Vanhanajanjoulu

Sodan jälkeen meillä säästettiin joulupaperit seuraavan vuoden lahjoja varten ja paketit sidottiin punaisella villalangalla. Jokainen sai vain pari lahjaa, isä Klubi-askin. Se oli rikasta aikaa. Yhtenä jouluna tuli polkupyörä. Siitä pitäen Hermes on ollut lempijumalani: Kenkäni siniset ja siivelliset.

Me tehtiin joulukoristeet itse: kirjavia paperirinkuloita pitkät rimpsut, lumitähtiä ikkunoihin ja pumpulipilviä lumeksi kuusen oksille. Muutama lasinen pallo oli ja punainen käpy. Hohtava, mykkä lasilintu. Vanhoista lehdistä leikattiin tonttuja ja pukinkuvia, jotka liimattiin perunalla kauppapaperista tehtyyn vihkoon. Parhaat kuvat kopioitiin steariinilaatoille ja pantiin talteen
litteään kerrastolaatikkoon.

Kuusessa poltettiin bengaalitikkuja ja oikeita kynttilöitä. Niitä piti vahtia silmä kovana. – Ei saa jättää kynttilöitä yksin, sanoi äiti. Isä pani tulitikun sähkömittariin ja valot ploosasivat koko joulun yötä päivä pihalla ja kellarissa asti. Jouluaamuna äiti heräsi varhain laittamaan valkean viiteen kynttilään kamarin ikkunalle tervehdykseksi joulukirkkoon menijöille.

Viikko ennen joulua haettiin sementin ja mullantuoksuisesta perunakellarista omalla kasvimaalla kasvatetut juurekset, joista äiti paistoi monta päivää laatikoita ja hakkasi puukaukalossa petkelillä rosollia, jota syötiin loppiaiseen asti etikan ja lasimestarinsillin kanssa. Isä tahtoi lipeäkalaa, mutta siihen eivät muut koskeneet. Lihaa oli vain mausteeksi. Usein pieni kirpale kinkkua, josta sai kapean siivun joka aterialla. Suolasilakka oli tavallisin joulukala.

Äiti leipoi hymyellen kymmenen litran punaisen emaliämpärin täyteen piparkakkuja. Voita ei ollut lehtitaikinaksi asti, vaan joulutortut tehtiin perunataikinasta, johon perunan sekaan sekoitettiin vain ripaus voita ja jauhoja. Torttujen sisällä oli joko omenaa tai luumua. Tortut olivat puolikuunmuotoisia taskuja ja maistuivat taivaallisilta. Pullapojat nauroivat rusinahampailla.

Koulun joulujuhlassa leikittiin tip-tap-tipa-tap-tipe-tipe-tip-tap, esitettiin yksinlaulua ja lausuntaa. Joulukuvaelmakin kuului asiaan ja tietysti tiernapojat. Kuusi ulottui kattoon asti ja siinä paloi ainakin sata kynttilää. Juhlan lopuksi saatiin joulutodistukset ja paperipussit, missä yleensä oli tuoksu, omena, pipari ja pari Fazerinsekalaista, ei koskaan kiskiskarkkia.

Ennen aattoa tuli radiosta joululahjavalvojaiset, joita kuunneltiin radion hehkuvassa valossa. Ikkunaan oli ripustettu punainen, paperinen joulutähti. Virkattiin viimeisiä patalappuja ja kudottiin kintaita pukin konttiin. Lapset eivät silloinkaan niin välittäneet pehmeistä paketeista, mutta silti oltiin kiitollisia jokaisesta laamapaidasta.

Vielä nytkin minä poltan kynttilöitä messinkisessä enkelikellossa, missä enkelit kilisten kiertävät ikuista kehäänsä, sillä ilman sitä ei minulle joulua tule. Yhä edelleen minä yritän tavoittaa sen harhan, että enkelit yhtäkkiä vaihtavat suuntaa.

Joulun alla minä kiersin pitkin syrjäkyliä myymässä joulukortteja ja ottamassa vastaan joululehtitilauksia. Joulun alla piti tehdä uusi kierros, kun toimitin tilatut lehdet asiakkaille. Mikään tehokas myyntitykki minä en ollut, vaikka yleensä kaupat säälin ja myötätunnon ryydittäminä syntyivätkin. Varovasti minä koputin oveen, jota vähän raotin ja kysyin: - Ei täti joulukortteja ostaisi?

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!