Elettiin vuotta 1967. Oli tunnettu viikko, ostettiin morsiamelle kihlat. Sulhanen sai morsmaikun iso-sedän sormuksen, jonka mies jätti pöydälle taskukellon ja lompakon kanssa ennen kuin hyppäsi kaivoon. Kihlajaispäivä oli kesäkuun neljäs, puolustusvoimien lippujuhla, ja koko maa liputti. Muutettiin yhteen ja pieni kylä kuiskutteli ja rapisi. Tuli Euroopan hullu vuosi 1968 ja ulotti lonkeronsa myös Sammatin pieneen seurakuntaan. Lepakkomieheksi nimetty pappi kutsuttiin nuorten kotiin pariskuntaa vihkimään. Pappi pani raamatun Kommunisti-lehtipinon päälle kirjahyllyyn ja alkoi saarnata susiparista. Morsian katsoi keittiön oven ikkunan läpi seinällä riippuvaa sipulipussia ja seurakunta hikoili selän takana pääsiäisauringossa.
Ensimmäisenä arkipäivänä erottiin kirkosta ja pappi mellasti kuin perkele. Oli pakko saada erosta ilmoitus paikallislehteen, kun kerran kommunisteja ovat ja kaikkea pahaa vain heille. Siitä kuitenkin alkoi yli neljäkymmentä vuotta kestänyt liitto myötä- ja vastamäkineen.
Satuhäissä pari viikkoa sitten vihittiin jo kertaalleen avioitunut pariskunta. Haluttiin asialle kirkollinen vahvistus. Sulhanen pyysi bestmaniksi perussuomalaisten kansanedustajaa, joka lupasi tulla, vaikka samalle päivälle osuikin puoluekokous. Kansanedustaja puhui sulhaselle, miten oli nyt tärkeää saada estettyä vasemmiston ajama sukupuolineutraali avioliittolaki. Se oli tärkeä tavoite ennen kuin on suuren tehtävän vuoro. Totta Mooses. Häissä miestä ei näkynyt. Oli puoluekokous ilmeisesti vienyt voiton. Kun pariskunta liittonsa merkiksi laittoi ranteisiinsa käsiraudat, vaikutti pappikin vähän turhautuneelta.
Satuhäät ovat nyt suuressa huudossa. Valkoisiin pukeutunut neitsytmorsian talutetaan alttarille pyhästä hengestä siinneen lapsikatraan saattelemana. Koskaan eivät häät kuitenkaan ole täysin täydelliset. Milloin on morsian liian humalassa tai viinat loppuvat kesken. Kampaus on epäonnistunut tai rakennekynsi irtoaa ennen aamenta. Sulhanen laskee naama punaisena kustannuksia. Pahimmassa tapauksessa tilaisuuden yllä leijailee väkinäinen nauru ennen lopullista lässähdystä. Joskus mennään jopa Kreikkaan asti, missä paikallinen temppeli saattaa olla väärin sisutettu, kun mennään sentään luterilais-kristilliseen avioliittoon.
Jotenkin minusta tuntuu, että nykyinen keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta; puolesta ja vastaan, on suurelta osin arvovaltakiistaa pelkästä muodosta. Se ja sen kestävyys kun perustuu paljon muuhun kuin siihen, missä merkeissä liitto solmitaan. Paljon tarvitaan kärsivällisyyttä. Ja rakkautta, mitä se ikinä sitten tarkoittaakin.
Tästäkin saattaa olla kysymys: Kapitalismissa rakkautta pidetään yllä, jotta sillä ”motivoitaisiin yksilöitä – silloin kun heidän motivoimiseensa ei ole muita keinoja - omaksumaan mies-isän ja vaimo-äidin asema ja muodostamaan ydinperheitä, jotka ovat välttämättömiä, eivät vain suvunjatkamisen ja sosialisaation kannalta, vaan myös pitämään yllä olemassaolevia järjestelyjä tavaroiden ja palvelujen levittämiseksi ja kuluttamiseksi, ja yleensäkin pitämään sosiaalisen järjestelmän asianmukaisessa kunnossa ja siten pitämään sitä toiminnassa”, kuten kirjoittaa S. M. Greenfield.
(Lähde: Alain de Botton, Rakkauden koetus, esseeromaani 1993, WSOY 2003, Suom. Tomi Snellman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti