Potkupallosta päähän

Kun olin lapsi, leluja oli niukasti. Yksi pallo ja senkin oli lupa kestää monta vuotta. Sukset oli, mutta luistimet olivat jo kitinän takana. Vuorotellen kolme likkaa käytti yksiä ja samoja. Fillarit saatiin joululahjaksi ja se oli kirkuva ihme.

Mutta paljon liikuttiin: juostiin pitkin metsiä, kiipeiltiin puissa, uitiin ja hiihdettiin. Lukeminen oli melkein synti: Aina nenä kirjassa kiinni. Ylös, ulos ja lenkille. Tekisit jotain. Mansikkamaata perkaamaan.

Nykyajan välineurheilu ja harrastusten kalleus vievät liikkumishalut niiltä joilla ei rahaa ole. Kaveri valitaan sen mukaan minkä merkkiset varusteet sillä sattuu olemaan.

Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki asetti työryhmän tutkimaan lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikuntaharrastuksiin. On tutkittu monesti ennenkin.

Nelosen uutisilta meni vain pari viikkoa ottaa selville, että määrärahat järjestetylle urheilulle ovat kasvaneet lajista riippuen jopa 125 prosenttia. Silti kustannukset ovat täysin karanneet. Vähävaraisten perheiden lasten on turha haaveilla edes salibandysta, jonka kustannus vuodessa on 1000 euroa.

Tänä aamuna uutisissa kerrottiin, että ministeri Arhinmäki aikoo boikotoida Ukrainan potkupallokisoja, jos Julia Timoshenkon asema vankilassa ei muutu. Kuka muistaa, miksi Timoshenko on vankilassa?

Näinä ankeina aikoina luulisi ministerillä olevan muutakin tekemistä kuin juosta potkupallon perässä ympäri maailmaa. Rahaa siis on, mutta mihin sitä käytetään, on toinen juttu.

Maanpuolustustahtoa!

 

Kirjailija Paavo Rintala kirjoittaa romaanissaan Kekkosen aika vuonna 1970 tärkeistä kommunikaatiovälineistä, jotka ovat puhelin, tori, kadut, kaikki taksiautot ja lasit joissa on juotavaa sekä baarit ja rappukäytävät.


”Minun kommunikaatiovälineitäni eivät ole: - radio, ei telkkari, ei päivälehdet, ei julkilausumat, ei eduskunnat; tämä pönäkkä yhteiskunta vartioi niitä kaikkia poliiseilla ja järjestyksellä eikä se päästä meitä käyttämään niistä. Meidän on saatava puhua muihin koneisiin kuin näihin, joita vartioidaan. Meidän on saatava kokea tästä ympäristöstä erkaneminen toisenlaisen tekniikan välityksellä.”

Ja hän jatkaa: ”Tällä vuosikymmenellä metsästyskivääreiden käyttö kommunikaatiovälineinä on lisääntynyt, samoin Molotovin coctailit. Jos on varaa niin kuin Amerikalla, voi käyttää kalliitakin välineitä.”

”Meidän skandinaavien ja muiden eurooppalaisten on tyydyttävä toistaiseksi elämään vielä kidnappauksen asteella. Sehän on vanha suomalainen keksintö. Ei suinkaan el-fatahilaiset tai Etelä-Amerikan ylioppilaat ole sitä meille opettaneet, päinvastoin: muilutus. Suomi on muilutuksen alkuperäinen kotimaa.

Itse teko on helppo suorittaa.”

Tästä kaikesta voisi sanoa, että Paavo Rintala oli kauaskatseinen mies. Hän näki tarkkaan, mitä tapahtuu ja mitä oli tulossa. Nyt ollaankin sitten jo näin pitkällä.

Ylen presidentinvaalikeskustelussa Timo Soini mainitsi tavoittelemisen arvoisen asiana maanpuolustustahdon säilyttämisen ja synnyttämisen. Eikä hän tarkoittanut maanpuolustushengellä suinkaan rauhanomaista isänmaan rakentamista. Sitä on nyt ilmassa. Maailmassa haisee sota.

Tätäkö varten me tarvitsemme tiedotusvälineitä. Paavo Rintala sanoo myös: ”Jääkiekkoa! Se alkaa olla jalkapallon ohella lähes ainoa keino, jolla yhteiskunnan todelliset johtajat voivat pitää massat turruksissa ja saada heidät tyytymään elämäänsä päivästä toiseen, vuokrakasarmeihin, omakotitaloihin ja työehtosopimuksiin. Sodan puhjetessa on toista. Silloin ei tarvita jääkiekkoa eikä jalkapalloa. Ja massat saavat todellisen kiihokkeen. Mutta näin
väliaikoina: jääkiekkoa ja potkupalloa! Televisio on tässä auttanut parhaansa mukaan.”

Vallanpitäjillä on siis monenlaisia keinoja pitää yllä maanpuolustustahtoa. Sekopäisistä katsomoista saadaan valmiiksi kiihtynyt joukko tositoimiin. Mitä muuta on se kiihkomielinen lippujen ja leijonien kanssa riehuminen kuin hengennostattamista. Tätähän Timo Soini tarkoitti: Pitää olla valmis!

”Me räiskytimme itsemme sellaiseen uhoon, että meni Petsamo ja Karjala. Tuli yhdeksänkymmentätuhatta kaatunutta, tuli invalidit ja kylmät tilat, joissa sota tuntuu vielä nytkin”, sanoo Rintala.

Ja koska tämä asia, jos mikä, liittyy tulossa oleviin presidentinvaaleihin, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä maa tarvitsee rauhantahtoisen presidentin, jolla on laaja kokemus ulkopolitiikasta. Siksi Paavo Väyrynen: 4.