tiistai 28. helmikuuta 2012

Kultainen vasikka ja kristallipallo eli kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan



Eilisessä MOT:in luottoluokitusohjelmassa taloustieteilijä Jukka Pekkarinen, joka on toiminut sekä Paavo Lipposen että Eero Heinäluoman neuvonantajana, määritteli luottoluokituslaitokset mystisiksi laitoksiksi: ”Luottoluokittajat ovat tässä tehneet pitkän työn ja hankkineet sen, sen tuota, mystisen uskottavuuden pääoman, joka rahoitusmarkkinoilla on niin tärkeä, ja jolla ne pystyvät rahastamaan.” Näin siis Jukka Pekkarinen, kun Raimo Sailas samaan aikaan vanno niiden nimiin suunnitellessaan miljardileikkauksia.



Maailman tärkeimmät luottoluokittajat ovat Standard & Poor's, Moody's ja Fitch, suuruusjärjestyksessä lueteltuina. Näiden lisäksi on muutama pienempi luottoluokittaja.



Motissa käsiteltiin luottoluokittajat viidestä eri näkökulmasta; Ovatko ne viranomaisia, menestyviä, valvonnassa, riippumattomia ja huolellisia. Tästä voi jokainen lähteä arvailemaan.



Kysymykseen, ovatko ne viranomaisia, tutkija Lauri Holappa Turun yliopistosta vastasi näin: ”Sehän on hyvin ymmärrettävää, vielä tota varmaan pari vuotta sitten se oli hyvinkin yleisesti jaettu käsitys. Vasta finanssikriisi on tuonut laajemmin tietoisuuteen, että nää on yksityisiä yrityksiä, koska normaalisti tämäntyyppinen toiminta kuuluu jokaisessa maassa viranomaistoiminnan piiriin.”



Luottoluokittajat ovat kyllä menestyviä, kuten Jukka Pekkarinen toteaa: ”. . . luottoluokittajat hankkivat itselleen referenssejä näistä valtioiden luottoluokituksista. Varsinainen bisnes syntyy siellä yksityisessä sektorissa, yksityisien luottolaitoksien reittauksissa, vakuutusyhtiöitten ja pankkien reittauksissa, myöskin suuryritysten reittauksista.” Mahtoiko itsekään ymmärtää. No ei se mitään. Seuraavasta selviää, että toimeen tullaan ja menestytään.



”Kolmikon suurin eli lehtitalo McGraw-Hilliin kuuluva Standard & Poor’s ilmoitti hiljttain tehneensä viime vuonna 1,7 miljardin dollarin liikevaihdolla muhkean 700 miljoonan dollarin liikevoiton. Myös Fitch tekee tuhtia voittoa. Moody'sin vahvuutta taas kuvaa se, että maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffett on ostanut itsensä sen suurimmaksi omistajaksi.”



Yhden pienen luottoluokittajan Kroll Bobd Ratingsin pääjohtajan Jules Krollin mukaan: ”Luokittajilla on hurjasti valtaa. Sen huomaa joka päivä. Ne päättävät, minkä maan luokitusta pitää nostaa tai laskea, - mukaan lukien oman maamme luokitus. Ne puuhaavat kaikenlaista, - mutta itse asiassa niillä ei ole mitään lakisääteistä vastuuta. ” Kenenkään valvonnassa ne eivät siis ole.



Kysymykseen luottoluokituslaitosten riippumattomuudesta Lauri Holappa vastasi, että ne eivät voi olla kovin riippumattomia, koska heidän oma elinkeinonsa on riippuvainen luokituksista.



Ja EU-komission jäsenen Olli Rehnin kannanotto tv-uutisille 14.1. 2012: ”Kannattaa tietysti muistaa, että eihän luottoluokituslaitokset ole mitään puolueettomia erotuomareita tai puolueettomia tutkimuslaitoksia, vaan niillä on omat intressinsä, ja ne pelaavat aika pitkälle myöskin amerikkalaisen finanssikapitalismin ehdoilla.”



Tätä Suomen Pankin Erkki Liikanen ei halunnut kommentoida, mutta totesi kuitenkin: ”No Olli on lausunut näin. Mä oon itse kertonut, että ne on hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, että pitää ottaa se informaatio mitä tulee. Viestin välittäjän ampuminen ei varmaan sitä asiaa muuta, mutta meidän pitää luoda myöskin kyky ja ammattitaito kaikkialla, kun me tämä riskiarvio tehdään.”



Ja entäpä sitten se huolellisuus? Toimittaja kysyi suoraan Jukka Pekkariselta: ”Miksi Suomen valtio edelleen ostaa luottoluokitukset kolmelta finanssikaaoksessa epäonnistuneelta yhdysvaltalaiselta toimijalta?”

Jukka Pekkarinen: ”Koska ne ovat ne kolme, joita tyypillisesti käytetään. Meille on tärkeää osoittaa, että me olemme näitten kolmen luotettavimpana pidetyn ja arvostetuimman luottoluokitusarvioissa sitä huippua . . . Suomelle pienenä maana ulkomaisesta lainanotosta, julkisen talouden rahoituksesta, rahoituksessa poikkeuksellisen riippuvaisena maana, niin meille nämä arviot ovat tärkeitä.”

Toimittaja: ”Tarkoittaako tämä sitä, että nämä luottoluokitusyritykset voi mokata ihan miten paljon vaan ja niiden asema edelleen pysyy yhtä vahvana?”

Jukka Pekkarinen: ”Se jää markkinoiden testattavaksi.”



Koko ohjelma on katsottavissa Ylen Areenalta.



Ohjelman käsikirjoituksen voi lukea täältä.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kreikkaa ei ole




Teksti-tv tuikkaa silmään otsikolla ”Kiviniemi: Kreikka on kiviriippa”.

Eilen illalla A-studiossa kyseltiin solidaarisuuden perään.

Median luoma mielikuva ei vastaa todellisuutta. Se tarjoaa vain polttopulloja, kaaosta ja riehuntaa.

Todellisuudessa suurin osa kreikkalaisista ei ole koskaan kuluttanut yli varojensa. Todellisuudessa kreikkalaiset sinnittelevät minimitoimeentulon äärirajoilla. Kun hintataso on suurin piirtein sama kuin Suomessa, voi jokainen käsittää, kuinka pitkälle 400 eurolla pääsee.

Kreikan rikkaat ovat jo aikoja sitten vieneet oman omaisuutensa pois maasta.

Kreikkalaisia eivät pelasta uudet velat, joiden ehtona köyhää kansaa ajetaan entistä ahtaammalle. Juuri tätä kautta puute ja kurjuus levitetään kaikkialle. Jo nyt myös suomalaisia uhataan uusilla leikkauksilla. vielä eilenhän meillä oli kolme A:ta. Syynä tähän eivät kuitenkaan ole kreikkalaiset, vaan Euroopan ja maailman suuret pankit, ”sijoittajat”. Ne imevät kuiviin kaiken.

Propagandalla on kuitenkin saatu ihmiset uskomaan, että syynä ovat kreikkalaiset ja Kreikka. Neuvostoliittolainen sosiologi Kon tutki kansanluonteita ja tuli siihen tulokseen, että kyse on myytistä. Kun Ranskan ja Saksan välit olivat hyvä, saksalaiset pitivät ranskalaisia hienostuneina ja sivistyneinä. Mutta kun poliittinen ilmapiiri muuttui, tuli naapurista hienosteleva tyhjäntoimittaja.

Juuri tällaisilla viholliskuvilla on saatu aikaan sotia. Juuri tällaisilla viholliskuvilla käydään tänään taloudellista sotaa. Nyt syntipukkina ovat kreikkalaiset. Seuraavina tulevat portugalilaiset, espanjalaiset ja italialaiset, jossain vaiheessa varmasti myös suomalaiset.

Solidaarisuutta vähäosaisia kreikkalaisia kohtaan ei tunneta, koska media on onnistunut luomaan viholliskuvan, jonka läpi ihmiset eivät näe. Asiaa ei tee yhtään selvemmäksi se, että suomalainen vasemmisto istuu porvarihallituksessa Kreikan köyhiä kurittamassa.

Maailmassa ovat yhä vastakkain pääoma ja työ. Vastakkain ovat taloudellinen ja poliittinen eliitti vastassaan maailman köyhät ja vähäosaiset.

Mitään Kreikkaa ei ole. Ja kreikkalaisia on yhtä montaa lajia kuin kreikkalaistakin ja vielä ulkokreikkalaiset päälle.

Facebookiin on perustettu Suomen ”Olen kreikkalainen” –ryhmä, johon voi liittyä täällä.

torstai 23. helmikuuta 2012

Keskustelusta ja sen puutteesta Vasemmistoliitossa



Keskustelua on pidetty poliittisen toiminnan eräänä kulmakivenä. Väittely on ollut osa tiedon, tiedostamisen ja ajattelun kehittymistä Sokraten ajoista ruveten.

Keskustelu on vaikea laji. Siinä joutuu laittamaan itsensä alttiiksi. Siinä paljastuvat keskustelijan heikkous ja vahvuus; tietojen määrä ja tietämättömyyden koko kauheus.

Nykyiseen politiikan tekemisen tapaan ei keskustelu kuulu. Tiedottaminen on ylhäältä alaspäin suuntautuvaa kuin isä aurinkoisen aikaan konsanaan. Ja mihinkäs kulttuuri siitä olisi muuttunut, kun asioita ei ole perin pohjin käsitelty koskaan. Apparatsikit käyttävät valtaa ja panevat toisinajattelijat hiljaisiksi. Panevat ihan sananmukaisestikin.

Yhä edelleen on tapana tarjoilla valmiita totuuksia ja kerätä niiden perään hännystelijöiden laahus, joka palvoo, kiittää ja ylistää. Se joka uskaltaa arvostella tai kyseenalaistaa laitetaan kiroukseen. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ensimmäiseksi sulkemista pois Naamakirjasta. Sitten tulevat kaikki muut syrjivät toimenpiteet ja kaiken lopuksi ihmisestä tehdään persona non grata.

Päätökset valmistellaan ja juntataan salassa. Keskusteluja käydään salasanojen taakse perustetuissa ryhmissä. Jopa Kansan Uutisten keskustelu on etukäteen moderoitua. Siihen sentään resurssit tuntuvat riittävän, vaikka muutoin tuntuu olevan pulaa kaikesta.

Poliittiset puolueet on perustettu yhteisten asioiden hoitamista varten ja niiden toimintaa tuetaan veronmaksajien rahoista. Tästä huolimatta puolueen apparatsikit ja kansanedustajat katsovat, että heidän ei tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta äänestäjilleen ja potentiaalisille kannattajille. Nenästä saa kyllä vetää ja vedetäänkin.

Kaiken huippuna vasemmistoliiton kansanedustaja saattaa toimia kuten Risto Kalliorinne. Hänen viestinsä koko ikänsä vasemmistoa kannattaneelle punikinkakaralle, jonka vaari teloitettiin kuulumisesta työväenyhdistykseen, kuuluu näin:

” Voimme päättää sähköpostiviestintämme ikiajoiksi, jos henkilökohtaiset sähköpostiviestini päätyvät toimestasi jonnekin julkisille foorumeille. Luulen, että se ei ole edes laillista?

Joten hyvästi vaan Toveri Kaija.

rkoo,”

Kun kirjoitan tämän Naamakirjassa kansanedustaja Anna Kontulan seinälle, hän poistaa sen ja väittää, että julkaiseminen on laitonta. Näinhän asia ei tietenkään ole. Ja lakikin on vielä niin kuin se luetaan.

Minusta laitonta on enemmänkin se, että kansan kustantamat edustajat kieltäytyvät keskustelemasta politiikasta, jota he harjoittavat. He kieltäytyvät perustelemasta päätöksiä, jotka johtavat köyhän kansan kurjuuteen. Laitonta on se, että köyhiltä viedään hampaiden lisäksi myös leipä.

Ja sitten vielä se viimeinen kysymys: Eikö kirjesalaisuus kiellä yksityisen meilin julkistamista? Ja vastaus: ”Ei. Ilmeisesti sana "kirjesalaisuus" johtaa ihmisiä harhaan. Sen tulkitaan tarkoittavan jonkinlaista yleistä salaisuutta eikä sitä, mistä asiassa oikeudellisesti on kyse.
Kirjesalaisuus suojaa suljetun kirjeen lähettäjän ja vastaanottajan välistä viestintää kolmansilta osapuolilta. Kirjesalaisuus kieltää muita kuin vastaanottajaa avaamasta kirjettä ilman vastaanottajan lupaa.”
Tässä uskossa.

Keskustelussa kaikkineen Anna Kontulan fb:ssä oli tämän blogin aihepiiri.

Keskustelussa Risto Kalliorinteen kanssa puhuttiin tästä.

Nämä siis ovat teemoja, joista ei ole luvallista puhua. Ihmisten pitäisi tyytyä vain siihen, mitä ylhäältä annetaan. Todellisuudessa tässä on vähävaraisilla kysymys jo toimeentulosta ja sitä kautta elämästä ja kuolemasta. Kysymys ei siis ole vain jostain Kaija Olin-Arvolasta tai hänen pahasta olostaan.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Islannin viikingit voittivat!


”Ambrose Evans-Pritchard on arvostettu taloustoimittaja ja International Business -lehden päätoimittaja. Hän onnittelee Islantia uudessa The Telegraphin artikkelissa. Luottolaitos Fitch on nostanut Islannin luottoluokitusta ja talousnäkymät ovat hyvät. Taistelu kansainvälistä pankkivaltaa vastaan omin keinoin tuottaa tuloksia!

Islannin talousluvut ovat erittäin positiivisia. OECD:n viimeisin ennuste povaa kansantaloudelle 2,4% nousua, kun luku oli viime vuonna 2,9%. Työttömyyden odotetaan laskevan tänä vuonna 6,1% kun luku oli 7%. Näkymä vuodelle 2013 on 5,3%.

Alijäämä valtiontaloudessa oli vuonna 2010 11,2% ja sen odotetaan laskevan 3,4% tänä vuonna. Talouden odotetaan olevan ensi vuonna tasapainossa kokonaan ja siirtyvän positiiviseksi sen jälkeen.

Poikkeuksellinen talousstrategia tuottaa tuloksia ja on pelastanut maan talouden. Evans-Pritchard tunnistaa kyllä valuutanvaihto-ongelman, mutta pitää sitä pienenä yksityiskohtana. Maa on onnistunut pitämään pohjoismaisen hyvinvointivaltion toiminnassa ja tilanne on parantunut, vaikkakin yksityisen sektorin raskas velkataakka painaa edelleen.

Tällä hetkellä kukaan ei ole painostamassa vaalein valittua hallitusta astumaan vallasta tai asettamaan kansainvälisen pankkirismin teknokraattia maan pääministeriksi. Maailman vanhin parlamentti Althingi istuu vakaasti paikallaan maailman vanhimmassa parlamentissa (930 jkr).

Lopputulos on voitto itsenäisille valuutoille ja kansallisille keskuspankeille, jotka pystyvät vastaamaan hyvin talouden shokkeihin. Ero työttömyyden ja velkojen aiheuttamiin katastrofeihin, jotka leviävät yli Euroopan, ovat kristallin kirkkaita.

Niiden EMU:a liputtavien, jotka ovat sitä mieltä, että eroaminen Euroopasta olisi itsemurhaa, olisikin nyt keksittävä paljon parempia argumentteja sanojensa tueksi.

Onko siis nyt selvää, että Islanti tulee liittymään EU:hun ja Euroon? Älkää lyökö sen puolesta vetoa, kirjoittaa Evans-Pritchard.

Otteita luottoluokittaja Fitchin raportista:

Luottoluokittaja Fitch on nostanut Islannin pitkän jänteen ulkomaisen luototuksen luokitusta (IDR) "BBB-" uuteen "BB+" luokkaan ja pitkän jänteen valuuttaluokitus on nyt BBB+. Lyhyen jänteen valuuttaluokitus on nostettu luokkaan "F3" luokasta "B".

Näkymät pitkällä jänteellä ovat vakaat.

Islanti on onnistuneesti poistunut sen IMF-ohjelmasta ja saavuttanut takaisin pääsyn kansainvälisille pääomamarkkinoille. Lupaava talouden elpyminen on käynnissä, taloussektorin parantuminen on edistynyt hyvin, samalla kun kansallinen velka/bkt näyttää olevan nousemassa...

Islanti oli ensimmäinen talous joka sai kokea täydellä voimalla maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset, Islanti on onnistuneesti suoriutunut kolmen vuoden IMF:n tukemasta pelastusohjelmasta elokuussa 2011. Vaikka joitakin vastoinkäymisiä tapahtui, ohjelma antoi perustan pääsylle takaisin kansainvälisille pääomamarkkinoille vuoden 2011 puolivälissä. Tämä on rohkaissut talouskasvun n. 3% vuoden 2011 aikana.

Joustava työmarkkinatilanne, tuotantotilanne ja kelluva valuutta ovat luoneet korjaukset sisämarkkinoiden epätasapainoon ja parantaneet maan työttömyystilannetta. Samaan aikaan finanssijärjestelmä on kutistunut 1/5 osaan sen aiemmasta koosta.

Islanti onkin ollut johtavassa asemassa kansantaloudellaan kehittyneissä talousmaissa. Maan todellinen alijäämä on laskenut 6,5 prosentista vuonna 2009 lukuun 0,5% vuonna 2011. Odotettavissa on kansantalouden ylijäämä vuoden 2012 jälkeen. Valtionvelka on vähentynyt kansantaloudessa 100% vauhdilla vuonna 2011. Velkaa on huomattavasti vähemmän, noin 65% BKT:stä.

Islanti on pysynyt toistaiseksi euroaluetta koetelleen velkakriisin ulottumattomissa. Vaikkakin talouskasvun sen johdosta odotetaan laskevan 2% - 2,5% vuosina 2012-2013, Fitch ei odota Islannin ajautuvan enää taantumaan.

Islanti on edelleen suhteellisen korkea tulotasoltaan ja yhteiskunnallisilta standardeiltaan sekä hyvinvointinsa puolesta. (Odotettavissa on edelleen paraneva luottoluokitus nykyisen positiivisen kehityksen jatkuessa.)”

Lähde: The Telegraph

Toimittaja: Janus Putkonen

19.2.2012, Verkkomedia.org




KOMINFORM
http://www.kominform.eu

Voihan fittu, mikä kymysys!



Ollaan keskusteltu Naamakirjassaa Anna Kontulan seinällä Vasemmistoliiton hallitukseen osallistumisesta. Esille on varsin hyvin tullut se seikka, että puolue käänsi takkinsa heti, kun vaalit oli käyty. Pankkien rahoittamisen vastustajasta tuli hetkessä rikkaiden tukemisen kannattaja. Ja syykin on selvä.

Köyhille heitettiin täkynä 100 euron korotus, josta käteen jäi 20 euroa. Ja nyt senkin on jo inflaatio syönyt useampaan kertaan.

Keskustelussa Jii Karelius kirjoittaa: ”Yksi selkeä ilmiö VL:n hallitukseen osallistumisen myötä on ollut virheellinen /valheellinen tiedottaminen, asioiden todellisuuksien salailu, savuverhon laskeminen. Edes vasemmistoliiton omalle väelle ei ole tiedotettu, että perusturvan korotus oli täysi susi. Toisella kädellä antamisen ja toisella ottamisen susi. Edelleen näkee Vasemmistoliiton hallitukseen osallistumisen perusteluna tämä perusturvankorotusfeikki, mm. tässä vasemmistoliittoa kiusaannuttavassa keskusteluketjussa. Köyhät jäivät nuolemaan näppejään, kun eri turvaverkon alueet imevät köyhien korotuksen, (tulon lisänä) olemattomiin. On raukkamaista vielä röyhistää rintaa tehdyllä köyhimpiin kohdistuneella oharilla. Samantyyppinen taikatemppuilu toistuu myös muiden aiheiden ympärillä.”

Vasemmisto on mukana päättämässä tukipaketista, jolla kiristetään entisestään eurooppalaisten köyhien ja vähävaraisten asemaa. Missä on kansainvälinen solidaarisuus, joka ennen oli vasemmiston toiminnan kulmakiviä. Nyt Suomen vasemmisto viittaa kintaalla Kreikan köyhille; yrittäjille, joilta on viety yrittämisen mahdollisuus, asunnottomille, työttömille ja niille, joilla ei enää ole varaa kouluttaa lapsiaan.

Samalla näytetään keskisormea koko muun Euroopan vaikeuksissa oleville ihmisille ja ollaan mukana mättämässä rahaa miljardi tolkulla Euroopan suurille pankeille suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Suomessakin varsinaiset leikkaukset ovat vielä edessäpäin. Silti jo nyt kansanedustaja Anna Kontula kehtaa sanoa köyhien toimeentulosta huolestuneille: "Vai onko niin, että joillekin on niin jäänyt levy päälle, ettei mikään kelpaa?"

!!!!!!!



Aiheesta lisää Ylen sivulla.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kotihäät ja perussuomalainen vaihtoehto



Elettiin vuotta 1967. Oli tunnettu viikko, ostettiin morsiamelle kihlat. Sulhanen sai morsmaikun iso-sedän sormuksen, jonka mies jätti pöydälle taskukellon ja lompakon kanssa ennen kuin hyppäsi kaivoon. Kihlajaispäivä oli kesäkuun neljäs, puolustusvoimien lippujuhla, ja koko maa liputti. Muutettiin yhteen ja pieni kylä kuiskutteli ja rapisi. Tuli Euroopan hullu vuosi 1968 ja ulotti lonkeronsa myös Sammatin pieneen seurakuntaan. Lepakkomieheksi nimetty pappi kutsuttiin nuorten kotiin pariskuntaa vihkimään. Pappi pani raamatun Kommunisti-lehtipinon päälle kirjahyllyyn ja alkoi saarnata susiparista. Morsian katsoi keittiön oven ikkunan läpi seinällä riippuvaa sipulipussia ja seurakunta hikoili selän takana pääsiäisauringossa.



Ensimmäisenä arkipäivänä erottiin kirkosta ja pappi mellasti kuin perkele. Oli pakko saada erosta ilmoitus paikallislehteen, kun kerran kommunisteja ovat ja kaikkea pahaa vain heille. Siitä kuitenkin alkoi yli neljäkymmentä vuotta kestänyt liitto myötä- ja vastamäkineen.



Satuhäissä pari viikkoa sitten vihittiin jo kertaalleen avioitunut pariskunta. Haluttiin asialle kirkollinen vahvistus. Sulhanen pyysi bestmaniksi perussuomalaisten kansanedustajaa, joka lupasi tulla, vaikka samalle päivälle osuikin puoluekokous. Kansanedustaja puhui sulhaselle, miten oli nyt tärkeää saada estettyä vasemmiston ajama sukupuolineutraali avioliittolaki. Se oli tärkeä tavoite ennen kuin on suuren tehtävän vuoro. Totta Mooses. Häissä miestä ei näkynyt. Oli puoluekokous ilmeisesti vienyt voiton. Kun pariskunta liittonsa merkiksi laittoi ranteisiinsa käsiraudat, vaikutti pappikin vähän turhautuneelta.



Satuhäät ovat nyt suuressa huudossa. Valkoisiin pukeutunut neitsytmorsian talutetaan alttarille pyhästä hengestä siinneen lapsikatraan saattelemana. Koskaan eivät häät kuitenkaan ole täysin täydelliset. Milloin on morsian liian humalassa tai viinat loppuvat kesken. Kampaus on epäonnistunut tai rakennekynsi irtoaa ennen aamenta. Sulhanen laskee naama punaisena kustannuksia. Pahimmassa tapauksessa tilaisuuden yllä leijailee väkinäinen nauru ennen lopullista lässähdystä. Joskus mennään jopa Kreikkaan asti, missä paikallinen temppeli saattaa olla väärin sisutettu, kun mennään sentään luterilais-kristilliseen avioliittoon.



Jotenkin minusta tuntuu, että nykyinen keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta; puolesta ja vastaan, on suurelta osin arvovaltakiistaa pelkästä muodosta. Se ja sen kestävyys kun perustuu paljon muuhun kuin siihen, missä merkeissä liitto solmitaan. Paljon tarvitaan kärsivällisyyttä. Ja rakkautta, mitä se ikinä sitten tarkoittaakin.



Tästäkin saattaa olla kysymys: Kapitalismissa rakkautta pidetään yllä, jotta sillä ”motivoitaisiin yksilöitä – silloin kun heidän motivoimiseensa ei ole muita keinoja - omaksumaan mies-isän ja vaimo-äidin asema ja muodostamaan ydinperheitä, jotka ovat välttämättömiä, eivät vain suvunjatkamisen ja sosialisaation kannalta, vaan myös pitämään yllä olemassaolevia järjestelyjä tavaroiden ja palvelujen levittämiseksi ja kuluttamiseksi, ja yleensäkin pitämään sosiaalisen järjestelmän asianmukaisessa kunnossa ja siten pitämään sitä toiminnassa”, kuten kirjoittaa S. M. Greenfield.





(Lähde: Alain de Botton, Rakkauden koetus, esseeromaani 1993, WSOY 2003, Suom. Tomi Snellman

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Paskaa lapsille



Tuskin ovat vaalilupausten kaiut lakannut poukkoilemasta kaiuttimesta kaiuttimeen, kun taas jo ollaan niitä rikkomassa. Kaveri on jätetty kuin nalli kalliolle.



Eilisen uutinen oli lääkekorvausten pienentäminen ja tämä tietysti kautta linjan. Suomalainen, sinipunainen porvarihallitus ei kykene ajattelemaan tuloperusteisesti muulloin kuin etuoikeutettujen optioita ja muita etuuksia nostellessaan. Niihin ei universaaliperiaate yllä.



Jo nyt kaikkein köyhimmät jättävät lääkkeensä ottamatta, kun rahat niihin eivät riitä. Harvalla vanhuksella on voimaa lähteä sosiaaliluukulle.



Paula Riskon lausahdus: jonkunhan on maksettava, kuulostaa pilkalta ja ilkkumiselta. Tässä yhteydessä olisi varmasti myös syytä pohtia, mitä tehdään yksityisten lääkäripalveluiden käyttäjien kelakorvauksille. Sieltä löytyisivät todelliset säästöt.



Varmaan hänkin tietää varsin hyvin, että joka toinen päivä Suomessa yli 60-vuotias vanhus tappaa itsensä. Mutta mitäs se herroja kiinnostaa.



Ja mikä on se velka, jota tässä nyt yhteisvastuullisesti pannaan kaikkein köyhimmätkin maksamaan. Se velka on seurausta vuoden 2008 rahoituskriisistä, kun veronmaksajien rahoja pantiin 4600 miljardia pankkien tappioiden katteeksi.



Velka on syntynyt, paitsi pankkien pääomittamisesta, myös rikkaille annetuista verohelpotuksista ja eliitin optioiden ja muiden etuuksien kasvattamisesta. Ja taas huudetaan köyhiä apuun.



Ylen aamu-tv:ssä vieraillut professori Heikki Patomäki on ainoa taloustieteilijä, joka näkee asiat kokonaisuutena ja laajemminkin kuin vain kahden vuoden tai kvartaalin periodeina. Hänen katseensa ja ajattelukykynsä ulottuu muuallekin kuin omaan salkkuun ja pankkitiliin sekä niistä huolehtimiseen.



Heikki Patomäki ei tyydy katastrofien ennustamiseen, johon kykenee kuka tahansa supliikkimies. Hän kykenee tilanteen läpi näkemään myös vaihtoehtoja.



Vasemmistolaisena tutkijana Patomäki ymmärtää, että meidän tehtävämme ei ole vain maailman selittäminen, vaan sen muuttaminen.



Heikki Patomäeltä on juuri ilmestynyt kirja Eurokriisin anatomia – mitä globalisaation jälkeen. Kannattaa varmasti hankkia ja lukea huolella.



Heikki Patomäki on kansainvälisen politiikan professori.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Opeta aasi puhumaan




Posteljoonin poika oli tuonut äidilleen Ängry Birthin ja käskenyt pelaamaan. - Ai että minä pelaisin jotain lapsellista peliä, oli posteljooni nauranut, mutta kokeillut kuitenkin: - Ei mitään järkeä, kuului tuomio. Siis aivan täyttä paskaa! Ennemmin minä makaan sohvalla ja syljeskelen kattoon.

Paria päivää myöhemmin television lauteilla istui kitisevä-ääninen tutkijahenkilö, joka oli sitä mieltä, että myös seniorit pitäisi saada mukaan pelimaailmaan. Vallankin naisten olisi hyvä ryhtyä pelaamaan ainaisen sukan kutomisen asemesta. Miksi? En saanut selvää. Aiheesta on kuulemma kirjoitettu oikein kirjakin. Pitäisi varmaan lukea, mutta ei jäänyt nimi mieleen.

Sen verran kuitenkin kiinnostuin, että ajattelin katsoa, minkälainen peli se Angry Anna on. Siinä kolmella päällä käydään Intiassa kansallisen omaisuuden tuhoavan korruption ja raharikkaiden kimppuun tunnuksella: Pyyhitään ne pois.

Vaikutti järkevältä. Ensimmäisenä ritsaan pomppasi nehruhattuinen. Klikkasin. Pää putosi. Toinen pää oli hatuton risupartainen. Sekin putosi. Kolmannella oli päässä baskeri, joka muistutti YK:n rauhanturvaajan barettia. Sekin putosi. Mitään muuta ei tapahtunut, mutta musiikin seasta kuului erilaisten eläinten ääntelyä. Kukkokin kiekui.

Piti ottaa puhelu Sielunveljelle (11v) ja kysyä neuvoa. Hän käski ampua ritsalla ihan tavallisesti. Hyvä neuvo. Piti vaan vetää päästä sillai jännästi. Kiitos. Ja siitä se lähti. Rahamiehet alkoivat saada turpiinsa ja pääsin kohta jo tasolle neljä.

Tässä kohtaa ikävyys iski piikkinsä niskaan.

Joku on joskus sanonut, että kun ihmisellä on jo kaikki eikä mitään muuta enää tarvitse, niin kannattaa ryhtyä opettamaan aasia puhumaan.

Kokeile kuitenkin sitä ennen Angry Annaa.

torstai 9. helmikuuta 2012

Nainen muukalaislegioonassa



”Niinpä sitten lähdin maaliskuun 3. päivänä 1940 Pariisista Suomeen ranskalaisen siirto-osaston mukana, johon kuului kuusi ambulanssia, useita kuljettajia ja kuusi sairaanhoitajaa. Tämä kuului osana niin kutsuttuun Operaatio Petsamoon, ja meidän oli määrä antaa panoksemme sodassa Neuvostoliittoa vastaan Ranskan ja Suomen Punaisen Ristin alaisuudessa. Kahdeksan viikkoa aiemmin Ranskasta oli lähetetty aseistettu sotajoukko.”



”Unelmani suuresta seikkailusta kaukaisessa maassa romuttuivat kuitenkin nopeasti. Laskeutuessamme Tukholmaan saimme kuulla, että kolme ja puoli kuukautta kestänyt ankara talvisota oli päättynyt.”



”Meidät lähetettiin pieneen Noormarkun kuntaan, jonne perustimme tilapäisen sairaalan hoitaaksemme toipuvia suomalaisia sotilaita.” Miehet kertoivat ”kaameita tarinoita taisteluistaan neuvostoliittolaisia vastaan purevassa pakkasessa ja tovereistaan, jotka olivat jäätyneet kuoliaiksi. Pystyin tuskin kuvittelemaan niitä kauhuja, joita he olivat kokeneet.”



”Syyria on melko vuoristoista. (…) Kaupankäynnin tärkeänä risteyspaikkana tämä maa oli maksanut kalliin hinnan himoitusta asemastaan, ja sen asukkaat kestivät tämän viimeisen hyökkäyksen pitkään kärsineitten ihmisten ilmein, jonka aloin tunnistaa kaikkialla, minne menin. Miten kyllästyneiltä he vaikuttivatkaan sotaan, miten tympääntyneiltä maittensa alituiseen hävittämiseen ja ryöstämiseen ihmisten kunnianhimon ja ahneuden takia.”



”Käännyin toivottomana ympäri, hautasin kasvoni tyynyyn ja voihkin.”



”Rommelilla oli kiire Egyptiin, ja vimmoissaan vastarinnastamme hän syyti kaikin mahdollisin asein tulta Bir Hakeimiin. Maailma seurasi ja odotti, kaikkien katseet kohdistuivat meihin. Rommel oli ottanut tuhoamisemme henkilökohtaiseksi tavoitteekseen ja uhmannut siten Berliinin ylintä johtoa. ”Minä saan ranskalaiset, minä saan heidät”, hän vannoi.”



”Paikka oli täynnä ammuttuja ja silpoutuneita miehiä, mitä oli hirvittävää katsella. Aikoinaan ylpeät sotilaat ja legioonalaiset makasivat murtuneina vuoteissaan sokeutuneina, raajojaan menettäneinä, päät siteissä ja veressä. Sairaanhoitajat tekivät suurenmoista työtä hoitaessaan heitä kaikkia sekä saksalaisia ja italialaisia haavoittuneita, jotka makasivat entisten vihollisten vieressä. Sota on suuri tasa-arvotaistelija.”



”Helmikuussa 1946 muukalaislegioonan 13. puoliprikaati lähetettiin kaksivuotiselle komennukselle Indokiinaan sen alkusoitoksi, josta tuli myöhemmin hirvittävä Vietnamin sota.” Ho Tshi Minhin johtama kapinallinen Vietminhin kansallinen liike julistautui itsenäiseksi tasavallaksi ja nousi aseisiin estääkseen Ranskan vallan palauttamisen. Legioona lähetettiin sinne yrityksenä saada järjestystä aikaan. Siitä tuli katkera ja lopulta toivoton sota, taistelu jossa ei armoa annettu.”



Sodan keskellä vietettiin Susan Traversin ja Nicholas Schlegelmilchin häät. ”Tilaisuuden jälkeen pidettiin suuret hääpäivälliset, joilla meille lahjoitettiin legioonan perinteisiä lauluja sisältävä kaunis nahkakantinen laulukirja, johon oli kuvioitu korkotyönä kuuluisa kranaattisymboli.”



”Isäni kuoli 1952. Nähdessäni hänet viimeisen kerran hän oli vuoteen oma ja tavallistakin pahantuulisempi. Välillämme ei sanottu mitään merkityksellistä. Tiesin, että hän oli kuolemaisillaan, ja hän tiesi sen itsekin, mutta hetki ei tuntunut oikealta yrittää avata kauan sitten katkenneita viestiyhteyksiä.”



”Äiti kuoli muutaman vuoden päästä sydänkohtaukseen pian rakkaan Hilda-sisarensa jälkeen. Menin hänen pieniin hautajaisiinsa Folkestoneen enkä itkenyt niissäkään.”



Susan Traversin puoliso Nicholas Schlegelmilch kuoli maksasyöpään. ”Hautasimme hänet Villennesin pienelle hautausmaalle ja sytytimme ristin hänen haudalleen. En itkenyt hänen hautajaisissaan. En voinut. Olin itkenyt viimeksi silloin, kun rakas Rebeccani kuoli kodissamme Villennesissä. Koirani oli käynyt kanssani läpi liian paljon – Tunisiassa, Indokiinassa, Ranskassa – ja tuntui olevan viimeinen siteeni entiseen elämääni. Kuivattuani silmäni vannoin, etten ikinä enää itkisi enkä itkenyt.”



Susan Traversilta jäi kaksi lasta.



Mitä sitten? Ei mitään.





(Lähde, Susan Travers, Rohkeutta huomiseen, Nainen muukalaislegioonassa, Suom. Leena Nivala, Suuri Suomalainen Kirjakerho)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Israelin valtamedia: Sota Irania vastaan on tulossa

"Israelin valtamediaan kuuluvan YNET-uutisten pääkirjoitus etusivulla: Sota Irania vastaan on tulossa ja nopeammin kuin on ennustettu. 'Sireeenit herättävät meidät aikaisin aamulla. Kotiseutujoukkojen tiedottaja antaa ohjeet siirtymisestä väestösuojiin ilman paniikkia.
Loppu on oleva historiaa.'

Sota Irania vastaan on tulossa

Vilkaisu Israelin valtamedian sivustoille vahvistaa rauhanpuolustajan pahimpia pelkoja: Ei enää "jos", vaan "kun"... Uutisointi Iranin vastaisesta kampanjasta on kiihtynyt tasolle, jossa se ei menneiden ja kireiden vuosien aikana ole vielä kertaakaan käynyt: Sota nähdään nyt väistämättömänä ja vain ihme voi enää aiheuttaa välttymisen siltä.

Molempien osapuolten todetaan valmistautuneen siihen vuosia. (Gazan hyökkäys 2009 on toiminut monella tapaa konfliktin alkusoittona, ja tuolloin eskalaatiota Lähi-idässä odotettiin alkavaksi kahden vuoden sisällä, kuten sitten tapahtuikin. toim. huom.) Iranin ja Israelin todetaan asettuneen törmäyskurssille ja käyvän parhaillaan kylmää sotaa keskenään. Sota on siis tulossa.

Kylmän sodan todetaan muuttuneen kuumaksi aina aiemmin, paitsi kerran, joka johtikin Neuvostoliiton romahtamiseen -80 luvun lopussa. Israelin ja Iranin vastakkainasettelussa on vaikea nähdä onnellista loppua. Israelin todetaan olevan valmis tekemään mitä tahansa estääkseen Irania saamasta haltuun ydinasetta. (Väitös Iranin ydinaseohjelmasta on edelleen vaillla tuntuvia todisteita. toim huom.)

Ydinaseistetun Iranin kanssa Israelin johto toistaa, ettei se "pysty elämään sen kanssa", eikä "pysty sitä hyväksymään". Nämä ovat diplomaattisia ilmaisuja sodanjulistukselle. Ja niiden ilmaisujen voidaan ennustaa sytyttävän sodan. Yleisesti sotaa pidetään kirjoituksen mukaan 90% varmana. koska valmistelujen tulee olla huolellisia ja varmoja. Käytännössä ne on jo suoritettu.

Kirjoittaja sortuu Israelin medialle tyypilliseen Iranin hallinnon demonisoimiseen ja syyttää sitä salaisesta sekä vastuuttomasta halusta luoda ydinpommeja, viittaamatta kuitenkaan mihinkään tosiasiallisiin näyttöihin. Iranin tuki liittolaiselleen Syyrialle nähdään vastuuttomuuden merkkinä, vaikka mailla on keskinäiset turvatakuut jo vuosien takaa ja ne ovat yleisesti tiedossa.

Loppupäätelmänä kirjoittaja toteaa, että sodan näkeminen on lähes täysin varmaa. Israel tulee pommittamaan Iranin ydinteknologian kohteita myös aiemmin kuin nyt on ennustettu. Samalla se tulee nauttimaan länsimaiden ja arabimaiden (sunni-liittolaiset) tukea:

"Sireenit herättävät meidät aikaisin aamulla. Kotiseutujoukkojen tiedottaja antaa ohjeet siirtymisestä väestönsuojiin ilman paniikkia. Loppu on oleva historiaa."

Lähde: YNET
Vapaasti suomentanut: Janus Putkonen
7.2.2012, Verkkomedia.org

maanantai 6. helmikuuta 2012

Yhtenäisyyden presidentti




Sauli Niinistöä markkinoitiin kovasti yhdistävänä presidenttinä. Hän lupasi yhdistää koko Suomen. Saa nähdä miten äijän käy?

Mitään uuttahan tässä yhdistämisessä ei sinänsä ole. Jo vuonna 1993 Hillary Clinton oli kertonut New York Timesille etsivänsä ”elämän yhdistettyä kenttäteoriaa”, joka ”naittaisi konservatismin ja liberalismin, kapitalismin ja valtiojohtoisuuden, ja yhdistäisi käytännöllisesi kaiken muunkin: nykyisen elämäntapamme, entisen elämäntapamme, ihmisen puutteellisuuden ja Jumalan sanan, kommunismin päättymisen ja kolmannen vuosituhannen, katurikollisuuden ja Wall Streetin, teini-ikäiset äidit ja rivosuiset lapset ja puistojen pelottavat juopot, lehdistön kyynisyyden ja television korruptoivan roolin kohteliaisuuden rappion ja yhteisön katoamisen.” Vuonna 1998 Bill Clinton ilmoitti tehtävän onnistuneen: ”Amerikkalaiset maanmieheni, me olemme löytäneet kolmannen tien.”

Jäämme odottamaan Saulin ilmoitusta.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Blowback ja miten se tehdään


Kuva: Hieronymus Bosch

Kun länsi hyökkäsi Libyaan "pelastamaan" siviilejä, se sekaantui sotaan, joka jatkuu yhä.

Asetelma ei ole uusi. Näin on tapahtunut aiemminkin. ”Afganistanin sodan käynnistyessä syksyllä 2001 presidentti George W. Bush ilmoitti, että sen tarkoituksena oli al-Qaidan ja Talebanin tuhoamisen ohella nostaa Kabulissa valtaan hallitus, joka kunnioittaisi naisten oikeuksia, edistäisi maallistunutta koulutusta ja johtaisi maan keskiajasta nykyaikaan. Ronald Reagan ja Margaret Thatcher olivat kuitenkin koko 1980-luvun ajan antaneet fundamentalisteille – tai ”vapaustaistelijoille”, kuten heitä kutsuttiin – sekä taloudellista että poliittista tukea, vaikka näiden nimenomaisena tavoitteena oli sellaiseen ohjelmaan sitoutuneen hallituksen kaataminen.”

Pelkästään Afganistanissa amerikkalaiset hallitukset kouluttivat yli 25 000 kiihkoilijaa kolmestakymmenestä islamilaisesta maasta neuvostovastaiseen taisteluun miettimättä ilmeisesti koskaan, kääntäisivätkö nämä taistelijat joskus aseensa palkanmaksajiaan vastaan.

Washington hurrasi Saddamin Husseinin hyökättyä Iraniin syyskuussa 1980. Se oli alku vuosikymmenen kestäneelle sodalle. Kun Saddam yritti tehdä saman tempun Kuwaitille kymmenen vuotta myöhemmin, Naton kaikki voimat mobilisoitiin ”Persianlahden Hitleriä vastaa”.

”Amerikkalaiset hylkäsivät Irakin kurdit vuonna 1991, minkä jälkeen nämä joutuivat kokemaan joukoittain massamurhia. He tuskin yhtyisivät käsitykseen, jonka mukaan Washingtonin kavala toiminta oli pohjimmiltaan hyväntahtoista. Ja tuskinpa siihen yhtyisivät nekään, joiden sukulaiset heittivät henkensä Irakin ja Iranin sodassa. Yhdysvaltojen reaalipolitiikka Lähi-idässä on ollut viime vuosikymmenien ajan pelkkää sotaa ja se on kylvänyt sodan siemeniä – sekä aiheuttanut uusia takaiskuja niin maallistumiselle kuin demokratiallekin.”

Loppumattomat sodat ja jopa niiden uhat ovat välttämättömiä maailman sotateolliselle kompleksille, jolle myös veronmaksajien rahat ohjautuvat.

Vuonna 2002 pommituslentäjän nahkapuseroon sonnustautunut presidentti George W. Bush ilmestyi ilmavoimien tukikohtaan Floridan Elginissä. Tuolloin hän ilmoitti, että aikoo lisätä puolustusmenoja valtavasti seuraavien viiden vuoden aikana. Pelkästään vuodelle 2003 pelkkä lisäys oli 48 miljardia dollaria. Tämä oli suurempi summa kuin Englannin koko puolustusbudjetti. Vuoden puolustusbudjetti kohosi 396 miljardiin dollariin. Näin se oli suurempi kuin seuraavaksi eniten puolustukseen kuluttavien viidentoista valtion menot yhteensä, Venäjä ja Kiina mukaan lukien.

Eläkkeelle siirtynyt amiraali Eugene Carroll kommentoi asiaa näin: ”Me harjoitimme kilpavarustelua 45 vuoden ajan Neuvostoliiton kanssa. Nyt näyttää siltä, että me harjoitamme kilpavarustelua itsemme kanssa.”

Suurin hyötyjä näistä ja kaikista muistakin sodista on sotateollinen kompleksi, josta presidentti Eisenhower jäähyväispuheessaan 17. tammikuuta 1961 varoitti: ”Tämä valtava sotilaallinen koneisto ja laaja aseteollisuus on uutta amerikkalaisille. Sen totaalinen vaikutusvalta – taloudellinen, poliittinen ja jopa hengellinen – tuntuu jokaisen osavaltion valtiopäivätalossa (…) Muissa hallintoelimissä meidän on oltava varuillamme sotateollisen kompleksin vaikutusvallan tarpeettoman kasvun suhteen, pyrki se siihen tai ei.”

”Ne, jotka laskevat kontrolloidut voimat valloilleen, laskevat valloilleen myös kontrolloimattomat voimat.” kirjoitti Friedrich Engels.


(Lähde: Francis Wheen, Kuinka humpuuki valloitti maailman, Nykyajan harhojen lyhyt historia, Suom. Seppo Hyrkäs, Gummerus 2006)

perjantai 3. helmikuuta 2012

Nyt on paiskittava töitä!





Kun Margaret Thatcher oli Buckinghamin palatsissa suudellut hallitsijan käsiä ja siten ilmaissut suostumuksensa pääministeriksi, oli hänen vuoronsa astua julkisuuteen. Tuolloin hänen tunnuksensa oli: ”Nyt on paiskittava töitä”.



Ja minkälaisia olivatkaan työt, joita Margaret Thatcher paiski: Hän tahtoi poistaa kaikki rahanteon esteet: yritysverot, monopolien vastaiset säädökset. Hän halusi kaventaa ammattiliittojen neuvotteluoikeuksia. Hän halusi heikentää työläisten terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja tai pyyhkäistä ne kokonaan pois. Hän halusi antaa rikkaille ja ottaa köyhiltä. Hän halusi romuttaa sosiaaliturvan, koska uskoi, että rikkaus tihkuu hyvinvointia ympärilleen, kunhan rikkaat ensin saavat täyden vapauden ryöstämiseensä.



Thatcherin aatteet jakoi myös Ronald Reagan. ”Vuosien 1895 ja 1980 välillä Yhdysvaltojen kauppatase oli ollut ylijäämäinen joka ainoa vuosi, mutta presidentti Ronald Reaganin kaudella hänen maansa muuttui maailman suurimmasta velkojasta maailman suurimmaksi velalliseksi – ja kaupan päällisiksi valtion velkakin kolminkertaistui.”



Tähän työhön on kohta ryhtymässä myös hihojaan käärivä Sauli Niinistö. Jo pitkään olemme kulkeneet Thatcherin jäljissä, mutta aina on tilaa vielä yhdelle salkun omistajalle.



Mutta rikkaus ei tihkunut köyhille eikä tule koskaan tihkumaan. Toisin kuin uskotaan, hyväntahtoisia ovat vain köyhät. Rikkaiden hyväntahtoisuudesta kertokoon se, että ”yli 500 000 dollaria vuodessa ansaitsevien amerikkalaisten anti hyväntekeväisyyteen laski vuosittain 65 prosentilla 1980-1988; oikeat laupiaat samarialaiset paljastuivat paljon vaatimattomammiksi kansalaisiksi, sillä 25 000-30 000 dollaria ansaitsevien panos kasvoi vastaavana aikana 62 prosentilla. Vielä yllättävämpää on se, että maan köyhimmät – korkeintaan 10 000 dollaria vuodessa ansaitsevat – antoivat hyväntekeväisyyteen 5,5 prosenttia tuloistaan eli suuremman osan kuin kukaan muu.”



Jotta ihmiset eivät joutuisi toisten hyväntahtoisuuden varaan eli heitteille, tarvitaan niitä inhottavia veroja. Tarvitaan myös yhteiskunta, joka verovaroilla turvaa julkiset palvelut ja huolehtii heistä, jotka eivät siihen itse kykene.



(Lähde: Francis Wheen, Kuinka humpuuki valloitti maailman, Nykyajan harhojen lyhyt historia, Gummerus 2006)