Mario Draghi pokkuroiva käkikello

Euroopan Keskuspankin johtajan sana riittää: Mario Braghi kumartaa, pokkuroi ja kukkuu: bondiostoksia, bondiostoksia, bondiostoksia… Ja katso kurssit pysyvät ylhäällä kuin entisellä miehellä ja markkinavoimat kiittävät.
Mutta keitä ovat nämä markkinavoimat? Sitä kysytään usein. Ainakin yhdet kasvot sillä on ja ne näkyvät tässä kuvassa:

Hän on Rotschildin dynastian nykyinen pää Evelyn Rothschild. Perheen sanotaan omistavan yli puolet maailman rikkauksista. Credit Suissen arvion mukaan heidän omaisuutensa on 231 triljoonaa dollaria, minkä lisäksi perhe on maailman suurin kullanomistaja.

Maailman silmäätekevät kerääntyvät mielellään Rotschildin kartanoon suunnittelemaan uusia operaatioita rikkauksiensa kasaamiseksi ja kasvattamiseksi.

Rotschildit käyttävät voimakasta vaikutusvaltaa maailman suurissa uutistoimistoissa. Rotschildien etujen mukaisesti valitaan uutiset, jotka kerrotaan tai jätetään kertomatta. Erilaisia kauhutarinoita levittämällä valta lisääntyy ja markkinat pomppivat.

Korruptoitujen poliitikkojen avulla Rotschildit ovat saavuttaneet vaikutusvaltansa pankkimaailmassa. Perheen hallinnassa on Englannin keskuspankki, Federal Reserve, Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja Bank of International Settlements.

Sattumalta Iran on yksi niistä kolmesta maailman maasta, jonka keskuspankki ei ole Rothschild hallinnassa. Ennen 9/11-tapahtumia niitä oli tiettävästi seitsemän: Afganistan, Irak, Sudan, Libya, Kuuba, Pohjois-Korea ja Iran. Vuoteen 2003 mennessä Rotschildin mustekala oli nielaissut Afganistanin ja Irakin. Vuonna 2011 sen vallassa oli Sudan ja Libya. Libyassa Rotschildin pankki perustettiin Benghasiin, kun maassa vielä käytiin täyttä sotaa.

911✡✈▌▌
Antakaa minun hallita valtion rahavarantoa, niin en välitä kuka säätää lait, sanoi M. A. Rotschild.


Jos rikkaille annettu raha ei toimi, niin me annamme heille lisää rahaa.

Lähde

Enää vain tänään

Kun katsoin tanskalaisen tv-sarjan Vallan linnake ensimmäisen tuotantokauden, pidin sarjaa erittäin hyvänä. Kun toinen tuotantokausi alkoi, olivat odotukset korkealla. Mutta heti ensimmäinen jakso oli pettymys. Se oli puhdasta sotapropagandaa.

Jaksossa perusteltiin Tanskan osallistumista vuosia kestäneisiin amerikkalaisiin kiitospäivän juhliin Afganistanissa.

Sota ja vallankin tanskalaisten osallistuminen perusteltiin sillä, että talebanit olivat tappaneet 86 000 lasta. Tämä oli luku, joka mainittiin ja se teki välttämättömäksi seikkailunhaluisten, tanskalaisten nuorten miesten veren vuodatuksen Afganistanin vuorilla.

Sanaakaan ei mainittu niistä taloudellisista eduista, joita sodalla tavoitellaan.

”Yhdysvallat aloitti geologiset tutkimukset Afganistanissa vuonna 2006. Tutkimusten pohjana käytettiin Neuvostoliiton kaivosasiantuntijoiden neuvostomiehityksen aikana 1980-luvulla keräämää tietoa. Lupaavat tulokset johtivat tarkempiin tutkimuksiin viime vuonna.

Tutkijat ovat löytäneet eri puolilta Afganistania muun muassa rautaa, kuparia, kobolttia, kultaa sekä tärkeitä teollisuudessa tarvittavia metalleja kuten litiumia ja niobiumia. Näitä mineraaliesiintymiä ei ollut aikaisemmin Afganistanin maaperästä havaittu.

Afganistanin talous perustuu nykyään oopiumin valmistamiseen, huumeiden kuljetukseen ja sekä muilta mailta saatuihin avustuksiin. Maan bruttokansantuote on The New York Timesin mukaan vain 12 miljardia dollaria. Se on pisara meressä verrattuna nyt löydettyjen esiintymien arvoon, jonka arvioidaan olevan 908 miljardia dollaria.”

Tiedot perustuvat Ylen uutiseen kesäkuulta 2010. Lisää aiheesta täällä.

Tätä sotaa myös Suomi tukee ja mikä halveksuttavinta: Vasemmisto osallistuu tätä ryöstösotaa tukevaan hallitukseen.

Afganistanin sotaa käsittelevä jakso on nähtävissä enää tämän päivän. Katso ja ihmettele.

Blowback ja miten se tehdään

Kuva: Hieronymus Bosch

Kun länsi hyökkäsi Libyaan "pelastamaan" siviilejä, se sekaantui sotaan, joka jatkuu yhä.

Asetelma ei ole uusi. Näin on tapahtunut aiemminkin. ”Afganistanin sodan käynnistyessä syksyllä 2001 presidentti George W. Bush ilmoitti, että sen tarkoituksena oli al-Qaidan ja Talebanin tuhoamisen ohella nostaa Kabulissa valtaan hallitus, joka kunnioittaisi naisten oikeuksia, edistäisi maallistunutta koulutusta ja johtaisi maan keskiajasta nykyaikaan. Ronald Reagan ja Margaret Thatcher olivat kuitenkin koko 1980-luvun ajan antaneet fundamentalisteille – tai ”vapaustaistelijoille”, kuten heitä kutsuttiin – sekä taloudellista että poliittista tukea, vaikka näiden nimenomaisena tavoitteena oli sellaiseen ohjelmaan sitoutuneen hallituksen kaataminen.”

Pelkästään Afganistanissa amerikkalaiset hallitukset kouluttivat yli 25 000 kiihkoilijaa kolmestakymmenestä islamilaisesta maasta neuvostovastaiseen taisteluun miettimättä ilmeisesti koskaan, kääntäisivätkö nämä taistelijat joskus aseensa palkanmaksajiaan vastaan.

Washington hurrasi Saddamin Husseinin hyökättyä Iraniin syyskuussa 1980. Se oli alku vuosikymmenen kestäneelle sodalle. Kun Saddam yritti tehdä saman tempun Kuwaitille kymmenen vuotta myöhemmin, Naton kaikki voimat mobilisoitiin ”Persianlahden Hitleriä vastaa”.

”Amerikkalaiset hylkäsivät Irakin kurdit vuonna 1991, minkä jälkeen nämä joutuivat kokemaan joukoittain massamurhia. He tuskin yhtyisivät käsitykseen, jonka mukaan Washingtonin kavala toiminta oli pohjimmiltaan hyväntahtoista. Ja tuskinpa siihen yhtyisivät nekään, joiden sukulaiset heittivät henkensä Irakin ja Iranin sodassa. Yhdysvaltojen reaalipolitiikka Lähi-idässä on ollut viime vuosikymmenien ajan pelkkää sotaa ja se on kylvänyt sodan siemeniä – sekä aiheuttanut uusia takaiskuja niin maallistumiselle kuin demokratiallekin.”

Loppumattomat sodat ja jopa niiden uhat ovat välttämättömiä maailman sotateolliselle kompleksille, jolle myös veronmaksajien rahat ohjautuvat.

Vuonna 2002 pommituslentäjän nahkapuseroon sonnustautunut presidentti George W. Bush ilmestyi ilmavoimien tukikohtaan Floridan Elginissä. Tuolloin hän ilmoitti, että aikoo lisätä puolustusmenoja valtavasti seuraavien viiden vuoden aikana. Pelkästään vuodelle 2003 pelkkä lisäys oli 48 miljardia dollaria. Tämä oli suurempi summa kuin Englannin koko puolustusbudjetti. Vuoden puolustusbudjetti kohosi 396 miljardiin dollariin. Näin se oli suurempi kuin seuraavaksi eniten puolustukseen kuluttavien viidentoista valtion menot yhteensä, Venäjä ja Kiina mukaan lukien.

Eläkkeelle siirtynyt amiraali Eugene Carroll kommentoi asiaa näin: ”Me harjoitimme kilpavarustelua 45 vuoden ajan Neuvostoliiton kanssa. Nyt näyttää siltä, että me harjoitamme kilpavarustelua itsemme kanssa.”

Suurin hyötyjä näistä ja kaikista muistakin sodista on sotateollinen kompleksi, josta presidentti Eisenhower jäähyväispuheessaan 17. tammikuuta 1961 varoitti: ”Tämä valtava sotilaallinen koneisto ja laaja aseteollisuus on uutta amerikkalaisille. Sen totaalinen vaikutusvalta – taloudellinen, poliittinen ja jopa hengellinen – tuntuu jokaisen osavaltion valtiopäivätalossa (…) Muissa hallintoelimissä meidän on oltava varuillamme sotateollisen kompleksin vaikutusvallan tarpeettoman kasvun suhteen, pyrki se siihen tai ei.”

”Ne, jotka laskevat kontrolloidut voimat valloilleen, laskevat valloilleen myös kontrolloimattomat voimat.” kirjoitti Friedrich Engels.


(Lähde: Francis Wheen, Kuinka humpuuki valloitti maailman, Nykyajan harhojen lyhyt historia, Suom. Seppo Hyrkäs, Gummerus 2006)

Tahtoo burqan

Nuoruudestani muistan Jerry Lewiksen elokuvan, missä hän kertoi lapsena toivoneensa itselleen partaa, jotta saisi ruman naamansa piiloon. Minä toivoin tämän lisäksi vielä huonoa näköä, jotta olisin saanut silmälasit peittämään sen, mitä parrasta jäisi näkyviin.

Pari vuotta sitten matkustin Kusadasiin ja kiertelin basaareissa ostamassa burqaa. Vaikka minareetit kaupungissa lauloivat kaiken aikaa, oli kauppiailla näkyvästi esillä erilaisia napatanssivermeitä, mutta ei burqaa. Lopulta eräs kauppias totesi minulle: Ei tämä ole mikään Afganistan. Lopetin etsimisen siihen.

Luin juuri norjalaisen toimittajan Åsne Seierstadin romaanin Kabulin kirjakauppias, jonka hän on kirjoittanut asuttuaan afgaaniperheessä 2000-luvun alussa. Perhe ei paikallisen mittapuun mukaan ole köyhä eikä rikas. Perheen pää omistaa kirjakauppoja, joiden päätulot ovat Pakistanissa piraattituotteina valmistettavat postikortit, joita sotaa käyvät rauhanturvaajat ostavat.

Kirjassa kerrotaan burqan historia Afganistanissa, missä useimmat burqankäyttäjät eivät edes tiedä, että heidän esiäideilleen kyseinen vaatekappale oli täysin tuntematon. Burqan määräsi ensimmäisenä kuningas Habibullah kahdellesadalle haareminaiselleen hallintokaudellaan 1901-1919. Habibullahin burqat olivat silkkiä, kaiken peittäviä ja jopa kultalangoilla kirjailtuja. Viisikymmentäluvulla burqan käyttö oli levinnyt koko maahan, mutta edelleenkin sitä käytettiin lähinnä rikkaiden piirissä.

Ensimmäisenä yläluokka myös luopui burqasta, kun maan pääministeri, prinssi Daud aiheutti järkytyksen esiintymällä julkisuudessa burqattoman vaimonsa kanssa vuonna 1959. Alemmille luokille burqasta oli nyt tullut lähinnä statussymboli. He omivat itselleen näitä vaatekappaleita ylemmiltään.

Vuonna 1961 säädettiin laki, joka kielsi julkisissa tehtävissä olevilta naisilta burqan käytön. Neuvostoaikana lähes kaikki naiset käyttivät jo lyhyttä hametta ja puseroa. Kun sisällissota alkoi, kaikki naiskasvot katosivat Kabulin kaduilta.

Kaakkois-Afganistanissa on naiset suljettu kokonaan taloihin ja niiden takapihoille. Siellä he eivät saa tavata edes toisiaan. Tällä alueella homoseksuaalisuus on yleistä ja jopa hyväksyttyä. Siellä miehet keikistelevät miehille ja laittavat kukkia hiuksiinsa eikä ole tavatonta nähdä vanhan miehen kulkevan keskellä nuorten poikien seuruetta. Jopa useita ihmishenkiä vaatineita mustasukkaisuustaisteluja on käyty alueella.

Kabulissa hunnutetuilta naisilta on kielletty jopa kovapohjaisten kenkien käyttö, etteivät niiden äänet herättäisi miesten himoja. Silmikon sivuun on neulottu paksusta kankaasta palaset, jotka estävät vilkuilun. Jos haluaa nähdä, on käännettävä päätä ja tämä kääntö paljastaa kaiken. Basaareissa jotkut naiset ovat opetelleet flirttailemaan pikkusormellaan.

Kabulin busseissa pieni osa auton takapäätä on eristetty verholla, missä naisten on ainoastaan lupa ostoksineen olla, vaikka edessä olisi kuinka tyhjää. Kun naiset palaavat koteihinsa, he riisuvat burqansa ja ripustavat sen naulaan. Kotona he saavat takaisin kasvonsa, jotka burqa on heiltä varastanut.


Kirja on hyvin vaikuttava kuvaus Afganistanin kovuudesta, kurjuudesta ja köyhyydestä. Kirjan lukenut voi varmasti vakuuttua siitä, että afganistanilaiset tarvitsevat itse oman maansa rikkaudet. Ja sota on vähintä, mitä ihmiset siellä kaipaavat.


(Lähde: Kabulin kirjakauppias, Åsne Seierstad, Suom.Veijo Kiuru, WSOY 2002)

Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole

”Ja kun sotilaan mieli oli kohmettunut, kun hänen voimansa, hänen itsekurinsa ja hänen tahtonsa oli käytetty loppuun, hän vaipui lumeen. Jos hänet huomattiin, hänet potkittiin ja läimäyteltiin heikosti tajuamaan, että hänen työnsä maailmassa ei ollut vielä päättynyt, ja hän hoiperteli jaloilleen ja hapuili eteenpäin. Mutta jos hän makasi liian kauan siinä, mihin oli lysähtänyt, jätettiin hänet unohdettuna tien viereen kuolemaan. Tuuli puhalsi hänen ylitseen, ja lumi tasoitti kaiken aivan kuin häntä ei olisi ollutkaan.”

Tämä Heinrich Haapen muistiinpano on yksi koskettavimmista sodan kuvauksista, joita olen koskaan lukenut.

Nykysodissa ammutaan kaukaa ja korkealta ja usein tuntemattomat siviilit saavat kokea sotilaiden kohtalon. Sotilaita uhkaa myös toisenlainen vaara.

Tällä viikolla eräs uutinen oli, että suomalaiset ovat kehittämässä lääkettä, jolla autetaan Irakista ja Afganistanista palaavia sotilaita kokaiiniriippuvuudesta.

- Huumetilanne esimerkiksi Vietnamin sotaan verrattuna on vieläkin pahempi. Potilasmäärät Yhdysvalloissa ja suurissa teollisuusmaissa hipovat pelkästään diagnosoitujen potilaiden osalta jo 2,5 miljoonaa, kertoo Ylelle Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaa.

Ainakaan minä en ole tehnyt lastani tykinruuaksi enkä sodan uhriksi. En usko, että tällaista kohtaloa lapselleen haluaa kukaan muukaan.

Kun aseita viime aikoina on kalisteltu entistä kuuluvammin ja entistä useammin, on syytä muistaa, että Suomen presidentillä on edelleen sananvaltaa ulkopolitiikassa. Ja nimenomaan siinä on hänen tärkein toiminta-alueensa.

Kun presidentinvaalit lähenevät, Ylen mukaan vasemmisto on jo siirtynyt Pekka Haaviston taakse. Siitäkin huolimatta, että Paavo Arhinmäki aloitti kampanjansa kertomalla, että Nato on Haaviston salarakas. Tällä siirtymällä vasemmisto on lähtenyt kannattamaan kokoomusta. Ei voi kuin kysyä: Miksi?

Paavo Väyrysen Nato-kanta on selkeä: Hän ei kannata Suomen jäsenyyttä toisin kuin Sauli Niinistö, joka puoltaa EU:n sisällä tapahtuvaa liittoutumista siten, että Natosta tulee EU:n puolustuksen peruspilari.

Paavo Väyrynen on ilmoittanut kirkkaana kantanaan, että hän haluaa pitää Suomen puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

Paavo Väyrynen on ehdokkaista ainoana johdonmukaisesti puhunut aseistariisunnan tärkeydestä. Tämä ei suinkaan ole mikään toisen luokan kysymys. Ydinaseet ovat uhka koko maailmalle, olivatpa ne sitten kenen komennossa tahansa.

Lähteet:

Eyewitness History of World War II s. 161, Tammi 1962

Ylen uutiset

Uusi Suomi

Pitäisikö rauhanturvaaja-sanasta luopua

 

Onko se rauhanturvaamista, jos ollaan paikalla varmistamassa imperialistisen sodan saaliinjakoa? Onko se rauhanturvaamista, jos ollaan paikalla varmistamassa jälleenrakennusurakoita? Onko se rauhanturvaamista, kun käydään täyttä sotaa?

Esimerkiksi Afganistanissa oleville sotilaille tarvitaan jo veteraanikuntoutusta, koska tappaminen aiheuttaa traumoja - vallankin naisten ja lasten tappaminen.

Kysyä sopii myös, voiko rauhaa ja demokratiaa viedä, jos ihmiset itse jossain haluavat käydä sotaa. Tästä hyviä esimerkki on Afganistan. Afganistanin sota on jo hävitty eikä sitä asiantuntijoiden mukaan tulla koskaan aseilla voittamaankaan.

Niin kauan kuin maailmassa hyväksytään tappaminen ongelmien ratkaisemisen välineenä, rauhaa tuskin on näköpiirissä. Jos sodat olisivat sotimalla loppuneet, niitä ei ilmeisesti olisi ollut enää vuosituhansiin.

Kun sivistys on kuitenkin lisääntynyt, ei voi kuin ihmetellä, miten barbaarisiin toimenpiteisiin maailman johtajat edelleen turvautuvat.

Eikö olisi jo korkea aika takoa miekat auroiksi. Sotilaat voisivat mennä koteihinsa, sillä siellä on varmasti paljon tehtävää.

Myös rahalle, joka sotiin upotetaan, olisi paljon muuta, elämän jatkumisen kannalta tärkeämpää käyttöä.

Sota ei ole rauhan turvaamista. Se ei ole sitä koskaan eikä missään.

Parasta rauhan turvaamista olisi ihmisestä, luonnosta ja ympäristöstä huolehtiminen.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!