Hän on monta vuotta uusinut lääkkeensä joko apteekissa tai terveyskeskuksen neuvonnassa. Tänä kesänä häntä odotti yllätys heinäkuussa. Apteekkari ilmoitti, ettei lääkäri uusi lääkettä, koska ei tiedä, miksi potilas lääkettä käyttää. Potilas vei reseptin terveyskeskuksen neuvontaan ja odotti kolme päivää. Meni hakemaan reseptiä, mutta hänelle ilmoitettiin, ettei toinenkaan lääkäri ole uusinut reseptiä, koska ei tiedä, miksi potilas lääkettä käyttää.
Potilas pyytää hoitajalta omia potilastietojaan. Hoitaja lupaa printata tiedot, mutta ne ovat vain ruotsiksi. Potilas haluaa tiedot suomeksi. Ei onnistu.
Potilas ryhtyy puhelimitse ottamaan selvää, miksei tietoja ei ole hänen omalla kielellään. Keskus siirtelee puhelua paikasta toiseen, mutta kukaan ei vastaa. Potilas tiedustelee keskukselta eikö johtajilla ole työaikoja. Ei ole. Mutta palkka ilmeisesti juoksee? Todennäköisesti, vastaa keskus ja jatkaa puhelujen siirtämistä. Lopulta vastaa perusturvajohtaja, joka antaa puhelinnumeron, josta ei hänen mukaansa voi enää voi siirtää kenellekään muulle.
Tässä numerossa on päällä puhelinvastaaja, joka puhuu vain ruotsiksi. Potilas jättää soittopyynnön. Soittoa ei kuulu.
Uuteen päivään potilas herää jatkamaan harjoituksia. Puhelut tulevat kovin kalliiksi minimieläkkeellä elävälle potilaalle. Kohta ei ole suurten puhelinlaskujen lisäksi varaa ostaa enää edes niitä lääkkeitä, jos tämä simputus pitkään jatkuu.
Potilas jatkaa asian selvittämistä yhä vielä tänäkin päivänä, jos ei ole kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti