Inhimillisyys on hupeneva luonnonvara

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Täältä lähtee Tonava



Runoilija Mirkka Rekola puhuu Aamulehden haastattelussa 13.7. humanismin alasajosta.

Jutussa esitetään hänen teesinsä: ”Kirjoitin jo kauan sitten aforismin, joka on totta vielä tänään: Tuli globaali ihminen. Hän täyttää itsellään sen tilan jota yrittää tehdä. Minulle humanismi on aina tarkoittanut inhimillisyyttä ja sivistystä. Mutta nyt humanismia ajetaan alas läpi koko yhteiskunnan, sillä sitä pidetään hyödyttömänä koska se ei tuota. Kyllä se tuottaa, ja paljon arvokkaampaa kuin raha.”

Väitteiden vakuudeksi kannattaa lukea puheenvuoron kommentit. Joillekin humanismi tuntuu olevan myrkkyä. Toiset kulkevat laput silmillä eivätkä asiaa näe.

Humanismin ja inhimillisyyden alasajosta voidaan puhua täydellä syyllä aikana, jolloin sodat yhä hyväksytään konfliktien ratkaisemisen välineiksi, luontoa ja ympäristöä tuhotaan kiihtyvällä vauhdilla, ihmiskauppa kukoistaa ja ihmisten heitteillejättö on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ihmisen kulttuurinen kerros tuntuu tänään todella ohuelta, kun ainoa arvo maailmassa on raha.

Onnellisten maa

Pidettiin taloyhtiön pihatalkoot niin kuin joka kevät.

Kerhohuoneen kalusteet oli talven aikana laitettu sen tuusan nuuskaksi.

Pyöräkellarin polkupyöristä oli vedetty tarakat solmuun, kumit puhkottu ja satulat puukotettu täyteen reikiä.

Nieminen valitti, ettei ollut päässyt hammaslääkäriin, vaikka oli ollut jonossa jo kolme vuotta.

Lahtisen tytär oli tappanut itsensä, kun lapset oli otettu huostaan. Runströmmi oli tehnyt konkurssin ja vetänyt itsensä hirteen.

Pönnin kelvoton poika oli varastanut Reiskan auton yhdessä jonkun mustalaisen kanssa.

Anna yritti vipata jokaiselta rahaa, vaikka on edellisetkin maksamatta.

Makkarat hiillostuivat grillissä.

Valkovuokot kukkivat.

Kaikenlaisten tutkimusten mukaan tässä maassa elää maailman onnellisin kansa. Ihan niin kuin DDR:ssäkin.

Helvetti ovat Toiset

Helvetti ovat Toiset, sanoo Jean-Paul Sartre (Suljetut ovet).

”Siirtolaiset ovat muukalaisia, jotka eivät oikein viihdy yksinään, Juksu sanoi. Siksi he kerääntyvät yhteen kuin muurahaiset ja riitelevät keskenään.” (Muumipapan urotyöt).

”Täälläolo on itsessään olemuksellisesti kanssaolemista.” (Martin Heidegger: Oleminen ja aika)

Nämä ajatukset löytyvät Jukka Laajarinteen kirjasta Muumit ja olemisen arvoitus luvun ”Toisinaan hankalat perheet” alusta.

Ihminen sosiaalistuu ihmiseksi yhteydessä toisiin ihmisiin. Susien kasvattamista lapsista tulee susia, vaikka he olisivat syntyjään hemuleita.

Ihmisen yhdessäolo on aina huolehtimista. Se on toisiin ihmisiin reagoimista ja toisista välittämistä. Aivan kuten ihmisistä voi huolehtia ja heidän puolestaan voi huolehtia, voi myös esineistä tai niiden puolesta voi huolehtia.

Joskus huolehtimista voi olla myös silleen jättäminen. Silti yksinäisyyteenkään ei voi vetäytyä ilman Toista.

Yhdessäolon moninaiset muodot voivatkin löytyä siitä, että ihminen oppii kuuntelemaan muita ja että hän oppii kuuntelemaan itseään.

Kun maailmassa globalisaation myötä erilaiset ihmiset entistä useammin joutuvat kohtaamaan tuntemattomia, olisi kohtuullista, että jokainen pitäisi itsensä avoimena myös yksinäisyydessä.

”Ideologiset aitaukset ovat vaarallisia, kuten myös eräs kummitustalo-teatterin alkuperäisistä asukkaista voi kertoa. Teatterirotta Emma on joskus ollut naimissa näyttämömestari Vilijannen kanssa, mutta nyt tätä ei näy missään.

- Missä Emman mies nyt on? Muumipeikon äiti kysyi.

- Hän on kuollut, Emma vastasi arvokkaasti. Hän sai rautaesiripun päähänsä ja molemmat menivät nuuskaksi.”

(Jukka Laajarinne, Muumit ja olemisen arvoitus, Atena Kustannus Oy 2011)

Vanhanajanjoulu

Sodan jälkeen meillä säästettiin joulupaperit seuraavan vuoden lahjoja varten ja paketit sidottiin punaisella villalangalla. Jokainen sai vain pari lahjaa, isä Klubi-askin. Se oli rikasta aikaa. Yhtenä jouluna tuli polkupyörä. Siitä pitäen Hermes on ollut lempijumalani: Kenkäni siniset ja siivelliset.

Me tehtiin joulukoristeet itse: kirjavia paperirinkuloita pitkät rimpsut, lumitähtiä ikkunoihin ja pumpulipilviä lumeksi kuusen oksille. Muutama lasinen pallo oli ja punainen käpy. Hohtava, mykkä lasilintu. Vanhoista lehdistä leikattiin tonttuja ja pukinkuvia, jotka liimattiin perunalla kauppapaperista tehtyyn vihkoon. Parhaat kuvat kopioitiin steariinilaatoille ja pantiin talteen
litteään kerrastolaatikkoon.

Kuusessa poltettiin bengaalitikkuja ja oikeita kynttilöitä. Niitä piti vahtia silmä kovana. – Ei saa jättää kynttilöitä yksin, sanoi äiti. Isä pani tulitikun sähkömittariin ja valot ploosasivat koko joulun yötä päivä pihalla ja kellarissa asti. Jouluaamuna äiti heräsi varhain laittamaan valkean viiteen kynttilään kamarin ikkunalle tervehdykseksi joulukirkkoon menijöille.

Viikko ennen joulua haettiin sementin ja mullantuoksuisesta perunakellarista omalla kasvimaalla kasvatetut juurekset, joista äiti paistoi monta päivää laatikoita ja hakkasi puukaukalossa petkelillä rosollia, jota syötiin loppiaiseen asti etikan ja lasimestarinsillin kanssa. Isä tahtoi lipeäkalaa, mutta siihen eivät muut koskeneet. Lihaa oli vain mausteeksi. Usein pieni kirpale kinkkua, josta sai kapean siivun joka aterialla. Suolasilakka oli tavallisin joulukala.

Äiti leipoi hymyellen kymmenen litran punaisen emaliämpärin täyteen piparkakkuja. Voita ei ollut lehtitaikinaksi asti, vaan joulutortut tehtiin perunataikinasta, johon perunan sekaan sekoitettiin vain ripaus voita ja jauhoja. Torttujen sisällä oli joko omenaa tai luumua. Tortut olivat puolikuunmuotoisia taskuja ja maistuivat taivaallisilta. Pullapojat nauroivat rusinahampailla.

Koulun joulujuhlassa leikittiin tip-tap-tipa-tap-tipe-tipe-tip-tap, esitettiin yksinlaulua ja lausuntaa. Joulukuvaelmakin kuului asiaan ja tietysti tiernapojat. Kuusi ulottui kattoon asti ja siinä paloi ainakin sata kynttilää. Juhlan lopuksi saatiin joulutodistukset ja paperipussit, missä yleensä oli tuoksu, omena, pipari ja pari Fazerinsekalaista, ei koskaan kiskiskarkkia.

Ennen aattoa tuli radiosta joululahjavalvojaiset, joita kuunneltiin radion hehkuvassa valossa. Ikkunaan oli ripustettu punainen, paperinen joulutähti. Virkattiin viimeisiä patalappuja ja kudottiin kintaita pukin konttiin. Lapset eivät silloinkaan niin välittäneet pehmeistä paketeista, mutta silti oltiin kiitollisia jokaisesta laamapaidasta.

Vielä nytkin minä poltan kynttilöitä messinkisessä enkelikellossa, missä enkelit kilisten kiertävät ikuista kehäänsä, sillä ilman sitä ei minulle joulua tule. Yhä edelleen minä yritän tavoittaa sen harhan, että enkelit yhtäkkiä vaihtavat suuntaa.

Joulun alla minä kiersin pitkin syrjäkyliä myymässä joulukortteja ja ottamassa vastaan joululehtitilauksia. Joulun alla piti tehdä uusi kierros, kun toimitin tilatut lehdet asiakkaille. Mikään tehokas myyntitykki minä en ollut, vaikka yleensä kaupat säälin ja myötätunnon ryydittäminä syntyivätkin. Varovasti minä koputin oveen, jota vähän raotin ja kysyin: - Ei täti joulukortteja ostaisi?

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

Piparkakku ennakoi meihin kohdistuvaa tietotarvetta

 

 

 

Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos abortti aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

Keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että abortti noudattaa epäilemättä ideatasolla runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.

Lienee sanomattakin selvää, että abortti johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Eräitä yksityiskohtia lukuun ottamatta elämä on pyhä auttaa käyttäjää ymmärtämään vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.

Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että elämä on pyhä on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.

Todellisuudessa lainsäädäntö kuvailee hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.

On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että lainsäädäntö aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Tämä juttu on tuotettu Puppulausegeneraattorilla.

Älä nussuta mun nahkalompsaa

Kokoomuksen nuorisojaoston johtaman Ylen uutiset kertoivat eilen, että Kiinassa on alettu siistiä tv:tä länsimaisesta viihdesaastasta. Poistettavien listalle ovat joutuneet niin paikallinen Idols kuin erilaiset paritusohjelmatkin. Perusteluina kiinalaiset ovat käyttäneet sitä, että oman kulttuurin asema heikkenee.

Suomessa tästä ei huolta kanneta. Omaa kulttuuria, kun tuskin enää edes on. Formaatti toisensa jälkeen laitetaan suomalaiseen kääreeseen ja sisustamista, parinhakua ja häitä riittää aamusta ehtooseen. Laatuelokuvia ja –sarjoja ei juurikaan enää näytetä ja nekin ovat uusintoja menneiltä ajoilta.

Lähes jokaisessa ajankohtaisohjelmassa heitetään kuperkeikkaa, hosutaan ja huidotaan tanssahdellaan, kimitetään ja nauretaan omille typerille vitseille. Keskusteluohjelmat ovat sellaista päälle puhumista, että ne voi ihan hyvin jättää katsomatta, koska niistä ei kuitenkaan saa mitään selvää.

Väkivaltaa ja roiskimista tulee tämänkin edestä. Kun kaikki lasketaan yhteen, massamurhia tehdään joka ilta joka kanavalla.

Uutena piirteenä erilaisissa sarjoissa on alkanut esiintyä entistä roisimpaa ulostuloa ja kiimaista vaahtoamista.

Esimerkkinä vaikka Big Brother: Miten pitkälle itsensä nöyryyttämisessä ihminen voi mennä?

Kanavilla surffaillessani on vastaan tullut myös sarja, Taran monta elämää, jonka repliikeistä tämän jutun otsikko on poimittu.

Sarjan esittelyssä kerrotaan: "Tara Gregson (Toni Collette) on tyypillinen lähiövaimo, pientä poikkeusta lukuun ottamatta: hän kärsii dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä eli sivupersoonista. Päivästä riippuen Tara on ”Alice”, 1950-luvulle jumahtanut kotiäiti. Välillä hän muuntautuu ”Buckiksi” eli asehulluksi Vietnamin veteraaniksi. Meno äityy hulvattomaksi, kun Taran nahoissa elää ”T”, flirttaileva ja riehakas teinityttö."

Enempää ei tarvitse tietää. Kotikatu kalpenee elämäntapaohjeita jakavaksi väestöliiton ja marttayhdistyksen lähetyssaarnaajaksi, joka rivien välistä neuvoo, miten pitää ajatella ja miten toimia.

Sitä vain vielä nytkin ihmettelen, millä ilveellä ihminen voidaan pakottaa maksamaan tällaisesta roskasta? Tässäkö syy siihen, että maailma on, mitä on?