Kunta olemme me

Kuva: Kaija Olin-Arvola, Bichlin kirkko

Kunnallisvaalit ovat tulossa. Sen huomaa ainakin siitä, että valtakunnanjulkimoiden kuvat alkavat ilmaantua lööppeihin: On syöpää ja sairautta, avioeroa ja masennusta, liukastumista ja kompastumista.

Puoluediktatuuri panee parastaan, jotta valtakunnan kellokkaat säilyttäisivät asemansa. Pitäähän vallan ulottua ylhäältä alas asti.
Kansalaisten mielipiteet eivät paljon paina; puhutaan sitten kuntaliitoksista tai valtionosuuksien höyläämisestä.

Liian usein ajatellaan, että kunta on se virkamiesjoukko, joka istuu lämpöisissä toimistoissa, joissa valot palavat.

Nobelisti Harry Martinson, joka joutui lapsena huutolaiseksi, kertoo kirjassaan Nokkoset kukkivat, miten pieni Martin kuntaan tutustui: Isän kuoltua äiti lähti Amerikkaan ja kunta otti pojan, jolle ei heti valjennut, mikä se tämä kunta oikein on.

Vasta kirkossa Martin tajusi: ”Mitään näin ihmeellistä ei hän ollut milloinkaan kokenut. Vai niin, tätä oli Kirkko. Hänestä tuntui, että seitsemän samanaikaista aistimusta oli tukehduttamaisillaan tai pakahduttamaisillaan tai raastamaisillaan hänet siekaleiksi. Urkujen kohtaaminen oli muodostumaisillaan myrskyiseksi seikkailuksi, sillä äkkiarvaamatta oli kauhea ajatus iskeytynyt hänen päähänsä. Ja sen ajatuksen saatua kunnollisesti sijansa hän kiljaisi. Hänen kimakka, värisevä pelonitkunsa kuului ylimääräisenä riitasointuna urkujen pauhussa. Hän oli saanut päähänsä, että hän istui Kunnan sisällä. Että tämä oli todellinen Kunta. –

– Tämä on Kunta! parkui Martin. – Auta minua! Auta!”

(Harry Martinson, Nokkoset kukkivat, Uusikirjakerho Helsinki 1974, suom. V. Hämeen-Anttila)

Köyhiä ollaan - persekin kahdesta kappaleesta

Suomen Pankki on antanut varoituksen: kansa on ylivelkaantunut. Ketä pankki varottaa? Jos velallisia, niin kovasti on myöhäistä. Ollaan veloissa valtiota myöden.

Kun 90-luvun lamasta oli jotenkuten toivuttu, niin ukaaseja oli vaikka minkälaisia: lainaa ei saa antaa ilman reaalivakuuksia, takaajiksi ei kelvannut kuka tahansa, puskurirahastoja piti perustettaman valtion turvaksi.

Ja tässä taas ollaan uusia rahastoja perustamassa ja parkumassa, kun mahtilainoja on saanut pelkästään kiinteistövälittäjän suosituksella vuosikaudet; ja kaikenlaiset kulutusluotot ja pikavipit päälle.

Vain koronkiskureilla ei ole mitään hätää. Kun rahoituskriisi pamauttaa ihmiset päin seinää, luotottajat rikastuvat. Velkaannuttamalla kaikki valtioita myöden koronkiskurit rikastuvat.

Kun korot kiskaistaan pilviin, tapahtuu valtava omaisuuden uusjako periaatteella mulle ja mun kaverille. Pankin johtokunnassa istuva isäntä saa pilkkahinnalla omakseen kauan havittelemansa naapurin velkaisen talon.

Syklisesti toistuva lama on kapitalismin laki. Tämän lain mukaan laman aikana rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät köyhtyvät. Kun lama on ohi, moni joutuu katkerasti huomaamaan, että se hartaasti odotettu perintökin meni sivu suun.

Keskiluokan asema säilyy jotenkuten, mutta entistä suurempi joukko menettää etuoikeuksiaan. Harry Martinsonin mukaan keskiluokkaa on neljänlaista: 1) sivistys ja piano, 2) sivistys, mutta ei pianoa, 3) ei sivistystä, mutta piano, 4) ei sivistystä eikä pianoa.

Lue myös tämä Ilkka Luoman blogi Suomen Pankki varottaa vakavasti.

(Lähde: Harry Martinson, Nokkoset kukkivat, 1935, Suom. V. Hämeen-Anttila, Karisto 1974)

Helvetin maailma

Ennen tiesi kevään tulevaksi siitä, että alettiin julkisuudessa keskustella koiranpaskoista. Nykyisin ykkössijan ovat saaneet kerjäläiset. Tällä kertaa keskustelun avasi perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen, joka olisi valmis turvautumaan jopa muilutukseen kerjäläisten häätämiseksi.

Niille jotka eivät tiedä mitä muiluttaminen tarkoittaa, lainaus wikistä: ”Muilutus tarkoittaa yhdistettyä sieppausta ja pahoinpitelyä. Nykysuomen sanakirjan mukaa sillä tarkoitetaan henkilön väkivaltaista kuljettamista toiselle paikkakunnalle tai valtakunnan rajan taakse. Sana yhdistetään Suomessa kommunisminvastaisen Lapuan liikkeeseen, joka käytti muilutuksia kommunisteja ja vasemmistoa vastaan suunnattuna painostus- ja pelottelukeinona kesällä 1930. Muilutuksiin liittyi usein kyyditys eli siepatun henkilön kuljettaminen ja jättäminen toiselle paikkakunnalle, tyypillisesti Suomen itärajalle. Joskus muilutettavat pakotettiin vannomaan luopuvansa politiikasta tai olemaan palaamatta takaisin.

Käsite muilutus sai nimensä ahkeran kyydittäjän, lapualaisen körttitalonpojan Jussi Muilun mukaan. Jussi ja Jaakko eli Muilun veljekset olivat aikansa ahkerimpia ja tunnetuimpia kyydittäjiä.”

Ennen sotia vielä Suomessakin oli kulkumiehiä, jotka kerjäsivät elantonsa ja kävivät satunnaisissa töissä. Minun mummuni antoi kulkumiesten aina majoittua navetan ylisillä ja talvisaikaan tuvan sivustavedettävässä sängyssä. Silloin oli myös tapana laittaa kulkumiehiä varten kuistin pöydälle leipää tai puurokuppi.

Ruotsissa irtolaislain nojalla kulkureita vainottiin ja heidän kiinnisaamisekseen järjestettiin ratsioita. Kolme kertaa kiinnijäänyt kulkuri pantiin Vuoreen, mikä tarkoitti pakkotyötä kivilouhoksella.

Olen juuri lukenut Harry Martinsonin erinomaisen kirjan Kulkijan pilvilinnat, joka kertoo tästä ajasta ja kulttuurista.

Kirjassa Harry Martinson, kulkurina vuosia elänyt itsekin, sanoo: ”Kun maailmasta on tullut organisoitu kaaos täynnä toisiaan vastaan työskenteleviä koneita, muuttuu laiskuus ja haluttomuus vertauksen vuoksi merkittäväksi asiaksi. Siitä tulee rikka veljen silmässä. Sellainen maailma on helvetti. Se ei ansaitse muuta kuin että siitä paetaan, että sitä ei totella, että yksilö pidättäytyy käyttämästä voimia sen hyväksi.

Poistakaa sota, työttömyys ja vapauttakaa työ siitä kiusaamiskultista, jota harjoitetaan työn nimessä. Ja ellette sitä voi, ette voi mitään. Silloin voitte rauhassa puhua roskaa, pyörittää tekniikan jättiläisnassakkaa, nokkelaa piikkitynnyriä, ja tehdä hienostuneita analyysejä sen nokkeluudesta, ja sitten ei muuta mitään kuin että voitte elää niin kauan kuin se on mahdollista.

Niin on aina tehty. Mitään uutta tämä ei ole. Aina on eletty niin kauan kuin siihen on ollut mahdollisuutta.”



(Lähde: Harry Martinson, Kulkijan pilvilinnat, 1948, Suom. Annamari Sarajas, WSOY 1964)

Alijäämäterroristit fiilaavat ja höyläävät

”Jollemme muuta pieniä samoin kuin suuriakin asioista, meidän

täytyy aina elää surun vallassa, sillä silloin käy niin kuin aina
on käynyt: silloin tulevat vääryyksien hyytävät viimat,
välinpitämättömyyden houkutukset, sotien rajumyrskyt.”
 - Harry Martinson, 1930 -

 

Posteljoonini ei lakkaa ihmettelemästä, miten voi olla, että jälleen ollaan tässä tilanteessa, jonka ei koskaan pitänyt enää tulla. - Meille luvattiin, hän sanoo, kun päästään EU:hun, niin hinnat laskevat, töitä piisaa, talous pysyy vakaana ja rahan arvo säilyy.  Ja tässä nyt ollaan perkele!

Tähän on tultu: Kettunaamat ovat tulleet jälleen julkisuuteen heiluttamaan juustohöylää ja teloituskirvestä. On niin tuskallista, niin tuskallista, he parkuvat suureen ääneen ihan kuin Claes Andersson lukiessaan 90-luvulla radiossa päiväkirjaansa, josta ilmeni, että oli niin hirrrrveän kamalaa tehdä niitä leikkauksia. Ei se satu, sanoo lääkäri ja oikeassa on, ei se häneen satukaan – lääkäriin itseensä eikä niihin, jotka teloituskirveen varressa heiluvat.

Silloin leikkaukset aloitettiin viemällä toimeentulotukiperheiltä lapsilisät laskemalla ne tukea vähentäväksi tuloksi. Tätäkään vääryyttä ei ole korvattu eikä mitään aiemmista, kun jo uusia juonia punotaan. Ja vasemmisto on mukana. Samoin demarit ja vihreät, mitä ei nyt enää tarvitse niin paljon ihmetellä.

Varsinaiset ryövärit, muut edunsaajat ja hyötyjät, myös ne, joilla on poliittisina optioina oma lehmä ojassa huutava: Pakko, pakko, pakko ja kaiku vastaa: pakko, pakkoko, ko, ko, kokoomus.  Ja taloudellisen ja poliittisen vallan hallussa oleva media yrittää kaikin keinoin peittää, että tässä ollaan viemässä viimeinenkin sosiaaliturva ja kansan omaisuus yksityiselle pääomalle. Siis rikkaille. Siis niille kymmenelle prosentille maailman väestä, joka omistaa 90 prosenttia kaikesta.

Ja sitten vain lisää veroja kansan niskaan, vanha hyväksi koettu keino sekin:

Juhani Puikkari kommentoi erittäin osuvasti (Kiitos!) Uudessa Suomessa edellistä blogiani:  Rikkaita ei voi verottaa:

”Pääasiaan eli rikkaiden verotukseen palaten, eikös rikkaiden luokka aikoinaan syntynyt veroja kuninkaalle enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti keräävistä aikansa "sankareista". Eihän silloin kerääjää voinut sakottaa siitä, että keräsi niin hyvin kuin keräsikin. Sitä paitsi kerääjällähän oli kuninkaan antama suostumus ottaa "prosentit päältä" keräämistään verorahoista. Tänä päivänä me emme ole antaneet prosenttejamme muille kuin kenties kirkolle ja ammattiyhdistysliikkeellemme.

Tämän päivän ongelmamme onkin siinä, että vaikka yleisen verotusoikeuden ei saisi antaa ryöstäytyä kaiken maailman kuppareille, niin miten voisimme estääkään sen, erityisesti kun ihmiset sohvaperunaisuuttaan äänestävät niin paljon kokoomusta!??

Näitä tämän päivän "laittomia verottajia" on kuin kansanlaulussa "niin paljon kun metsässä on synkkiä puita, niin paljon on sortajia":
- energia- ja sähköyhtiöt, erityisesti atomivoimaa tuottavat
- tietoliikenteen harjoittajat, teleoperaattorit
- pankkiirit ja finanssilaitokset
- vakuutusyhtiöt
- suurten liikekeskusten (ihan ite kansakoulupohjalta tehtyjen "iteaparkkien") omistajat ja tietysti suuret byrokratisoituneet keskusliikkeet alamaisjakelijoineen
- sellunkeittäjät ja monet muutkin metsäyhtiöt
- sementin ja muiden rakentamisen bulkkitavaroiden tukkurit
- maatalousyrittäjiä riistävät "omat" keskusorganisaatiot
- aluerakentajat ja heidän jatkeenaan toimivat suurrakentajat
- autokatsastamot, hammaslääkäriyritykset, kaupalliset terveyskeskukset ja monet muut niskan päälle yrittävät yrittäjäryhmät
- VR:n liiketalousjohto jonka sisäisen merkonomimentaliteetin pohjalta rautateillemme on jo aikaansaatu lukemattomia hankaluuksia (italialaispendeliinot, lumenputsaushäiriöt, suojaamattomat virtalähteet, lipunmyyntijärjestelmän kangertelu, hinnoittelulla kekkulointi, tiedotuksen heikkous jne.), joiden tarkoitus on pohjimmiltaan ajaa pitkän päälle rautatiet alas niin kuin USA:ssa tapahtuikin (muistakaamme erään USAn ent. presidentin lausunto että junanhan voi ryöstää kuka sivistymätön p.o. suivaantunut merkonomi mutta koko rautateiden ryöstämiseen tarvitaan ylempää akateemista oppineisuutta).”

Vanhalla Venäjällä talonpoikien maat ryöstettiin säätämällä kaikenlaisia lakeja, joiden perusteella voitiin maan alkuperäinen omistaja lähettää hilut kintuissa Siperiaan ja panna sen maat parempaan talteen. Lakeja oli kaikenlaisia aina kortinpeluun kieltävästä puiden kaatoon ja kaskeamiseen. Tästä kertoo Leo Tolstoi romaanissaan Ylösnousemus.  Ja kun kaikkein kekseliäimmät vangit lähtivät pakosalle, he houkuttelivat mukaan pari kaveria eväiksi, jotka he  tundralla nälän yllättäessä söivät.

”Sillä ihminen itse on ensimmäinen ja viimeinen ja pysyy ensimmäisenä ja viimeisenä.” Vai pysyykö? Se riippuu kokonaan meistä.

(Lähde: Harry Matinson, Hyvästi meri, 1933, Suom. Lauri Hirvensalo, Tammi 1974)