Jyrkkä ei piispan siunaukselle

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Tämä on tarina yli 80-vuotiaasta naisesta, joka yritti henkensä pitimiksi myydä kukkia Espoon kirkon omistamassa kioskissa hautausmaan portin pielessä. Kukat kioskiin hän toi usein läheisestä tukusta kävellen, sillä hän ei omistanut omaa autoa. Seurakunta antoi hänelle häädön, koska vuokrat olivat viivästyneet. Koskaan ne eivät olleet jääneet maksamatta.

Muualla maailmassa vanhukset saavat vapaasti istua kirkkomaan aidoilla myymässä kukkiaan.

Häädetyn vanhuksen kohtelusta suivaantuneena otin yhteyttä Espoon piispaan Mikko Heikkaan, mutta hän piiloutui kiinteistönhoitajan selän taakse, vaikka on itse lähes Jumalasta seuraava.

Kiinteistönhoitaja ei halunnut asiasta keskustella. Hänellä oli ilmeisesti suurempi huoli ja murhe lähistöllä toimivasta kukkakaupasta.

Minulle piispa toivotti vain Jumalan siunausta. Siihen minä vastasin, etten hänen Jumalaansa ja siunaustaan tarvitse. Minulla on suora yhteys omaan Luojaani.

Suomen Kuvalehdessä (7.4.2012) Mikko Heikka heittäytyy taloustieteilijäksi ja siteeraa ekonomisti Kenneth Arrowia: ”Voidaan hyvin uskottavasti väittää, että suuri osa maailman taloudellisesta takapajuisuudesta voidaan selittää molemminpuolisen luottamuksen puutteella.”

Talous perustuu tietysti talouden lakeihin. Kapitalismissa talous perustuu kapitalismin lakeihin. Niistä tärkein on työn ja rikkauksien maailmanlaajuinen kasaantuminen ja riisto, työn tulosten ottaminen tekijöiltä pääoman omistajille eli kapitalisteille. Arrown ja Heikan katsannosta riisto unohtuu kokonaan: Kas norsua en hoksannutkaan, kuten ystäväni totesi.

Omana ihanneyhteiskuntanaan Heikka esittelee luottamus- tai sopimusyhteiskuntaa. ”Vanhaan luottamuksen kulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta. Uudenlainen vahvan luottamuksen Suomi on rakennettava alkutekijöistä. Onko meistä siihen? Pahalta näyttää.”

Niin minustakin. Pienimmistäkään ei välitetä. Vahvaa luottamusta ei synny, jos ei ole lainkaan ihmisten keskinäistä armoa. Jumalan siunauksen jokainen syntinen saa kyllä itse pyytämällä.

Mikko Heikan artikkelin ”Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa” voi lukea täältä.




Kuva: Kaija Olin-Arvola: Vaarin hauta

Nyt on paiskittava töitä!

Kun Margaret Thatcher oli Buckinghamin palatsissa suudellut hallitsijan käsiä ja siten ilmaissut suostumuksensa pääministeriksi, oli hänen vuoronsa astua julkisuuteen. Tuolloin hänen tunnuksensa oli: ”Nyt on paiskittava töitä”.



Ja minkälaisia olivatkaan työt, joita Margaret Thatcher paiski: Hän tahtoi poistaa kaikki rahanteon esteet: yritysverot, monopolien vastaiset säädökset. Hän halusi kaventaa ammattiliittojen neuvotteluoikeuksia. Hän halusi heikentää työläisten terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja tai pyyhkäistä ne kokonaan pois. Hän halusi antaa rikkaille ja ottaa köyhiltä. Hän halusi romuttaa sosiaaliturvan, koska uskoi, että rikkaus tihkuu hyvinvointia ympärilleen, kunhan rikkaat ensin saavat täyden vapauden ryöstämiseensä.



Thatcherin aatteet jakoi myös Ronald Reagan. ”Vuosien 1895 ja 1980 välillä Yhdysvaltojen kauppatase oli ollut ylijäämäinen joka ainoa vuosi, mutta presidentti Ronald Reaganin kaudella hänen maansa muuttui maailman suurimmasta velkojasta maailman suurimmaksi velalliseksi – ja kaupan päällisiksi valtion velkakin kolminkertaistui.”



Tähän työhön on kohta ryhtymässä myös hihojaan käärivä Sauli Niinistö. Jo pitkään olemme kulkeneet Thatcherin jäljissä, mutta aina on tilaa vielä yhdelle salkun omistajalle.



Mutta rikkaus ei tihkunut köyhille eikä tule koskaan tihkumaan. Toisin kuin uskotaan, hyväntahtoisia ovat vain köyhät. Rikkaiden hyväntahtoisuudesta kertokoon se, että ”yli 500 000 dollaria vuodessa ansaitsevien amerikkalaisten anti hyväntekeväisyyteen laski vuosittain 65 prosentilla 1980-1988; oikeat laupiaat samarialaiset paljastuivat paljon vaatimattomammiksi kansalaisiksi, sillä 25 000-30 000 dollaria ansaitsevien panos kasvoi vastaavana aikana 62 prosentilla. Vielä yllättävämpää on se, että maan köyhimmät – korkeintaan 10 000 dollaria vuodessa ansaitsevat – antoivat hyväntekeväisyyteen 5,5 prosenttia tuloistaan eli suuremman osan kuin kukaan muu.”



Jotta ihmiset eivät joutuisi toisten hyväntahtoisuuden varaan eli heitteille, tarvitaan niitä inhottavia veroja. Tarvitaan myös yhteiskunta, joka verovaroilla turvaa julkiset palvelut ja huolehtii heistä, jotka eivät siihen itse kykene.



(Lähde: Francis Wheen, Kuinka humpuuki valloitti maailman, Nykyajan harhojen lyhyt historia, Gummerus 2006)

Rehn uskoo EU:n huippukokoukseen

Tämä on heidän uusi uskontunnustuksensa: Minä uskon EU:n huippukokoukseen, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja suureen rahaan, maailman ainoaan poikaan, meidän herraamme, joka sikisi setelitukosta, syntyi pankkiautomaatista, keräsi omaisuutensa maailman kansojen selkänahasta, sosialisoi tappionsa ja pani ne veronmaksajien niskoille, tätä poikaa ei ristiinnaulittu, hän kuoli ja haudattiin, rahansa ja kaiken omaisuutensa hän joutui jättämään maan päälle, hän ei saa syntejään anteeksi, ei nouse ylös taivaisiin, vaan pysyy kuolleena iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

- Kuten voi päätellä siitä, että olen täällä [Linnan juhlat] enkä puhelimen kammessa, asiat ovat etenemässä oikeastaan aika hyvään suuntaan. Oletan, että torstain ja perjantain kuluessa kyetään tekemään sellaisia päätöksiä, joilla euroalueen talouden vakaus kyetään varmistamaan, näin kertoi Uusi Suomi Olli Rehnin lausuneen.

Näin puhuu ihminen, jolla megalomaaninen käsitys itsestään ja omasta tärkeydestään. Ja kuitenkaan hänenkään kahvikuppiinsa ei jää kuoppaa, kun hän sinne peukalonsa pistää.

Ihmettelen vain sitä kovasti, että Rehnillä on yhä kampipuhelin.

Tänään on torstai, joko nyt saamme nähdä münchhausenit.

Me olemme jo aikuisia ihmisiä, joten älkäämme antako pelotella itseämme jollain kasvottomilla markkinavoimilla. Ne ovat kuin perskärpäsiä, jotka tulevat aina tyrkyttämään rahaa sinne, missä työtä tehdään. Siitähän ne voittonsa keräävät: ihmisten työstä.