tutkija Terry Eagleton, jota on luonnehdittu maailman tunnetuimmaksi intellektuelliksi on sanonut kirjassaan After Theory (2003):  ”70-lukua seuraavien tylsien jälkikonservatiivisten vuosikymmenten aikana historiantaju on koko ajan tylsynyt, ja se sopii valtaapitäville, joiden mukaan meillä ei pitäisi olla mitään vaihtoehtoa. Tulevaisuuden pitäisi olla vain nykyhetken loputonta toistoa.”

Ja kuitenkaan me emme voi elää ilman historiaa, joka on kohtalomme kuin kuolema.

Historia ja historiallisen tiedon kasaantuminen on vallan perusta. Voittajat kirjoittavat historian. Historian avulla he johtavat ja myös harhaanjohtavat. Saksalainen filosofi Walter Benjamin on todennut, että orjuutettujen esi-isien muistot ajavat tekemään vallankumoukset, eivät vapautettujen nuorten unelmat.

Historiallisen tiedon ja tietoisuuden lujittumisessa tärkeällä sijalla on myös kaunokirjallisuus. Sitä ei mikään kevyt viihde, tietokonepelit tai ilmaan asettuva kulttuuri ei kykene korvaamaan. Ylikansallisen kulttuurin kaupallisuuteen kuuluu, että tarinat ja ihmiset voidaan sijoittaa minne tahansa tällä telluksella.

Runoilija Joseph Brodsky on sanonut: ”Koska ei ole olemassa lakeja, jotka voisivat suojata meitä itseltämme, mikään rikoslaki ei pysty estämään kirjallisuuteen kohdistuvaa todellista rikosta; vaikka voimmekin tuomita kirjallisuuden konkreettisen tukahduttamisen – kirjailijoiden vainoamisen, sensuuritoimenpiteet, kirjanpolttamiset – olemme voimattomia, kun tapahtuu pahin loukkaus: kirjojen laiminlyönti, niiden lukematta jättäminen. Sitä rikosta ihminen maksaa koko elämällään; jos rikoksentekijänä on kansakunta, se maksaa historiallaan. (Suom. Kalevi Nyytäjä)

Jatketaan, sanoi rumputuli.


(Lähde: Matti Suurpää, Kuljin missä kuljin, Otava, Keuruu 2008)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Todella pornoa



Hjallis-kettu ja Raimo-karhu istuivat kivellä ja pahoittelivat metsänväen menoa. Pikku-Orava istui pesänsä suulla kuusen oksalla, minne Hjalliksen hammas ei yltänyt.

Ei ole tämä mikään hyvinvointimetsä, kun linnut vaan kännissä lentelevät syötyään käyneitä pihlajanmarjoja, paheksui Raimo.

Ei ole, ei. Jotkut jopa tipahtelevat sammuneina oksilta maahan kuin kivet, jatkoi Hjallis.

Ja hirvet juoksevat itsetuhoisesti rekkojen alle aiheuttaen vaaratilanteita koko metsän väelle, vastasi Raimo.

Ja entäs sitten sirkat, jotka vain viulujaan vinguttavat, marisi Hjallis.

Ottaisivat oppia muurahaisista ja tekisivät kekoja. Suuria kekoja. Menisivät sahalle töihin, visioi Raimo.


Pikku-Oravaa nauratti. Sille oli koulussa opetettu, että pitää ottaa oppia taivaan linnuista: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?”


Pitäisi noille elukoille panna uudet lait, innostui Hjallis: Pitäisi panna ne raatamaan 16 tuntia päivässä ilman väliaikoja, jotta oppisivat, miten hyvinvontimetsässä eletään. Ei mitään kahvitaukoja ja muita kotkotuksia. Täyttä faarttia vaan.

Voisivat nukkua työnsä vieressä, kun niin siitä tykkäävät, virnuili Raimo: Ja poikaset ja vanhukset nekin vain töihin, ei se metsänväentulo muuten kartu.

Täytyy vain panna ne pakon eteen, hykerteli Hjallis: Otetaan paljon velkaa niiden nimiin ja laitetaan väki raatamaan.
Ja ainahan veroja voi nostaa ja leikata niiltä edut ja eläkkeet. Eiköhän työhalut parane, jatkoi Raimo.


Pikku-Orava oli kuullut tarpeeksi. Hän riensi kertomaan metsänväelle uusista suunnitelmista. Hän kutsui koolle metsänvanhimpien kokouksen ja selosti ketun ja karhun katalat suunnitelmat.

Ei tule kuuloonkaan, huusi metsän väki yhteen ääneen. Me emme halua kartuttaa omalla työllämme miljonäärien omaisuutta. Emmekä
me halua kantaa harteillamme minkäänlaista eliittiä, joka ei itse halua omia käsiään työssä liata.

Me haluamme elää rauhassa, sanoi joukon viisain, me emme halua rahoittaa sotia ympäri maailman.

Me haluamme vain nauttia metsän luomuhedelmistä, sanoi pikkuruinen päästäinen.

Me haluamme rakentaa itse omat majamme ja leikkiä lopun aika, hihkui laiskiainen.


Kun Raimo-karhu ja Hjallis-kettu tulivat paikalle, muut olivat niin kuin eivät olisi niitä huomanneetkaan. Tuuleen saivat kumppanukset huudella viisauksiaan.


Pikku-Orava oli jo kiivennyt oksalleen, missä ”kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, taisteloa allans' monta; havu-oksan rauhan-viiri päällänsä liepoittaa”.

”Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain
taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.”

- Aleksis Kivi -

Kuva: Kaija Olin-Arvola

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Enää vain tänään



Kun katsoin tanskalaisen tv-sarjan Vallan linnake ensimmäisen tuotantokauden, pidin sarjaa erittäin hyvänä. Kun toinen tuotantokausi alkoi, olivat odotukset korkealla. Mutta heti ensimmäinen jakso oli pettymys. Se oli puhdasta sotapropagandaa.

Jaksossa perusteltiin Tanskan osallistumista vuosia kestäneisiin amerikkalaisiin kiitospäivän juhliin Afganistanissa.

Sota ja vallankin tanskalaisten osallistuminen perusteltiin sillä, että talebanit olivat tappaneet 86 000 lasta. Tämä oli luku, joka mainittiin ja se teki välttämättömäksi seikkailunhaluisten, tanskalaisten nuorten miesten veren vuodatuksen Afganistanin vuorilla.

Sanaakaan ei mainittu niistä taloudellisista eduista, joita sodalla tavoitellaan.

”Yhdysvallat aloitti geologiset tutkimukset Afganistanissa vuonna 2006. Tutkimusten pohjana käytettiin Neuvostoliiton kaivosasiantuntijoiden neuvostomiehityksen aikana 1980-luvulla keräämää tietoa. Lupaavat tulokset johtivat tarkempiin tutkimuksiin viime vuonna.

Tutkijat ovat löytäneet eri puolilta Afganistania muun muassa rautaa, kuparia, kobolttia, kultaa sekä tärkeitä teollisuudessa tarvittavia metalleja kuten litiumia ja niobiumia. Näitä mineraaliesiintymiä ei ollut aikaisemmin Afganistanin maaperästä havaittu.

Afganistanin talous perustuu nykyään oopiumin valmistamiseen, huumeiden kuljetukseen ja sekä muilta mailta saatuihin avustuksiin. Maan bruttokansantuote on The New York Timesin mukaan vain 12 miljardia dollaria. Se on pisara meressä verrattuna nyt löydettyjen esiintymien arvoon, jonka arvioidaan olevan 908 miljardia dollaria.”

Tiedot perustuvat Ylen uutiseen kesäkuulta 2010. Lisää aiheesta täällä.

Tätä sotaa myös Suomi tukee ja mikä halveksuttavinta: Vasemmisto osallistuu tätä ryöstösotaa tukevaan hallitukseen.

Afganistanin sotaa käsittelevä jakso on nähtävissä enää tämän päivän. Katso ja ihmettele.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Jyrkkä ei piispan siunaukselle



Kuva: Kaija Olin-Arvola

Tämä on tarina yli 80-vuotiaasta naisesta, joka yritti henkensä pitimiksi myydä kukkia Espoon kirkon omistamassa kioskissa hautausmaan portin pielessä. Kukat kioskiin hän toi usein läheisestä tukusta kävellen, sillä hän ei omistanut omaa autoa. Seurakunta antoi hänelle häädön, koska vuokrat olivat viivästyneet. Koskaan ne eivät olleet jääneet maksamatta.

Muualla maailmassa vanhukset saavat vapaasti istua kirkkomaan aidoilla myymässä kukkiaan.

Häädetyn vanhuksen kohtelusta suivaantuneena otin yhteyttä Espoon piispaan Mikko Heikkaan, mutta hän piiloutui kiinteistönhoitajan selän taakse, vaikka on itse lähes Jumalasta seuraava.

Kiinteistönhoitaja ei halunnut asiasta keskustella. Hänellä oli ilmeisesti suurempi huoli ja murhe lähistöllä toimivasta kukkakaupasta.

Minulle piispa toivotti vain Jumalan siunausta. Siihen minä vastasin, etten hänen Jumalaansa ja siunaustaan tarvitse. Minulla on suora yhteys omaan Luojaani.

Suomen Kuvalehdessä (7.4.2012) Mikko Heikka heittäytyy taloustieteilijäksi ja siteeraa ekonomisti Kenneth Arrowia: ”Voidaan hyvin uskottavasti väittää, että suuri osa maailman taloudellisesta takapajuisuudesta voidaan selittää molemminpuolisen luottamuksen puutteella.”

Talous perustuu tietysti talouden lakeihin. Kapitalismissa talous perustuu kapitalismin lakeihin. Niistä tärkein on työn ja rikkauksien maailmanlaajuinen kasaantuminen ja riisto, työn tulosten ottaminen tekijöiltä pääoman omistajille eli kapitalisteille. Arrown ja Heikan katsannosta riisto unohtuu kokonaan: Kas norsua en hoksannutkaan, kuten ystäväni totesi.

Omana ihanneyhteiskuntanaan Heikka esittelee luottamus- tai sopimusyhteiskuntaa. ”Vanhaan luottamuksen kulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta. Uudenlainen vahvan luottamuksen Suomi on rakennettava alkutekijöistä. Onko meistä siihen? Pahalta näyttää.”

Niin minustakin. Pienimmistäkään ei välitetä. Vahvaa luottamusta ei synny, jos ei ole lainkaan ihmisten keskinäistä armoa. Jumalan siunauksen jokainen syntinen saa kyllä itse pyytämällä.

Mikko Heikan artikkelin ”Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa” voi lukea täältä.




Kuva: Kaija Olin-Arvola: Vaarin hauta

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Huolikuuta peipposesta

Lumet sulavat ja pimeydestä on pakko luopua. Aurinko paistaa yötä päivää. Suuri hevosenpää häikäisee taivaan.

Kaikenlaiset odotukset törmäävät todellisuuteen. Luonto kuhisee. Kihisee ihminen.

Kun Jumala oli luonut Aatamin, tämä sanoi haluavansa naisen. Onnistuu, ilmoitti Jumala, mutta se maksaa käden tai jalan. Mitä saa yhdellä kylkiluulla, kysyi Aatami.

Jumalauta! Kevättä ei voi välttää!

Munarikasta ja rietasta pääsiäistä!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Toivossa on hyvä elää, sanoi täi

Kuva: Johannes Heinonen.
”Latinalainen Amerikka rakastaa sanaa ”toivo”. Meistä tuntuu hyvältä kun meitä kutsutaan ”toivon mantereeksi”. Joka pyrkii kansanedustajaksi, senaattoriksi tai presidentiksi nimittää itseään ”toivon ehdokkaaksi”.” Näin kirjoittaa chileläinen runoilija Pablo Neruda kirjassaan Tunnustan eläneeni.

Tuntuu tutulta. Eipä ole vielä ihmisikää siitä, kun toivolla ratsasti Suomen kokoomus, Suomen suurin puolue. Ja tutuilta tuntuvat politiikan tuloksetkin: ”Itse asiassa tuo toivo on luvatun taivasosan kaltainen, se muistuttaa maksulupausta jonka toteuttaminen viivästyy. Se lykkääntyy seuraavaan lainsäädäntökauteen, seuraavaan vuoteen tai seuraavaan vuosisataan.”

Näin siis Latinalaisessa Amerikassa, näin Suomessa.

Mitä kaikkea meille on luvattu ja mitä olemme saaneet: Köyhien määrä on lisääntynyt, vanhukset ovat heitteillä, nuorisotyöttömyys kasvaa, 50 000 nuorta on kokonaan kateissa, leipäjonot pitenevät, kansan omaisuus myydään, rikkaat vain voivat paremmin kuin koskaan. Oikeudenmukaisuudesta ei edes keskustella.

Rahat eivät riitä omien kansalaisten palveluiden kunnolliseen järjestämiseen, mutta miljardeja mätetään maailman rikkaille ja suurille pankeille. Suomalainen eliitti rakentaa palomuuria omien sijoitustensa ympärille.

Kansaa uhkaillaan kaaoksella. Sekö on toivonpolitiikkaa? Vaikka kaikkein rikkaimpien talletukset sulaisivat ja arvopaperit menettäisivät arvonsa, eivät rahat ja rikkaudet maailmasta katoa. Ne vaihtavat vain omistajaa. Reaalitaloudessa kaatuneiden pankkien ja yritysten tilalle tulevat uudet ahneet yrittäjät ja uudet pankkiirit velkaannuttavat maailman, koska lainanannolla koronkiskurit rikastuvat. Toisten hädällä hyötyjillä on toivoa aina. Se toivo on tämä riistoon ja alistamiseen perustuva talousjärjestelmä, kapitalismi.

Ja tämän kapitalistisen toivon vedättäjiksi on ryhtynyt myös vasemmisto. Se peesaa kokoomusta suuressa kusetuksessa. Koko poliittinen eliitti elää täin tavoin toivossa, koska he ovat systeemin rasvareita, jotka saavat oman siivunsa siitä, mikä on kansalta poissa.

Kaikkein toivottomin on vasemmisto, joka on myynyt niin aatteensa kuin vaateensa. He harjoittavat mielikuvapolitiikkaa ja kuvittelevat, että sanat riittävät, olivatpa teot mitä tahansa.

Ihan oma lukunsa ovat poliittisen eliitin uudet korkeilla aalloilla surffaavat annakontulat, jotka eivät uskalla edes keskustella. He haluavat elää omassa suljetussa lasikuplassaan, mistä heitellään syytöksiä niille, jotka vielä jaksavat muistuttaa vasemmistoa sen ainoasta toivosta: työtätekevistä ihmisistä ja maailman vähäosaisista. Ei vasemmiston tehtävä ole raharikkaiden
edunvalvonta.

Perussuomalaisista tulevat mieleeni ne kaksi jehovantodistajaa, jotka eräänä syysiltana koputtivat ovelleni näin sanoen: ”Me tulimme tuomaan teille toivoa.” Minä katsoin pihalle ja näin siellä autossa istuvan todistajien kyytimiehen. Oli pakko vastata naisille: ”Kuulkaa, ei tuo ole meidän Toivo.”





Kuva: Johannes Heinonen