Näytetään tekstit, joissa on tunniste "Jutta Urpilainen". Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste "Jutta Urpilainen". Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. syyskuuta 2012

VIP = Vippiä on!



Paitsi, että pikavipeillä paikataan entisestään huononevaa sosiaaliturvaa, sillä myös pidetään kasvua yllä. Mutta turha on luulla, ettei pää aina tulisi vetävän käteen.



Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.



Iltalehti on kirjannut ministerien yksityisiä velkoja:

Valtiovarainministeri Urpilaisella on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa 281 000 euroa, pääministeri Kataisen perheellä on velkaa 367000 euroa ja puolustusministeri Haglundilla yhdessä puolisonsa kanssa 413 268 euroa. Ministeri Maria Guzenina-Richardsonilla on velkaa yhteensä 499 684 euroa. Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbilla on yhdessä puolisonsa kanssa velkaa peräti 713 705 euroa.



Ilmeisesti nyt moni muu presidentti Sauli Niinistön tavoin odottaa vain inflaatiota, joka söisi velat, sillä eliitillä on kyllä varaa maksaa korkeampiakin korkoja.



Todellisessa kusessa ovat ne velalliset, joiden rahat juuri ja juuri riittävät tällä korkotasolla. Sekä tietysti kaikki ne köyhät ja vähävaraiset, jonka elämän helvettiä lisäävät jatkuvasti kohoavat hinnat. Hehän tietysti kaiken maksavat ja heillä on se suurin vastuu.









tiistai 24. heinäkuuta 2012

Suomen hallitus ja tiedotusvälineet öö-luokkaan



Ei ole päättäjissämme paljon kehumista. Raamatullisesti sanottuna: He eivät tiedä, mitä tekevät. Ehkä he saavat anteeksi - tai sitten ei.

Pari päivää on kohistu siitä, että luottoluokittaja Moody's on muuttanut Saksan valtionlainojen luottonäkymät vakaasta negatiivisiksi. Moody's pitää kuitenkin Saksan ja Hollannin kolmen A:n luokituksen ennallaan. Suomi on tietysti parasta A-luokkaa.

Käynnissä on taloussota, jonka välineitä luottoluokittajat ovat. Tämä tuntuu propagandassa kokonaan unohtuvan.

Luottoluokittajat ovat voittoa tuottavia yrityksiä, jotka muiden ahneiden tavoin pyrkivät vain voittojensa maksimointiin.

Nyt pitäisikin kysyä: Kuka on tilannut tämän luottoluokituksen? Mitä se maksoi? Kuka siitä hyötyy?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Painajainen jatkuu



Joka aamu, kun herään, on tapana katsoa yhdet uutiset, että tietäisi maailman olevan edes jotenkin paikoillaan. Niitä odotellessa ruudulla haastateltiin kahta pankkimiestä Sampoa ja Nordeaa, jotka huuliaan lipoen puhuivat rahasta.

Heidän mielestään pitäisi jälleen laittaa lisää rahaa EU:n vakuuksiin ihan siitä riippumatta, onko sitä tai ei, koska muuten tapahtuu ihan hirveitä, sanoi Sampo. Pitää antaa oikeaa viestiä, sanoi Nordea.

Jo eilen tiedettiin, että EU on elänyt velaksi ja tahtoo jäsenmailta lisää rahaa. Myös jäsenmaksua ollaan korottamassa. Mitäs jos otettaisi käyttöön muille tarjotut eväät eli irtisanottaisiin aluksi 10 000 virkamiestä ja pantaisiin Strasbourgin toimitilat myyntiin? Parlamentin jäsenmäärä voitaisiin pudottaa puoleen ja komissaarien työt ulkoistaa amerikkalaisille luottoluokittajille.

Hyvää viestiä viemään pitäisi laittaa kaikkien katujen kulmiin rukousmyllyjä, joita ihmiset ohi kulkiessaan pyörittäisivät ja myllyt antaisivat viestiä: Kaikki on hyvin. Mihin sitä rahaa sitten enää tarvittaisiin?

Ja sitähän saa pankin seinästä. Mikseivät mene ja ota. Nämä loputtomiinkitisijät.

Miten ne eivät ymmärrä nämä Sampot ja Nordeat. Ei tämä nyt niin hirrrrrrrrrrrrrrrvvvvvvvvvvvvvvveän vaikeaa ole. Otetaan vaan kaikki mikä irrrrrrrrrrrrrrrrrti lähtee ja, ja, ja, ja… Ei se kallista ole. Sehän on vain rrrrrrrahhaaaaa. Hirrrrrrrrrrrrrrvvvvvvvvvvvvvveän paljon rrrrrrrrrrrrrrahaaaaaaaaaaaaaaa.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hei, me vaikutetaan!



Hallitus jätti sitten kotihoidontuen leikkaamatta. Oppositio teki asiasta välikysymyksen ja adressiin kerättiin liki 18 000 nimeä. Ei mennyt leikkaus läpi, vaikka perustelut saatettiin ihan aatteeksi asti; Joutuvat äidit mokoman tuen takia köyhyysloukkuun. Nyt seuraa sitten varmasti uusia toimenpiteitä, joilla heidät siltä päästetään. Uskoisitteko?

Köyhiltä ei jätetty leikkaamatta. Vähävaraisia muistettiin arvonlisäveronkorotuksella, joka puree sekä ruuan, palvelujen että lääkkeiden hintoihin. Entistä harvemmalla on varaa mennä parturiin tai kahvilaan ottamaan kuppi kuumaa.

Heikki Hurstin sanoin: - Tämä on typerää! Tuntuu, että hallitus on kuin pikkulapsi, joka ei osaa päättää mitä tekee!

- Eikö Suomessa ole sellaisia taloudenhoitajia, jotka pystyvät hoitamaan asioita pitkällä tähtäimellä? Jos veroa äkkiä kiristetään taas, vähäosaiset pistetään kyykkyyn. Se on tyhmää politiikkaa, sanoo Heikki Hursti, joka tuntee köyhyyden koko syvyyden ja pituuden. Maan hallitus ei.

Entistä useampi pienyrittäjä joutuu entistä ahtaamme. Hallituksen tarkoituksena lienee tulo- ja arvonlisäverojen korotuksella lopettaa yritystoiminta Suomesta kokonaan. No enemmän jää tietysti suurille ketjuille ja ABC kiittää.

Ja mikä on se pohjaton kaivo, johon meidän verovarojamme jatkuvasti lisää tarvitaan. Sen sanoo suoraan ja kaunistelematta Heikki Typpö:

”Leikkausriihi onkin pyramidihuijauksen maakohtainen operaatio. Ylisuuret lisäarvokasta pankkijärjestelmässä haluaa toimettomalle rahalle korkoa lisää, kun tuotannosta sitä ei tule. Ne ovat velkaannuttaneet valtiot hankkimaan sitä verotuloista.

Huijauksen sanoma on että planeettaamme vaivaakin yhtäkkiä köyhyys, vaikka työn tuottavuus on sadassa vuodessa ainakin satakertaistunut. Palkkoja on alennettava, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa täytyy leikata, koska köyhyys on tullut jäädäkseen. Tämä huijaus menee organisaatioita pitkin alas saakka, ja kukaan ei epäile, että kysymyksessä onkin huijaus, vedätys , narraus ja rosvous.

Yleisinhimillisellä etiikalla tarkastellen kapitalismi on rosvousjärjestelmä, ja inhimillinen elämä kituu siinä sivussa aikansa. Mutta ihmisten omanarvon tunto ei salli myöntää, että on tullutkin hujatuksi.”

Meille uskotellaan, että rahat menisivät meidän hyväksemme, mutta näin ei asian laita ole. Ennen vaaleja Jutta Urpilainen lupasi nimenomaan, että verotus kohdistetaan pääomaan, rikkaisiin ja harmaaseen talouteen. Hän lupasi, että työn ja kulutuksen verotusta ei kasvateta ja että tasaverotukseen ei mennä. Täältä voi jokainen katsoa nämä hurskaat lupaukset itse.

Solidaarisuusveron rajaksi hallitus uskalsi laittaa 100 000, koska näitten äänestäjien menetystä ei tarvitse pelätä. Niin paljon ansaitsevien ihmisten tuskin tarvitsee edes äänestää. Heillähän on jo kaikki muutenkin.

Ja vasemmisto hallituskiimassaan kulkee Suvi-Anne Siimeksen paskoittamaa tietä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kansantribuuni ja mökinmuija keskustelivat. Kumpi voitti?


Kansantribuuni ja Suuren neuvoston puheenjohtaja MK-N kiitteli Sixten Korkmania hyvistä kannanotoista Suomen saamia vakuuksia koskien.

Samoihin aikoihin kirjoitti Arvopaperilehti: "Suomi on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että meillä on valtiovarainministeri, joka on kehittänyt täysin uudenlaisen instrumentin – vakuudet, joista lainanantaja joutuu maksamaan.

On syytä huomioida, että moderni pankkijärjestelmä syntyi jo 1300-luvullaPohjois-Italiassa varhaisrenessanssin myötä. Kesti kuitenkin 700 vuotta, ennen kuin ns. “Urpilainen Method” kehitettiin. Satojen vuosien aikana luultiin, että nimenomaan lainanottaja joutuu antamaan takuita. Nyt suomalaisilla veronmaksajilla on asiaan täysin uusi perspektiivi – lainanantaja voikin joutua maksamaan takuista, kun Suomen politiikan kerma mullistaa finanssimaailmanlainalaisuuksia.

Aika näyttää, tuleeko Urpilaisen ideasta Black­Scholesinoptiohinnoittelumallin tapainen suuri finanssialan läpimurto. On myös epäselvää, noteeraako Ruotsin Kuninkaallinen Tiedeakatemia keksinnön sen ansaitsemalla tavalla. Naapurimme kun tapaavat joskus olla hieman kateellisia suomalaistensuurista saavutuksista. "

Useaan kertaan oli tätä ennen jo toisteltu rukousta: Ensisijaisesti pankkien pääomittamisesta huolehtivat pankit, sitten kukin valtio omistaan ja lopulta kaikki eurooppalainen raha yhdessä.

Samaa asiaa ihmetteli myös Mökinmuija ja meilasi Arvopaperilehden lausunnon ja oman kysymyksensä MK-N: ”Jos ensisijaisen vastuun kantavat teidän mielestänne pankkien omistajat, miksi te ette niiden sitten anna sitä vastuuta kantaa?”

MK-N: ”Minusta tuosta Arvopaperilehden kirjoituksesta käy rehellisesti ilmi sen luonne - ethän sinäkään lue vakavasti tuot nimenomaista kirjoitusta, jossa hauskuutellaan Nobel -idealla?
Odotan jonkun asiantuntijatahon esittävän parempaa mallia, siihenhän lähettämäsi hauska kirjoitus ei edes pyrkinyt.”

Mökinmuija: ” Moroo! Kiitos vastauksesta:) Huumori on totuuden korkein aste Kierkegaardin mukaan. Juuri tässä jutussa kerrottiin totuus Suomen vakuuksista.

Huvittaa myös, kun sinä eduskunnassa vetosit siihen, että kun Sixten Korkman on jotain mieltä, niin se on totuus. Jo on aikoihin eletty, että demari vetoaa kapitalistiin. Totta kai pääoman edustajat ovat tyytyväisiä, kun veronmaksajien rahoja syydetään pankeille.

Kuten varmaan tiedät: Voitot yksityistetään, mutta tappiot sosialisoidaan ja vielä työväenpuolueiden suostumuksella. Ei ihme että demarien kannatus laskee.”

MK-N: ”Vakuudet estävät tappioiden sosialisoimisen - juuri siitä niissä on kyse!”

Mökinmuija: ”Teidän osittaisvakuutenne on sijoitettu arvopapereihin, joiden tuleva tuotto on lähinnä uskon asia. Sen sijaan joudutte pulittamaan vuonna 2013 koko vakautusrahaston jäsenmaksun kerralla. Korko sijoituksesta on heikompi kuin muilla, jos sitä yleensä on tulossa. Olette sitoutuneet tuplaamaan väliaikaisen rahaston koon ja antaneet keskuspankille oikeuden ryhtyä roskapankiksi. Target-saldojen määrä Suomen pankin taseessa on tämän vuoden aikana kohonnut kahdestakymmenestä miljardista 43 miljardiin. Kun heinäkuiset päätökset on pantu toteen, ovat Suomen vastuut ns. vakautusjärjestelmässä vähintäänkin 57 miljardia. Ja näillä eväillä uskotte, että teidän vakuusvirityksissänne olisi turva veronmaksajille?”

MK-N: ”Hei, joitain detaljeja on liene mennyt viestissäsi sekaisin. Korkoalennus on ainoastaan ERVV Osalta ja siinäkin vakuuksien suuruiselta osalta ei meille makseta mahdollisia ERVV jakamia korkoja. EVM osalta korkoja saa maksetun osuuden suhteessa, eli meille kerralta maksetun osuuden mukaan heti alusta alkaen.”

Mökinmuija: ”Joo, kiitos vain, mutta tämäkö on teidän sosiaalidemokraattien suurin asia? Jokainen ymmärtää, ettei tuo vipuileva vakuus ole mistään kotoisin. Teidän pitäisi kyetä hahmottamaan euromaiden tilannetta kokonaisuudessaan, eikä takertua tuohon poliittiseen hätäkakkaan. Kysehän on kaikkineen siitä, miten Euroopassa suhdanne saadaan vetämään, Kreikan lainat leikatuksi ilman pysyvän maksuautomaatin käynnistämistä.

Ovatko aivan unohtuneet ne pitkään toistellut teesit ns. sijoittajavastuista? Ei toteudu vastuu millään tavalla, jos pysyvä vakausrahasto maksaa täysimääräisesti leikatut lainojen osuudet. Kyse on myös euroalueen ulkoisesta kilpailukyvystä, joka vaatii - ei suinkaan automaattista korkojen nostamista 2-3 prosenttiyksiköllä, kuten tulee tapahtumaan, vaan poliittisesti riippumatonta ja vakaata rahapolitiikkaa. Siltä ollaan sekä teidän poliitikkojen, että keskuspankin omilla toimilla viemässä pohja pois.”

MK-N: ”Vastailin -ystävällisesti - kysymyksiisi. En itse valinnut mielestäni tärkeimpiä SDPn asioita.
Kiitos vaan konsultoinnistasi. Hyvää syksyä!

Mökinmuija: ”Kiitos itsellesi! Juuri niin sinä valitsit. Suomalaisia kiinnostaa suomalaisten veromarkkojen kohtalo ei mitkään heppoiset trikit.”

perjantai 5. elokuuta 2011

Markkinavoima sairastaa hysteriaa

Markkinavoima on nyt joutunut hysterian valtaan. Sen reaktiotapa on erittäin kiihtynyt ja kiihtyy kiihtymistään. Siinä alkaa jo olla samoja piirteitä kuin joukkohysteriassa, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus.

Markkinavoiman kohtu ei suinkaan ole lähtenyt liikkeelle, mutta hänellä on selviä ruumiillisia oireita, joihin ei löydy selvää somaattista syytä.

Hän on suorastaan ekstaattinen, hallusinoiva ja tunteellisesti ylireagoiva.

Sigmund Freud on tutkinut hysteriaa, joka on hyvin laajalle levinnyt nykymaailmassa. Hänen mukaansa hysterialle on ominaista lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös ja taipumus dramaattisuuteen.

Markkinavoimalla on somaattisia häiriöitä: kipuja, vatsaoireita, vapinaa, punoitusta, puheen takeltelua ja virtsankarkailua ilman että hänestä on löydetty mitään ruumiillista häiriötä. Hän käyttää jatkuvasti kipulääkkeitä, rauhoittavia barbituraatteja ja sedatiiveja.

Markkinavoiman oireet muistuttavat kovasti neurologisia ja ruumiillisia häiriöitä, vaikka vajavuutta ei voidakaan selittää minkään kemiallisen aineen vaikutuksella.

Hänen oireittensa syynä pidetään stressiä ja psyykkistä ristiriitaa. Oireen taustalla on aikaisemmin koettu traumaattinen tapahtuma, jonka rakentava työstäminen saattaisi helpottaa ja vähentää alttiutta hysteriaan.

Markkinavoiman oireet ilmenevät ruumiillisten toimintojen tasolla psykogeenisinä häiriöinä, jotka ilmenevät tahdonalaisen hermoston alueella motorisissa ja sensorisissa toiminnoissa. Konversio-oireet ovat ruumiillisten toimintojen tasolla esiintyviä psykogeenisiä häiriöitä. Oireina saattaa myös ilmetä halvauksia, tuntohäiriöitä, kipua, päänsärkyä, huimausta ja dissosiaatio-oireita, jotka taas ovat psyykkisten toimintojen häiriöitä, joiden edellä on koettu järkyttävä tai ristiriitainen elämys, jota pyritään oireilla torjumaan ja unohtamaan.

Dissosiaatio-oireille on ominaista tajunnan äkillinen jyrkkä jakautuminen.

Tavallisin dissosiaatio-oire on hysteerinen amnesia eli muistinmenetys. Muita oireita voivat olla depersonalisaatio, déjà vu-ilmiö, hämärätila ja unissakävely.

Markkinavoima on nyt levoton ja pessimistinen, kokonaan alaspäin suuntautuva ja murheen murtama.

Tauti on diagnostisoitu, mikä nyt avuksi? Mahtaisiko tohtoriksi kelvata Olli Rehn tai Jutta Urpilainen. Kovin korkeasti koulutettua tohtoria tässä ei tarvita, koska tautiin auttaa vain raha: raha, raha ja raha. Kun Markkinavoima on saanut kaiken maailman rahan, sitä täytyy repiä lisää vaikka pankin seinästä, mutta mitä sitten. Sitäkin pitää kysyä systeemin rasvaajilta, jotka juoksevat tippakannu kädessä.