Kuva: Kaija Olin-Arvola

Kaikki viime aikojen kasapanokset ovat ilmeisesti lähteneet historian vähättelystä tai mikä pahinta siitä, että historiaa ei enää edes tunneta.

Historiaa paremmin tunnetaan yhdysvaltalaisen filosofin Francis Fukuyaman teesit: Todellisuutta ei ole. Historia on päättynyt. Suurten kertomusten aika on ohi.

Näitähän on rummutettu jo parikymmentä vuotta ja tämähän sopii hyvin vallanpitäjille. Tälle näkemykselle oli tilaus, kun sosialismi romahti. Kaikki jatkuu kuten tänään. Eletään vain ikuista nykypäivää. Mikään ei koskaan muutu.

Kirjallisuuden tutkija Terry Eagleton, jota on luonnehdittu maailman tunnetuimmaksi intellektuelliksi on sanonut kirjassaan After Theory (2003):  ”70-lukua seuraavien tylsien jälkikonservatiivisten vuosikymmenten aikana historiantaju on koko ajan tylsynyt, ja se sopii valtaapitäville, joiden mukaan meillä ei pitäisi olla mitään vaihtoehtoa. Tulevaisuuden pitäisi olla vain nykyhetken loputonta toistoa.”

Ja kuitenkaan me emme voi elää ilman historiaa, joka on kohtalomme kuin kuolema.

Historia ja historiallisen tiedon kasaantuminen on vallan perusta. Voittajat kirjoittavat historian. Historian avulla he johtavat ja myös harhaanjohtavat. Saksalainen filosofi Walter Benjamin on todennut, että orjuutettujen esi-isien muistot ajavat tekemään vallankumoukset, eivät vapautettujen nuorten unelmat.

Historiallisen tiedon ja tietoisuuden lujittumisessa tärkeällä sijalla on myös kaunokirjallisuus. Sitä ei mikään kevyt viihde, tietokonepelit tai ilmaan asettuva kulttuuri ei kykene korvaamaan. Ylikansallisen kulttuurin kaupallisuuteen kuuluu, että tarinat ja ihmiset voidaan sijoittaa minne tahansa tällä telluksella.

Runoilija Joseph Brodsky on sanonut: ”Koska ei ole olemassa lakeja, jotka voisivat suojata meitä itseltämme, mikään rikoslaki ei pysty estämään kirjallisuuteen kohdistuvaa todellista rikosta; vaikka voimmekin tuomita kirjallisuuden konkreettisen tukahduttamisen – kirjailijoiden vainoamisen, sensuuritoimenpiteet, kirjanpolttamiset – olemme voimattomia, kun tapahtuu pahin loukkaus: kirjojen laiminlyönti, niiden lukematta jättäminen. Sitä rikosta ihminen maksaa koko elämällään; jos rikoksentekijänä on kansakunta, se maksaa historiallaan. (Suom. Kalevi Nyytäjä)

Jatketaan, sanoi rumputuli.


(Lähde: Matti Suurpää, Kuljin missä kuljin, Otava, Keuruu 2008)