lauantai 12. toukokuuta 2012

Rahat lapsille ja nuorille



Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan hallitus syöttää nuorisojärjestöille rahaa ilmoitettujen paperijäsenten mukaan. Järjestöt itse ovat paperitiikereitä. Ei tässä mitään uutta ole.

Perussuomalaiset ovat vaatineet, että nämä rahat pitäisi muuttaa puoluetuen kaltaiseksi automaatiksi. Eivätkö he tiedä, että varat on jaettu aina ennenkin eduskunnan poliittisten voimasuhteiden mukaan.

Nyt pääministeri Jyrki Katainen on luvannut tutkia asian ja on myös taipumassa puoluetuen kaltaiseen maksatukseen.

Voi Jumalan pyssyt ja puupaukut! Koululaisilta on viety välipalat. Koulunkäyntiavustajista on pulaa. Iltapäiväkerhotoimintaan eivät läheskään kaikki pienet koululaiset pääse.

Nuorisotyö ja vallankin etsivä nuorisotyö kärsii rahapulasta.

Miksi pitää syytää rahaa poliittisille nuorisojärjestöille, joilla ei ole edes toimintaa vaikka kylläkin toimitsijoita. Niitä rahoja nuoriso ei näe edes vilaukselta: Kuollutta, mikä kuollutta.

Sama koskee erilaisia potilasjärjestöjä. Kenttätoimintaa ei niilläkään ole, mutta johtokunnat ja työpaikat ovat vahvasti poliittisten pukareiden määräysvallassa.

Kansalaisjärjestöt palvelevat ennen muuta poliitikkojen perillisten, kavereiden ja poliittisten kehäraakkien suojatyöpaikkoina.



Kuvat: Kaija Olin-Arvola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti