Kuva: Kaija Olin-Arvola
Kun muualla Euroopassa suljetaan tehtaita, kansa lähtee kadulle ja poliitikot ryhtyvät hommiin. Suomessa painutaan pilkille ja jatketaan lomia niin kuin ei mitään. Korkeintaan korkeimmat päättäjät keskeyttävät lomansa, jotta saadaan laillistettua miljardien siirtäminen pois Suomesta.
Kun tehdas Suomessa suljetaan, poliitikot tulevat paikalle irtopisteitä keräämään kuin raatokärpäset. Tekoihin asti puheet eivät yllä. Liturgia kyllä osataan: kartoitetaan alueen yritysten tarpeita ja mahdollisuuksia lisähenkilökunnan palkkaamiseksi ja etsitään yrityskohtaisia ratkaisuja rekrytoinnin edistämiseksi ja pyritään löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joilla on työllistämispotentiaalia ja kohdistamaan investointeja alueen yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi tavoitteena korvaavien työpaikkojen ja uusien yritysten luominen sekä jatkajien löytäminen sukupolvenvaihdoksen edessä oleviin yrityksiin, kuten paikallisaviisi toistelee.
Hankoniemellä Koverharin terästehdas ajettiin konkurssiin. Työttömiä tuli useita satoja ja kuntiin miljoonien veromenetykset. Nyt odotetaan uutta ostajaa, joka mahdollisesti vie tuotannon ja ainutlaatuiset patentit mukanaan Kiinaan.
Työntekijöille tarjotaan samaa huttua kuin ennenkin: henkilökunnan informointia muutosturvasta, työnhakemisesta, avoimista työpaikoista (joita ei ole), yrittämisestä ja koulutuksesta. Toimeentuloa nämä toimenpiteet eivät turvaa.
Eikö tällaisissa tapauksissa pitäisi ottaa tuotanto yhteiskunnan omistukseen? Onhan kysymyksessä perustuotanto, jolle kysyntää maailmassa riittää.
Miksi näin ei menetellä? Siksi, että kapitalistinen ideologia määrää teot. Suunta on päinvastainen: yksityistetään kaikki voittojen maksimoimisen ja pelin välineiksi. Ihmisten ja ympäristön ei ole mitään väliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti