maanantai 27. elokuuta 2012

Intiaanit ovat apinoita ja puoli-ihmisiä

Näin väittivät aikoinaan Goethe ja Hegel. Vähänpä tiesivät.



Vuonna 1994 tohtori Ruth Sady aloitti kaivaukset Supen laaksossa Limasta pohjoiseen ja löysi 5000 vuotta vanhan asutuksen, joka kertoo korkeasta kulttuurista. Kulttuuri on siis vanhempi kuin esimerkiksi Kiinan, Intian, Mesopotamian ja Egyptin.



Paikassa, jota nykyisin kutsutaan Caraliksi, on ollut noin 3000 asukasta. Yhteiskunta on ollut hyvin järjestäytynyt ja todennäköisesti naisvaltainen. Alueen kaivauksissa ole löytynyt lainkaan aseita, mikä todistaa kulttuurin rauhanomaisuudesta. Valta on perustunut hierarkialle ja uskonnolle. Ihmiset ovat todennäköisesti palvoneet auringonjumalaa.



Caralin kukoistus perustui sademetsien, rannikon ja vuoriston asukkaiden yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen.



Caralista on löydetty kuusi pyramidia, joista suurin on 160 metriä pitkä ja 18 metriä korkea.



Paljon myöhemmin eläneet inkat ovat ottaneet oppinsa Caralista. Inkat puhuivat myös samaa kieltä, ketšua, joka oli inkavaltakunnankin virallinen kieli.



Loppu onkin sitten historiaa, kun espanjalaiset Kolumbuksen johdolla tuhosivat inkojen kulttuurin ja ryöstivät heidän aarteensa. Pelkästään kultaa sulatettiin ja kuljetettiin Eurooppaan 180 000 tonnia.



Nykyisen Perun intiaanit kärsivät yhä tänä päivänä siirtomaavallan heille aiheuttamasta köyhyydestä.











Olin järjestämässä vuonna 1988 Karkkilassa Peru-tapahtumaa, jossa vieraana oli kaksi perulaista keraamikkoa. Ylemmän uvan maljakko on tehty erikoisella tekniikalla siten, että tekijän toisessa kädessä on pyöreä kivi, jolle hän asettaa saven ja muotoilee ruukun hakkaamalla savea puulastalla. Lintu ja pienempi maljakko on tehty muovailemalla. Esineet poltettiin purkutiilestä tehdyssä ulkouunissa, mutta hyvin ovat sekä pinta että värit säilyneet.



Ohjelma Perusta lähetettiin 3-satilta maanantaina 27.8.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti