tiistai 8. toukokuuta 2012

Köyhiä ollaan - persekin kahdesta kappaleesta


Suomen Pankki on antanut varoituksen: kansa on ylivelkaantunut. Ketä pankki varottaa? Jos velallisia, niin kovasti on myöhäistä. Ollaan veloissa valtiota myöden.

Kun 90-luvun lamasta oli jotenkuten toivuttu, niin ukaaseja oli vaikka minkälaisia: lainaa ei saa antaa ilman reaalivakuuksia, takaajiksi ei kelvannut kuka tahansa, puskurirahastoja piti perustettaman valtion turvaksi.

Ja tässä taas ollaan uusia rahastoja perustamassa ja parkumassa, kun mahtilainoja on saanut pelkästään kiinteistövälittäjän suosituksella vuosikaudet; ja kaikenlaiset kulutusluotot ja pikavipit päälle.

Vain koronkiskureilla ei ole mitään hätää. Kun rahoituskriisi pamauttaa ihmiset päin seinää, luotottajat rikastuvat. Velkaannuttamalla kaikki valtioita myöden koronkiskurit rikastuvat.

Kun korot kiskaistaan pilviin, tapahtuu valtava omaisuuden uusjako periaatteella mulle ja mun kaverille. Pankin johtokunnassa istuva isäntä saa pilkkahinnalla omakseen kauan havittelemansa naapurin velkaisen talon.

Syklisesti toistuva lama on kapitalismin laki. Tämän lain mukaan laman aikana rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät köyhtyvät. Kun lama on ohi, moni joutuu katkerasti huomaamaan, että se hartaasti odotettu perintökin meni sivu suun.

Keskiluokan asema säilyy jotenkuten, mutta entistä suurempi joukko menettää etuoikeuksiaan. Harry Martinsonin mukaan keskiluokkaa on neljänlaista: 1) sivistys ja piano, 2) sivistys, mutta ei pianoa, 3) ei sivistystä, mutta piano, 4) ei sivistystä eikä pianoa.

Lue myös tämä Ilkka Luoman blogi Suomen Pankki varottaa vakavasti.


(Lähde: Harry Martinson, Nokkoset kukkivat, 1935, Suom. V. Hämeen-Anttila, Karisto 1974)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti