Toivossa on hyvä elää, sanoi täi

Kuva: Johannes Heinonen.
”Latinalainen Amerikka rakastaa sanaa ”toivo”. Meistä tuntuu hyvältä kun meitä kutsutaan ”toivon mantereeksi”. Joka pyrkii kansanedustajaksi, senaattoriksi tai presidentiksi nimittää itseään ”toivon ehdokkaaksi”.” Näin kirjoittaa chileläinen runoilija Pablo Neruda kirjassaan Tunnustan eläneeni.

Tuntuu tutulta. Eipä ole vielä ihmisikää siitä, kun toivolla ratsasti Suomen kokoomus, Suomen suurin puolue. Ja tutuilta tuntuvat politiikan tuloksetkin: ”Itse asiassa tuo toivo on luvatun taivasosan kaltainen, se muistuttaa maksulupausta jonka toteuttaminen viivästyy. Se lykkääntyy seuraavaan lainsäädäntökauteen, seuraavaan vuoteen tai seuraavaan vuosisataan.”

Näin siis Latinalaisessa Amerikassa, näin Suomessa.

Mitä kaikkea meille on luvattu ja mitä olemme saaneet: Köyhien määrä on lisääntynyt, vanhukset ovat heitteillä, nuorisotyöttömyys kasvaa, 50 000 nuorta on kokonaan kateissa, leipäjonot pitenevät, kansan omaisuus myydään, rikkaat vain voivat paremmin kuin koskaan. Oikeudenmukaisuudesta ei edes keskustella.

Rahat eivät riitä omien kansalaisten palveluiden kunnolliseen järjestämiseen, mutta miljardeja mätetään maailman rikkaille ja suurille pankeille. Suomalainen eliitti rakentaa palomuuria omien sijoitustensa ympärille.

Kansaa uhkaillaan kaaoksella. Sekö on toivonpolitiikkaa? Vaikka kaikkein rikkaimpien talletukset sulaisivat ja arvopaperit menettäisivät arvonsa, eivät rahat ja rikkaudet maailmasta katoa. Ne vaihtavat vain omistajaa. Reaalitaloudessa kaatuneiden pankkien ja yritysten tilalle tulevat uudet ahneet yrittäjät ja uudet pankkiirit velkaannuttavat maailman, koska lainanannolla koronkiskurit rikastuvat. Toisten hädällä hyötyjillä on toivoa aina. Se toivo on tämä riistoon ja alistamiseen perustuva talousjärjestelmä, kapitalismi.

Ja tämän kapitalistisen toivon vedättäjiksi on ryhtynyt myös vasemmisto. Se peesaa kokoomusta suuressa kusetuksessa. Koko poliittinen eliitti elää täin tavoin toivossa, koska he ovat systeemin rasvareita, jotka saavat oman siivunsa siitä, mikä on kansalta poissa.

Kaikkein toivottomin on vasemmisto, joka on myynyt niin aatteensa kuin vaateensa. He harjoittavat mielikuvapolitiikkaa ja kuvittelevat, että sanat riittävät, olivatpa teot mitä tahansa.

Ihan oma lukunsa ovat poliittisen eliitin uudet korkeilla aalloilla surffaavat annakontulat, jotka eivät uskalla edes keskustella. He haluavat elää omassa suljetussa lasikuplassaan, mistä heitellään syytöksiä niille, jotka vielä jaksavat muistuttaa vasemmistoa sen ainoasta toivosta: työtätekevistä ihmisistä ja maailman vähäosaisista. Ei vasemmiston tehtävä ole raharikkaiden
edunvalvonta.

Perussuomalaisista tulevat mieleeni ne kaksi jehovantodistajaa, jotka eräänä syysiltana koputtivat ovelleni näin sanoen: ”Me tulimme tuomaan teille toivoa.” Minä katsoin pihalle ja näin siellä autossa istuvan todistajien kyytimiehen. Oli pakko vastata naisille: ”Kuulkaa, ei tuo ole meidän Toivo.”





Kuva: Johannes Heinonen

Keskustelusta ja sen puutteesta Vasemmistoliitossa

Keskustelua on pidetty poliittisen toiminnan eräänä kulmakivenä. Väittely on ollut osa tiedon, tiedostamisen ja ajattelun kehittymistä Sokraten ajoista ruveten.

Keskustelu on vaikea laji. Siinä joutuu laittamaan itsensä alttiiksi. Siinä paljastuvat keskustelijan heikkous ja vahvuus; tietojen määrä ja tietämättömyyden koko kauheus.

Nykyiseen politiikan tekemisen tapaan ei keskustelu kuulu. Tiedottaminen on ylhäältä alaspäin suuntautuvaa kuin isä aurinkoisen aikaan konsanaan. Ja mihinkäs kulttuuri siitä olisi muuttunut, kun asioita ei ole perin pohjin käsitelty koskaan. Apparatsikit käyttävät valtaa ja panevat toisinajattelijat hiljaisiksi. Panevat ihan sananmukaisestikin.

Yhä edelleen on tapana tarjoilla valmiita totuuksia ja kerätä niiden perään hännystelijöiden laahus, joka palvoo, kiittää ja ylistää. Se joka uskaltaa arvostella tai kyseenalaistaa laitetaan kiroukseen. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ensimmäiseksi sulkemista pois Naamakirjasta. Sitten tulevat kaikki muut syrjivät toimenpiteet ja kaiken lopuksi ihmisestä tehdään persona non grata.

Päätökset valmistellaan ja juntataan salassa. Keskusteluja käydään salasanojen taakse perustetuissa ryhmissä. Jopa Kansan Uutisten keskustelu on etukäteen moderoitua. Siihen sentään resurssit tuntuvat riittävän, vaikka muutoin tuntuu olevan pulaa kaikesta.

Poliittiset puolueet on perustettu yhteisten asioiden hoitamista varten ja niiden toimintaa tuetaan veronmaksajien rahoista. Tästä huolimatta puolueen apparatsikit ja kansanedustajat katsovat, että heidän ei tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta äänestäjilleen ja potentiaalisille kannattajille. Nenästä saa kyllä vetää ja vedetäänkin.

Kaiken huippuna vasemmistoliiton kansanedustaja saattaa toimia kuten Risto Kalliorinne. Hänen viestinsä koko ikänsä vasemmistoa kannattaneelle punikinkakaralle, jonka vaari teloitettiin kuulumisesta työväenyhdistykseen, kuuluu näin:

” Voimme päättää sähköpostiviestintämme ikiajoiksi, jos henkilökohtaiset sähköpostiviestini päätyvät toimestasi jonnekin julkisille foorumeille. Luulen, että se ei ole edes laillista?

Joten hyvästi vaan Toveri Kaija.

rkoo,”

Kun kirjoitan tämän Naamakirjassa kansanedustaja Anna Kontulan seinälle, hän poistaa sen ja väittää, että julkaiseminen on laitonta. Näinhän asia ei tietenkään ole. Ja lakikin on vielä niin kuin se luetaan.

Minusta laitonta on enemmänkin se, että kansan kustantamat edustajat kieltäytyvät keskustelemasta politiikasta, jota he harjoittavat. He kieltäytyvät perustelemasta päätöksiä, jotka johtavat köyhän kansan kurjuuteen. Laitonta on se, että köyhiltä viedään hampaiden lisäksi myös leipä.

Ja sitten vielä se viimeinen kysymys: Eikö kirjesalaisuus kiellä yksityisen meilin julkistamista? Ja vastaus: ”Ei. Ilmeisesti sana "kirjesalaisuus" johtaa ihmisiä harhaan. Sen tulkitaan tarkoittavan jonkinlaista yleistä salaisuutta eikä sitä, mistä asiassa oikeudellisesti on kyse.
Kirjesalaisuus suojaa suljetun kirjeen lähettäjän ja vastaanottajan välistä viestintää kolmansilta osapuolilta. Kirjesalaisuus kieltää muita kuin vastaanottajaa avaamasta kirjettä ilman vastaanottajan lupaa.”
Tässä uskossa.

Keskustelussa kaikkineen Anna Kontulan fb:ssä oli tämän blogin aihepiiri.

Keskustelussa Risto Kalliorinteen kanssa puhuttiin tästä.

Nämä siis ovat teemoja, joista ei ole luvallista puhua. Ihmisten pitäisi tyytyä vain siihen, mitä ylhäältä annetaan. Todellisuudessa tässä on vähävaraisilla kysymys jo toimeentulosta ja sitä kautta elämästä ja kuolemasta. Kysymys ei siis ole vain jostain Kaija Olin-Arvolasta tai hänen pahasta olostaan.

Voihan fittu, mikä kymysys!

Ollaan keskusteltu Naamakirjassaa Anna Kontulan seinällä Vasemmistoliiton hallitukseen osallistumisesta. Esille on varsin hyvin tullut se seikka, että puolue käänsi takkinsa heti, kun vaalit oli käyty. Pankkien rahoittamisen vastustajasta tuli hetkessä rikkaiden tukemisen kannattaja. Ja syykin on selvä.

Köyhille heitettiin täkynä 100 euron korotus, josta käteen jäi 20 euroa. Ja nyt senkin on jo inflaatio syönyt useampaan kertaan.

Keskustelussa Jii Karelius kirjoittaa: ”Yksi selkeä ilmiö VL:n hallitukseen osallistumisen myötä on ollut virheellinen /valheellinen tiedottaminen, asioiden todellisuuksien salailu, savuverhon laskeminen. Edes vasemmistoliiton omalle väelle ei ole tiedotettu, että perusturvan korotus oli täysi susi. Toisella kädellä antamisen ja toisella ottamisen susi. Edelleen näkee Vasemmistoliiton hallitukseen osallistumisen perusteluna tämä perusturvankorotusfeikki, mm. tässä vasemmistoliittoa kiusaannuttavassa keskusteluketjussa. Köyhät jäivät nuolemaan näppejään, kun eri turvaverkon alueet imevät köyhien korotuksen, (tulon lisänä) olemattomiin. On raukkamaista vielä röyhistää rintaa tehdyllä köyhimpiin kohdistuneella oharilla. Samantyyppinen taikatemppuilu toistuu myös muiden aiheiden ympärillä.”

Vasemmisto on mukana päättämässä tukipaketista, jolla kiristetään entisestään eurooppalaisten köyhien ja vähävaraisten asemaa. Missä on kansainvälinen solidaarisuus, joka ennen oli vasemmiston toiminnan kulmakiviä. Nyt Suomen vasemmisto viittaa kintaalla Kreikan köyhille; yrittäjille, joilta on viety yrittämisen mahdollisuus, asunnottomille, työttömille ja niille, joilla ei enää ole varaa kouluttaa lapsiaan.

Samalla näytetään keskisormea koko muun Euroopan vaikeuksissa oleville ihmisille ja ollaan mukana mättämässä rahaa miljardi tolkulla Euroopan suurille pankeille suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Suomessakin varsinaiset leikkaukset ovat vielä edessäpäin. Silti jo nyt kansanedustaja Anna Kontula kehtaa sanoa köyhien toimeentulosta huolestuneille: "Vai onko niin, että joillekin on niin jäänyt levy päälle, ettei mikään kelpaa?"

!!!!!!!



Aiheesta lisää Ylen sivulla.