Kirjassaan Putoaminen Albert Camus mainitsee muutoksen, joka ihmisissä on tapahtunut: Ennen sanottiin, minä ole tätä mieltä. Nyt kaikki julistavat totuutta.
On suuri ero siinä, mitä ihminen tuntee, mitä ja miten hän tunteistaan puhuu. Puhumattakaan siitä, ryhtyykö hän sanoista tekoihin. Ihminen ei ole, tai ainakaan minä en ole Pavlovin koira, joka kellon kilahduksesta rupeaa kuolaamaan.
Ihmisen tunteiden kirjo on laaja. Tunteita on paljon enemmän kuin sanoja kuvaamaan niitä. Ehkä tunteet pitäisikin vain tuntea ja olla puhumatta niistä. Mutta eikö jokaisella ihmisellä silloin olekaan oikeutta omiin tunteisiinsa. Juuri toisten tunteita, ajatuksia ja sananvapautta autoritaariset totalitaristit haluavat rajoittaa.
Samat henkilöt, jotka haukkuvat suvaitsevaisia ihmisiä ”kukkahattutädeiksi”, hyppäsivät takajaloilleen puolustamaan ihmisoikeuksia, kun minä kuvittelin mielessäni laittavani Norjan hullun piinakoppiin, missä hänen silmilleen voisi syljeskellä. Eikö tämä ole hirmuteon suoraa puolustelua kukkahattutätimäiseen tapaan?
Tuttavani oli puolestaan sitä mieltä, että jokaisen itseään kunnioittavalla ihmisillä pitäisi olla oikeus kieltäytyä vartioimasta ja vaikkapa laittamasta ruokaa Norjan hullulle. Onko tuttavallani oikeus tällaiseen mielipiteeseen.
Tähän loppuun haluan vielä esittää ihmetykseni sen johdosta, miksei Norjan tappaja kärsi rangaistustaan samoin kuin muut vaaralliset vangit. Miksi hänelle pitää antaa erityiskohtelu tietokoneineen ja kolmen sellin sviitti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti