Hjallis-kettu ja Raimo-karhu istuivat kivellä ja pahoittelivat metsänväen menoa. Pikku-Orava istui pesänsä suulla kuusen oksalla, minne Hjalliksen hammas ei yltänyt.
Ei ole tämä mikään hyvinvointimetsä, kun linnut vaan kännissä lentelevät syötyään käyneitä pihlajanmarjoja, paheksui Raimo.
Ei ole, ei. Jotkut jopa tipahtelevat sammuneina oksilta maahan kuin kivet, jatkoi Hjallis.
Ja hirvet juoksevat itsetuhoisesti rekkojen alle aiheuttaen vaaratilanteita koko metsän väelle, vastasi Raimo.
Ja entäs sitten sirkat, jotka vain viulujaan vinguttavat, marisi Hjallis.
Ottaisivat oppia muurahaisista ja tekisivät kekoja. Suuria kekoja. Menisivät sahalle töihin, visioi Raimo.
Pikku-Oravaa nauratti. Sille oli koulussa opetettu, että pitää ottaa oppia taivaan linnuista: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?”
Pitäisi noille elukoille panna uudet lait, innostui Hjallis: Pitäisi panna ne raatamaan 16 tuntia päivässä ilman väliaikoja, jotta oppisivat, miten hyvinvontimetsässä eletään. Ei mitään kahvitaukoja ja muita kotkotuksia. Täyttä faarttia vaan.
Voisivat nukkua työnsä vieressä, kun niin siitä tykkäävät, virnuili Raimo: Ja poikaset ja vanhukset nekin vain töihin, ei se metsänväentulo muuten kartu.
Täytyy vain panna ne pakon eteen, hykerteli Hjallis: Otetaan paljon velkaa niiden nimiin ja laitetaan väki raatamaan.
Ja ainahan veroja voi nostaa ja leikata niiltä edut ja eläkkeet. Eiköhän työhalut parane, jatkoi Raimo.
Pikku-Orava oli kuullut tarpeeksi. Hän riensi kertomaan metsänväelle uusista suunnitelmista. Hän kutsui koolle metsänvanhimpien kokouksen ja selosti ketun ja karhun katalat suunnitelmat.
Ei tule kuuloonkaan, huusi metsän väki yhteen ääneen. Me emme halua kartuttaa omalla työllämme miljonäärien omaisuutta. Emmekä
me halua kantaa harteillamme minkäänlaista eliittiä, joka ei itse halua omia käsiään työssä liata.
Me haluamme elää rauhassa, sanoi joukon viisain, me emme halua rahoittaa sotia ympäri maailman.
Me haluamme vain nauttia metsän luomuhedelmistä, sanoi pikkuruinen päästäinen.
Me haluamme rakentaa itse omat majamme ja leikkiä lopun aika, hihkui laiskiainen.
Kun Raimo-karhu ja Hjallis-kettu tulivat paikalle, muut olivat niin kuin eivät olisi niitä huomanneetkaan. Tuuleen saivat kumppanukset huudella viisauksiaan.
Pikku-Orava oli jo kiivennyt oksalleen, missä ”kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, taisteloa allans' monta; havu-oksan rauhan-viiri päällänsä liepoittaa”.
”Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain
taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.”
- Aleksis Kivi -
Kuva: Kaija Olin-Arvola
