sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Huumeita, prostituutiota ja väärennettyjä kuitteja



Siinä tiivistettynä kolmeen sanaan Oskar-palkittu dokumentti Sisäpiirin homma, joka kertoo pyramidihuijauksesta, joka romahdutti koko maailman talouden.
Dokumentin mukaan USA:n nykyinen hallinto ei ole entistä kummempi. Nyt vain hetki odotetaan ennen kuin isot pojat jatkavat peliä ja tilintekoa.

Euroopassa vivuttaminen on täydessä käynnissä.

Dokumentissa George Soros esitti varsin selkeäsanaisesti, että tämän kaiken on tehnyt mahdolliseksi täydellinen luopuminen pääomien ohjailusta.

Samaan aikaan, kun pelurit täyttävät omat ja isäntiensä taskut rahalla, asuntonsa menettäneet ihmiset muuttavat telttakyliin. Lapsiperheet asuvat kaduilla. Köyhät kärsivät talouden romahtamisista aina eniten, sanoi Dominique Strauss-Kahn.

Köyhät menettävät kaiken omaisuutensa lisäksi myös työpaikkansa. He kantavat suurimman vastuun. Suurin riski on heidän.

Pyramidihuijauksella ja johdannaiskaupoilla rikastuneet sen sijaan kartuttavat koko ajan vain omaisuuttaan. Heille ei mikään riitä: Kun on saatu yksi loistohuvila, pitää saada toinen, ja sen jälkeen vielä yksi ja vielä yksi… Lentokoneita ja autoja ja veneitä niin paljon, ettei laskuissa pysy.

Vauhdissa pysyäkseen Wall Streetin nopanheittäjät ja muut tärkeät vaikuttajat tarvitsevat spiidiä, prostituutiota ja väärennettyjä kuitteja. Kaikki perustuu huijaukseen, joilla tyhjennetään talletuspankit, vakuutuslaitokset ja lopulta myös kaikkien yhteiskuntien valtiontaloudet, kansalliset pankit ja myös keskuspankit.

Dokumentissa haastateltiin monia asiantuntijoita, jotka olivat sitä, mieltä että nyt maailma vetää vain henkeä. USA:ssa sama peli on jo aloitettu uudelleen. Eurooppa kataisineen vivuttaa vielä ensimmäistä kierrosta.

Samaan aikaan kun akateeminen taloustiede keskittyy todellisuudesta vieraantuneen bullshitin kehittelyyn ja esittämiseen, samaiset professorit rikastuvat itse ja konsultoivat kaltaisiaan ahneita.

Merkillepantavaa dokumentissa oli, että hyvin suuri joukko huijareita oli kokonaan kieltäytynyt haastatteluista. Osalta petti pokka kesken kaiken.
Markkinavoimilla on siis kasvot ja ne ovat hyvin rumat ja vastenmieliset kasvot. Maailmassa on noin puolitoistamiljoonaa meklaria, jotka tietokoneiden avustuksella keikuttavat maailman taloutta ja rikastuttavat isäntiään. He jopa lyövät vetoja omia sijoitustuotteitaan vastaan. He lyövät vetoa kaikesta: viljasadoista, säätiloista ja vaikka kahvin hinnan kehityksestä.

Ohjelman lopussa kehotettiin ihmisiä ryhtymään vastarintaan rahanvaltaa vastaan.

Ohjelma esitettiin tv2:lla 23.10 klo 22.05. En ainakaan vielä löytänyt ohjelmaa Ylen Areenasta. Toivottavasti se tulee sinne. Uusinta parhaaseen katseluaikaan ei olisi sekään pahitteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti