Myllynkivi kaulaan ja munat valtiolle

Tirlittan lensi kanavaan,
Tirlittan upposi,
Tirlittan nousi pinnalle,
Tirlittan hengitti.

Tyttö oli kolmentoista, kun isä kuoli. Hän joutui kaksivuorotyöhön matkahuollon baariin. Tuli herra X mustalla mersulla. Otti tytön kyytiin. Osti hänelle pillerihatun ja prinsessaulsterin, jossa oli kriminnahkainen pystykaulus ja hihansuut, kiiltävät tinanapit. Kylä alkoi kihistä ja kohista. Tytön äiti huusi vintin ikkunasta: Meidän likka on huora. Herra X:n vaimo tuli kurinpitäjäksi lupautuneen kummisedän kanssa tytön kotiin: – Sinä et minun lastani hakkaa, huusi äiti. Hän halusi hakata itse ja hakkasikin: – Jompikumpi lähtee, sinä tai minä. Tyttö lähti.

Tirlittan tuli huvilaan,
Tirlittan koputti,
Tirlittan piiaks pestattiin,
Tirlittan palveli.

Tyttö sai työpaikan poikakodin opettajan perheessä kotiapulaisena. Herra X:n vaimo löysi hänet. Yksissä tuumin tyttöä alettiin toimittaa kasvatuslaitokseen. Tyttö karkasi.

Tirlittan etsi kotia,
Tirlittan rukoili,
Tirlittan pois-pois potkittiin,
Tirlittan rähisi.

Rahattomana, nälkäisenä ja vailla asuntoa tyttö etsi työtä ja kotia.

Tirlittan meni pyhäkköön,
Tirlittan veisasi,
Tirlittan pois-pois potkittiin,
Tirlittan morjensti.

Kaikesta syytettiin tyttöä. Hänen oli syy miehen perheen hajottamisesta, hän oli huora ja irtolainen. Tytön elämä on täynnä ahdistusta ja pelkoa. Häntä kiristettiin ja uhkailtiin, häntä kuritettiin ja pahoinpideltiin. Hänen syynsä oli miehen itsemurhayritys.

Tirlittan meni sirkukseen,
Tirlittan taiteili,
Tirlittan tanssi nuoralla,
Tirlittan tipahti.

Mutta tyttö selvisi. Hän löysi paikkansa maailmasta.

Tirlittan – päivää seitsemän
Tirlittan kamppaili,
Tirlittan voitti kuoleman,
Tirlittan parani.


(Oiva Paloheimo, Tirlittan, WSOY 1955)