Minua on jo useammaltakin taholta moitittu, kun olen ilmoittanut, etten aio osallistua presidentinvaalien toiselle kierrokselle. En aio lyödä vetoa kummankaan ehdokkaan puolesta. En aio tehdä työtä kummankaan valitsemiseksi. En myöskään äänestä kumpaakaan.
Syy tähän on yksinkertainen. Kumpikaan ehdokkaista ei ole minun ehdokkaani. He eivät kumpikaan edusta edes minkäänlaista vaihtoehtoa. Sillä ”niin on valkeata musta ja pikimusta vitivalkeaa”. Eikä heistä erota toistaankaan toinen.
Sauli Niinistö edustaa pääomaa sekä aatteiltaan että sijoituksiltaan. Niinistö kuuluu pörssien nopanheittäjiin, jotka ajattelevat ensisijaisesti oman omaisuutensa kartuttamista. Hänen kaltaisensa keikuttavat yhteistä venettä mahdollisimman suurien pikavoittojen toivossa. Pörsseissä pelattavan rahan ovat luoneet työläiset ja työ, jota Sauli Niinistö ei ole itse koskaan tehnyt.
Pekka Haavisto pitää yllä hiidioksidi-hypetystä, josta kärsivät maailman vähäosaiset. Haavisto kannattaa kuolemanrangaistusta ja tutkimatta teloittamista. Hänen mielestään Nato on saanut aikaan myös hyvää sotimalla ja tappamalla. Haavisto kannattaa terrorismia, kun asialla ovat tshetshenit. Oman ansioluettelon väärentäminen on pientä tämän muun rinnalla.
Mutta kaikkein tärkein syy, miksi en ryhdy kummankaan ehdokkaan kannattajaksi on siinä, että kumpikin yrittää häivyttää kapitalistisen yhteiskunnan perustavan ristiriidan, joka on työn ja pääoman välillä. Kumpikaan ei käsitä, että ilman työtä ei synny mitään jaettavaa. Kumpikaan ei käsitä, että työn tulosten riistäminen työntekijöiltä on rikos. Kumpikaan ei käsitä, että omistaminen on varkautta.
”Poliittinen taistelu oikeiston ja vasemmiston väillä kuvastaa suoranaisen luokkataistelun ohella myös taistelua uudistuksen ja taantumuksen välillä. Minä mielelläni uskon että se kuvastaa myös taistelua vapaan, vapautuneen ja itsenäisen ihmisen edustajien ja toisaalta pelkäävän, alistetun ja vieraantuneen ihmisen edustajien välillä.”
Tämä taistelu koskettaa jokaista meistä. Joka väittää olevansa tämän yläpuolella, haluaa pitää vallan tiukasti itsellään. Vain vallanpitäjillä on tarve hämätä tämän taistelun olemassaolo.
Lähde: Christer Kihlman, Ihminen joka järkkyi, Suom. Pentti Saaritsa, 1971, Tammi 1985
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti