Voi ahdistus!

Kuva: Albrecht Dürer

Posteljoonia ahdistaa, kun kohta missään ei saa rauhassa sauhutella. Hengityskin on kuulemma niin täyteen lajitovereille vaarallisia kaasuja, ettei lähellekään muita saisi mennä ennen kuin 15 minuutin varoaika röökistä on kulunut.

Sunnuntai-ahdistustaan ihmiset purkavat ajelemalla päämäärättömästi hulluna pitkin maanteitä.

Iltapäiväahdistusta puretaan kiertämällä kaupoissa ja ostamalla kaikkea turhaa ja turmiollista, joka sekin ahdistaa.

Maanantait ne vasta ahdistavia onkin. Joka maanantai on mentävä peilin eteen ja toivottava, ettei ketään näkyisi, että voisi uskoa menneensä jo töihin ja voisi palata pehkuihin.

Juha Siltala on kirjoittanut kirjankin Suomalainen ahdistus. Siinä hän sanoo: ”Vaikka niin uskonnollisen kuin kansallisenkin herätyksen normistot ovat jääneet historiaan, seisoo instituutioiden antamista kiinteistä elämisenmalleista vapaa (post)moderni ihminen normatiivisessa miinakentässä ja on räjähdyksen pelossa hievahtamatta. Psyykkinen autonomia ja kulttuurinen liikkumatila eivät suinkaan ole kehittyneet tasatahtia modernin elämismaailman kanssa, vaan täydellinen hylkääminen uhkaa mitä odottamattomimmista syistä. Ne Toiset käyttelevät nyt samaa tuomiovaltaa kuin heränneiden Jumala, jonka tuomitsevat silmät olivat kuin tulenlieskat. Ne Toiset eivät kuitenkaan tarjoa selvittämättömien syntiensä vuoksi vapisevalle mitään sovitustietä niin kuin heränneiden Jumala sentään teki leppymättömästä maineestaan huolimatta.”

(Lähde: Juha Siltala, Suomalainen ahdistus, Otava 1992)

Helvetti ovat Toiset

Helvetti ovat Toiset, sanoo Jean-Paul Sartre (Suljetut ovet).

”Siirtolaiset ovat muukalaisia, jotka eivät oikein viihdy yksinään, Juksu sanoi. Siksi he kerääntyvät yhteen kuin muurahaiset ja riitelevät keskenään.” (Muumipapan urotyöt).

”Täälläolo on itsessään olemuksellisesti kanssaolemista.” (Martin Heidegger: Oleminen ja aika)

Nämä ajatukset löytyvät Jukka Laajarinteen kirjasta Muumit ja olemisen arvoitus luvun ”Toisinaan hankalat perheet” alusta.

Ihminen sosiaalistuu ihmiseksi yhteydessä toisiin ihmisiin. Susien kasvattamista lapsista tulee susia, vaikka he olisivat syntyjään hemuleita.

Ihmisen yhdessäolo on aina huolehtimista. Se on toisiin ihmisiin reagoimista ja toisista välittämistä. Aivan kuten ihmisistä voi huolehtia ja heidän puolestaan voi huolehtia, voi myös esineistä tai niiden puolesta voi huolehtia.

Joskus huolehtimista voi olla myös silleen jättäminen. Silti yksinäisyyteenkään ei voi vetäytyä ilman Toista.

Yhdessäolon moninaiset muodot voivatkin löytyä siitä, että ihminen oppii kuuntelemaan muita ja että hän oppii kuuntelemaan itseään.

Kun maailmassa globalisaation myötä erilaiset ihmiset entistä useammin joutuvat kohtaamaan tuntemattomia, olisi kohtuullista, että jokainen pitäisi itsensä avoimena myös yksinäisyydessä.

”Ideologiset aitaukset ovat vaarallisia, kuten myös eräs kummitustalo-teatterin alkuperäisistä asukkaista voi kertoa. Teatterirotta Emma on joskus ollut naimissa näyttämömestari Vilijannen kanssa, mutta nyt tätä ei näy missään.

- Missä Emman mies nyt on? Muumipeikon äiti kysyi.

- Hän on kuollut, Emma vastasi arvokkaasti. Hän sai rautaesiripun päähänsä ja molemmat menivät nuuskaksi.”

(Jukka Laajarinne, Muumit ja olemisen arvoitus, Atena Kustannus Oy 2011)