maanantai 14. toukokuuta 2012

Amerikkaa hallitsevat avaruusoliot

 
Jim, tuo miehisten miesten ikioma tv-kanava, jossa poliisit seikkailevat ja vasarat paukkuvat, lähetti yhtenä iltana ohjelman, jossa kerrottiin, että Amerikkaa ja siten myös koko maailmaa hallitsevat avaruusoliot.

Tämä tuli todistetuksi sillä, että sekä George Washington, Thomas Jefferson että Abraham Lincoln olivat kaikki maanmittareita. He suunnittelivat Washingtonin maailman pääkaupungiksi muinaisen Rooman mallin mukaisesti capitolium-kukkulalle.

Kaupungin geometrisen pohjapiirustuksen tarkastelussa näkyy salaperäisiä merkkejä ja pentagrammeja, jotka todistavat yhteyksistä maapallon ulkopuolisiin, korkeampiin mahteihin. Näiden kädestä ja johdatuksella Yhdysvallat on saanut maailman herruutensa.

Eikä vain maailman vaan myös maanalaisen maailman herruuden; yksi Washingtonin merkittävistä nähtävyyksistä on obeliski, jonka kuvajainen läheisen altaan vedestä viittaa yhtä aikaa sekä taivaaseen että helvettiin. Mahtavaa.

Amerikan sekä Washingtonin perustaneet miehet olivat kaikki vapaamuurariveljiä keskenään. No ilmankos. Näitä samojahan on myös Anders Behring Breivik.



Vain avaruusolioilta voi saada käskynsä valta, joka tuottaa tällaista jälkeä.
Köyhdytetyn uraanin aikaan saamia vaurioita vastasyntyneillä. Kuolleita lapsia. Tuhottuja kaupunkeja.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti