Kukaan ei voi tappaa vain vähän

Ainakin minulle elämä on pyhä ja minä myös tarkoitan sitä. Minä kunnioitan elämää sen kaikissa muodoissa.

En hyväksy sotia konfliktien ratkaisemisen välineenä. En hyväksy ihmisten heitteille jättämistä, koska sekin johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Se tuottaa nälkää, tuskaa ja kärsimystä.

En ymmärrä, miten joku, joka sanoo elämän olevan pyhä, voi itse turvautua väkivaltaan edes ajatuksissaan. Kukaan ei voi tappaa vain vähän.

On suorastaan kaksinaamaista tekopyhyyttä sanoa abortin yhteydessä, että elämä on pyhä, kun toisaalla hyväksyy sodissa tappamisen. Myös vihollisten elämä on pyhä. Ainakin pitäisi olla.

Ihminen joka kunnioittaa elämää ei syö lihaa eikä mitään muutakaan, jolla on silmät.

Kaikenlainen puuttuminen ihmisten henkilökohtaisiin asioihin ei mielestäni ole kuitenkaan tarpeellista. Jokainen tehköön oman ratkaisunsa itse. Jokainenhan niistä joutuu myös vastuun kantamaan. Huono omatunto ei ole mukava petikaveri.

Yhtenä esimerkkinä totalitarismista pidän puuttumista toisten ihmisten kielenkäyttöön. Kielen kanonisoimisella pidetään ihminen kontrollissa. Kirosanojen kieltämisellä on samanlaiset vaikutukset kuin toisen ihmisen tukan leikkaamisella. Kummassakin mennään toisen ihmisen reviirille.

Samaa asiaa pohtii Katri Vala otsikolla ”Siveellisyysviikon johdosta” nimimerkillä Pecka Tulenkantajan numerossa 44 vuonna 1933:

”Se eetillisyys, jota kristityt maat muka seuraavat, on Natsarealaisen opissa. – Tätä etiikkaa opetetaan kuitenkin aivan hämmästyttävän ristiriitaisesti. Niinpä opetetaan meille viidettä käskyä: älä tapa, johon Kristuksen mukaan sisältyy jo: älä vihaa siten, että murha on rikos, yksityisestä murhasta seuraa ankara rangaistus. Mutta samaan aikaan harjoittelevat tuhannet ja miljoonat nuoret miehet taiteen kaikkien sääntöjen mukaista ihmisen tappamista ja tätä pidetään korkeana kansalaisvelvollisuutena, siitä kieltäytyjä joutuu pilkan ja halveksunnan kohteeksi ja joutuu rangaistuksi, sodan aikana kuolemalla. Tämä saa aikaan salaisen repivän ristiriidan ja hämmingin omantunnon kanssa. Kuinka kansoja voitaisiin kasvattaa pois yksityisistä murhista niin kauan kuin niiden taito sotien joukkomurhassa on niin kunnioitettu! – Tällainen kaksinaismoraali, niin kauneihin sanoihin kuin se verhoutuukin, on syvästi moraaliton.

Toinen suuri moraalittomuus on – yksityisomaisuus. Tiedättehän, että maailmassa on verrattain vähän niitä, jotka omistavat tämän maapallon. Kuitenkin, onhan mieletöntä ajatella, että multa, metsät, kosket, ihmisaivojen suuret keksinnöt ja käsien työn tulokset olisivat tarkoitetut vain pienen osan hyödyksi. Omaisuus on varkautta, sanoi Proudhon, ja Shaw lisää: se on ainoa täydellinen totuus, mikä siitä asiasta on sanottu. – Tiedämme esim., että tehtaanjohtajalla on 250 000 markan vuositulot, suurituloisempiakin on, mutta hänen 100:lla työmiehellään on keskimäärin 12.000 mk:n vuositulot. Tekeekö tuo johtaja siis 20 kertaa enemmän työtä kuin hänen työmiehensä? Mahdotonta. Hänen työnsä on kyllä vaativampaa, mutta eikö hänelle riitä työnilo, tyydytys siitä, että hänet on katsottu johtamiseen päteväksi, miksi hänelle tuo suhteeton rahakorvaus, joka on ”varastettu” kaikilta noilta sadalta mieheltä, eikä ainoastaan heiltä, vaan niiltä, jotka hänen saaliinhimonsa tähden jäävät ulkopuolelle työttöminä. Vielä rikollisempi on työtätekemätön koroilla ja osingoilla eläjä.”

”Eivät köyhät anasta, eivätkä julista sotia. Enkä ymmärrä sellaisen papin omaatuntoa, joka kahden, vaimonsa kanssa asuu yhdeksän huoneen pappilassa, kun hänen seurakuntalaisissaan on 9:n hengen perheitä yhdessä ainoassa huoneessa. Luulenpa, että ”kristitty” maailma tarjoaisi Kristukselle erinäisiä yllätyksiä. Hänen ”palvelijallansa” ei ole moitteen sanaa rikkaalle riistäjälle, mutta puhuu kyllä kovia sanoja köyhien kerrosten synneistä ja rikollisuudesta.

Kun koko yhteiskuntajärjestys perustuu tällaisiin suuriin siveettömyyksiin, mitä sitten auttaa korjata pieniä paheita. Mutta kamelit niellään, hyttyset kuurnitaan.”