sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Virkkusen vero- ja velkakatto kunnille ja avoin kysymys Maarit Feld-Rannalle



Aamun uutiset kertoivat ministeri Henna Virkkusen ajatuksesta säätää kunnille vero ja velkakatto. Näillä hän kiihdyttäisi kuntia pakkoliitoksiin.

Just. Kyllä menivät kahvit väärään kurkkuun ja yskiessä rääpätkin lensivät pitkin seiniä.

Demarien Maarit Feld-Ranta ajoi kiihkeästi kuntien yhdistymistä. Hän esiintyi tv:ssä ja lupasi ihmisille parempia palveluja, kun saadaan kunnille ”leveämmät hartiat”. Meille syntyi Raaseporin kunta, johon liittyivät Pohja, Karjaa ja Tammisaari. Aiemmin olivat jo hävinneet Tenhola, Bromarv ja Snappertuna.

Eikö tässä jo luulisi olevan hartioita tarpeeksi palveluiden säilyttämiseen? Mitä vielä. Eivät ole palvelut parantuneet yhtään. Pohjan kunnantalo laitettiin heti kiinni. Terveyskeskuksessa ei ole lääkäreitä ja jos ajoittain onkin, niin hän ei puhu välttämättä kumpaakaan kotimaista.

Hammaslääkäriin saa odottaa vuoden. Poliitikkoja kutittelemalla ajan olisi saanut heti, mutta kun tapoihin ei kuulu kulkea takaovista. Lain mukaan kuntalainen saisi mennä yksityiselle, jos aika ei järjesty takuuajassa ja laittaa laskun kuntaan. Tätäkin kysyin, mutta ainakaan Pohjassa ei näin saa tehdä, koska heillä on särkypäivystys. Hienoa. Hammaslääkäriaika tuli vihdoin, kun kiukkuisena kysyin, tuleeko teille koko ajan niin paljon väkeä takaovesta, että jono ei liiku lainkaan. Ainakin ajanvarauslapun mukaan Pohjan hammaslääkäripalveluista vastaa Carema Oy.

Kouluja uhkaa jatkuva lakkauttaminen. Vaikka vielä on menossa kuntien työntekijöiden rauhoitusaika, joka kestää viisi vuotta, palvelut ovat kautta linjan heikentyneet. Esimerkiksi vanhusten yövartiointipalvelua ei enää Pohjassa ole.

Ja vaikka jo nyt ollaan hukassa kaikkien mittareiden ja hoitotakuulakien mukaisesta palvelujen järjestämisessä, niin lisää hankaluuksia on tulossa.

Turkulaisen laamannin mukaan kunnat eivät voi palveluja järjestäessään vedota rahan puutteeseen, koska heillä on verotusoikeus. Nyt ilmeisesti myös tästä varainhankinnasta ollaan luopumassa ja Henna Virkkunen keksinyt uudet peukaloruuvit kaikkien palvelujen yksityistämiseen ja kuntien koon kasvattamiseen EU:n asettamien vaatimusten mukaisiksi.

Kopioin tähän vielä kirjeeni kansanedustaja Maarit Feld-Rannalle ja uudistan kysymykseni avoimesti:

”Muistan kuinka sinä tv:ssä esittelit, miten hartiat levenevät, kun saadaan uusi, isompi kunta. Näin ei ole käynyt. Pohjan terveyspalvelut on ajettu niin alas, että hammaslääkäriäkin saa odottaa vuoden. Tosin poliitikkojen avulla olisin saanut vastaanottoajan välittömästi, mutta en halua käyttää mitään takaovia hoitoon päästäkseni. Ihan niin kuin tutkimuksestakin tiedetään, ihmiset ovat tyytymättömiä Pohjan palveluihin. Että se niistä leveämmistä hartioista. Ja tässä vain pari esimerkkiä.

Kuntauudistusvaatimukset tulevat EU:sta. Sieltä niitä on ajettu jo kolmekymmentä vuotta. Kuntien itsemääräämisoikeudesta ei ole kohta jälkeäkään. Ihmettelen kovasti teidän kovakorvaisuuttanne. Tuskin lienee mahdollista, että te ette tiedä, vaikka tietämättömyys on sekin Jumalan lahja, jos sitä osaa oikein käyttää.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti