”Kännykkävideot Muammar Gaddafin viimeisistä hetkistä antavat lohduttoman kuvan Libyan uuden hallinnon joukoista. Pian Gaddafin surman jälkeen Libyan tv:ssä näytetyllä videolla vertavuotavaa maan entistä johtajaa retuutettiin lava-auton edessä vihaisten miesten karjuessa, että ”Jumala on suuri!”
Verkkolehti Global Postin viime viikolla julkistama video kuvattiin heti Gaddafin kiinnioton jälkeen. Videolla Gaddafia tönitään ja revitään, ja hänet pakotetaan polvilleen ja nostetaan taas ylös. Heti videon alussa väliaikaishallinnon joukkojen mies iskee Gaddafia veitsellä peräaukkoon. Miehet ympärillä ammuskelevat rynnäkkökivääreillä ilmaan ja huutelevat: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!”
Näin kirjoittaa Peik Johansson Kansan Uutisten Viikkolehdessä 4.11.2011. Samasta jutusta selviää, että vain harva lännen johtajista on uskaltanut selväsanaisesti arvostella Gaddafin surmaamista.
”Naton pommituksilla oli ratkaiseva merkitys paitsi Gaddafin kiinniotossa myös koko Libyan vallan vaihdossa. Naton sotakoneet tekivät seitsemän kuukauden aikana lähes kymmenen tuhatta ilmaiskua Libyaan.
Lokakuun puoliväliin mennessä Libyan sodassa oli kuollut ainakin 7000 siviiliä, joista ainakin 2000 sai surmansa Naton pommituksissa. Lisäksi taisteluissa on kaatunut ainakin 3000 Gaddafin hallituksen sotilasta ja kannattajaa sekä arviolta 9000 kapinallista. Kaikkiaan Libyan sodassa kuoli arviolta 20 000 ihmistä.”
Aineelliset tuhot olivat valtavat. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen iloitsi sodan onnistuneen erinomaisesti, koska Nato ei menettänyt ainuttakaan miestä. Miehittämättömät ohjukset kun hoitivat tuhon. Lähelle tappajien ei enää tarvitse uskaltautua.
Aineelliset tuhot olivat valtavat. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen iloitsi sodan onnistuneen erinomaisesti, koska Nato ei menettänyt ainuttakaan miestä. Miehittämättömät ohjukset kun hoitivat tuhon. Lähelle tappajien ei enää tarvitse uskaltautua.
Kari Arvola kysyy Aamulehdessä: ”Kuka toimittaja uskaltaa sanoa ääneen, että EU on hyväksynyt ulkopolitiikkansa elementiksi militaristiset käytännöt ja on valmis ajamaan taloudellisia etujaan sotilaallisesti NATO:n tuella? Tästähän Libyan tapauksessa on kysymys. Minkä EU:n jäsenvaltion etua tai turvallisuutta EU Libyan valloittamisessa tuki? Lähinnä Italian, joka turvaa energiantarpeestaan 80 prosenttia Libyasta ostamillaan hiilivedyillä. Mutta osansa Libyasta ottavat myös Ranska ja Englanti, muiden tullessa perässä apajalle. Tämäkö on tulevaisuuden toimintamalli arvoyhteisössä, joksi EU itseään luonnehtii.”
”LÄNSIMAISESSA VALTAMEDIASSA Muammar Gaddafi on esitetty julmana, kansaansa häikäilemättä alistaneena diktaattorina, joka olisi syyllistynyt kansanmurhaan ilman länsimaiden väliintuloa. Antaako tämä totuudenmukaisen kuvan Libyan tilanteesta ja sodan perusteista? Tämän pohtiminen on entistäkin tärkeämpää Libyan uuteen hallintoon liitettyjen ihmisoikeusodotusten romahdettua.”
Näin kirjoittaa Vesa Raiskila Verkkomediassa aiheesta Libyan lyhyt historia länsiglobalismin varjossa.
Minä vain kysyn: Tätäkö me haluamme? Kuka on seuraavana vuorossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti