Apua! Apua! Nyt on kriisi! Rahat on loppu!
Rahat eivät riitä enää vuokraan, leipään ja lääkkeisiin. On hirveä hätä. Antakaa rahaa! Kiireesti!
Ai ei vai! Ai teidän rahat on loppu!
Kun ihminen heitetään maailmaan, häneltä ei kukaan kysy, haluaako hän tänne tulla. Hän joutuu tahtomattaan ottamaan kovan riskin. Hän on maailmassa lopulta ihan yksin.
Juuri siksi kukaan ei voi elää ilman toista ihmistä. ”Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään.”
Parhaillaan eletään raakuuden ja barbarian aikaa. Ihmisen henki on halpaa. Ihminen jätetään heitteille. On lupa surutta ryöstää ja tappaa.
Rikkaat kulkevat kaiken aikaa käsi ojossa kerjäämässä miljardeja. Heidän avunhuutoonsa vastataan.
Puhutaan paljon yrittäjän vastuusta. Mutta mitä vastuuta se on, että kaikkein rikkaimpien joutessa hätään, poliitikot täyttävät heidän taskunsa rahalla, joka on varastettu köyhiltä.
Työntekijät kantavat nykyajan suuryrityksissä todellisen vastuun. Heillä ei ole vararahastoja missään veroparatiiseissa. Pienet ja keskisuuret yrittäjät ovat toinen asia.
Ne jotka eniten puhuvat vastuusta eivät sitä todellisuudessa kanna. Päättäjille on turvattu korkeat eläkkeet ja muut kultaiset kädenpuristukset.
Todellisen vastuun kantavat osattomat.
Köyhät vastaavat hengellään.
”Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti