Posteljoonin poika oli tuonut äidilleen Ängry Birthin ja käskenyt pelaamaan. - Ai että minä pelaisin jotain lapsellista peliä, oli posteljooni nauranut, mutta kokeillut kuitenkin: - Ei mitään järkeä, kuului tuomio. Siis aivan täyttä paskaa! Ennemmin minä makaan sohvalla ja syljeskelen kattoon.
Paria päivää myöhemmin television lauteilla istui kitisevä-ääninen tutkijahenkilö, joka oli sitä mieltä, että myös seniorit pitäisi saada mukaan pelimaailmaan. Vallankin naisten olisi hyvä ryhtyä pelaamaan ainaisen sukan kutomisen asemesta. Miksi? En saanut selvää. Aiheesta on kuulemma kirjoitettu oikein kirjakin. Pitäisi varmaan lukea, mutta ei jäänyt nimi mieleen.
Sen verran kuitenkin kiinnostuin, että ajattelin katsoa, minkälainen peli se Angry Anna on. Siinä kolmella päällä käydään Intiassa kansallisen omaisuuden tuhoavan korruption ja raharikkaiden kimppuun tunnuksella: Pyyhitään ne pois.
Vaikutti järkevältä. Ensimmäisenä ritsaan pomppasi nehruhattuinen. Klikkasin. Pää putosi. Toinen pää oli hatuton risupartainen. Sekin putosi. Kolmannella oli päässä baskeri, joka muistutti YK:n rauhanturvaajan barettia. Sekin putosi. Mitään muuta ei tapahtunut, mutta musiikin seasta kuului erilaisten eläinten ääntelyä. Kukkokin kiekui.
Piti ottaa puhelu Sielunveljelle (11v) ja kysyä neuvoa. Hän käski ampua ritsalla ihan tavallisesti. Hyvä neuvo. Piti vaan vetää päästä sillai jännästi. Kiitos. Ja siitä se lähti. Rahamiehet alkoivat saada turpiinsa ja pääsin kohta jo tasolle neljä.
Tässä kohtaa ikävyys iski piikkinsä niskaan.
Joku on joskus sanonut, että kun ihmisellä on jo kaikki eikä mitään muuta enää tarvitse, niin kannattaa ryhtyä opettamaan aasia puhumaan.
Kokeile kuitenkin sitä ennen Angry Annaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti