Posteljoonin lisäksi moni muu itkee tämän päivän tapainturmelusta. Blogien kestoaiheena toistuvat ihmisten kummalliset tavat ja tottumukset. Yksi valittaa yhdestä. Toinen toisesta.
Myös
Machiavelli esitti asiasta oman käsityksensä: ”Jokainen näkee sen, mikä näyt olevan, mutta harvat tietävät mikä todella olet, eivätkä nämä harvat uskalla vastustaa noiden monien mielipiteitä.”
Renessanssi on aikakausi, joka yhdistetään rikkauteen, runsauteen ja kauneuteen.
Aikakausi oli myös suuren vapautumisen aikaa. Nuori nainen tiesi saavansa ilotytön kohtalon jos joutui nunnaluostariin. Alastomia miehiä kaduilla ei paheksuttu ja naisille oli luvallista pukeutua avonaisen ikkunan edessä ja samalla esitellä sulojaan ohikulkijoille.
Myös kirkollisissa piireissä papit, kardinaalit ja jopa itse paavi ottivat erivapauksia vallankin karnevaaliaikaan, mutta myös muulloin. Erityisesti muistetaan
Leo X: ”Ei saata ajatella minään, joka on kauempana kaikesta todellisesta ja terveestä elämänilosta kuin se vaikutus, minkä saapi lukiessaan, kuinka Leo X huvikseen tarjoilutti kardinaaleilleen ja vierailleen ruokkia, jotka päältä näyttivät herkullisilta ja houkuttelevilta, mutta joiden vieraat syödessään huomasivat olevan apinanlihaa ja muuta inhottavaa ravintoa."
Tapojen turmelusta yritettiin ehkäistä erilaisilla ohjeilla. Calateo on lakikirja, jossa ”vanhus” antaa ohjeita ”nuorisolle”: ”Älköön siis ihminen tyytykö hyviin tekoihin; hänen täytyy koettaa tehdä ne myös miellyttäviksi.” ”Ei pidä koskaan pyrkiä määrääväksi, ei koskaan näyttää suuttumustansa; ei pidä häiritä seuran mielialaa sopimattomilla puheilla eikä juhlatiloissa kosketella ruttoa ja kuolemaa; yleensä ei pidä puhua vaimostaan, lasistaan eikä imettäjistä; unistaan ei saa kertoa, ei myöskään nukkua seuroissa, sillä siten ei ainoastaan osoita, ettei ole huvitettu seurasta, vaan sattuu sitä paitsi usein, että nukkuessaan ´tekee asioita, jotka ovat epämiellyttäviä kuulla ja nähdä´. Ja niin edelleen loputtomiin: seurassa ei saa rummuttaa sormillaan ja vielä vähemmän leikata kynsiään, ei pidä niistää pöytäliinaan, ei pyyhkiä sormiansa leipään…"
Paavi Leo X hovilla oli maine, että se oli hauskin koko Italiassa. ”Mutta pyhän isän ja hänen ikäistensä suonissa ei palanut mikään alkuperäinen ja turmeltumaton elämänilo, heissä ei mikään väkevä aistien jano, ei mikään heräävä nuoruuden hurjuus vaatinut tyydytystään, vaan väsähtävä aika ikävöi heissä melkein sairaalloisesti uusia ja kiihottavia huvituksia.”
Tästäkö lienee kysymys nyt myös länsimaisten kulttuurien kurjuudessa? Mikään ei tunnu enää riittävän. Ihmiset huvittelevat itsensä kuoliaaksi. Mitään tabuja ei ole. Mikään ei ole pyhää ja vain kuolema tuntuu olevan tarpeeksi. Moraalia ei ole ja moraalin puutteessa kunnostautuvat maailman rikkaat ja suuret johtajat.
Ehkä me elämme nyt postkapitalismia, josta vielä on syntyvä jotain uutta ja tervettä, mutta joka ei vielä ole kuin ituina näkyvissä.
(Lainaukset: Torsten Söderhjelm, Werner Söderhjelm, Italian renessanssia, Suom. V. Malinen, Otava, Helsinki 1926)
