maanantai 16. tammikuuta 2012

Mille nauramme, kun nauramme Paavo Väyryselle




Søren Kierkegaard arvostelee Aristotelesta siitä, että tämä erehtyy pitämään kohdetta koomisena, vaikka ”koomisuus on itse asiassa suhde, ristiriidan aiheuttama epäsuhta, mutta kuitenkin tuskaton.”

Kierkegaard käyttää esimerkkinä Hamletin vannomaa valaa hiilihangon kautta. Ristiriitainen epäsuhta tässä on valan juhlallisuuden ja sen vakuuden välillä, joka mitätöi valan ihan riippumatta siitä, mikä on vannomisen kohteena. Koomisuutta syntyy ristiriidasta, kun isäntä sanoo kerjäläiselle: Minä en antanut eilisellekään kerjäläiselle, eihän kaikkea voi antaa. Huvittavana Kierkegaard pitää myös sitä, että ilotytön hakemus päästä ilotytöksi hylätään.

Huumori ja nauru perustuvat siis siihen, että jokin asettuu epätavalliseen suhteeseen. Meitä eivät naurata hassunkuriset kasvot sinänsä, vaan niiden ilmaantuminen johonkin juhlavaan tilanteeseen.

”Hillittömyys ja kevytmielisyys synnyttävät epämääräisyyden ja aistillisen kiihottuneisuuden kimeän naurun, joka mitä suurimmassa määrin poikkeaa naurusta, joka on koomisuuden hiljaisen läpinäkyvyyden seuralainen. Jos joku haluaa saada tähän hyvän koulutuksen, niin lakatkoon joksikin aikaa nauramasta sellaiselle, mikä herättää antipaattista himoa, ja minkä yhteydessä pimeyden voimat niin helposti tempaavat ihmisen mukaansa, ja harjaantukoon näkemään koomisuuden niissä ihmisissä tai asioissa, joita kohtaan hänellä on hellät tunteet, sekä siellä missä sympatia ja kiinnostus, niin, lukkarinrakkaus kehittää kehittävän vastarinnan ajattelemattomuutta kohtaan.” Näin sanoo Kierkegaard.

Tosikkona pidetty Paavo Väyrynen on yllättänyt meidät haudanvakavassa presidentinvaalissa huumorillaan. Me emme siis naura hänelle itselleen, vaan sille, että hän nauraa itselleen. Hänen tv-mainoksensa ovat osittain humoristisia ja siksi ne ovat tämän kisan onnistuneimmat. Paras esimerkki: ”Kyllä minäkin olen erehtyväinen, mutta onneksi erehdyn harvoin.”

Kun ajatellaan presidentin tehtäviä, ei ole suinkaan yhdentekevää suhtautuuko maan päämies itseensä haudanvakavasti vai kykeneekö hän myös nauramaan itselleen. Huumori voi pelastaa neuvottelijan kiperissä paikoissa.

”Kenellä todella on ironiaa, sillä on sitä aamusta iltaan, eikä hänen ironiansa ole sidoksissa mihinkään tiettyyn muotoon, koska se on hänessä asuva äärettömyys”, sanoo Kierkegaard.



(Lähde: Søren Kierkegaard, Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus, suom. Torsti Lehtinen, WSOY 1998)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti